Magiasta keskusteleminen on joskus niinkuin suihkuun meno vankilassa. Jos käyt nostamaan pudottamaasi saippuapalaa, saat pian jäykkää kapulakieltä kolmanteen silmään.
Tärkeämpää olisi unohtaa pikkumaisuudet ja muistaa, että useimmat meistä luultavasti aloittivat magian tutkimisen voidaksemme paeta kontrollia, valvontaa, kapulakieltä, sydämettömyyttä, tietämättömyyttä yms.
Meillä on kuitenkin muiden tavoin aivan sama taipumus joutua mukaan siihen maailmankuvaan, jossa vankila on todellisuutta ja vapaus jotakin kaukaista ja pelottavaa.
Älkää menkö ulos, se on epätieteellistä! Hehee.
Miksemme mieluummin nauraisi hieman? Vuosia sitten minä haaveilin siitä, että nauraisin kuten Don Juan nauroi Castanedan kirjoissa - kellahtaen maahan kierimään. Siinä kuulosti olevan sitä jotain... Nyt liki kymmenen vuoden työn jälkeen toiveeni on alkanut käymään toteen. Juuri eilen kun kaveri tökkäsi minua vatsaan ja teki hassun ilmeen, putosin samantien lattialle. Minusta tämä on kehitystä. Ei sellainen ole kehitystä, että rillit painuvat yhä syvemmälle päähän.
Mitä tieteellistä on pesäpallonkaan pelaamisessa? Voidaan selittää miksi tietynlainen kaarimainen liike saa pallon kauemmaksi kuin toisenlainen, mutta itse pelaajana, vain tunteen kautta voi oppia heittämään. Tunteen kautta voi oppia vaikka mitä, mitä ei pysty kunnolla selittämään. Oikeastaan yksinkertaisiakaan asioita ei voida selittää kunnolla, vaan me vain olemme tottuneet tyytymään aika epämääräisiin selityksiin.
Sitten kun tunnemme vapauden, ei meitä enää kiinnosta selittää sitä. Sitähän vapaus on.
Minä ehdotan tällaista. Tämmöinen ehdotus.
Rev.
Tärkeämpää olisi unohtaa pikkumaisuudet ja muistaa, että useimmat meistä luultavasti aloittivat magian tutkimisen voidaksemme paeta kontrollia, valvontaa, kapulakieltä, sydämettömyyttä, tietämättömyyttä yms.
Meillä on kuitenkin muiden tavoin aivan sama taipumus joutua mukaan siihen maailmankuvaan, jossa vankila on todellisuutta ja vapaus jotakin kaukaista ja pelottavaa.
Älkää menkö ulos, se on epätieteellistä! Hehee.
Miksemme mieluummin nauraisi hieman? Vuosia sitten minä haaveilin siitä, että nauraisin kuten Don Juan nauroi Castanedan kirjoissa - kellahtaen maahan kierimään. Siinä kuulosti olevan sitä jotain... Nyt liki kymmenen vuoden työn jälkeen toiveeni on alkanut käymään toteen. Juuri eilen kun kaveri tökkäsi minua vatsaan ja teki hassun ilmeen, putosin samantien lattialle. Minusta tämä on kehitystä. Ei sellainen ole kehitystä, että rillit painuvat yhä syvemmälle päähän.
Mitä tieteellistä on pesäpallonkaan pelaamisessa? Voidaan selittää miksi tietynlainen kaarimainen liike saa pallon kauemmaksi kuin toisenlainen, mutta itse pelaajana, vain tunteen kautta voi oppia heittämään. Tunteen kautta voi oppia vaikka mitä, mitä ei pysty kunnolla selittämään. Oikeastaan yksinkertaisiakaan asioita ei voida selittää kunnolla, vaan me vain olemme tottuneet tyytymään aika epämääräisiin selityksiin.
Sitten kun tunnemme vapauden, ei meitä enää kiinnosta selittää sitä. Sitähän vapaus on.
Minä ehdotan tällaista. Tämmöinen ehdotus.
Rev.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kun karhunkyntenä käännytään itsessämme puoli kierrosta ja käännetään selkä tulevaisuudelle, niin lakataan myös odottamasta ja ehdottelemasta. Varsinkaan vapautta, muttei myöskään ei-vapautta.
Jää vain tarkoitukset, joita tulevaisuuden tuulet puhaltavat selän läpi menneisyyteen edessä, jäljiksi ja merkeiksi aivan nenän eteen tai aatoksen kaarin milloin millekin etäisyydelle. Tarkoitukset, jotka eivät ole omiamme eikä toisten, vaan sellaisiaan, melkein-tekemistä, alati toteutumaisillaan.
Myös karhunkynnen asennossa menneisyys edessä työntää ja tulevaisuus takana vetää, mutta kun menneisyys pidetään ajan ajossa katseen edessä alati muuttuvana, sellaisenaan kuin se kunakin hetkenä ja ajan kaarena huomioituu - näyttäytyy, tuntuu ja kuuluu ajatuksina - tulevaisuus selän takana ei jää pelkästään menneen vangiksi vaan sen viileä ja vilvoittava tuuli puhaltuu, kirjoittuu ja merkillistyy menneeseen, kaikessa kirjossaan ehkäpä toisinaan hieman kirkkaampanakin.
Karhun kynsi ei ehdota, ei edes itseään, vaan raapii vain jälkiään. Niitä näkee vain katsomalla menneeseen.
Mielelläni katsoisin asiaa toisinpäin, niin päin että analysointi ja selittäminen tuo sen vapauden :D käytetään vertauksena lasta. Lapsen turvallisuuden ja luottamuksen, onnen tunne tulee suuressa osin siitä että hän tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, hänelle kerrotaan se selvin sanoin eikä hänen tarvitse elää epävarmuudessa. Hän tietää milloin saa ruokaa, milloin on aika mennä ukkumaan, että äiti puhaltaa jos polveen sattuu.
