Lapsi ei halua mennä tapaamisiin, tapaamiset olleet aina hyvin vaikeita hänelle, jo 4 vuoden ajan. Aivan perusteltavista syistä. Nämä tapaamiset ovat olleet mukamas lapsen etu, vaikka lapsi on niistä kärsinyt ja minä myös kun olen joutunut niihin hänet laittamaan ja pelkäämään. Nyt lapsi kuitenkin kesällä täyttää 12 vuotta ja hänen mielipiteensä tulisi ottaa huomioon, näin olen lukenut. En halua, että hän enää ahdistuu ja pelkää tapaamisten vuoksi. Miten on, saako lapsi nyt olla menemättä tapaamisiin, vai voidaanko hänet jälleen määrätä tapaamisiin vastoin hänen tahtoaan? Nimittäin 8 vuotiaana hän ilmaisi jo selvästi mielipiteensä, että ei halua mennä, mutta eipä sitä hirvesti huomioitu.
Tapaamiset
täytäntöönpano
211049
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olet kertonut, mutta "perusteltavat" syyt, mitä lienee. Vertaistukea varmasti saat tältä palstalta ja tukun "toimivia" ehdotuksia kaupanpäälle.
Jos olet täyspäinen, niin eiköhän kannata ottaa yhteyttä kuntanne lastensuojeluun tai lastenvalvojaan, josta tarvittaessa annetaan lisäneuvoja tai ohjataan oikealle instanssille.
Lastensuojelun tavoite on viimeiseen saakka saada lapsen ja etävanhemman kemiat toimimaan, vaikka väkisin. Ei siinä paljon lapsen ääntä kuunnella, ellei lähivanhempi ole aktiivinen ja kerää selvää todistusaineistoa lapsen puolesta. (Kokemus)
Faktatiedon ja todistelun jälkeenkin lähi "leimataan" vieroittajaksi, vaikka jokainen lapsen luottohenkilö valalla vannoisi mitä lapsi on heille puhunut. Hiukan tilannetta helpottaa lapsen täyttämä 12v, koska lastensuojelu toljottaa siihen ikään puusilmäisesti.
Mutta koko skaalan läpikäyneenä lähinä sanon, että vieroittaja-leima on kuin mannaryynin neljännes vispipuurossa, eli ei tunnu enää missään. Puhtain pöydin on helppo jatkaa matkaa... :D
No, kaikkea se kevät ja eduskuntavaalit teettävät; Aloittajan kysymys ja sinun vastauksesi, jotenkin . . . . . . jotain yhteistä on. Mikäs siinä, saadaan ratkiriemukkaita juttusarjoja.
Ratkiriemukas kolmevuotinen takanani(3v 2kk), joka pitää sisällään monia lastensuojeluilmoituksia, rikosilmoituksia, yhdet käräjät ja lasten pahoinvointia exän & nyxän kiusaamisen johdosta on sinusta pikkuinen kevätkirmaisu, josta voi laskea leikkiä?
Eduskuntavaalit ovat kissan yskäisy minun elämässäni, yhtä merkittävää. Kevät taas... varsin mukavaa seurata luonnon heräämistä ja katsella pakahtuvin sydämin uusista fillareistaan iloisia lapsiaan, ja iloita siitä, että he ovat kuitenkin selvinneet melko vähäisin vammoin kaikesta tästä pyörityksestä.
Mutta sellaisesta ilosta sinä tuskin voit tietää mitään.
. . . . . . . eikö pokka kestä käyttää yhtä nimimerkkiä? . . . . . . .
Uskon, että sinä olet sitä mieltä, että lapsi kärsii. Se on varmasti hyvin ahdistavaa.
On mahdollista, että lapsi todella kärsii - ja on myös mahdollista, että lapsi sanoo sinulle kärsivänsä, koska tietää, että sinä haluat kuulla hänen sanovan niin.
Lastensuojeluviranomaisten tehtävä on ajaa lapsen etua. Siksi se kuulee kummankin huoltajan kantaa ja myös lapsen mielipidettä. Lapsen mielipiteen suhteen pyritään ottamaan huomioon se, että vanhempien mielipiteillä on todistettavasti suuri merkitys hänen mielipiteisiinsä.
En siis väitä, että viranomaiset kohdallasi olisivat toimineet oikein tai väärin. En tiedä tarpeeksi, tiedän vain, että sinä uskot lapsen kärsivän toisen vanhemman tapaamisista. Tämä on varmasti harvinaisempaa kuin se, että lapsi hyötyy siitä, että hän tapaa kumpaakin vanhempaansa. Moni lapsi tosin kärsii siitä, että toinen vanhempi ei halua hänen pitävän kummastakin vanhemmastaan.
Mistä syistä sinä uskot lapsen kärsivän? Onko häntä uhkailtu tai pahoinpidelty? Pidetty nälässä tai lyöty laimin? Puhuttu pahaa sinusta?
tuntea olonsa hylätyksi tai yksinäiseksi,kun joutuu olemaan erossa äidistä, ja jos ei ole isän kanssa läheiset välit,jos ei isä esim.kun vanhemmat olivat vielä yhdessä,juurikaan viettänyt aikaa lapsen kanssa,isä ei ehkä osaa ottaa lasta tarpeeksi huomioon,kun lapsi siellä,jne..on paljon syitä,miksi lapsi ei välttämättä halua mennä isänsä luokse...Lapset kaipaavat turvallisuutta.niin on,sossuntädin tehtävä on ajaa lasten etua,mutta koska "sossuntantat" eivät tiedä vanhempien ja lasten elämästä tarpeeksi(juuri ollenkaan,vain kuulopuhetta),kun eivät ole asuneet samankaton alla,heidän kanssaan,eivät voi tietää,ja heillä paljon asiakkaita,niin eivät voi mitenkään tietää,mikä lapselle parasta,voivat vain yrittää tietää,ja tietysti aina luulevat olevansa oikeassa.
Siitähän he palkan saavat;).Eivät he menetä yöunia,jos väärän päätöksen tekevät,tosin joku äiti tai isä voi menettää,moniksi vuosiksi yöunet..
meillä juuri niin päin,ettei lapset halua käydä isänsä luona,eihän isä heitä hoitanut pienenäkään,ja nytkin lapset joutuisivat tekemään kaikki siellä isän pillin mukaan...Ei ole hankkinut lapsille leluja,pelejä sun muita virikkeitä(vain ne lelut,joita erossa annoin mukaan),ja tapaa silloin kun joutaa,joten lapsille paljon parempi omassa kodissa,jossa saavat huomiota ja rakkautta,isän luona sitä ei saa...eivätkä juurikaan puhu isästänsä,ja jos isä kyselee,niin keksivät aina tekosyitä,ettei sinne tartte mennä...
En löytänyt kirjoituksestasi selkeää syytä siihen, miksi lapsi kärsii isän luona. Kirjoitit, että isän luona mennään isän pillin mukaan (mikä on aivan oikein ja normaalia) ja että isä ei ole hankkinut lapsille leluja. Lisäksi viittasit yleiseen välinpitämättömyyteen ilman esimerkkejä.
12-vuotias tuskin enää leluja niin kaipaileekaan, kavereitaan kyllä. Ja jos isän luona ei ole kavereita, niitä tulee tuossa iässä kyllä ikävä. Se ei sinänsä ole mikään painava syy isän tapaamisten lopettamiseen. Täytyy näet olla hyvin painavat syyt, jos lasten suhde toiseen vanhempaan katkaistaan tapaamiset lopettamalla. Suhde kumpaankin vanhempaan on lapsen kehityksen kannalta hyvin tärkeä asia.
Kerroit, että 12-vuotias lapsesi tuntee olonsa hylätyksi ja yksinäiseksi ollessaan erossa sinusta. En ole asiantuntija lainkaan, mutta minusta sinulla on ehdottomasti syytä hakea apua tilanteeseen, jossa lapsi ei kykene ikänsä ja kehitysvaiheensa mukaisesti irrottautumaan sinusta. Se saattaa olla oire siitä, lapsen perusturvallisuus ei ole kunnossa.
kirjottaja,mun lapset 3 ja puoli vuotta,11,12 ja 14.sanoin vaan,että voi olla monia syitä,en tarkkoittanut että juuri kirjoittajan 12v.lapsella olisi,vain yleistin,ja vertasin omaan tapaukseen,ja en ole ainut,niin monia tuttuja eronnut,ja kinkkisiä tapauksia.
mun lapsista ei ole isänsä luona käyneet yökylässä kuin 3v ja toinen poika nykyään,tosin siitäkin taas aikaa.tytöt vain muutaman kerran kylässä vuoden aikana.ja tytöt kyllä keskenään leikkivät välillä bratzeilla,vaikka 11 ja 14,tosin vanhempi tyttö enemmän on jo kiinnostunut musiikista,pojista,meikkamisesta,jne...nuorempi leikkii kovastikkin.
nuorin oli 1 ja puoli kun erottiin,eikä isä häntä juurikaan hoitanut kun oltiin yhdessä,huusi vain,kun poika oli kova menemään..pojan eka sana olikin huutamalla hiljaa,ja puheen kehitys viivästyi:(.
aina lapset ja kodin hoidin itse pienestä pitäen,kun olin kotiäitinä,eikä isä lapsia hoitanut,vastakun nyt 12v.poika kasvoi,räpläsi auto-hommia hänen kanssaan..
hän alisti minua ja lapsia,joten sillä tarkoitin,että tiedän,mikä on isän pillin mukaan menemistä...vanhimman tytön pakotti syömään kaiken ruoan,ja samalla mainitsi hänen painostaan(tyttö sairastuikin vuosi sitten anorexiaan,ja on todettu,että tytöillä syömishäiriöön vaikuttaa,mitä isä sanoo tytön painosta,ollut parissakin lehdessä lähiaikoina).käy nyt terapiassa,ja taistelee,että saisi elämänsä kuntoon.
samoin sain aina kuulla painostani,laihdutin tai en,aina sain kuulla kiloista.rahaa ei ollut käytössä,vanhempani ostivat lasten vaatteet ja muut,ja lasten isän mielestä hänellä oli etuoikeus ostaa kaljaa ja tupakkia,kun on töissä,joten vanhempani ostivat minulle vaatteet ja lapsille,pyörät ja kaikki.
vanhimmat lapset sen ikäisiä,ettei voi pakottaa isänsä luo,ovat nähneet,ettei hän välitä kuin itsestänsä,tytöt todistaisivat isäänsä vastaan oikeudessa,jos hän rupeisi vaatimaan heitä luokseen.
3v poika ei tunne isää isäkseen,kun isällä niin harvoin ollut aikaa ottaa poikia sinne,ja silloinkin pienempi poikani saa leikkiä yksin.
äitilleni jää mielellään,mutta kun isästä tulee puhe,sanoo,en lähde isille.väkisin menee autoon,ja sanoo,ettei ikinä nää äitiä,ja itkee,ja huijaamalla pitää saada ulos pihalle,kun isä tulossa hakemaan,koska muuten niin panee hanttiin.
jakun tulee kotia,vaatekassi haisee tupakalle,samoin koko poika.
kesällä isä lupsi yrittää olla perhe meidän kanssa,ja petti lapsetkin,kun jo 2 viikon päästä lähti baariin,ja naisen matkaan,joten ei todellakaan ole hyvä esimerkki lapsille!
pojalle oli tosi raskas paikka,tytöt sanoivat,etteivät isää edes olisi meille halunneet.joten mielestäni isän aika muuttua,jos aikoo,että lapset vielä haluavat käydä hänen luona.Kesällä sossussa sanoivat,että saisin henkisestä väkivallasta lähestymiskiellon isälle helposti,mitä hän meille aiheuttanut,jos isä oisi ruvennut vaatimaan,lapsia heti hänen luokseen,tekonsa jälkeen..
isiä on moneksi,ja äidin tehtävä suojella lapsia,ja pitää huoli,että lapsi saa mahdollisimman hyvän kasvatuksen,ja jos lasta pakottaa johonkin mihin ei halua,esim.isä tuntuu etäiseltä,lapsi voi tuntea itsensä hylätyksi siellä.jos mun vanhemmat ois eronneet,olin niin kiinni äidissä,samoin siskoni,kun isä oli reissuhommissa,en olisi isällä käynyt,ainakaan yökylässä.
mutta oletko kaikki lapsesi saanut saman isän kanssa?
Jos olet, niin ihmettelen sitä, miksi yli kymmenen vuoden ajan (ainakin) elit tuollaisen ihmisen kanssa, jota kuvaat, ja hankit hänen kanssaan neljä lasta?
isälle.olin 17 kun sain ensimmäisen,ja pienestä pitäen haaveillut olla isomman perheen äiti,kun en saanut pienenä pikkusiskoa tai veljeä,jota kovasti toivoin,isosisko oli..
olin niin kiinni ex-miehessäni,ja olihan hän niin ihana ja huomaavainen,kun seurustelimme,sitä silmänlumetta,mihin rakastuin.
näin kavereitani harvoin,ja vanhempani kävivät noin kerran kahdessa viikossa,kun ex-mieheni oli töissä,tai jos lapset tarvitsivat jotain vaatetta tai muuta,tulivat käymään(asuivat eri kaupungissa),joten elämässäni oli vain lapset,koti ja mies jota rakastin,kummasti voi rakastaa,ja olla kiinni toisessa,hänkun oli ensimmäinen poikaystävänikin,ja minulla ollut tosi huono itsetunto,johtuu varmaan,kun ylä-asteella mua ja paria kaveriani kiusattiin koulussa.enkä itsekkään aluksi tajunnut,ettei hän oisi saanut niin meillä määrätä,ja moittia esim.painostani,ja moitti silloinkin,kun olin hoikassa kunnossa,kun laihdutin,että vielä vois vähän laiduttaa...(itse hän oli aluksi hoikka,lihoi varmaan kaljottelun seurauksena,ei itse myönnä,että alkoholi ongelmana,kun käy töissä,mutta silti työpäivän päätteksi joi ainakin yhden six-packin kaljaa,välillä enemmän,piti rentoutua) tai moittia ettei ole tarpeeksi siistiä,vaikka siivosin jatkuvasti,mutta kyllähän sitä aina sotkua tulee väkisinkin,kun kolme pientä lasta,jne...
olin vain puoli vuotta töissä,12v aikana(koko naimisissa olomme aikana),muuten kotihoidon tuella tai työttömänä,jakun nuorin meni kouluesikouluun,tuntui,että oisi vielä niin ihanaa,kuin oisi pieni vauva,kun ei töitä ollut,ja kaverit joilla oisin voinut käydä,kun ex.mies oli töissä,olivat myös päivät töissä,ja mun elämässä oli vain lapset ja koti.sitten päätimme tehdä vauvan,vaikka jo raskausaikana rupesin ajattelemaan,jos mies ei nyt muutu,kun muut lapset jo isompia,ja osallistu uuden pienen vauvan hoitoon,ja ota lapsia enemmän huomioon,elän mielummin vaikka yksin..Se loukkasi mua kun lasten isä mulle aina jostakin piikitteli,mutta vasta tutut ja ex-miehenikin pari sukulaista sai mut tajuamaan,(ennenkuin hain eroa 1/05)että se määrää kaiken,eikä ole oikein,että se alistaa mut tekemään kaikki niinkuin se haluaa,ei ihme,että välillä oli masennusta,jonka ihmeestikkin sain peiteltyä,ja että ei hän ikinä muutu,sitä kait odotin,että huomais,kuinka ihanaa on lapset ja perhe on,että pitäisi välillä kehuakkin mua ja lapsia,eikä aina vaan morkata...
jonkun aikaa menikin hyvin,kun vauva syntyi,muttakun poika osottautui vilkkaaksi,niin isällähän meinasi mennä hermot koko ajan,kun poika oli räpläämässä joka paikassa,ja vanhempi tyttö tulossa murrosikään.oli meillä tietty hyviäkin hetkiä,eikä isompaa riitaa ollut,jos tein kaikki niinkuin lasten isä halusi,mutta se henkisesti itselle tosi raskasta,elää vain toisen pillin mukaan,ja kun kolme lasta olivat pienempia ja "kiltimpiä",niin isänsäkkin oli tyytyväinen,muttakun ikää ja omaa tahtoa rupesi enemmän tulemaan,se myös näkyi siinä,etä lasten isä ei jaksanut kuunnella,ja meni sitten huudoksi...samoin kun vanhempi tyttö oli tulossa murrosikään,ennen eroa,rupesi isä häntä piikittämään,välillä tuntui että enemmän kun minua,esim,juuri morkkasi painosta ja jos tyttö ei tykännyt ruoasta,niin oli pakko syödä kaikki,kun isä oli tehnyt.
mä silti säälin lasten isää,kun ei tajunnut,että pitää ajatella muitakin kuin itseänsä,ja mikä rikkaus lapset on,ei tajua vieläkään,ja kieltää osuutensa tytön syömishäiriöön,ja että mua piikitti vähän väliä,eikä lapsilta edes pyytänyt anteeksi,minkä surun pojallekkin aiheutti(vanh.)kun lupasi viime kesänä,että yrittää tosissaan olla hyvä isä,jättää baarit ja muut,ja kahdessa viikossa unohtui lupaukset,sanoo vaan,että ne menneitä..ei niitä kannata jauhaa.
että kyllä lapset musta,ainakin vanhempi poika välittää.ja hänen mielestään meillä oli hyvä yhteiselämä,eikä olisi millään halunnut sillon pari vuotta sitten erota,ei sillon halunnutkaan,hänhän määräsikin kaiken,mutta äkkiä rupesi sinkkuelämä sitten viemään mukanaan,ja baarit.
Kun itsetunto on latistettu ja ihminen heiluu masennuksen rajoilla, ei ole ollut vuosiin työelämässä, kuvassa pienet lapset, eikä elämässä ole muuta ilonaihetta kuin lapset, niin miksi niitä ei haluaisi useampia, kun tietää että poispääsyä vallan alta ei ole.
Oletko sinä ajatellut ystävystyä jonkun vastaavassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ja olla hänelle tukihenkilönä?
Mutta toisaalta kysymyksesi ovat hyvin ymmärrettäviä; kun on elänyt pumpulissa, kyselee asioista joista ei ole minkäänlaista mielikuvaa :)
kun lapset kasvoivat kouluikään,ja rupesi olemaan omia kavereita,ja leikkivät keskenään,eivätkä enää minua niin tarvinneet.vaikka mieheni minulle naljailikin aina jostain,hänen mielestään ne oli vain vitsejä,minua ne loukkasi,ja muista ne ei kuulostaneet "vitseiltä",ja hänestä koska kävi töissä,niin hän päätti raha-asioista.
omat vanhempanikaan eivät ole eronneet,ongelmista huolimatta,joten ajattelin,etten luovuta,kun on luvattu rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä,(menin naimisiin,kun odotin ensimmäistä)ja juuri se,että kaikkialla muka puhutaan,kuinka omat vanhemmat oisi lapsille parasta,oma isä ja äiti.
kotiäitiydestä pidin,kunhan mies olisi ollut erilainen,oli lapsistakin mukavaa kun äiti kotona,kun tulevat koulusta,ja minusta oli mukavaa pitää koti kunnossa,vaikka ex-miehestäni en pitänyt sitä tarpeeksi siistinä.
kun neljättä odotin,rupesin huomaamaan,että ei yksi mies ole koko maailma.hän aina väitti,etten pärjäisi yksin...ja olin odotusaikana onnellinen vauvasta,en silloin välittänyt miehen sanomisista,mutta myös ajattelin,kun mies jo 35v,ja saisi uuden mahdollisuuden,että ehkä hän nyt tajuaisi osallistua lapsen hoitoon,kun lapsi pieni,mutta ei..ainoastaan silloin 8v pojan kanssa touhusi,ja tytötkin sanoi,että isä ostaa vaan pojalle,ja välittää vain hänestä,ei muista.siksi pojalle ero oli raskas,ja siksikin harkitsin pitkään erotaanko,vai ei,pojan takia.ja vasta viimekesä,sai pojan tajuamaan,että hänen isänsä ajattelee vain itseänsä,ei välitä pojan tunteista pätkääkään.ja kotonahan poika sitten purki pettymyksensä,mutta ei halunnut asiasta puhua,pelkäsin miten se vaikuttaa hänen käytökseensä,kun jo oli menossa 6:lle,mutta nyt elämä jo ruvennut luistamaan paremmin,kun isää näkee harvemmin.
meillä tilanne kärjistyi vastakun lasten isä rupesi kohdistamaan esim.vanhempaan tyttöön omia mielipiteitään,ja meni riitelyksi,kun lapset sanoivat isälle vastaan,isä hermostui,ja sitten menin väliin,että sitä en siedä,että lapsille huutaa,ja juuri että pakotti esim.syömään tytön kaikki,vaikkei oisi jaksanut."hermot" meni hänellä helposti.ajattelin jos mua morkkaa,mutta ei lapsia..ja se,että nuorimman pojan kohdalla,oli koko ajan huutamassa,kun koski johonkin "kiellettyyn",pienet kun tutkii kaiken,ja tämä pieni vielä hanakammin...kerran löi multa silmän mustaksi,muuten ei ollut fyysistä väkivaltaa,vain henkistä,muttakun lapset oli pieniä,luulin,että hänellä on oikeus mollata mua,olihan mua koulussakin kiusattu,joten olin tottunut siihen..
kun erottiin,hän oli minua kohtaan paljon mukavampi kun soitteli,kun ensiksi selvisi kiukustansa,itsekkun ei halunnut erota.väitti ettei juo niin paljon jne..viimekesänä taas totuus selvisi...
yhden kirjekaverin olen saanut,jolla vastaava tilanne,käy terapiassa,mutta itse kysyin perheneuvolasta,missä voisi käydä juttelemassa,omista asioista,koulukiusaamisesta ex-miehen mollaamiseen asti,niin sellaista paikkaa ei ainakaan tässä kaupungissa ole,koska en tällä hetkellä ole masentunut.apua saa vastakun on siinä pisteessä,ettei suunnilleen jaksaisi elää...tytön anorexian takia olemme perheneuvolassa käyneet,tosin siitä ei mitään hyötyä,kun eivät ymmärrä anorexian päälle mitään..
Mieten oma asenteesi? Monet äidit aiheuttaa omalla asenteella lapselle turhaa kärsimystä, näissä tapaamis asioissa.
Ethän sä halua mennä isälle. Voi voi kun mulle tulee ikävä. Eihän siellä ole leluja. Lapsia on helppo manipuloida.
Ja lapset sanoo en mä haluu mennä ja lähtiessä taas saattavat sanoa mä halua kotiin.
ole isä onnistunut manipuloimaan;).lapset monesti fiksumpia kuin luullaan,ja jos lapsi välittää molemmista vanhemmista,suojelee molempia,oli vanhempi kuinka huono tahansa,mutta jos lapsi häneen kiintynyt,eikä vain toista...näinhän se monesti alkoholisti perheissäkin...lapset tekevät kaikkensa,piilottakseen sen,että vanhemmat juo,tai toinen vanhempi juo.
Ehkä tuo manipulointi oli väärä sana valinta. Mielyttäminen tai ei haluta pahoittaa kenenkään mieltä. Lapset on pelottavan fiksuja ja hyviä salamaan asioita. Jos vanhemmat ei opettele tuntemaan lapsiaan voi moni vaikea ja vakava asia jäädä huomaamatta, kun ei haluta aiheuttaa pahaa mieltä.
isälle niin onko se lapsen paras että sinne pakotetaan menemään? Ei kyseessä ole manipulointi vaan lapsi itse ei halua. Onko se niin vaikeaa ymmärtää ettei kaikista ole vanhemmiksi?
Joillekin sellainen ajatus on mahdottomuus, mutta se kertoo vain noiden BW:n putkikatseisuudesta ja/tai naiviudesta :)
Sinunko sanojasi?
"Ethän sä halua mennä isälle. Voi voi kun mulle tulee ikävä. Eihän siellä ole leluja."
"Jos nyt kuitenkin menisitte isän luokse, kun isi odottaa teitä ja varmasti isillä on ikävä, mutta ei vaan osaa sanoa sitä. Onhan tiellä ollut kivaakin siellä. Muistatteko kävitte elokuvissakin... ja siellä on se naapurin Petterinkin varmaan kotona, sehän on mukava kaveri. Kysykää isiltä, jos kävisitte uimassa tai mummolassa tai jossain... Jos tämän kerran vielä kokeilette, jospa siellä onkin TOSIhauskaa.. jooko? Jos tuon polkupyörät isin luokse, oisko se kivaa?"
Yksi tyypillinen malli meidän perheessä käydystä to-illan keskustelusta, kun lapset kieltäytyvät (isän oikeus tavata lapsiaan -sopimuksen vastaisesti) menemästä isänsä luokse vedoten isän ja nyxänsä vihaiseen ja ilkeilevään käytökseen ja puheisiin.
Meillä lapset lähtee isälle oikein mielellään, ei tarvitse suostutella. Meidän iskä onkin tosi kiva, myös minusta, vaikka onkin eksä.
Nuo sanat ovat muutaman vuoden takaa, joilloin asuin tukiperheenä, tuettu asuminen talossa.
Siellä asui kaksi yksinhuoltaja perhettä, jossa kahden "aikuisen" välit olivat niin tulehtuneet, että tukihenkilön piti toimia kuljettajina viikonloppu tapaamissa.
Ja näille äideille ei eron jälkeen jäänyt muuta kuin nämä lapset. He kokivat suurta fyysistäkin tuskaa luovuttaessaan lapsia, näihin tapaamisiin. He koittivat suostutella lapsiaan jäämään kotiin ja tehdä näistä tilanteista mahdollisemman raskaita, jotta niistä luovuttaisiin.
Kyllä, lapset lähtivät monta kertaa näihin tapaamisiin huutaen ja parkuen, mutta kun äitiä ei enää näkynyt, he rauhoittuivat. Sama toistui myös lähtiessä isältä. Ehkä tässä näkyi se, että lapset halusivat miellyttää molempia.
Täällä ei aina ole kivaa, ei edes lapsilla. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, lapsen tahto aikuisten taskussa, täysi-ikäisyyteen asti.
oli samanlaista tytön ollessa 5-6 v. Ei olisi halunnut isälleen, ja sanoinkin tuolloin etten aio pakottaa. Vaikkakin siis lain mukaan minun on pakotettava lapsi isälleen. Mikä lapsen etu se on??? Päätin olla pakottamatta lasta isälleen koska jos isä tuolloin olisi halunnut lapsen väkisin luokseen olisi hänen pitänyt hakea oikeudesta täytäntöönpanoa ja sehän vie aikaa.. Tiesin myös ettei isä siihen ryhdy. Nykyään lapsi menee taas mielellään isälleen. Mitähän olisi tullut jos olisin pakottanu lapsen.. Varmaan samaa yhä edelleen. Lapsen piti saada toipua, mikä häntä ikinä isälleen menossa pelotti/haittasikaan.
Meillä ei ollut mitään selvää syytä,lapsi vain ei halunnut eikä viihtynyt isällään. Jos teillä on perusteltuja syitä miksi et ota yhteyttä lastenvalvojaan? Tai vain jätä pakottamatta? Jos oikeita syitä on olemassa ei kai laki silloin pakota pakottamaan.. Ja vaikka niin tekisi vie täytäntöönpanon hakeminen aikaa, ja hakisiko isä sitä?? Entäs puhuminen isän kanssa? Kai hänen pitäisi ymmärtää ettei lasta pidä pakottaa..? Tosin eipä tuo ymmärtänyt meilläkään.
12-vuotta hän saa itse päättää haluaako tavata. meillä tytär(uusioperhe 1 3 lasta) päätti että ei halua olla äitinsä kanssa missään tekemisissä ja se on hänen päätös. surullista sinänsä mutta kun ei niin ei, äitisä on yrittänyt pitää yhteyttä, mutta tytön päätös pitää. kohta muiden täyttäessä 12 sanoivat että eivät halua mennä äitinsä luo. joten ei väkisin.