kertokaa muut

Hei! onko muilla huonoja kokemuksia siitä, että perhe alkanut hylkimään, kun kertonut, että menee korjausleikkaukseen ja sen jälkeen? Minun perheeni asenne muuttui ihan tyystin, mut jätettiin ulkopuolelle ja ei pyydetä perhejuhliin ym. Kyllä ne joskus soittelevat ja lähettelevät joulukortteja, mutta en mää halua sellaista. Olen miettinyt, että laitan välit kokonaan poikki , jos ei hyväksytä kokonaan. Se tuntuu pahalta, kun mun veljet aina auttoi ennen kun tarvitsin apua ja sekin loppui kokonaan. Varmaan miehille vaikeampaa suhtautua tähän asiaan. Ystävät pysyneet ihan samana ja niitten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.
4771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suvun suhtautuminen on ollut parhaimmillaan nuivaa, niin kuin ei olisi enää olemassa, mutta oma perhe on onneksi ollut ihan eri maata. Jos jotain muutosta on ollut niin parempaan suuntaan.

Äänestä
  • sulla on asiat mukavasti, ku perhe hyväksyy. Mulla on aivan sama sukulaisille, kun en ole niitten kanssa ollu yleensäkkään paljon tekemisissä.

    Äänestä

Minulla on lisäksi porttikielto koko entiseen Kuopion lääniin.

Äänestä
  • vielä porttikieltoa kotikylään, mutta mun vanhin sisko ilmoitti mulle, et millanen auto niillä on , että en vahingossa tervehdi ja kun puhuin muutosta niin oli niin kiinnostunu, että en ainaskaan muuta lähelle, ei se muuten ole minun asioista kiinnostunu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksista kirjoitti:

Hei! onko muilla huonoja kokemuksia siitä, että perhe alkanut hylkimään, kun kertonut, että menee korjausleikkaukseen ja sen jälkeen? Minun perheeni asenne muuttui ihan tyystin, mut jätettiin ulkopuolelle ja ei pyydetä perhejuhliin ym. Kyllä ne joskus soittelevat ja lähettelevät joulukortteja, mutta en mää halua sellaista. Olen miettinyt, että laitan välit kokonaan poikki , jos ei hyväksytä kokonaan. Se tuntuu pahalta, kun mun veljet aina auttoi ennen kun tarvitsin apua ja sekin loppui kokonaan. Varmaan miehille vaikeampaa suhtautua tähän asiaan. Ystävät pysyneet ihan samana ja niitten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu