kuinka

pari kk ehdittiin aika tiiviistikin yhdessä hengailla kunnes olin jätkän luona yötä ja oli ns ensimmäinen yhteinen kerta, jota molemmat oltiin kyl ihan täysillä odotettu. Miehellä sitten lopahti kun olis pitännyt alkaa tosi toimiin tätä ennen seisoi kyllä kivi kovana.. alkoholilla ei ollut osuutta.. tän jälkeen jätkä sitten onkin ollut vetäytyväinen.. kuinka paljon tälläinen epäonnistuminen voi vaikuttaa? ja voiko se pahimmillaan pilata koko suhteen?
41111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä se tosi kovasti sattuu äijään. Anna hänelle nyt aikaa "palautua lähtöruutuun".

Äänestä

Tuollainen eka kerta on muutenkin aina hankala, kun sillon ei yleensä hypätä suinpäin hommiin vaan koko ilta siinä viritellään tunnelmaa. Kaverilla luultavasti seistä jöpöttäny siel farkkujen sisällä pidemmän aikaa mutta eipä sitä jorma välttämättä jaksaa iankaiken odottaa. Ja kun tosi tilanne koitti nii eipä veikka sitten enää jaksanukaan seistä jöpöttää.
Näin kävi minulle, onneks neitoni ymmärsi, annettiin hieman lepoa ja hetken päästä sitä sitten oltiinkin täydessä työn touhussa.
Tärkeetä on miten kumppani suhtautuu tilanteeseen, jos vähänkin näyttää pettyneeltä niin siitä kyllä herkempi tyyppi masentuu ja vetäytyy.

Äänestä

Lue viestini muutama rivi alempaa... Avokkeeni kuvittelee nyt masennuksessaan olevansa jopa homo, kun tällaista tapahtui. Eikä saa niitä ajatuksia päästään pois vaan pyörittelee niitä koko ajan ja todella pelkää muuttuvansa homoksi ja menettävänsä minut. Enkä todellakaan tiedä, miten auttaa!

Oli niitä monia todella onnistuneitakin kertoja, vaan sitten tuli lisäahdistukset ja otti viagraa ja sitten poti siitäkin syyllisyyttä ja noidankehä on siis valmis. Tällä hetkellä ollaan aika alamaissa, katsotaan miten noustaan. Asioista ollaan onneksi pystytty puhumaan, joten uskon sen auttavan varsinkin häntä, mutta myös minua. Me naiset emme varmasti ymmärrä, kuinka iso miehisen itsetunnon kolhaisu tällainen voi pahimmillaan olla. Missään nimessä ei tule vähätellä asiaa, muttei olalla kohauttaakaan. Pitäisi pystyä puhumaan asiat halki, molemminpuolin. Voimia.

Äänestä

olen mies ja muistan, kun tapasin nykyisen vaimoni tossa 30 vuotta sitten, niin ekana yönä ei ollut kunnon stondista. Nyt vaimoni juuri kuoli syöpään ja tuloksena viisi lasta ja onnellinen avioliitto. Joskus hän puhui, että oli ihmetyksissään, enkö silloin halunnutkaan häntä. Hän antoi minulle silloin seksiä, koska halusi, että hänet muistan ja tulen hänen luokseen toistenkin. Se johti lopulta avioliittoon, eikä ongelmia stondiksen kanssa ole koskaan ollut sen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paha paikka..? kirjoitti:

pari kk ehdittiin aika tiiviistikin yhdessä hengailla kunnes olin jätkän luona yötä ja oli ns ensimmäinen yhteinen kerta, jota molemmat oltiin kyl ihan täysillä odotettu. Miehellä sitten lopahti kun olis pitännyt alkaa tosi toimiin tätä ennen seisoi kyllä kivi kovana.. alkoholilla ei ollut osuutta.. tän jälkeen jätkä sitten onkin ollut vetäytyväinen.. kuinka paljon tälläinen epäonnistuminen voi vaikuttaa? ja voiko se pahimmillaan pilata koko suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu