POLIISIN VAIKEA

myöntää tekemiään virheitä. Poliisi tekee työssään vakaviakin virheitä, esim. riistämällä täysin ulkopuolisten vapauden jopa vangitsemalla, pidätyksistä puhumattakaan. Poliisi ei yleensä pyydä anteeksi, eikä ohjaa syytöntä hakeen korvauksia, MIKSI?
4612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Poliisi ei ole 80-luvun jälkeen vanginnut ketään vaan vangitsemisen on tehnyt tuomioistuin.
Pakkokeinolaissa ei sanota, että vangitseminen edellyttäisi tuomiota vaan todennäköinen epäilys riittävän kokoisen rikoksen tekemisestä riittää.

Äänestä

ottaa kiinni, pidätttää ja esittää vangitsemista.
Ovat usein ottaneet vääriä henkilöitä.

Äänestä
  • minäkin olen aina kuvitellut poliisin olevan uhrin puolella, mutta tämän jälkeen olen muuttanut mielipidettäni.
    poliisi ei ottanut kiinni rikollisia vaikka perään meno olllut mahdollista. yksi kiinni otettu olisi riittänyt. onhan heillä auto alla ja ripeät jalat.

    herää kummallinen epäilys siitä että olivatko nämä mahdollisesti poliisin tuttuja tai jotain? oliko kenties yksi heistä poliisi? tutkintaakaan ei haluttu suorittaa? jotenkin juttu tuntuu hyvin epäilyttävältä.

    nakkivarkaita kyllä otetaan kiinni, mikä on tietty ihan oikein mutta kun kyseessä on vakavampi juttu asia painetaan ns. villaisella. tämä ei meinaa mahtua tavallisen oikeustajun omaavan ihmisen nuppiin. miksi näin?

    Äänestä

...ongelma. Kyllä se meillä hoitoalallakin on monelle kova paikka myöntää, että virhe tuli tehtyä.

Ja luulenpa, että eipä tehtaillakaan löydy syyllisiä mokille. Vika on aina jossakin muussa paitsi itsessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ammattiylpeys,syyllisyys? kirjoitti:

myöntää tekemiään virheitä. Poliisi tekee työssään vakaviakin virheitä, esim. riistämällä täysin ulkopuolisten vapauden jopa vangitsemalla, pidätyksistä puhumattakaan. Poliisi ei yleensä pyydä anteeksi, eikä ohjaa syytöntä hakeen korvauksia, MIKSI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu