Meillä on muutamaan otteeseen kärsitty kovista ilmavaivoista öisin. Käytännössä tällöin yöt menevät vauvan puksutellessa ja välillä ihan huutaa ennen miehekästä pieraisua. Olen huomannut tämän ilmenevän silloin kun ollaan päivällä maistettu esimerkiksi vehnäleipää. Kaurapuurosta luovuttiin jo ajat päivät sitten, sillä siitä yöt menivät myös huudoksi. Luin äsken keliakiasta ja siellä oli maininta ettei kuitenkaan kauran pitäisi aiheuttaa vaivoja... Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta?
Keliakiako?
poika 9 kk
2125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Viljat aiheuttavat monille lapsille ja aikuisillekkin kaikenlaisia oireita mahakivuista ja ihottumista kiputiloihin asti. Lapsesi voi olla hyvin ilman viljoja vähän aikaa niissä kun ei ole mitään sellaista, mitä ei muista ruoka-aineista saisi. Oireiden poistumiseen voi mennä tosin kuukausia. Testaa uudelleen vaikkapa vajaan vuoden päästä.
Keliakiassa oireet ovat laajemmat. Esim. ripulia ja hidastunut kasvu. Gluteeni vaikuttaa ohutsuolessa tuhoamalla suolinukan. Kaurassa gluteenia ei ole, siten sopii keliaakikolle.
Vehnä on melko allergisoiva varsinkin pikkulapsilla. Pyydä lääkäriltä lähete vehnäaltistukseen. Meillä poika todennäköisesti menossa niihin ensi kuussa. Jos vehnäallergia diagnosoidaan, kela maksaa kuukausittain tukea, mutta ilmeisesti vasta 1 vuoden iästä alkaen, jos oikein olen ymmärtänyt!