menopur

kuinka hyvät mahdollisuudet menopurin käytössä olisi saada kaksoset?
lääkken pakkausselosteessa sanotaan että lääkettä käytetään ennen ivf:ää mutta itse olen inssiin menossa. Ihmetyttää.
7975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Menopur "kehittää" munasolun. Joskus niitä voi kehittyä useampikin, mutta minun lääkärini mukaan se, että useampi irtoaa yhtäaikaa on harvinaista. Ja vaikka useampi irtoaisikin yhtäaikaa, monisikiöisen raskauden todennäköisyys on promillen verran eli todella epätodennäköistä. Minäkin ole käyttänyt menopuria ennen inssiä, lähinnä sen takia kun ovis olisi osunut viikonlopulle, eli on siirretty ovista viikolle.

Äänestä

etkö ole keskustellut läälärisi kanssa asiasta?
Menopur on mielestäni miedompi hormonipistoslääke kuin Puregon, itse olen käyttänyt molempia.

Kun issiä kaavaillaan, sulla on polilla seuranta tietyin väliajoin.
Inssiin tarkoituksena ois saada kasvamaan korkeintaan kaksi munarakkulaa, mutta aina se ei onnistu, voi olla että niitä kasvaa enemmän jolloin tehdään ivf.
Oma lääkärini ei olisi ottanut riskiä inssiä tehdessään jos ois ollu enemmän ku yksi munarakkula.
Tietenkin aina on mahdollista, mutta täytyy varautua seikkaan että munarakkuloissa ei aina edes ole solua.

Eli, pistoshormoneja käytetään sekä inssiin että ivf:ään, merkillä ja annoksella on eroa.
Toivottavasti helpotti:)

Äänestä
  • eli lääkärin puheista käsitin että inssiin menen. kertoi kyllä tuosta moniraskaudesta, sehän vaan innosti mua.

    äsken aloin tökkimään tuota menopuria, osa ruiskahti pöydälle ja onnistuin nestettä saamaan pari tippaa jopa kädelle.
    pistoskohdassa puristin mahamakkaraa niin tiukasti että sieltäkin tuli pisara pois.
    KUINKAHAN ENEMMÄN PEFFALLEEN TÄN HOMMAN OIS VOINUT TEHDÄ! VÄHÄN TYMPII!!! VOI HERRANJESTAS TÄTÄ MUN SÖHLÄYSTÄ.
    ONNEKSI 3 pvää jäljellä.

    Äänestä

  • juttua.... kirjoitti:

    eli lääkärin puheista käsitin että inssiin menen. kertoi kyllä tuosta moniraskaudesta, sehän vaan innosti mua.

    äsken aloin tökkimään tuota menopuria, osa ruiskahti pöydälle ja onnistuin nestettä saamaan pari tippaa jopa kädelle.
    pistoskohdassa puristin mahamakkaraa niin tiukasti että sieltäkin tuli pisara pois.
    KUINKAHAN ENEMMÄN PEFFALLEEN TÄN HOMMAN OIS VOINUT TEHDÄ! VÄHÄN TYMPII!!! VOI HERRANJESTAS TÄTÄ MUN SÖHLÄYSTÄ.
    ONNEKSI 3 pvää jäljellä.

    älä huoli, minä myös käytin menopuria insseissä. ultrallahan sitä kontrolloidaan ettei tule liian monta rakkulaa. huomenna pistosksenpistäminen ja sekoittaminen menee varmasti paremmin, älä hätäile pienistä tipoista.

    Äänestä

  • maahinen* kirjoitti:

    älä huoli, minä myös käytin menopuria insseissä. ultrallahan sitä kontrolloidaan ettei tule liian monta rakkulaa. huomenna pistosksenpistäminen ja sekoittaminen menee varmasti paremmin, älä hätäile pienistä tipoista.

    kannustavista sanoista. =) jos sitä huomenna sais aineet mahan sisään. =)

    Äänestä

  • kiitoskiitos kirjoitti:

    kannustavista sanoista. =) jos sitä huomenna sais aineet mahan sisään. =)

    Heip mulla menopurista hyvät kokemukset. Vuosi terolutteja ja yritystä. Sit clomeja puolisen vuotta. Viimeisessä kierrossa clomi 100mg, menopur 75iu ja pregnyl piikki kun ultrassa todettiin 2 tarpeeksi isoa rakkulaa. Nyt rv22 menossa!!:-) ja yksi vauva masussa:-)

    Äänestä

  • typytsy kirjoitti:

    eli olen syöntyt 5 pv clomeja 100 mg ja pistänyt menopuria 4 pv, huomenna ultra kierron 12 pv.
    Edellisessä kierrossa oli ovis 16-17-18 pv, mitenkähän nyt, ehtiikö ne tekemään inssin jo loppuviikolla vai siirretäänkö se pregnylin avulla ensiviikkoon?

    Oon ihan paineessa kun mietin ja plärään nettiä läpi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"takaako" kirjoitti:

kuinka hyvät mahdollisuudet menopurin käytössä olisi saada kaksoset?
lääkken pakkausselosteessa sanotaan että lääkettä käytetään ennen ivf:ää mutta itse olen inssiin menossa. Ihmetyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu