Haluaisinkin kuulla muiden mielipiteitä tai kokemuksia asiasta. Vanhempani joutuvat lopettamaan tässä piakkoin sheltin, sillä eläinlääkärin tuomio on että kesää se ei enää nää(sairaudet vakavia ja 14v eli myös vanhuus iskee). Joten mietimme, josko lopettaa ennen kesää, ettei joutuisi kärsimään turhaa.
Mutta nyt kysyisinkin toisesta sheltistämme 12v, joka jäisi nyt sitten yksin. Olisiko minun parempi(olen asunut shelttejemme kanssa koko heidän elämänsä, kotoa muutin pois pari vuotta sitten, opiskelemaan, joten vieras en ole sille) ottaa sheltti itselleni oman koirani kaveriksi(4v lk collie), jossa se saisi sekä uuden kaverin ja enemmän huomiota vai jättää se tuttuun ja turvalliseen kotiin, missä se on ollut koko elämänsä. Mutta siinä on vain se, että pelkään koiran masentuvan liikaa, pahimmassa tapauksessa kuolevan ikävään, koska joutuu olemaan paljon yksin kotona, eikä saa tarvittavaa huomiota siellä. Mitä mieltä olette?

Vastaukset 1
Vanhimmat
ottaa sen ainakin joksikin aikaa luoksesi, jos se vaikka jättäisi kokonaan surematta sitä kaveriaan, unohtaisi sen pikkuhiljaa. Voisihan se takaisin muuttaa jos alkaa tuntumaan ihan mahdottomalle. Mutta kokeile jos vanhempasi siihen suostuvat. Hyvä ehdotus sinulta, mielestäni.