Rasitusvammat

Hei.

Juuri 17-vuotias lapseni harrastaa jääkiekkoa. Tänään hänellä kuitenkin "petti" polvi, ja on turvonnut ja siihen kuulemma särkee. Onko tämän ikäisillä nuorilla jo rasitusvammoja ja kuinka ne hoidetaan. Kipu ei ole varsinaisesti polvessa vaan heti sen alapuolella.
6951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä vaan tuon ikäisillä on rasitusvammoja. Käytä poikaa lääkärissä ja polvi varmaan pitää kuvauttaa. Jos todetaan vamman olevan peräisin kiekosta, niin silloin tietysti tulee vakuutus kysymykseen. Toisaalta tiedän, että noita polven alapuolen turpoamisia voi tulla esim. kiekon osumasta. Kiekko kuitenkin tulee vauhdilla eivätkä suojatkaan auta kaikkeen.

Sinuna kuitenkin turvautuisin lääkäriin ensi hätään, varsinkin kun tilanne on noin tuore. Kun tapauksesta menee päiviä, niin on vaikeaa osoittaa onko vamma tullut juuri kiekosta vai jostain muusta. Minun kiekkoilevalla pojalla on ollut rasitusvamma alaselässä viime vuonna ja tänä keväänä oli rasitusvamma vasemmassa etureidessä. Meidän tapauksessa harkoissa käynti rauhoitettiin totaalisesti ja levolla tilanne saatiin rauhoittumaan. Tosin viime vuonna selän takia poika kävi fysioterapeutin luona, se auttoi kyllä kovasti.

Äänestä
  • Joo, pitää varmaan käyttää...Miten todetaan sen syntyneen jääkiekosta?

    Miten sait poikasi pysymään liikkumatta? Meillä niin liikkuvainen et ei saa millään pysymään paikallaan. :)

    Äänestä

rasitusvammoja, jos kehon kestokyvyn yli mennään, aivan iästä riippumatta.
Mitä toinen vastaaja kirjoitti, lääkäriin matkanne käy. "Vikana" voi olla nivelsiteet tai kierrukka, jotka ovat saaneet "siipeensä".

Hyvähän se on, että nuoriso harrastaa, mutta jos paikat kipeytyvät, niin levättävä on, vaikka miten mieli palasi harrastuksen pariin takaisin; liian moni on joutunut lopettamaan mieluisan harrastuksensa, juuri sen takia ettei malteta odottaa täydellistä paranemista.

Äänestä

Minun pojillani jalka- ja lentopallotausta, molemmilla vikaa polvissa.
Toisella kondromalasia eli ruston pehmentymä, toisella plicoja eli ryttyjä nivelkalvossa. Ovat hyvin tavallisia vaivoja ja saattavat tulla esille juuri noin, lääkäriin vain tutkittavaksi.

Ruston pehmeneminen menee iän myötä ohi itsekseen, tosin mahdolliset irtopalaset voi joutua tähystyksellä poistamaan.
Plicat ovat kehityshäiriö, niitä voi myös tähystysleikkauksessa silotella ja hyvällä tuurilla vaivat loppuvat siihen.

Poikien ongelmat tulevat esille, kun pituuskasvussa on pyrähdys, harjoitus on kovaa ja tukikudokset eivät ihan pysy mukana. Lihasten monipuolinen harjoittaminen, venyttely ja riittävä lepo tahtovat innokkailta urheilijoiltamme unohtua, itsensä toistamisen uhallakin kannattaa muistuttaa:)))

Äänestä

mun kohta 13v täyttävä tyttö harrastaa futista ja jo kerran lääkäri määrännyt 1kk harkkakiellon polven rasitusvamman takia ja edelleen polvi vaivaa ja nyt tuli terkkarilta kielto että pitää jalkaa lepuuttaa..eli ilmeisesti pitää sananlasku paikkansa ettei urheilija tervettä
päivää nää;))

Äänestä
  • Näinhän se taitaa olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain... kirjoitti:

Hei.

Juuri 17-vuotias lapseni harrastaa jääkiekkoa. Tänään hänellä kuitenkin "petti" polvi, ja on turvonnut ja siihen kuulemma särkee. Onko tämän ikäisillä nuorilla jo rasitusvammoja ja kuinka ne hoidetaan. Kipu ei ole varsinaisesti polvessa vaan heti sen alapuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu