20v akateeminen työura on takana mutta nyt tuntuu siltä ettei enää jaksa. Päivä päättyi puoleen, iltapäivällä vain nojasin päätä käsiini ja valitin väsymystäni. Tätä oli edeltänyt sekava aamupäivä jolloin olin jo pariin otteeseen kummastuttanut työkavereitani masentuneilla kommenteillani. Itsekin näin jälkeenpäin kummastelen - mikä sai minut sanomaan tuollaista. Oletko ihan kunnossa, kysyi työkaverinikin.
Neljän oluen jälkeen alkoi taas hellittää ja sain illalla tehtyä kotihommiakin ja unohdin työn rasitukset. Nyt kuitenkin jäynää ajatus mieltäni: koskaan en ole stressin alle kaatunut mutta mistä sitä oikein tietää milloin pitäisi mennä keskustelemaan jonkin asiantuntijan kanssa? Etten vain valita turhasta, kaikillahan sitä on nykyisin vaikeaa, ainakin meitin virmassa.
Neljän oluen jälkeen alkoi taas hellittää ja sain illalla tehtyä kotihommiakin ja unohdin työn rasitukset. Nyt kuitenkin jäynää ajatus mieltäni: koskaan en ole stressin alle kaatunut mutta mistä sitä oikein tietää milloin pitäisi mennä keskustelemaan jonkin asiantuntijan kanssa? Etten vain valita turhasta, kaikillahan sitä on nykyisin vaikeaa, ainakin meitin virmassa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pari vaihtoehtoa:
1. Mene lekurille( yksityiselle, ei työterveyteen tai terkkariin, niistä kun saa merkinnät papereihin) ja selitä asia . Saat pienen loman ja pillereitä. Siis ainakin aikaa miettiä kun kerran burouttia pukkaa päälle.
2. Noinkin pitkän "uran" jälkeen kannattaisi miettiä mitä muuta voisi tehdä.
3. Tarvitset selkeästi vaihtelua koko eloosi. Tee sen eteen jotain, ota lomaa, vaihda työnantajaa, hanki jokin harrastus...
...
Tosiasiassa olet leipääntynyt eloosi. Ihan yleinen ilmiö ikäluokassa koulutuksesta tai asemasta riippumatta. Tarvitset muutosta. Millaista muutosta, se on oma asiasi. Miten olisi lopputili, asunnon myynti ja muutto Israeliin tahi kuuhun?
Painotit tuota työtä elossasi. Ehkäpä syy leipääntymiseesi on kuitenkin yksityiselon puolella. Se on tylsää? ÖÖÖ hanki salarakas ens alkuun tahi jotain.
Ei tollaseen osaa neuvoa kukaan, omituista kun kaikilla melkeen on ihan samoja onkelmia.
=DW=
Eloni on ihan hyvää muuten, kiitos vain. En kuulu siihen porukkaan joka valittaa elämänsä kurjuutta koska yksityiselämäni EI todellakaan ole kurjaa enkä koe olevani millään tavoin leipääntynyt. Elämässäni on uusia harrastuksia, vaihtelua, aktiviteettiä, ja rakkauttakin. Työkuviot vain ovat jo pitkään vaivanneet.
Kai se pitää mennä yksityiselle. Hitto, kun ei koskaan ole tarvinnut lekurilla käydä niin ei edes tiedä mistä alkaa etsiä.
PS: Ei kai näitä kukaan osaa. Suomalainen mies ei vaan yleensä valita ja sitten on ihan kummissaan kun ei enää kestäkään.
eihän se ole siitä työstä kiinni,mitä tuntee,vaan siitä missä sen tuntee,jos se työ ei ole mielekästä,ei sinne tahdo mennä,ole rehellinen itsellesi ja tunnusta tosi-asiat.Mieti mitä työ sulle tarjoaa ja mitä ei,näistä se lähtee,ei se helppoa ole,mutta jotain apua näistä neuvoista toivottavasti on,nää on vaan tavallisen jätkän neuvoja
Kun päässä pyörähtää ajatus, että tietää helpompiakin tapoja tappaa itsensä, kun työ.
että just nyt kun kysymyksen heitit.
Oikean neuvon sait. Eli kun kerran kysyit, olet jo sillä tiellä.
Kyllä työpaikkalääkärille voi mennä. Se on vaitiolovelvollinen siinä kuin kuka tahansa lääkäri. Itse olen turvautunut nimenomaan ko. tahoon eikä ole mitään ongelmia ilmennyt. Miksi muualle menisitkään? Paitsi jos tiedossa on, ettei voi luottaa - silloin tilanne on toinen.
Suhtaudu asiaan vakavasti. Et kuvittele turhia. Pääsi kertoo jo, että nyt ei enää jaksa. Oudot kommenttisi töissä ovat selvä merkki. Itse vastoin tapojani kiroilin työkaverilleni. Siitä se lähti.
Jos et jaksa tehdä töitä kuin puoli päivää, ovat paukut loppu. Älä jää enää odottamaan. Ensin sairaslomalle ja sitä katsotaan, minkä verran tarviit. Älä pelkää tai häpeä - siihen ei ole syytä. Olet jo kaikkesi antanut, miten kukaan voisi enempää vaatia?
Heti huomenna lääkäriin. Oikeesti. Olen kokenut saman, joten tiedän mistä puhun. Pidä huolta itsestäsi, pidä puolesi - kukaan muu ei voi ensimmäistä askelta puolestasi ottaa. Lääkäriltä saat tukea. Jos hän ei meinaa ymmärtää, pane hänet ymmärtämään. Tänä päivänä jokaisen lääkärin pitäisi jo tajuta tämä asia, on se niin yleisesti tiedostettua. Tai etsi lääkäri, jolta saat tarvitsemasi avun ja tuen.
Koska tunnut olevan vielä kieltovaiheessa ja vakuutat olevas niitä kovia tyyppejä jotka vähättelevät vaivojaan, kokeile lomaa äläkä lääkäreitä.
Kun oot 2 viikkoa yksin totaalisesti eri ympäristössä niin - a vot! jo on ihme jos ei pään sisällä jotain ala tapahtua. Uudet mietteet eivät välttämättä näy vielä kuukaudenkaan kuluttua mutta alitajuntasi on työskennellyt silti ja pinnan alla kytee.
Itse olen (syntymäpaikasta hämeestä johtuen?) melko hidas ja kypsymisprosessit vievät joskus toista vuotta kun alan asennoitua uuteen asiaan. Mutta, tarvitsen aina se paikanvaihdoksen.
Niin pitkälle en ole vielä joutunut stressissä, että minun olisi saatava mennä yksin vaan olen voinut ottaa lapset mukaan milloin minnekin. Kunhan vaan tapahtuu irtiotto.
Jos ei anna psyykkiselle stressille periksi ja hae apua, se pukkaa päälle fyysisesti. Silloin voi olla jo liian myöhäistä.
Kokemusta on.
Kellä millaisetkin oireet. Mulla nousi ruumiin lämpötila. Pientä kuumetta parin viikon ajan ennen kuin menin lekuriin ja itkin, että mikä helvetti mua vaivaa!
Lekuri haastatteli hetken ja totesi ykskantaan, että olen burnout.
Mieskin oli jo jonkin aikaa puhunut, että mun kandeis vaihtaa duunipaikkaa tai jotain koska kuulostan niin pessimistiseltä, mikä taas ei ole sitä mua itteeni ollenkaan.
Niin sitä vaan viisaampikin saattaa sokeutua oman itsensä kohdalla yrittäessään vaan jaksaa ja olla kiltti ja tehokas.
Enää en uhraa terveyttäni duunin enkä uran takia.