mulla oli semmonen kammo hisseistä syntyny tän aamupäivän aikana, että päätinkävellä ylös. kun huomasin että mulla oli seiskytä kerrosta vielä tallattavana, päätin sittenkin mennä hissillä. kannoin puolillaan olevan sangon mukanni hissiin, jossa ei ollut ketään. odotellessani toiseksi ylimpään kerrokseen menoa, ajattelin kuinka monta hissiätäällä oli, hisseissä ei näkynyt olevan ruuhkaa koskaan.
hissi oli kuitenkin nopeasti ylhäällä ja etsin huoneen johon minun täytyi mennä pesemään ne ikkunat.
mun silmät rävähtivät auki kun mä huomasin bablon istuvan ikkunan työpöydän takana.
"ai" multa lipsahti ja jäin seisomaan ovensuuhun.
"pesit oikein hienosti nuo ikkunat ulkoapäin, mutta ne on niin likaset sisältä, et ne täytyy pestä näinkin päin", bablo puheli hänelle katse jossain papereissa.
"okei" mä vaan sain sanottua ja lampsin seinäikkunan luo ja aloin saippuoida ikkunaan.
mun täytyi kyykistyä ikkunan juureen, sillä koko ulkoseinä oli lasia. mä olin just vetämässä lastalla lasia kun mä kuulin aivqn selkäni tkaa äänen:
"huolellista työtä"
mä käännhdin äkkiä ja huomasin bablon olevan aivan lähellä mua, se oli ottanu pikkutakin pois päältä. mun silmät yletty vain sen rintakehään, joka oli vain parinsentin päässä mun nenästä. mä säikähdin niin että käännähdin takaisin ikkunaan päin ja kaadoin samalla sankon sisälmyksen maahan ja bablon kengille, jolloin sen täytyi hypätä pari askelta taaksepäin.
mä aloin äkkiä kuivata toimiston karvaista kokolattiamattoa, mutta mulla ei ollu muuta kun valmiiks läpimärkä riepu, jolla olin kuivannu ikkunaa. bablo oli hävinny johonkin, ehkä kuivaamaan kalliita kenkiään, mutta bablo ilmestyikin kohta pyyhe kasan kanssa ja käski mun väistymään. mä hiukkasen ihmettelin sen toimintaa, mut huomasin että se osasin homman. mä hieman naurekellen katsoin näkyä, kun puku päällä oleva mies oli polvillaan lattialla kuiaamassa, jonkun tohelon ikkunanpesijän jälkiä.
"istuhan" se sitten käski mua ja auttoi kohteliaasti mut tuoliin.
"susta ei taida olla tuohon ikkunanpesu hommaan" se alotti ja mä aavistelin pahinta.
mä yritin tehdä vastarintaa kertomalla et kylmä tässä vielä oppisin kaikki jutut, mut bablo vaijensi mut kädellään.
"mä oon alottanu ikkunanpesijänä täällä.." se sano äkkiä. mä hämmästyin ja tunsin kun mun suu loksahti auki mut en pystyny nostaa sitä ylös.
"aivan ja nyt mä oon vara toimisto johtaja, aika hyvin kaksseiskaks eikö niin." se sano hieman huvittuneena ja katsoi mun ilmettä. mä vaan nyökytin päätäni.
"mä en olis tässä ilman aputoimitus johtajaa, joka halus palkata mut ja nyt mä haluan palkata sut... sä olet viisas ja opiskellut ja osaat ranskaa hyvin, suostutko? olin oppisopimuksella töissä viisi vuotta, ja nyt, katso, minulla on toimisto, ikkunanpesijä, haluan auttaa"
mä en vastannut mitään. bablo nousi tuolistaan ja käveli mun taakse.
"tulevaisuus on sun käsissäs" se kuiskasi mun korvaan ihan lähi etäisyydeltä.
"mun täytyy miettiä" mä sit sanoin äkkiä ja tallustin ikkunan luo"mut nyt mun pitää tehdä mun työt loppuun" ja sit mä aloin pestä ikkunoita.
ne oli kohta loppu ja kun mä olin lähdössä bablo vielä sanoi:
"mä odotan vastausta, mäkin tarvitsen pian sen avustajan, ja kohta paikka on jo auki. sä löydät mut täältä."
si mä lähdin ja vietin loppupäivän sitä, mitä mun pitäs tehdä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.