Luin tuossa keskustelua siitä että autoliikkeessä ei palvelua saa!tässä vaiheessa kirjoitan niin hyvin kuin osaan enkä korjaa virheitäni(kielioppi)joskus aikoinaan olin automyyjänä pienessä kajaanilaisessa
autoliikkeessä. työ oli ihan mukavaa, asiakkaat olivat melkein kaikki,"palveltavia"osa asiakkaista oli niitä kuuluisia "renkaanpotkijoita" jotka veivät
ostavien asiakkaitten aikaa "miettimällä" ja kiertämällä ja kaartamalla sitä tosiasiaa ettei perse kestä ostaa sitä ajokkia!? mutta miksi piti viedä myyjältä monta arvokasta tuntia siihen että luulottelee myyjää "muka"olevansa ostamassa autoa!? kun "kauppoihin" sitten päästiin,viimmeistään silloin perusjuntti sanoi "PITÄÄ MIETTIÄ" vittu jos ois ollu haulikko tai joku muu astalo ois junnero jo kaks metriä mullanalla.Se vaan tuli maksamaan provikkapalkkalaiselle niin paljon!
autoliikkeessä. työ oli ihan mukavaa, asiakkaat olivat melkein kaikki,"palveltavia"osa asiakkaista oli niitä kuuluisia "renkaanpotkijoita" jotka veivät
ostavien asiakkaitten aikaa "miettimällä" ja kiertämällä ja kaartamalla sitä tosiasiaa ettei perse kestä ostaa sitä ajokkia!? mutta miksi piti viedä myyjältä monta arvokasta tuntia siihen että luulottelee myyjää "muka"olevansa ostamassa autoa!? kun "kauppoihin" sitten päästiin,viimmeistään silloin perusjuntti sanoi "PITÄÄ MIETTIÄ" vittu jos ois ollu haulikko tai joku muu astalo ois junnero jo kaks metriä mullanalla.Se vaan tuli maksamaan provikkapalkkalaiselle niin paljon!
Vastaukset 17
Vanhimmat
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!?????????????
provo heh heh että oikeinko sait palkkaaki.
Niin, autohan ostetaan kuin makkarapaketti tuosta vaan. Missään nimessä ei saa vertailla eri liikkeitä tai automerkkejä keskenään. Jos ei ole provo, niin ei ihme, ettet ole myyjänä pärjännyt, jos et ymmärrä että auto on iso hankinta, jota mietitään ainakin meillä kuukausi tai pari. Kyllä silloin kaikki liikkeet kierretään, missä varteenotettavia merkkejä löytyy. Juuri sellaisilta, jotka eivät ymmärrä, että vertailuja tehdään, ei sitten mennä edes harkitsemaan.
Onpa ollut ukkeli väärällä alalla. Itse potkiskelen renkaita vaikka kuinka paljon, vaikka perseen alla on uudehko Volvo.
Mutta mutta: Volvon ostaa pamautin yhdeltä istumalta (29900 eeroa). Menin vain liikkeeseen, huomasin Volvon ja ostin pois. Sitä ennen ja sen jälkeen olen 'potkinut renkaita' iät ja ajat.
Tammikuussa ostin moottoripyörän (13500 euroa) pelkästä hetken mielijohteesta. En ole ajanut sillä metriäkään, mutta ostinpa silti. Kauppias ei ole edes nähnyt vaihdokkipyörääni, mutta kun lupasi siitä 1000 eeroa enemmän (25%) markkinahinta niin mikäpä siinä. Vaihtoon siltä istumalta.
Meinaan, että meitä asiakkaita on monenlaisia; toiset miettiin ikänsä, toiset tekee päätöksen siltä seisomalta.
On liikkeissäkin eroja. Hartikaisella ei tulla palvelemaan vaikka olisi kuinka kuume päällä. Senpä takia minulla on jäänyt sieltä autot ostamatta, vaikka kärryjä on ollut jo 15 kpl, ja lisää tulee.
Hartikaisella ole kerran neliveto Hondan koeajo, ja ajattelin sellaisen hankkia. Luvattiin koeajajalle fleecehanskat ajon päälle. Ajelin auton, mutta ei puhettakaan hanskoista. Vieressä oli taksikuski (Mersu??), jolle myyjä ojensi hanskat, mutta jätti meikäläisen huomiotta, vaikka minulla on kolminkertaiset tulot tuohon kuskiin verrattuna. Sen muistaa ikänsä, ja menee sitten Iisalmeen taikka Ouluun mersuja ostelemaan.
Joo, sellaista se on. Noheva myyjä tarttuu asiakkaaseen kuin sika limppuun, ja tekee kauppaa -hyvällä provikalla. Liekö kuitenkin niin, että myyjillä on liian hyvät tulot, eikä asiakkaista tarvitse välittää mitään ennä?
Minä kyllä muistan huonon palvelun, ja se joka siihen erehtyy, ei rahojani saa vaikka sitä kyllä on jaella asti.
sen selevän että, sulla sitä kuulostaa olevan niin ettei paskalle taivu. Autoja ja moottoripyöriä ostelet vaekket tarviikkaan? Toista se on köyhällä kun saa henkesä kaupalla potkia renkaita.
Minkkään näkönen lötjäke sinä out kun sinulle ei Hartikaesella myyvä? Minä vaen soapastelin sissään jotta oesi mersun tarve ja heti hoetivat kaopan. Mänin sittä aoton hakemmaan ja pankkikortilla vajjoan satatuhatta vingutin ja ajon poes. Kaekki kävi ihmmeen heleposti ja kakistelemata.
jos sinulla ois jotain.Taitaa olla vain tuulen huutoma perse, sen kyl voipi uskoa tuommoisesta prvoilusta heh,luuletsä että sinua vielä joku uskoo.
sinä sen Jounin Yamahan. Hyvä kauppa!
Tapanani on poistaa automyyjä näkökentästäni kertomalla heti kättelyssä että"KATSELEN NÄITÄ AUTOJANNE VELAKSI", se takaa että saan ihan rauhassa katsella savurasiat. Ei siihen paljon automyyjää sitten tarvita kun osto päätös on valmis, kassankautta ja ulos.
Ennenhän ne kävi päälle kun tauti, nykyään he ymmärtää ettei auton osto ole pikkujuttu, varsinkaan meille vähävaraisille.
Aina on löytynyt lomsaan sopiva kottero.
Heinisuolla sijaitsevan isomman autoladon myyjiä saa melkeimpä kontalleen rukoilla, että saisi palvelua. Ja monesti sekin palvelu on ala-arvoista kulmien ali kattelua.
Onpa käynyt niinkin, että autokaupat on tehty muussa liikkeessä(eri kaupungissa) joka samaa merkkiä(OOOO) myy.
Kuitenkin se, että aatokauppiaat ei tunnista sellasta pöljää rahamiestä, joka ostaa kotteron kun kotteron kun vaan osaa myydä.
Isse olen juuri sellainen, olen ostellut autoja vsta 1973 ihan silleen kun siltä tuntuu. Vituttaa ihteäänkin nuo kaikki kaupat, mutta sitenkin se kaikki jatkuu. Ostan kaaroja kun siltä tuntuu. Ja rahnaakin on.
Elikkä, kun astun liikeeseen pöljäke, niin mue voi myydä auton kun auton kunhan myyjä osaa asiansa. Että se siitä taas, meitä on monexi.
Nytkin polttaa lähes 40 tuhatta eeroa persetaskussa, mutta kukapa sen sieltä osaa ottaa???????
Joka tuossa edellä puhuu, rahan paskaa on persetasku täynnä. Niin sitä pitttää...helevettiläenen
Se on kyllä viimmeinen paikka maanpäällä mistä auton ostaisin. Vanha kunnon mannekin on rehellisempi ja avuliaampi myymään kun hinnasta sovitaan. Verratkaapa huvikseen Wetteriä ja autotalo Laakkosta keskenään ja huomaatte mistä tulee tuo otsikkoni nimi.
pummi täällä horise.Muista mennä ilmoittautumaan tökäriin, et saat taas rahaa kuukauden päästä.Taitaa olla 40 ekua perstaskussa ,ja seki on sinulle jo liikaa.
Olit varmaan sellainen myyjä, josta haisee jo kauas kelmiys. Asiakas on tuollaiselle paskalle myyjää varten. Kohtelias asiakas ei viitsi kaltaisillesi sanoa ettei kiinnosta, koska ajattelee sen voivan johtaa kommentointiin. Kun sinunlaiselle sanoo "pitää miettiä", suomenna se ihan vapaasti mielessäsi "haista vittu".
jos se on puhdas ja tavaran tarjoaja on "siisti" Kyllästyttää vaan taas lukea näitä "etkä edes ymmärtänyt" myyjien kommentteja, koska samat kusipäät siellä taas on ei palvelemassa asiakkaita.
minulla on siihen alipalelemiseen hyvä keino, laitetaan nämä eimyyjät provikka palkalle niin eiköhän ala tulosta syntymään!? nykyäänhän eimyyjät tienaa keskimäärin 1000-1001e/kk. kyllä laulu loppuu kun ei enää saa siitä ettei tee mitään,kuin 200e/kk.
-89 hartikaisella ei saaneet hallista ulos haluamaani Toyotaa koeajettavaksi. Heinisuolla, kainuun autokauppa, muistaakseni, automyyjä ehdotti toiveisiini Peugeot 405 farmaria, ja tarjosi parin tunnin koeajelu aikaa... Jonka sitten toteutinkin, tyttäreni avustuksella ja teimme autokaupat. Käväisin vain pankissa maksamassa pankkisiirron. Koeajovaiheessa jo rikkoontuneena olleen tuulilasinkin firma vaihtoi ilman kitinöitä uuteen ja olin tyytyväinen seuraavat kymenen vuotta.