sattuu

Minulla on melkein viisikuinen tytär.Isä ei halua olla lapsensa kanssa tekemisissä.Olimme lapsen isän kanssa 5 vuotta yhdessä ja oli haluttu ja hartaasti odotettu.Kuitenkin ollessani raskaana hän löysi toisen,sanoi kuitenkin haluavansa olla tietenkin lapsensa kanssa.Mutta selvisi myös että hänen uusi tyttöystävänsä on raskaana,tämän jälkeen tyttöystävältä tuli minulle viesti jossa kertoi että lapseni isä ei halua olla kanssamme tekemisissä.Kuitenkin exäni haluaisi olla lapsensa kanssa mutta pelkää menettävänsä uuden muijansa.Satuttaa tämmöinen ja hänen uusi muijansa on jo kolmen lapsen äiti entuudestaan joten luulisi ajattelevan viatonta lasta.Olen uudessa suhteessa mutta en rakasta miestäni,en vain halua olla yksin.Haluaisin löytää jonkun kivan miehen joka oppisi rakastamaan lastani kuin omaansa.
2390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuota, onko sinulla kaikki ihan kohdallaan. Olet uudessa suhteessa, kun et halua olla yksin. Eikö se ole aika heikko perusta parisuhteelle?

Mitä jos hakisit ammattiapua ja selvittäisit ensin oman elämäsi järjestykseen. Ja ennen kaikkea opettelisit elämään omaa elämääsi. On ikävää, jos isä ei lastaan tapaa, mutta isä itse valintansa tekee, et sinä, eikä edes se nyxä.

Äänestä

Itsellä melkeinpä sama tilanne, mutta koitan nyt ajatella että kuinka kivaa meillä on loppujen lopuksi muksun kanssa aivan kahdestaan, onnellisia ollaan ja meillä on kaikki mitä tarvitaan, kyllä se isähahmo jostain joskus tulee jos on tullakseen, ei kaikki lapset sitä tarvitse että heistä voi kasvaa tasapainoisia terveitä lapsia =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äityli85 kirjoitti:

Minulla on melkein viisikuinen tytär.Isä ei halua olla lapsensa kanssa tekemisissä.Olimme lapsen isän kanssa 5 vuotta yhdessä ja oli haluttu ja hartaasti odotettu.Kuitenkin ollessani raskaana hän löysi toisen,sanoi kuitenkin haluavansa olla tietenkin lapsensa kanssa.Mutta selvisi myös että hänen uusi tyttöystävänsä on raskaana,tämän jälkeen tyttöystävältä tuli minulle viesti jossa kertoi että lapseni isä ei halua olla kanssamme tekemisissä.Kuitenkin exäni haluaisi olla lapsensa kanssa mutta pelkää menettävänsä uuden muijansa.Satuttaa tämmöinen ja hänen uusi muijansa on jo kolmen lapsen äiti entuudestaan joten luulisi ajattelevan viatonta lasta.Olen uudessa suhteessa mutta en rakasta miestäni,en vain halua olla yksin.Haluaisin löytää jonkun kivan miehen joka oppisi rakastamaan lastani kuin omaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu