Syystalvella kävi ekakerran.
Jalka poikki ja siipikin vahingoittunut. Yhdellä jalalla hyppelee, toinen laahaa perässä.
Elämänhalua kuitenkin riittää. Jo viis kuukautta on siellä räpistellyt.
Tuskin lajin jatkaminen onnistuu, kun on tarjolla niin paljon komeampia sulhasia rastasneidoille.
Mieleeni tulee aina vahingoituneet ihmiset, jotka aina vain jaksaa, vaikka eläminen olisi kuinka vaikeaa
Jalka poikki ja siipikin vahingoittunut. Yhdellä jalalla hyppelee, toinen laahaa perässä.
Elämänhalua kuitenkin riittää. Jo viis kuukautta on siellä räpistellyt.
Tuskin lajin jatkaminen onnistuu, kun on tarjolla niin paljon komeampia sulhasia rastasneidoille.
Mieleeni tulee aina vahingoituneet ihmiset, jotka aina vain jaksaa, vaikka eläminen olisi kuinka vaikeaa
Vastaukset 4
Vanhimmat
...elollisiin olentoihin. Samalla tavoin kuin ihmisiin on sisäänrakennettuna ainainen huoli lajin säilymisestä.
Haavoittunut enkeli. Maalaus joka pysäyttää ajattelemaan jopa lapset jotka sen taulun eteen pysähtyvät.
Siipirikko lintu elää niillä edellytyksillä joita sille on jäänyt. Vähän pahempi vamma ja se olisi elinkyvyttömänä jäänyt kitumaan ja aikanaan siihen kuollut ravinnon puutteessa.
Ihmiset pitävät huolta toisistaan, vammaisiakin autetaan vaikka riittävästi heillekään ei palveluja yhteiskunta tarjoa. Moni vain yrittää selvitä omin voimin, kuten tuo pihasi mustarastas. Jalkapuoli mustarastas oli minunkin kaupunkipihallani aikoinaan monta vuotta, kesät talvet, kunnes jonain päivänä se ei enää ilmestynytkään tutuille paikoille. Siipirikolle linnulle kaikki toivat ruokaa tarjolle, ravintoa saataville.
Ihminen voi olla henkisestikin nurkkaan ajettu siipirikko. Vaivoin liikkeelle jaksava, pakeneva, koska ei jaksa omaa reviiriänsä puolustaa lajitovereiltansa, kuten siipirikko lintu pakenee varjoihin arka, voimaton ihminenkin.
Kuka huomaa hänet tämän kaiken kiireen ja omahyväisyyden valtaamassa maailmassa. Kuka tarjoaa hänelle voimaa ja rohkeutta nousta heikoillekin jaloille, siiville jotka lakkasivat kantamasta.
Voiko kukaan paremmin kirjoittaa
elämästä tästä, kyyneleet silmiini sain,
aivan kuin olisin hyvästiä jättämässä.
Siipirikko olen minäkin vain, sen
aikaa sitten huomata sain.
Monet kerrat olen täältäkin huutia
saanut,vaan taistelun tahto ei ole laannut.
Sanotaan ettei maailmaa osaa katsoa kaikissa väreissä, ellei ole kokenut vastoinkäymisiä ja oppinut katsomaan vaikeiden hetkien kautta.
Ihmeesti se voima aina löytyy jatkamaan uutta hetkeä kohti, vaikka tuntuukin ettei kukaan ymmärrä.
Hyvästijättöjä ja jäähyväisiä meidän on pakko oppia ajattelemaan omallakin kohdalla. Ikä antaa viisautta, sanovat.
Voisi sanoa että se viekin sitä, kun voimat eivät riitä kaikkeen mitä haluamme ja tavoittelemme, syntyy katkeruutta jonka purkautumissuuntaa ei aina osaa hallita.
Elämä teki siipirikon, ystävät kantoivat valoon, lääkitsivät haavoja ja auttoivat kohottamaan toivon siivet kohti huomista.
Tuntematon Ystävä, jatketaan matkaa tietoisina siitä että omassa sisimmässämme tiedämme oman paikkamme ja arvomme.
Kaikki haavat eivät parane laastarilla ja voiteilla, jotkut kaipaavat vain lämpimiä ajatuksia, jaetaan niitä.