opo

sandra_

Sandra katseli luokan edessä seisovaa miestä unensekaisin tuntein. Opon tunti oli juuri päättymässä, oli lämmin kevätpäivä, ja luokka pyöri tuoleillaan kärsimättöminä neljän seinän sisällä vellovan, kuumuudesta johtuvan tunkkaisuuden takia. Opolta se ei jäänyt huomaamatta.
“No, menkää nyt sitten.” Hän sanoi. Luokka ryntäsi ulos nopeammin kuin Sandra oli uskonut olevan mahdollista. Hän jäi viimeisten joukkoon, ja sanoi ystävilleen tulevansa hetken kuluttua.
Opo oli jäänyt seisomaan kädessään nivaska papereita. Moderni luokka oli täynnä papereita, ja kuten Sandralta ei jäänyt huomaamatta, opon, Jukan, partavettä.
“Mä en oo ihan varma mitä tekisin yläasteen jälkeen,” Sandra aloitti. Jukka nosti katseensa.
Sanda oli aina pitänyt Jukasta. Hän oli suurikokoinen ja viiksinen mies, jolla oli mustaa hiusta päänsä päällä ja mursumaiset, mustat viikset. Vastuullinen ammatti näytti ottaneen veronsa keski-ikäisestä miehestä, joka häneen päin kääntyi.
Opolla oli tummat, pienet silmät, jotka tarkentuivat Sandraan.
“Haluatko jutella?” Opo sanoi murahtelevalla äänellään.
“Joo.” Sandra oli mennyt huomaamattaan hyvin lähelle Jukkaa, ja kun hän nosti kätensä sipaistakseen hiuksiaan, hän sipaisikin Jukan haaraväliä.
Sandra nosti jännittyneenä katseensa, Jukka katsoi häntä arvoiden. Sitten Jukka astui lähemmäs, ja Sandra nosti hameensa helmaa. Ei mitään, ei niin mitään.
Seuraavana hetkenä Sanda tajusi makaavansa Jukan opettajanpöydän päällä. Jukka nyki housujaan alas, ja työnsi sormensa Sandran reisien välistä yhä ylemmäs. Sandra päästi huokaisun ja kiljaisun välisen äänen, levitteli odottavaisena jalkojaan. Jukka otti sormensa pois murahtaen hyväksyvästi. Sitten hän työnsi paisuneen elimensä Sandraan, ja puski kaikella suurella massallaan. Pöytä kolisi, Sandra huokaili, ja myötäili miehen liikkeitä. Hän tunsi suurta tyydytystä saadessaan sisäänsä oikean miehen, miehen jota oli niin kauan halunnut.
Jukka työnsi syvemmälle ja syvemmälle itseään Sandran jokaiseen sopukkaan ähkien. Hän ujutti kätensä Sandran paidan alle ja tarttui hänen nuoriin, kiinteisiin rintoihinsa, ja puristeli niitä kovakouraisesti. Sandra uikutti kivusta, mutta painoi käsillään Jukan käsiä rintojensa päällä.
Pian Jukka nosti Sandran kevyesti ympäri, eikä tyttö ehtinyt juuri mitään tehdä ennen kuin tunsi Jukan kassien lyövän häntä takapuoleen. Hän olisi kiljunut onnesta ja siitä ihanasta tunteesta, mutta puri itseään ranteesta ettei olisi hälyttänyt paikalle ketään. Pian Sandra ei kuitenkaan voinut itselleen mitään; hän tunsi kuin valtavan purkauksen alapäässään, ja värähteli onnesta kiljuen. Jukka murahteli ja nopeutti vauhtiaan. Hänen ähkinnästään tuli entistä raskaampaa. Sitten hän ärähti raskaasti, ja laukesi. Sandra tunsi lämpimän nesteen purskautuvan sisälleen ja valuvan hänen reisiään pitkin. Sandra haukkoi happea kiivaasti, ja kääntyi sitten Jukkaan päin. Jukkakin huohotti.
Sitten oveen kuului koputus. Sandra säikähti ja yritti parannella asuaan, mutta ovi aukesi ja sieltä kurkkasi matematiikan opettaja Aimo.
Aimo oli silmälasipäinen, miltei kalju mies, joka tihrusti heitä lasiensa takaa. Sitten hän astui luokkaan sulkien oven perästään. Näki selvästi että miehellä seisoi.
“M-m-inä en k-kerro teistä jos… Jos sinä…” hän osoitti Sandraa ja sitten kumpua haarojensa mailla. Sandra katsoi avuttomana Jukkaan, joka ei tehnyt elettäkään.
Aimo otti askelen kohti Sandraa, ja tyttö laskeutui alistuenena pöydältä. Hän kävi polvillleen Aimon eteen, joka otti huomattavasti Jukkaa pienemmän kalunsa piilostaan ja suuntasi kasvonsa kattoon.
Jukka otti omasta pikkuystävästään kiinni ja alkoi tyydyttää itseään. Sandra otti Aimon kalun suuhunsa yrittäen kuvitella tätä Jukaksi; Aimo oli niin ällöttävä paitsi ruipelolta ulkomuodoltaan, hän ei ollut muutenkaan mukava ja pidetty ihminen.
Ehkäpä siksi Aimo oli niin innoissaan. Hän voihki ja inisi Sandran imiessä ja leikkiessä vähän kielellään. Jukka laukesi samoihin aikoihin uudelleen kuin Aimo, ja Sadra oli oksentaa Aimon päästelleessään hänen suuhunsa.
Aimo läähätti ja istui lähimmälle pulpetille. Jukka hymyili Sandralle, oikoi tämän vaatteita. Sitten Sandra avasi oven, ja karkasi alapää edelleen tykyttäen oppilasvilinään.

1

9111

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fr11kk1

      Ihan hyvä tarina, mutta mielestäni liian lyhyt. Olisit voinut pidentää sitä vaikka kasvattamalla jännitystä tytön ja opon välillä alussa pitempään. Ja jos kirjoitat pidempiä niin lisää niihin myös kappalejako.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      90
      818
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe