Joka vanhoja muistelee.
Muistatteko miten otti nuorena päähän kun vanhemmat
ihmiset alkoi puhumaan*niin se oli ennen*
Olemmeko me samanlaisia *niin se oli ennen*muistelijoita.
Huomauttaako nuoriso siitä meille?
Huomaan että omat nuoret vähän hymähtelevät
entiselle ajalle,mutta eivät pahemmin kommentoi:)
Muistatteko miten otti nuorena päähän kun vanhemmat
ihmiset alkoi puhumaan*niin se oli ennen*
Olemmeko me samanlaisia *niin se oli ennen*muistelijoita.
Huomauttaako nuoriso siitä meille?
Huomaan että omat nuoret vähän hymähtelevät
entiselle ajalle,mutta eivät pahemmin kommentoi:)
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Niin se oli ennen" - se tuli aina niin järkähtämättömästi ja varman päälle. Kyllä se nuorta ihmistä harmitti.
Itse puhun entisestä ajasta siten, että "silloin aika oli erilainen omassa lapsuudessani ja..."
Näin en ole saanut oikeastaan muuta kuin "sääliä" "kylläpä oli huonosti asiat.."
Oma ukki joka oli syntynyt 1880,olisi halunnut
säilyttää entis ajan komennon ja tyylin.
Kaikki olisi pitänyt tapahtua kuin silloin ennen,
Vielä 1960 luvulla.
Kait siitä vähän viisastuneena vältän käyttämästä
kovin sitä sanontaa.
Joskus kerron vain esim:Millaista kuri oli siihen aikaan,
ei ollut yhtä vallatonta kuin nykyisin.
Tuosta kurituksesta olen myös puhunut lapsilleni ja korostanut, että se oli silloin, kun aika oli toisenlainen kuin nyt.
se sananlasku jatkuu?
Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Joka vanhat unohtaa, siltä silmä puhki.
Vanhojen muistelu voi sattua, kuin tikulla pistettäis. Menneisyyden (oman historian) unohtaminen on kuitenkin vielä pahempaa: joudumme sokkona rämpimään, ja samat virheet toistamaan uudestaan ja uudestaan....
Nii, ettei se ole nuorillekaan pahaksi tietää menneistä ajoista.
Oli minulle toi loppu osa.
Nauratti kun pari vuosikymmentä sitten eräs tuttava
innostui kovin muistelemaan menneitä.
Siihen hänen omat pojat aina vastasivat:
Taasko se aloitti nuo jorinat:)
Lapsena oliin palijoon isovanhempieni luona kesääsin ja vaarin kans pajaas. Usein hän muisteli omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan samoon ku oman isäni lapsuutta ja millaanen hän oli koulupoikana -20 ja 30 lukujen taittees. Minua kiinnosti ihan hirviästi kuulla niitä tarinoota sen mennehen ajan elämästä, eikä isoisä ikinä kertonu niitä sillälaalla halaventaakseen silloosta nuorisoa ja heirän ajatusmaalimaansa. Isoisä oli ihan ilimiömäänen tarinan kertoja joita harvoon tapaa, ja tuli toimehen kaikenlaasten ihimisten kanssa. Ittelleni vaarin ja mumman tarinat samoon ku omien vanhempieniki ovat ollehet suuri rikkaus omas elämässäni. Vaari oli kuuluusa viulu pelimanni ja soitteli soittelemasta päästyäänki. Ja hän opetti minulle palijon sellaasia kären taitoja joita vieläkin jo vanhenevana seppänä hyörynnän tuolla omaas työssäni. Samoon ku oman isäniki neuvoja, minulla on ollu elämäs sellaanen onnenkantamoonen jotta minulla on ollu maaliman parhaat vanhemmat. Isä on niin kiltinluontoonen ihiminen notta joka ei hänen kanssaan pärijää niin saa kyllä laittaa kären omahan povehen ja ettiä syitä sieltä. Näistä kären tairoosta haluaasin mainita teräksen karkaasun ja päästön. Sitten laakerikaulojen valun. Vaari keitti ahajoos raurat yhtehen se oli tarkkaa työtä ja happi ei saanu päästä saumahan, booraksilla eristettihin. Minulla on oikeen hyvät ja rakkahat muistoot isovanhemmistani, justihin samoon ku omistaniki vanhemmista. Kaikki ne oli vanhan hyvän ajan hyviä ihimisiä ja siunaan heirän muistonsa mielessäni. Isä on ainut näistä "vanhoosta" joka elää vielä. Vanha harmaa ja rakas isä.
Olisivat rikkaus nykynuorisollekkin. Vaan kaikki on muuttunut..ja muuttuu. Nyt, kun itsellä on lapsia osaa arvostaa perinteitä ja arvoja. Niiden merkitystä lapsen ja nuoren arvomaailmaan...
Vaikka lapsi tai nuori uhmaa, eikä ole kuulevinaan, hän kyllä kuuntelee...:)Sen olen oppinut itse omilta lapsiltani.