Käytetäänkö keittiön kaapistojen ovissa ihan maalattuja pintoja vai oletteko hankkineet kalvopintaisia ovia? Kalvopinnoitetuissa vain näkyy olevan aika suppea mallisto ja pinta tuntuu muoviselta maalattuihin verrattuna. Mutta ovatko ne niin paljon kestävämpiä että kannattais hankkia?
Ovien
pinnoitus
4587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä pinnoitettiin ovet laminaatpinnoitteella(saa erilaisia värejä ja kuviomalleeja) kymmenen vuotta sitten ja edelleen ovat hyvän näköiset. Koska kaappien rungot ja tasot olivat hyvässä kunnossa päädyimme pinnoittamaan ne ja tulivat maksamaan vain kolmasosan siitä kuin olisimme vaihtaneet ovet uusiin.
Myyjä kävi kotona mallistonsa kanssa ja toi mukanaan myös eri kahvavaihtoehdot.
Omasta puolestani voin suositella, firma oli muistaakseni Forema ja paikkakunta Tampere.
on pvc-kalvo! ei laminaatti.
näköjään maallikoille kaikki pinnoitteet ovat laminaattia tai sitten sekoitetaan melamiini ja laminaatt keskenään.
Ihan sama mitä materiaalia on, mutta hyvin on toiminut.
Ovia pinnoitetaan jollain pvc-kalvolla alipaineen avulla ,joillakin pinnoitteet pysyy ja joillakin ei ,jotkut yritykset eivät myö edes kyseisiä ovia.koska muovit irtoilee kuumuudessa ja kosteutta saadessaan