Rinnastaisin tämä aikuiseen ihmiseen joka on vapaa ja onnellinen koska tuntee ympäröivää maailmaa tarpeeksi osatakseen ennakoida tulevaa, tietää mihin suuntaan pallo pyörii ja osaa ottaa sen kiinni. Minusta maailman ja itsensä toiminnan mahdollisimman suuri tuntemus antaa sen varmuuden ja mahdollisuuden olla vapaa... tietysti totuutena tässäkin se vanha kiinalainen sananlasku "ignorance is bliss". Mutta kun astutaan sen ignorantin tilan ulkopuolelle, tieto tuo vapauden.
Just a thought.
***
>> Mielelläni katsoisin asiaa toisinpäin, niin päin että analysointi ja selittäminen tuo sen vapauden :D >>
Otaksun, että ajattelet erilaista vapautta kuin mitä minä tarkoitan. Sanoisin näin, että kyllä maailman selittäminen ja sen selityksen kehittäminen ja parantelu tekee elämästä mielekkäämmän tuntuista kuin tyytyminen sekavaan kaaokseen josta ei saa otetta ja jonka kanssa ei voi keskustella.
En siis suinkaan ole tarkoittanut puhua inhimillistä älykkyyttä vastaan, mutta minulla on oma käsitykseni hieman erilaisesta vapaudesta kuin mistä yleensä puhutaan, joka on lisäksi mahdollinen saavuttaa.
>> Lapsen turvallisuuden ja luottamuksen, onnen tunne tulee suuressa osin siitä että hän tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, hänelle kerrotaan se selvin sanoin eikä hänen tarvitse elää epävarmuudessa. >>
Ja lapsesta tulee henkisesti tasapainoinen ihminen, päinvastoin kuin jos äiti olisi pitänyt häntä epävarmuudessa, antanut itkeä jne. Olen tästä samaa mieltä toki. Mutta uskon vielä toisenkinlaiseen mielenrauhaan. Se on sellaista lajiketta, joka kestää murtumatta myös epävarmuudessa.
>> Rinnastaisin tämä aikuiseen ihmiseen joka on vapaa ja onnellinen koska tuntee ympäröivää maailmaa tarpeeksi osatakseen ennakoida tulevaa >>
Kyllä. Mutta tämä on aivan tavallista ihmisenä olemista, tavallisen onnellisuuden tiedettä. Minä ajattelen hieman erilaista onnea ja vapautta, sellaista josta ainoastaa noidat tietävät.
>> "ignorance is bliss". Mutta kun astutaan sen ignorantin tilan ulkopuolelle, tieto tuo vapauden. >>
Olen jälleen samaa mieltä. Minusta sinä puhut harvinaisen järkeviä. Minustakin on hölmöä ajatella että tieto vain luo tuskaa, joten parempi työntää pää puskaan. Tieto tekee vapaaksi.
Toisaalta kyllähän tietäminen ja asioiden tutkiminen myös syöksee meidät kiihtyvällä vauhdilla tuntemattomaan. Onneksemme olemme niin likinäköisiä ja vauhtisokeita, ettemme itsekään tajua monien ajatuksiemme ja tieteellisten havaintojemme merkityksen koko laajuutta.
Paradokseja. Tieto luo tuskaa, tieto vapauttaa, maailman selittäminen tekee onnelliseksi, sen selittämättä jättäminen paljastaa perimmäisen totuuden...
Yksi ratkaisu tähän pulmaan on jakaa tieto ja tietäminen useampiin luokkiin. Esimerkiksi niin, että on tavallista tietoa ja sitten on noitien tietoa. Noitien tietäminen on eri asia kuin tavanomainen tietäminen ja se tietäminen on vaikutuksiltaan erilaista.
Noitien tieto on sitä "mitä ihmisen ei tietämän pidä". Jotkut hullut, kuten minä, kuitenkin sitkeästi luottavat pääkoppansa luodinkestävyyteen ja työntävät sitä yhä syvemmälle tuleen hengen rintamalla. :-)
Mutta hyviä ajatuksia esitit kuitenkin. Sanoit tolkullisia ajatuksia, joille monella on käyttöä ja jota ei noitienkaan kannata unohtaa.
Hyvin lauottu, pistoolisankari.
"Toisaalta kyllähän tietäminen ja asioiden tutkiminen myös syöksee meidät kiihtyvällä vauhdilla tuntemattomaan. Onneksemme olemme niin likinäköisiä ja vauhtisokeita, ettemme itsekään tajua monien ajatuksiemme ja tieteellisten havaintojemme merkityksen koko laajuutta. "
Tämä oli tuolta pakko irrottaa, se oli kertakaikkiaan kauniisti luonnehdittu. Vauhtisokeus suojaa ihmistä ihanasti siltä mitä hänellä ei ole edellytyksiä ymmärtää, kun samaan aikaan se vastaanotettu tieto (jos vauhtisokeudessa on putkinäkö, iso osa jää ulkopuolelle ja putken pää nähdään) käytetään hyödyksi lisäämään varmuutta. Ihminen on ikäänkuin lehittynyt mestariksi luottamuksessa, koska epävarmuus tuntuu pahalta. Mihin tahansa auktoriteettiin helposti haksahdetaan luottamaan, oli syytät ai ei, ksoka epävarmuus on turvatonta. Parempi ajatella että joku pitää huolta ja tietää minun puolestani.
Ihmiskunnnan syvin ongelma, minusta. Pässit narussa -kompleksi...
Puhut monesti asioista, tiedon laadusta jonka "vain noidat tietävät". Minulla on tuollaisesta tiedosta oma käsitykseni mutta se tuntuu eroavan kovin sinun käsityksestäsi, pystyisitkö määrittelemään tai luonnehtimaan tuon tiedon laatua hiukan? Mitä se sinusta on. Koska minä näen sen tulleeksi itsetuntemuksen kautta, sen vauhtinäön sivuilta, sinä tietona joka tietoiselta mieleltä jää käsittelemättä jonka aivot kuitenkin ottavat vastaan. Minusta tuo tieto on juuri sitä mikä kaikilla on, kyse on vain siitä saako yksilö sen tiedon Esiin itsestään vai ei. Osaako hyödyntää sen.
"Paradokseja. Tieto luo tuskaa, tieto vapauttaa, maailman selittäminen tekee onnelliseksi, sen selittämättä jättäminen paljastaa perimmäisen totuuden..."
Ah, yksilöllisyys. Yleistäminen onkin kai mahdotonta. Mikä yhdelle on taivas on toiselle helvetti ja niin edespäin.
Jutellaan siitä "noitien tietämisestä" vähäsen. Olen utelias. Miten sinä käsität tuon termin?
***
>>>Jutellaan siitä "noitien tietämisestä" vähäsen. Olen utelias. Miten sinä käsität tuon termin?
...varjele meitä ihmisiltä jotka kertovat ja tahtovat kertoa toisille mitä ja mistä heidän kokemuksensa ovat lähtöisin.
Putken päissä kököttävät Jeesus-fani ja skeptikko, siinä välissä olevassa putkessa sinkoilee ihminen jota vielä jaksaa kiinnostaa mitä muut haluavat hänelle sanoa hänestä itsestään.
Pääseeköhän sellaisista haluista muuta kuin epäinhimillistymällä.
>> Jutellaan siitä "noitien tietämisestä" vähäsen. Olen utelias. Miten sinä käsität tuon termin? >>
Tämän termin määrittely on hankalaa, muttei täysin mahdotonta. Minun on käytettävä siitä jotain sanaa, jotta voin viitata siihen. Mutten mielelläni määrittele sitä kovinkaan tarkasti. Mutta voin antaa sille useita erilaisia selityksiä, jotka ovat kaikki yhtä oikeita, vaikka osa on näennäisesti ristiriidassa keskenään.
Nyt tuli ensimmäisenä mieleen tällaisia:
- Se on sellaista tietoa, jonka tietäminen muuttaa sinua peruuttamattomalla tavalla, niin ettet enää ole entisesti, etkä voi unohtaa mitä tiedät, etkä palata ennalleen.
- Se on tietoa, jonka tiedät sen ansiosta, että sinä itse olet sama kuin tietämisesi kohde. Me esimerkiksi tiedämme hyvin minkälaista on olla ihminen, mitä on tuntea ihon kosteus tai pelon tunne tms. Aivan samalla tavalla voimme tuntea Jumalan, Daimonin tai Hengen... olemalla itse sellainen. Tämä ajatus selventää sitä, miten noitien muodonmuuttaminen ja tietäjien tietäminen liittyvät toisiinsa.
- Se on tietoa, joka virtaa sinuun kuten ilma virtaisi tyhjiöön. Sen tiedon saavuttaa se, joka "tyhjentää astiansa". Annat pois kärsimyksesi, saat tilalle euforian. Perimmäinen todellisuus on nautintoa, "energia on ääretön ilo" (W. Blake).
- Se on tietämistä, ilman että tiedät mitään. Suoraa tietämistä, ilman mitään analysointia tai ajattelua.
- Se on jonkin sellaisen tärkeän ja arvokkaan asian muistamista, jonka olet unohtanut kauan sitten, jo ennen syntymääsi. Hieman kuten Platonin anamnesis, mutta itse koen että Philip K. Dickin "muistinmenettämisen menettäminen" kuvaa tätä kokemusta vieläkin paremmin.
- Se on kuin heräisi unesta, paitsi että herää hereilläolosta todellisuuteen, johon verrattuna tavallinen todellisuus on yhtä todellista kuin uni.
- Se on rakastelua universumin kanssa, hekuman kriittinen massa, kosminen orgasmi, taivaan ja maan avioliitto.
- Se on kuin teletapit. Niitä on montaa eri väriä, niillä on kaikilla erilainen tappi otsassa ja se tapahtuu aina vain uudelleen ja uudelleen, koskaan lakkaamatta. :-)
Voin keksiä kymmeniä muitakin tapoja kuvata sitä, mutta tässä ensimmäisenä mieleeni tulleet. Voit tarttua vaikka vain yhteen noista joka jollain tavoin kolahti, ja sitten keskustelemme sen lähtökohdista.
Minä en väitä olevani valaistunut, kaukana siitä. Mutta olen kyllä kokenut noitien tietämistä muutamia kertoja, ja se mitä puhuin tässä on pelkästään oman kokemukseni perusteella.
On joko kuvattavissa sanalla "intuitio" tai mikä tahansa uskonnollinen tms. herääminen joita ihmisen kehityskaareen mahtuu useita.
Vähän epämääräiseltä kuulostaa yhä, minun on niin kovin vaikea ymmärtää että kukaan sanoisi tiedoksi omaa näkemystään. Minusta tieto on jotain mikä on todennettavissa ja kaikille sama ja kiistämätön, tuo noitatietosi kuulostaa kovasti hyvältä mielikuvitukselta :D
Ei siinä, kyllä minullakin on kokemuksia tuosta tietämisestä, en vain osaa parhaalla tahdollanikaan sanoa sitä tiedoksi, käytän ennemmin sanaa "tulkinta".
***
Tässä määritelmä johon yhdyn.
"Perusymmärrystä ihmisluonnosta ja luonteista, henkilö- ja persoonarooleista ja niiden mekanismeista, ihmisen ja muiden lajien suhteista, luonnon, luomisen ja luontumisen tasapainottelusta;"
todella, ei mikään noitien yksinoikeus vaan jokaisen ulottuvilla. Syy ja seuraus.
***
>>>Minä en väitä olevani valaistunut, kaukana siitä. Mutta olen kyllä kokenut noitien tietämistä muutamia kertoja, ja se mitä puhuin tässä on pelkästään oman kokemukseni perusteella.
Juu, ja oleellista "karmisten" syy-ja-seuraussuhteiden itseymmärryksessä on luopua tiedettä ja länsimaista kulttuuria hallitsevasta newtonilaisen klassisen mekaniikan eli maallikkofysiikan takertumisesta yksisuuntaiseen lineaariseen kausaliteettiin eli syy- ja seuraussuhteeseen.
Ja antaa myös kehämäisten, spiraalimaisten, keskinäisriippuvien, kaksisuuntaisten ym. aika-/kausaliteettimuotojen huomioitua ja avautua.
Minäkään en pidä sanasta valaistuminen; ehkä sanan arvonlaskuun on johtanut se että kuka tahansa kutsuu itseään valaistuneeksi mistä hyvänsä syystä. Jos valaistumiselle varattaisiin sen Buddha-tyyppinen merkitys eli tulee sellainen veretseisauttava oivallus jonka jälkeen ei ole enää mitään tarvetta sen paremmin pyöriä fyysisellä tasolla kuin _olla pyörimättäkään_ (kaikki rules ok) ja ulkopuoliselle katselijalle näkyy valoilmiö esim. valaistujan kaalin ympärillä, niin sitten minulle ko. sanan käyttö vielä kelpaa. Mutta luulen että tuollainen ilmiö on tuikiharvinainen.
Eihän se oikeastaan ihme ole jos joku joka ei ole kokenut valaistumista saattaa kuvitella että onkin kokenut, vähän niinkuin orgasmittomat naiset vinkuvat toisille että "oliks tää orkku, eiks tää vois olla orkku, kai tää oli orkku, mää päätän että tää oli orkku!" Mutta eihän se nyt noin mene että sen voi valita tuliko vai ei.
Toisaalta sitten taas, kun en ole itse valaistunut, niin kaikki mitä sanon kenties humpsahtaa tässä tyhjiin. Tsah.
>itsekästä pakoa jälleensyntyilyn kierrosta
Jos ihminen tulee aikuiseksi, voidaanko sanoa että hän on itsekkäästi paennut lapsuusajastaan? Jos ihminen saa lapsen, onko hän itsekkäästi paennut lapsettomuudestaan? Jne. - mitä tahansa voi nimittää miksi tahansa kunhan valitsee sopivan näkövinkkelin.
Ehkä itsekästä on vain pyrkimys ja havittelu, mutta jos jotain sattuu tuosta noin vaan ex tempore, niin sittenhän kellään ei liene nokan koputtamista. Esmes jos humanoidit tulevat ja abduktoivat, niin ei kai kukaan voine sanoa että se sitten itsekkäästi jättäytyi napattavaksi. Yhtähyvin voisi sanoa että joku akka itsekkäästi käpytteli tuolla kujilla ja tuli itsekkäästi raiskatuksi. Kaikenlaista shittiä tapahtuu, mutta eiköhän sitä edes joskus satu positiivisiakin yllätyksiä...
Tarrasin nyt tuohon "itsekkyyteen" pidemmäksikin aikaa kun se oli niin herkullinen aihe, ja ehkä jossain määrin itseänikin toisinaan koskettava, kun helposti syyllistän itseäni mistä hyvänsä asiasta. Kovin usein en kuitenkaan siitä että on näitä "henkisiä" pyrkimyksiä, koska siinähän on jippo millä saa elämäänsä edes jonkinlaista tarkoitusta tässä eksistentialismikriisien riivaamassa raadossa. Lohtua...?
***
Kaikki pyrkimys jonkinlaiseen transkendenttiin tai aliseen tai mitä näitä onkaan voidaan nähdä turhan haihatteluna, viihteenä ja tyhjän elämän sisällöttämisenä. Voidaan myös ajatella että kyseessä onkin pyrkimys jonkinlaiseen tasapainoisempaan elämänmuotoon mikä ihmiskunnalta on rupsahtanut pahasti länsimaisen mielen voittokulun myötä. Ihmisenhän on ehkä luonnostaan saatava "pönttö sekaisin" tasaisin väliajoin, tai hän ei yksinkertaisesti kestä oman järkensä järjettömyyttä, sitä tylsyyttä että tietää kaiken, voi mitata kaiken, omistaa tai olla omistamatta kaiken, ja noin yleensäkin on koko ajan tekemisissä vain raivostuttavan KONKREETTISTEN asioiden kanssa.
Syy-yhteyksien ymmärrys kun jää ihan pulliaisella toisinaan turhan suppeaksi, pudotan kiven ja se putoaa :D jää näkemättä ne miljoonat muut muuttujat vaikuttamassa samaan tapahtumaan ja ponkaisemassa siitä omille seurausradoilleen. Laajempi ja monimutkaisempi järjestelmä kuin mitä ihminen kykenee kerralla käsittelemään. Siis tuo perinteinen maaginen ajattelu jää tasolle "tahdostani seuraa..." kun todellinen vaikutin on sen tahdon ilmentymät, se kaikki mitä yhdestä ajatuksesta seuraa. On käytännössä mahdotonta hallita tuota ketjua kovin pitkälle! Perinteinen maagikko näkee kiven putoamisen ja tulkitsee sen seuraukseksi siitä että päästi kivestä irti. Mitä jää näkemättä?
Ei tarpeeksi kahvia, kurja verbaliikka tänä aamuna. *ryyst* kokeillaan myöhemmin uudelleen.
***
>>>Laajempi ja monimutkaisempi järjestelmä kuin mitä ihminen kykenee kerralla käsittelemään.
Noituuden uusi määritelmä on valmis :D
***
>> On joko kuvattavissa sanalla "intuitio" tai mikä tahansa uskonnollinen tms. herääminen >>
Uskonnollinen herääminen on minusta aivan eri asia kuin intuitio. Intuitio kylläkin auttaa löytämään tien, mutta se ei ole se millä tietä kuljetaan, eikä se ole se minne tie johtaa.
>> Vähän epämääräiseltä kuulostaa yhä >>
Niinhän se kuulostaa. Ja se kuulosta epämääräiseltä vielä sittenkin kun alat ymmärtää sitä. Mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Se joka vaatii selvyyttä on looginen järki, jolla ei ole lainkaan valtaa tämäntyyppiseen tietoon.
>> minun on niin kovin vaikea ymmärtää että kukaan sanoisi tiedoksi omaa näkemystään >>
Edustan gnostilaista käsitystä uskonnollisesta oivalluksesta. Gnostilainen on "one who knows" eli hän joka tietää. Tämä on eri asia kuin usko. Uskossa ei ole voimaa, vaan ainoastaan voiman potentiaali sitä kautta, että usko hälventää epäilyn luoman muurin. Voima on vasta siinä kun päästään tiedon asteelle. Usko tulee siinä sitten kaupan päälle. Tottakai uskot siihen, mitä tiedät, eikö niin? Mihinkään muuhun ei ainakaan minusta kannata uskoa.
>> Minusta tieto on jotain mikä on todennettavissa ja kaikille sama ja kiistämätön >>
No tällaiseen minä en usko.
>> tuo noitatietosi kuulostaa kovasti hyvältä mielikuvitukselta >>
Muista, että mielikuvituskin on olemassa oleva asia, joka vaikuttaa koko ajan elämäämme, järisyttävän todellisella tavalla.
>> Ei siinä, kyllä minullakin on kokemuksia tuosta tietämisestä, en vain osaa parhaalla tahdollanikaan sanoa sitä tiedoksi, käytän ennemmin sanaa "tulkinta". >>
Tämä on minusta yhtä ratkaisematon kysymys kuin että mihin äärettömyys päättyy. Tulkinta on se kun laitat sanoiksi sen mitä tunnet. Toisaalta se mitä tunnet on tulkinta siitä mikä on tuntemisen kohteena. Toisaalta tuntemisen kohde on tulkinta siitä mikä... jne.
Itse olen sitä mieltä, ettei ole mitään tuntijaa. Ei ole tuntemuksia, eikä ole tuntemisen kohdetta. Sen vuoksi tämäntyyppinen pohdinta ei johda minnekään muualla kuin äärettömyyteen. Mikä on kyllä mielenkiintoinen paikka, toki.
>Magiasta keskusteleminen on joskus niinkuin suihkuun meno vankilassa. Jos käyt nostamaan pudottamaasi saippuapalaa, saat pian jäykkää kapulakieltä kolmanteen silmään.
Arvostan kovin kaikkia niitä S24:n kirjoittajia joiden ainoa pyrkimys ei ole vain lapsellisesti inttää jotain iskulausetta kuten Jeesus pelastaa - halusit tai et... Mutta joskus hieman jää ihmetyttämään mik' on se kauhia tarve päästä pätemään, mikä joskus jää riivaamaan ihmisiä. Toki voi vetää oikein kunnolla överiksi ja kirjoitella sellaisen kontinkielisen siansaksaröhelmän ettei siitä ota Erkkikään selvää, ja sitten voi ilkkua kaikille että ettekö te tolvanat edes tuon vertaa tajua tai viitsi vaivautua... Ja onhan se tavallaan huvittavaa. Että se otetaan puolin ja toisin niin hemmetin vakavasti. Ja että jotkut olettavat joidenkin ottaneen vakavasti, koska vaivautuivat jotenkin kommentoimaan. Ja piiri pieni pyörii, ja tumputammeko me kaikki vain...?
Lopulta: kukin taaplatkoon tavallaan. Jos joku haluaa päteä, siitä vain. Jotkut pätevät ajoittain. Jotkut pätevät pätemättömyydellään (öhöm?) Mutta pääasia että ajatus lentää, sikiää ja poikii.
***
Magia se minulle on nykyään sitä että kaikkea ei voi tai edes tarvitse yrittää selittää. Sinä päivänä kun lähtee selittelyn tielle, kuolee pystyyn. En minä sellaisesta fiilistely-mystiikastakaan innostu, mutta tasapainohan se on paras paino.
Sen takia Jeesus-fanituskin on tylsää, kun siinä ei ole minkäänlaista maagisluonteista kontaktia mihinkään. Siinä on vain jumala poikaystävänä ja tät's it ja muuta ei tipu. Kyllähän nyt Juman lauta ihminen muutakin tarvitsee kuin poikaystävän.
Luonnossa kun käppyröitsee niin siellä ei ole mitään ihmismäistä kuulesinua rakastamassa. Kesyihmisyyttä on meissä jo liiaksi asti muutenkin.
"Kyllähän nyt Juman lauta ihminen muutakin tarvitsee kuin poikaystävän."
Kiitos nauruista.;):)
Aika monessakin "nykysuuntauksessa" on kehotettu "kokemaan enemman ja tieteellistamaan vahemman"...;)
Sinansa minua kylla kiehtovat jarkevat, tieteelliset selitykset eri ilmioille, mutta kun se on henkimaailman juttujen kanssa vahan niin, etta skeptikot huutavat, etta "MAAPALLO ON LITTEA" (mika aikanaan oli "ihan oikeaa vakavastiotettavaa tiedetta", vaikka se on todellisuudessa pyorea ja tama tulee todistumaan myohemmin oikeaksi.
Itse en lähtisi neuvomaan fyysikkoa ja väittämään hänelle, että noituus tulee lopulta syrjäyttämään tieteen ja että hänen käsityksensä muodostuvat ajan kanssa samanlaisiksi kuin vaikka azteekkipappien. Tai edes että maailma on pyöreä.
Minusta tässä magiahommelissa on kysymys jostain paljon häiritsevämmästä, pelottavammasta asiasta. Minun mielipiteeni nimittäin on se, ettei tässä nyt vain väitellä siitä mikä on todellista tai minkälainen todellisuus on tai mitä kaikkea siihen kuuluu tai ei kuulu.
Minusta mielenkiintoisempaa kuin miettiä elääkö Elvis tai onko Isojalkaa tai Ufoja, on kysyä itseltäni, ymmärränkö sitten edes niitä asioita jotka kaikkien yhteisestä sopimuksesta ajatellaan ainakin todellisiksi, kuten vaikkapa minun kehoni ja tämä koti jossa asun ja työpaikkani jne.
Vastaus on, etten tiedä mitä nekään ovat. Mitä on todellisuus? Mitä se tarkoittaa, ettei jotain asiaa ole olemassa? Miksi voimme kuvitella sellaisia olevan, jos niitä ei ole? Ne ovat silloin ainakin "pään sisällä" jos eivät missään muualla. Sekin on eräänlaista olemassaoloa ja todellisuutta.
Koko todellisuutemme on päämme sisällä, myös tavallisesti totena pidetyt asiat. Kaikki teidän työkaverinne ovat päänne sisällä. Omat kätenne ovat päänne sisällä. Jopa teidän päänne ovat teidän päittenne sisällä. Voidaanko sanoa, että jokin olisi pään ulkopuolella?
Todellisuus ei ole laisinkaan yksioikoinen juttu.
Päätön tie:
http://www.headless.org/english-new/homepage.html
***
"Jos kokemuksemme jakaantuu sisäiseen ja ulkoiseen, siten että ulkoinen on varmaa ja luotettavaa, ja sisäinen häilyvää, epäluotettavaa, koska se on ulkoisen kontrollin tavoittamattomissa, niin sisäinen näyttäisi jäävän vaille myös kommunikaatiomahdollisuutta. Kommunikaatio tarkoittaa objektiivisten merkityssamuuksien tai hallittujen merkityssamankaltaisuuksien siirtämistä mielestä toiseen."
"Onko se siinä, että tahdomme tarkastella kokemustamme sisäisen (privaatin) ja ulkoisen (julkisen) vastakohdan avulla? Pääsemme tuskin eroon tästä vastakohdasta vain ikäänkuin ulkoistamalla, objektivisoimalla tai julkistamalla sisäistä, kunnes näyttää siltä, että sisäinen on tyhjennetty ulkoiseen. Tämä tie johtaa näennäisratkaisuun, koska kokemus osoittaa, että heti kun yksityisen ja julkisen rajaa on siirretty piirun verran sisäiseen päin, löydämme yhä uutta yksityisyyttä, joka odottaa valloittamista. Heti kun olemme olettaneet ulkoisen ja julkisen, jokin kokemuksen alue tuntuu vaativan sisäisyyden ja yksityisyyden asemaa."
"Ehkä se, mikä tapahtuu mielessämme silloin, kun tunnemme kokevamme jotain kommunikoimatonta, ei itse asiassa ole lainkaan sisäistä tai yksityistä. Ehkä se onkin vain ainutkertaista. Ainutkertainen ei ole sisäistä tai yksityistä vaan jotain, mikä ei kertaudu, palaudu, toistu, pysähdy tai jähmety. Se ei kuitenkaan ehkä sulkeudu vaikutuksilta, mutta siihen kohdistuvat ja siitä erkanevat vaikutukset eivät ole kokonaan lainomaisia, säännönmukaisia tai sääntöihin alistuvia."
"Esimerkiksi sanojen väliset yhteydet eivät ole säännöllisiä, kokonaan lakien ja kieltojen muovaamia tai rajaamia. Ne ovat tottelemattomia, oikukkaita, kiusallisia, itsepäisiä, joskus holtittomiakin. Ne eivät tottele järkeä eivätkä tunnetta, eikä pelkkä järki tai tunne voi paljastaa kaikkia niiden vaikutustapoja. Jos ajattelemme, että mieltämme jäsentää jonkinlainen subjekti, joka suo kokemuksellemme jäsentyneen, kausaalisen, käsittelllisen ja ennustettavan muodon, niin sanojen väliset yhteydet eivät ole aina subjektin keinoin tavoitettavissa. Puhumattakaan siitä, että ne olisivat subjektin keinoin jotenkin hallittavissa tai kontrolloitavissa."
"Subjekti on käsitesuodatin, jonka kautta maailma esineineen, kausaatioineen ja identiteetteineen ilmaantuu kokemukseemme. Subjekti nousee sosiaalisen pelaamisen avulla esikäsitteellisestä kokemuksesta ja jää aina osittain kiinni alhaiseen alkuperäänsä. Pelaaminen ei kuitenkaan tavallisissa tapauksissa ole mikään haaste subjektille, joka voi selvitä vastustajistaan riittävän hyvän pelirepertuaarin ja taidon avulla. Subjekti voi kuitenkin joutua itseään suuremman haastajan eteen. Yleensä se ilmenee jonkinasteisena yllätyksenä, joka vähitellen muuttuu erilaisten vaiheiden jälkeen kauhuksi, subjektin tuhoutumisen kauhuksi. Joskus riemuksikin."
"Suomen kieli on erityisen herkkä henkilöimismetafysiikan vivahteille ja asteille, erityisesti henkilöimisen heikentymisille ja rationaliteetin vähentymiselle. Ehkä tämä johtuu siitä, että suomen varhaisissa vaiheissa henkilönä oleminen oli itse asiassa ihmisenä olemisen erikoistapaus, ei sellainen suvaitsematon olemisen pakkopaita, jollainen se nykyisin länsimaalaisessa elämänpiirissä on."
"Se mitä kieltäydymme kuulemasta tai mikä kieltäytyy meille kuulumasta, ei paljasta itseään missään käsiteanalyysissä tai koetilanteessa. Käsiteanalyysi käsitteellistää kokemuksemme ja samalla marginalisoi esikäsitteellisen meissä. Koetilanne tekno-logisoi kokemisemme, joilloin meille kuuluminen häiriintyy, kunnes koetilanne lopulta kuurouttaa meidät. Mikään tieteellinen koe ei voi selvittää sitä, mitä haluamme kuulla tai kieltäydymme kuulemasta."
http://www.netn.fi/198/netn_198_pylkko.html
Tuo Headless Way olikin jo entuudestaan tuttu, ja pidän siitä edelleen. On se vaan hassua. Koko todellisuutemme vääristyy sen mukaisesti, että meillä on pää, jonka sisältä katsomme maailmaa pelokkaasti kuin jonkin vankilan ikkunasta.
Onhan se ainutlaatuinen ja nautittavakin näkökulma tähän todellisuuteen, mutta tietysti valaistuminen edellyttäisi tällaisen harhan haihduttamista. Enpä voi väittää vielä kokonaan onnistuneeni... Oikeastaan tämähän on jälleen sama vanha "ihmisen muodon kadottamisen" ajatus, jonka joskus nuorempana luulin Castanedan itse keksineen.
Mutta eip. Juttu onkin suuri ja muinainen.
Kiitos artikkelilinkistä, vilkaisen sitä jahka ehdin keskittymään lukemiseen.
Valaistuminen on yliarvostettua. Valaistuminen on suurinta harhaa. Naurettavinta typeryyttä on koukkuuntua kenshopäisyyksiin, satoriorkkujen saamiseen: päättömiä päitä, eläköön Ranskan Vallankumous? Ei todellisuus vääristy eikä oikene, todellisuus todellistuu, heräily vain kyseleee, että mitäs sitten tehtäisiin? Luolansuusta luolansuuhun? Keitettäiskö teetä? Njoo.
Ei ihmisenkään muotoa kadoteta, eivät moniminät ketään eikä mitään ykseysmoneudessa kadota, vain nukkumatit, unilukkarit sellaisesta joko-tai -päissään haaveilevat, Nirvanaan pimentymisestä, viimeisestä kuolemasta. Itselleen vain, itsekkäästi. Uugee oli raukkispaukkis, vaikka leponsa itsekullekin suotakoon. Myötätunnon myötähäpeässä.
Hörpätääs vähäsen.
...niin sittenkö Suuri Työ on kannatettavaa, kannattavaa ja kunnioitettavaa?
Eli jos me kykenemme määrittelemään jonkin sanan mikä kuvaa paremmin sitä ihanaista olotilaa josta ekstaatikot ja buddhat meille kuiskuttelevat, niin muuttuuko se silloin tavoiteltavammaksi kuin jokin sellainen mitä kuvaava sana sattuu olemaan kuulijalle vastenmielinen?
Itse en pidä 'valaistumisesta', koska niin moni hyyppä on väittänyt valaistuneensa ja silti on edelleen aivan pimeä tyyppi. Jos ei osaa edes kirjoittaa nettiin, niin mikähän siellä päässä sitten valoa välkytti? (Tahtoo sanoa että edes pisteet, pilkut ja isot alkukirjaimet olisi syytä hallita. Mielellään tietysti ajatuksetkin hyvin koostettuja. Huonoja esimerkkejä löytynee edelleen Idän uskonto -palstoilta...)
Mutta. Voisiko se ollakin niin että ei siellä valaistumisessa koko aikaa kuherrella, vaan se tosiaan on valotila jossa on on ja off?
Mutta. Itseäni viehättäisi nyt äkkiseltään sana 'suoristuminen'. Ihminen saavuttaisi - hetkellisesti tai pysyvästi - tilan jossa kaikki olemassaolo virtaa häneen ja hän olemassaoloon ilman minkäänlaista kitkaa, esteitä ja vaivalloisuuksia. Tai 'läpi näkeminen'. Olemus olisi kuin ikkunalasi, vailla mitään värejä ja kuviointeja. (Tai olisi nyt peeveli soikoon edes kauniin värinen, jos jonkinlaisessa egoharhassa on elettävä...)
Samaa huttuahan tämä aina vaan on, täällä, teillä, meillä ja minulla, mutta märehditään nyt taas hetken aikaa lämpimiksemme. :)
>>>Samaa huttuahan tämä aina vaan on, täällä, teillä, meillä ja minulla, mutta märehditään nyt taas hetken aikaa lämpimiksemme. :)
Entten tentten teelika mentten, hissun kissun vaapula vissun. Eelin keelin klot, viipula vaapula vot.
Hörpätään vaan. Eikös se tarinan mukaan mene niin, että jos zen mestarilta kysyt valaistumisesta, hän vastaa "Ota kuppi teetä".
>> Itseäni viehättäisi nyt äkkiseltään sana 'suoristuminen'. >>
Toi on hyvä! Putket suoriksi!
Lopettakaa se putkien taivuttelu!
Mutta teen jatkuvasta hörppimisestä huolimatta valaistumiskysymyksistä tulee silti jomottava päänsärky... ;-)
Teetä hörppiessä ei kannata miettiä valaistumista, vaan teen juomista.
Miettiminen on minusta kivaa ja hyödyllistäkin, mutta olen huomannut, että on parempi antaa miettimisen olla silloin kun tekee jotain. Miettiminen on sitten ihan oma ajanvietteensä.
Tämä on reservaatti. Tällä Magia-palstalla korostuu helposti se että on olemassa ihmisiä joiden luontaiset taipumukset ajavat heidät marginaaliin (jos he siihen alistuvat). Kaikki kun eivät "aloita magiaa" paetakseen jotain arjen ahdistusta, vaan jotkut pysyvät siinä missä ovat, omana itsenään. Kirjiksen lainaus siitä Lapin noidasta tai mistä lie ukkelista joka valitti papille ettei voi sille mitään että näkee kaikenlaista on hyvä esimerkki siitä millaisia ihmisiä löytyy - vaikka enemmistö ei syystä tai toisesta tahtoisikaan löytyvän.
Netissä turhan helposti unohtuu että näitä ihmisiä ON. Kaikki menee vain lässytykseksi ja "noitien tiedosta" puhumiseksi, entäs noitien tekeminen? Noitien tieto ei mielestäni ole lässyn-lässyn tietoa, vaan _tapahtuvaa_ tietoa, tiedotonta tietoa ehkä jopa?
Taannoin istuin autossa matkustajana, voimallisena tarpeena päästä erääseen tiettyyn paikkaan X. Oli jo kierretty korttelia ja nähty tienpätkän ainukainen tyhjä, ilmainen parkkipaikka, ja käännyttäessä eteemme pullahti toinen auto. Oli mitä ilmeisintä että se hitaasti madellessaan etsi myös paikkaa, ja millään ilveellä emme olisi voineet estää sitä ottamasta paikkaa jonka olimme havainneet. Se mitä tunsin/ajattelin/"olin" sillä hetkellä oli HUS POIS SIITÄ ja kas kummaa, edessä kulkeva auto ei ottanut paikkaa, vaan me saimme sen.
Nyt voidaan ajatella että tuon toisen auton kuski sai jonkinlaisen äkillisen mielijohteen ettei jääkään tälle paikalle. Mistä näitä äkillisiä päähänpälkähdyksiä ihmisille tulee?
Onko kaikki aina vain sattumaa?
Noitien tekeminen on sellaista mitä harvemmin voi lukea omaksi ansiokseen, ollakseen täysin rehellinen itselleen ja muille. Se on jotain mikä vain tapahtuu. Vähän niinkuin flirtti. Kuten taisitkin jo tuoda esille, muodossa tai toisessa.
Q tarkoitti ehkä noitien tekemisellä sitä, mitä ja miten noidat tekevät, joka on sekin tärkeä kysymys. Itse kuitenkin ajattelin sanat niitä lukiessa niinpäin, että miten noitia tehdään. Nämä kysymykset varmaankin liittyvät toisiinsa monella tasolla.
Muinaisaikoina asiat olivat yksinkertaisempia, samaanitautiset sellaisiksi tunnistettiin ja otettiin noitien oppiin, jossa tiedot ja taidot ja initiaatiot välittyivät ja jalostuivat puheen ja ruhon perinteissä.
Nykyään länsimainen Europa Universalis -ajattelu, totalitaristinen ja teknokraattinen henkilökultti-individualismi, on ulottanut ahnaat ja tukahduttavat lonkeronsa jokaiseen maankolkkaan, kasvanut Isoksi Tammeksi, jonka katveessa mikään muu ei enää mahdu elämään eikä hengittämään.
Tässä vallanhimon ja ylimielisyyden sokaisemassa globaalissa kulttuurissa ei osata eikä haluta tehdä Hermeen lahjoista noitia ihmisiä auttamaan, vaan samaanitautiset pannaan psyykelääkitykselle pehmustettuihin selleihin, addiktoidaan zombeiksi ja ajetaan kulttigurujen uhreiksi. Wiccalais-eklektiset ym. "noitavoimien" kehittämiseen ja kadehtimiseen keskittyvät itsetärkeilevät ja törkeilevät wannabet eivät tilannetta juurikaan paranna, pikemminkin päinvastoin.
Siperiassa sinnittelee vielä muutama hassu noidan varassa elävä sukulaisheimo, onnettomuudekseen öljykenttien päällä, ja löytyy perinnetieden sirpaleita muualtakin. Juha Pentikäisen ym. luokseen päästämiensä ja kutsumiensa "kirjucarloksien" kautta välittyy sieltäpäin maailmaa tulkitsijoiden tulkittavaksi jotain tietoa ja ymmärrystä, varsin syvällistäkin, sellaista mikä on katsottu sopivaksi paljastaa. Kuten vaikkapa se, että samaanitaudin ehkäpä merkittävin oire on hallitsematon "kuumentuminen", mitä epäsopivimmissa tilanteissa, johon kuumaan tilaan taas parannus- tai muun tarpeen vaatiessa "hallitusti" pyritään rummutuksin, tanssein jne. "Tuli on mun tuttuni", kuten myrrysmies sanoi kysyttäessä että mitenkä pystyy kiuaskiviä heittelemään. :-)
Mutta ei noistakaan kirjoista - tietenkään - löydy tietoa samaanitautisten/noitakokelaiden ja väen suhteesta, miten ne toinen toisensa toisilleen kesyttäisivät ja taakkaa jakaisivat. Siihenkin varmaan pätee että "se on jotain mikä vain tapahtuu. Vähän niinkuin flirtti." ;-)
Noitia tehdään kun noidat tekevät.
Erinomaisen korostettava seikka mielestäni tällä hetkellä on se että ei auta olla ronkeli. Noituus on tekonoituutta juuri siksi että yritetään valita juuri sellainen noituus kuin omaa itseä sattuisi miellyttämään; sillä pitää olla nätit käytöstavat ja sen pitää tyydyttää juuri omalle itselle ominaisia hillittömyyksiä (tiedosti ne tai ei). Mutta eihän se noin mene, luonnonkansoillakin se on yleensä elämä itsessään mikä päättää shamaanin puolesta että sinusta se leivotaan shamaani. Wannabismi nujertaisi nopeasti koko heimon uikuttavaksi ääliölaumaksi, kun poppaukon ainoana meriittinä olisivat vain kovat luulot omasta itsestä.
Täällä "lännessä" me haluamme itse päättää kaikesta kaiken ja sitten ihmetellään että mikä on kun elämä on vähempi elämää ja enempi pystyyn kuolemista.
En välttämättä ymmärrä tai tarkoitat sanomalla, että ei auta olla ronkeli. Mun mielestä mitä noituuteen tulee, niin on välttämätöntä olla helvetin ronkeli eikä antaa kaiken maailman wannabe-hyypiöiden tarkottaa sillä sanalla mitä kulloinkin "omalle itselle ominaisten hillittömyyksien tyydyttämistä".
Tämmönen ronkelius ei tietenkään oo mahdollista samaanitautiselle - jota en oo, luojan kiitos - eikä wannabelle - jota en oo, vaikkette varmaan usokaan. Enimmäkseen tämmöiseksi mimmoisuudeksi "nojatuolimaagikoksi" kirjoittumista tunnutaan enimmäkseen vaan pelättävän, mikä sekään ei (yleensä) nouse hattuun vaan lähinnä turhauttaa. Tämmöistä enimmäkseen taitamatonta.
Niin ja kun tuossa aiemmin jossain kysyit, sävyyn jonka halusin torjua (tyyliniekkuudestani kun en osaa luopua), onko magiapalstan kirjoittumisista ollut kenellekään koskaan mitään hyötyä, niin kyllä nämä hiekkalaatikkoleikit täällä ovat itselleni ainakin olleet helvetin opettavaisia. Eivätkä vähiten keskinäiset tsydeemimme, eivätkä niissä vähiten guru-takertuja suhteen syntyminen, semmoisen huomaaminen ja loppujen lopuksi molemminpuolinen itsetuntemusta opettava onnistuminen semmoisen itseään toistavan ja molemmin puolin haitallisen kuvion purkamisessa.
Olen aina ollut kohtuullisen taitava sanoilla osumisessa ym. kielipeleissä, mahtisanoissa, ja juuri sitä varten magiapalstalle ilmaannuin, oppiakseni olemaan tarpeettomasti sanoilla haavoittamaan ja tarpeen tullen mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti sanoilla leikkaamaan ja parantamaan, ja kuten kaikki opin tiet, tämäkin on loputon. Erehtymiset ja mokailut ovat parasta oppia, ja magiapalstan alusta lähtien katsoin olevan sellainen mesta, jossa erehtymisen kautta oppimista voidaan yksissä tuumin ja johonkin itsekunkin pohjalta kuitenkin löytyvään vahvuuteen luottaen harjoittaa ja harjoitella, ilman lamauttavaa pelkoa, joka ns. "normaalityyppien" tohtorointiin/satuttamiseen/taitamattomiin parantamisyrityksiin taidon harjoittelijalle on välttämätön hyve. Vaatimatta ja edellyttämättä tietenkään minkäänmoista luottamusta mihinkään, kunhan seliseliselitän.
Kiitos ja anteeksi, rakas Q.
PS: oon muuten nyt vähän känässä, mutta mitäpäs näistä.