Lintujen siivissä on ilo,
lintujen siivissä suru ja kaaos.
Ne räpsyvät
kaikkien maiden yllä,
peltojen, jotka pian kasvavat viljaa, ja peltojen, joissa
halkeillut maa huohottaa,
auki ja kiinni, ne räpsyvät kevään tullen.
Ja ihmiset,
alla siipien räpsynnän, niin iloiset kuin surusta sairaat,
kulkevat toisiaan oudoksuen:
etkö jo iloitse, onhan kevät? etkö suistu
mykkänä maata takoen, onhan kaikessa vain mielettömyyden
synkkä sointu?
Niin, ihmiset - alla lintujen siipien räpsynnän
huomatkaamme, ne eivät sielujemme iloa, surua kanna, ne lentävät vain!
Niin toisillemme myös lupa antakaamme
iloon ja suruun, ja nöyrästi päämme painakaamme
edessä lähimmäisen pellon.
lintujen siivissä suru ja kaaos.
Ne räpsyvät
kaikkien maiden yllä,
peltojen, jotka pian kasvavat viljaa, ja peltojen, joissa
halkeillut maa huohottaa,
auki ja kiinni, ne räpsyvät kevään tullen.
Ja ihmiset,
alla siipien räpsynnän, niin iloiset kuin surusta sairaat,
kulkevat toisiaan oudoksuen:
etkö jo iloitse, onhan kevät? etkö suistu
mykkänä maata takoen, onhan kaikessa vain mielettömyyden
synkkä sointu?
Niin, ihmiset - alla lintujen siipien räpsynnän
huomatkaamme, ne eivät sielujemme iloa, surua kanna, ne lentävät vain!
Niin toisillemme myös lupa antakaamme
iloon ja suruun, ja nöyrästi päämme painakaamme
edessä lähimmäisen pellon.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielenkiintoinen, hyviä näkökulmia, monta kerrosta. Elämänrohkeutta, ymmärrystä, kunnioitusta ja nöyryyttä, moniulotteisuutta itselle ja muille aina sallittakoon. Kiitos tästä runosta!
iloon ja suruun, elämään jota kannamme.
Vaalikaamme sitä,
suokaamme itsellemme
sielumme ilo ja suru.
Laulakoon linnut ilonsa,
levittäköön siipensä ja
nokkikoon ne surumme muruiksi,
jotka ripottelemme teidemme varsiin.
Kiitos äp.
ruokasalin seinällä
maisemataulu
keittiössä hyllyn päällä
kuva aterioivasta perheestä
pikkuvessassa
sarjakuva hullunkurisista
tikku-ukoista
eteisen käytävän päässä
painokuva äiti lapsi sylissään
olohuoneen vanhan kaapin päällä
maalaus kitaraa soittavasta naisesta
ja tässä - kuva minusta
ilman sinua kuvaton ruutu
edessä väsyneiden silmien
Hepskukkuu.
Vai tällainen runo? No, yritän ottaa runona ja pitää purjeeni auki ettei katkera mieliala pääse valtaamaan, kun olgan sormet kurkullani tunnen. Kuinka vastaisin, siis jos vastaan lainkaan?
Maltillisesti ehkä näin, yleisluontoista tyyliä tavoitellen:
Löydä kuva jossa olet itse,
vajaa ja puutteellinen.
Eikä mikään tosi puutu siitä.
Sillä vaillinaisessa elämän täyteys
solisee ja virtaa, itsesi joka hetki lahjaksi
saat kaikkeudessa.
Tai vaihtoehto toinen? Pakene itseäsi vielä.
Älä koskaan täyteydestä ammenna,
ammenna tyhjästä vain!
Elä toiveidesi utumaailman kautta,
harsomaiseen sumuun muotoile
nyt kaikki mitä mielestäsi tarvitset
ja parkuen itsellesi vaadi, jalkaa maahan lyö.
Jos ehkä unelmasi täyttyvätkin
olet autio, onneton.
Kaiken täyttyneen ja saavutetun kanssa,
mitä milloinkin,
kulkee itseltään kadoksissa
hän, joka sieluaan ei uskalla kohdata
ihmisyyden yössä.
Puuttuvaan sidottuna, mieli harhailee ja
kahleissa toivotonna tempoo: kuvat vääntyilevät -
huone vavahtelee.
Sillä armon varassa vain tosi lepää.
Unikuvat eivät tuota elämää, niistä puutteellisuus
versoo!
Ja olevien hetkiesi mahdollisuus
hukkuu, tunteiden pauhussa
vaatimustesi vyöryn alla omista käsistäsi katoaa ja kauas
lipuu, minuus.
" katkera mieliala " ? " olgan sormet kurkullani " ?
voi huh,,, onpa sulla rankat visiot runostani
Yleisluontoinen tyylisi ihan hyvä
et vain yksinkertaisesti epäluuloissasi ymmärrä naista ollenkaan, luulen ma tai no yleisesti naisia ehkä kyllä, olga vain poikkeus ja kummallisuus ?
myöskin tämä einari-x iltana täs
unikuvia ei maisemat kotonani ole
ei myöskään kehyksissä oleva kuva
sinusta ja minusta järven rannalla
*
mutta olet oikeassa
tyhjyydestä on turha tavoitella muuta kuin tyhjää
ja toiveiden utumaailma haihtuu jo yhden
hengenvedon päästä, silloin katoaa todellisen minuuden
realistinen totuus - että olen totta ja olemassa
arvokas armon valtavassa meressä ja vaikka hukkuisin, niin silti - en huku, sillä
iankaikkiset käsivarret kantavat
tämän sieluni tuntemisen tuskan
jos voisit nähdä, niin ehkä
ehkä hitusen kohdata voisit
- 17 03 07 -
Tie on ovi huoneeseen.
Sydän kulkee.
Ystävälle hymyillessä
astut joka hetki
sisään.
Käden lämpö olkapäällä
niin kuin vaatimaton laulu
tähtitaivas, tyyni meri
takaamme ei kuulu syytöksinä.
Vaikka joskus sanoja on paljon, viipaloivat?
Kun pakene et,
pysähdyt ja kuuntelet,
niin tuuli purjeisiin taas puhaltaa:
juuri siellä missä seisahdumme
äärellä elämän ja ajan ihmeen,
kuljemme kuihtumatta.
Läpi lausuttujen tempoilevan paljouden
on lausumaton läsnä,
sielut kirkkaudella ravitsee.
Rakkaudeksi sanon sitä silloin.
Kun tiedän sinun
tuntevan, etten enää vanno turhaa, en vuolain sanoin
hyötyä tavoittele.
Ei. Tuulen syliin rakkaat luovutan
on varmaa, missä kulkee
ihminen, nyt jalkojensa alla vapisee ja sykkii
sama maa -
Sen toivon huoneeksi avautuvan
jokaiselle.
Kuihtuu ja kuolee mitätön!
tuo sydänten katkeruus ja hurja viha.
Pysyy rakkaus,
ikuisen lähteen solina
lomassa katoavien askelten.
Rakkaani, nosta purjeet.
Katso valoon.
Hengitä olevaisuutta, lahjaa.
Se on hyvä huone.
kiitosta,
:))
Monin kerroin mielenkiintoisia runosi
jälleen kerran.
Partista kiitän kera halauksen
*
Runonpoikasta tuli meitsillekin mieleen jostain sydämen ja tajunnan keskeltä :)
18.03.2007
Ymmärryksen kevät kiittää
*************************
Tajunta
laajenee
ymmärrys saavuttaa
Nöyryys
kasvaa keskellä
ilon, surun, kaaoksen
Kunnioitus
antakaamme kaikille
sallittakoon
erilaisuutemme,
joka
on rikkaus
aarre elämän
Rakkaus
sielua hoitaa
haavat sydämen parantaa
Katsokaamme taivaan lintuja
oppikaamme
siivet kantavat
läpi myrskyjen, kaaoksenkin
-voimia antavat-
***************
Kevät
on jo lähellä
suru väistyä saa
ilo saavuttaa
Linnuiksi muututaan
opitaan lentämään
Lähtekäämme
kohti
vapautta, valoa
-ELÄMÄÄ-