Elikkäs minkä pituisia lenkkejä te suosittelette pentu koirille? Ja minkä ikäisenä voi siirtyä sitten pidemmille lenkeille?
Pinseri on rodultaan ja ikää on tällä hetkellä vähän päälle 4kk.
Pinseri on rodultaan ja ikää on tällä hetkellä vähän päälle 4kk.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä en ymmärrä miksi pitää kysyä samoja kysymyksiä!!! Samasta aiheesta on ollut just keskustelu. Kelaa alemmaksi!
Meillä on koko ajan ulkoiltu niin pakkasessa kuin vesisateessakin. Aluksi puolen tunnin lenkkejä ja lisäksi leikitystä pihassa.
Nyt pentu on 11 viikkoinen ja kävellään tunnin lenkki kerran päivässä (ja pari lyhyempää ulkoilut pihassa). Tietenkin pennun omaa vauhtia ja välillä maisemia tutkaillen. Eilen käveltiin kaksi tuntia ja hyvin jaksoi.
Koiran vauhtia kun mennään, niin pennut kyllä jaksaa pidempään kuin omistaja ;)
Meille tuli pennulle rasituksesta toiseen jalkaan kasvuvaurio. Saisi olla max. 1 tunnin lenkkejä 5 kk:n ikään mennessä/päivä. Meillä lenkitettiin liikaa :( vaikka koira oli ihan irti suurimman osan ajasta ja kävelyvauhti itsellä. Vasta kun suurin kasvu on ohi, saa vetää sen 2 tuntia...näin sanoi kasvattaja ja eläinlääkäri.
koiran jaksamisen mukaan.
Pienirotuinen noin nuori koira saisi enimmäkseen liikkua omaehtoisesti ja kun ikää tulee lisää, pidenneteään lenkkejä. Edellyttäen että se on koirasta hauskaa.
että alle 6kk ikäistä pentua ei saisi lenkittää paljoa juuri noiden kasvuvaurioiden takia ainakin jos on palveluskoira kyseessä.
Toisten pentujen kanssa riehuminen on parasta lenkkiä .