Draamaa pukkaaa.
Koko ikäni olen saanut jäädä muiden varjoon. Keskimmäinen lapsi, ensimmäisen varjossa. 10- matikankokeesta, täyden kympin saajan varjossa, matikkakilpailun häviäjä, voittajan varjossa, metsävisan tuleva häviäjä, voittajan varjoon(vittuku en halua edes kilpailuihin)kuvataiteen tunnilla parhaimman piirtäjän varjossa, suuren taidekilpailun häviäjä..
Olen koko ikäni ollut perfektionisti, en halua olla tavallinen tallaaja koska silloin minusta ei välttämättä tule mitään, vain merkityksetön ihminen. Ikinä en saa kunniaa, en edes loistavista saavutuksistani. Minulla on korkeat tavoitteet, valtakunnallisista kokeista täytyy saada vähintään 9 1/2 tai 10-. JOku muu saa taas täyden kympin ja koska minä olen aina kakkonen saan vain pilkkaa "hähää voi vittu kun olet surkea voittajalla oli kaksi pistettä enemmän, olisihan sinun pitänyt osata kun noin paljon sait pisteitä kokoon"
Näissä koulujen välisissä kilpailuissa, metsävisat ym. tarvitaan taitoa ja luonnollista lahjakkuutta, kenelläkään ei voi olla kaikkia lahjakkuuksia mutta minä en löydä omaani. Rakastan kuvataidetta, mutta en ikinä ole paras. Kun tunnen onnistuvani jossain opettaja vain sanoo "hyvä, hyvä" mutta kun siirtyy seuraavaan pöytään niin "voi miten upeaa, siis aivan ihana mieletön". Raivo valtaa minut. En taaskaan lyönyt niitä hyviä, olin huono en onnistunut missään en edes parantanut taitojani vaikka siltä tuntui.
Matematikka, vihaan sitä paskaa ainetta jossa olen hyvä. En kuitenkaan saa kuin 10- ja se täydellisyys puhtaan 10. Minua ei huomata koska olen ikuinen kakkonen, kolmossija sentään huomataan koska hän ei jää minun varjooni.
En pärjännyt matematiikkakilpailussa koska en ole lahjakkuus, en tykkää matikasta, vihaan sitä olen aina vihanut ja vihaan edellenkin. 4 pistettä vain, koska olin tyhmä.
Biologia ja maantieto, ne ovat ainoat helmeni 10 molemmat. Mutta en taida pärjätä metsävisassa, en edes halua kilpailla mutta kun se on pakollinen, en myöskään pidä kummastakaan aineesta.
Rakastan englantia, mutta se on vain 9 ja ällö ruotsi on 10.
Äidinkielestä pidän ja en pidä mutta minulla on todettu kielellinen lahjakkuus josta en pidä yhtään. Haluaisin olla taiteellisesti lahajkas, yli perustason.
Osaako joku selittää miksi ihminen pärjää sellaisissa asioissa paremmin joita hän vihaa ja saa mahtavia tuloksia mutta taas niissä asioissa joita rakastaa niin ei pärjää kuin perustasolla.
Syy miksi haluan olla paras on se että haluan erottua joukosta, haluan ammatin jossa voi saada mainetta ja kunniaa, josta ihminen tunnettaisiin, pystyisi auttamaan, vaikuttamaan tai että joku voisi pitää minua esikuvanaan vuosien päästä ja joku sanoisi joskus "ja silloin eli tälläinen ihminen joka saavutti elämässään paljon ja vaikutti historiaan"
Miksi edes elämämme täällä? Voisin kuolla samantien pois eikä maailma muuttuisi miksikään, toisinsanoen jos ihmisiä ei olisi maailma olisi parempi.
Haluaisin kuitenkin ehkä ammattiin jossa taide olisi vahvasti esillä. Näyttelijä, kampaaja tai maskeeraaja (taidetta on luoda kauneutta), tai jonkin sortin taiteilija, kirjailija tai jokin muu.
Menen jo sekaisin tämän asian kanssa, ongelma on se että haluan olla hyvä jossakin, haluan että minulla on lahjakkuus, mutta kun ei ole koska joku muu on aina parempi enkä sen takia voi olla missään hyvä jos joku muu on ihannoimassani asiassa parempi niin miten minä voisin tulla enää esiin kun en ole kuin perustasoa. Taide, pirullinen. Kun pääset yli perustason sinua odottaa vastassa suuremmat tasot jotka on läpäistävä tai muuten ei työn jäljessä ole järkeä jos se ei ole tarpeeksi vakuuttava, taiteellinen.
Elämän tavoitteitani ovat: kirjoittaa kirja, tehdä henkeäsalpaava taideteos joka jää historiaan, vaikuttaa yhteiskuntaan, luoda jotain vaikuttavaa ja jotain muuta. Miten minä voin päästä tavoitteisiin jos jään jonkun varjoon eikä ole mitään vakuuttavaa? No on se saakelin kielellinen lahjakkuus mutta en edes itse ymmärrä mitä se tarkoittaa. Hiton melankolia..tuska..
Olen huonolla päällä ja siksi tekstini on urputtavaa,säälittävää ja olenhan draamakuningas, joten mielipiteeni ovat hieman masentuneita. Hiton kokeetkin tulossa..kun ei tekisi mieli niitäkään tehdä...
Koko ikäni olen saanut jäädä muiden varjoon. Keskimmäinen lapsi, ensimmäisen varjossa. 10- matikankokeesta, täyden kympin saajan varjossa, matikkakilpailun häviäjä, voittajan varjossa, metsävisan tuleva häviäjä, voittajan varjoon(vittuku en halua edes kilpailuihin)kuvataiteen tunnilla parhaimman piirtäjän varjossa, suuren taidekilpailun häviäjä..
Olen koko ikäni ollut perfektionisti, en halua olla tavallinen tallaaja koska silloin minusta ei välttämättä tule mitään, vain merkityksetön ihminen. Ikinä en saa kunniaa, en edes loistavista saavutuksistani. Minulla on korkeat tavoitteet, valtakunnallisista kokeista täytyy saada vähintään 9 1/2 tai 10-. JOku muu saa taas täyden kympin ja koska minä olen aina kakkonen saan vain pilkkaa "hähää voi vittu kun olet surkea voittajalla oli kaksi pistettä enemmän, olisihan sinun pitänyt osata kun noin paljon sait pisteitä kokoon"
Näissä koulujen välisissä kilpailuissa, metsävisat ym. tarvitaan taitoa ja luonnollista lahjakkuutta, kenelläkään ei voi olla kaikkia lahjakkuuksia mutta minä en löydä omaani. Rakastan kuvataidetta, mutta en ikinä ole paras. Kun tunnen onnistuvani jossain opettaja vain sanoo "hyvä, hyvä" mutta kun siirtyy seuraavaan pöytään niin "voi miten upeaa, siis aivan ihana mieletön". Raivo valtaa minut. En taaskaan lyönyt niitä hyviä, olin huono en onnistunut missään en edes parantanut taitojani vaikka siltä tuntui.
Matematikka, vihaan sitä paskaa ainetta jossa olen hyvä. En kuitenkaan saa kuin 10- ja se täydellisyys puhtaan 10. Minua ei huomata koska olen ikuinen kakkonen, kolmossija sentään huomataan koska hän ei jää minun varjooni.
En pärjännyt matematiikkakilpailussa koska en ole lahjakkuus, en tykkää matikasta, vihaan sitä olen aina vihanut ja vihaan edellenkin. 4 pistettä vain, koska olin tyhmä.
Biologia ja maantieto, ne ovat ainoat helmeni 10 molemmat. Mutta en taida pärjätä metsävisassa, en edes halua kilpailla mutta kun se on pakollinen, en myöskään pidä kummastakaan aineesta.
Rakastan englantia, mutta se on vain 9 ja ällö ruotsi on 10.
Äidinkielestä pidän ja en pidä mutta minulla on todettu kielellinen lahjakkuus josta en pidä yhtään. Haluaisin olla taiteellisesti lahajkas, yli perustason.
Osaako joku selittää miksi ihminen pärjää sellaisissa asioissa paremmin joita hän vihaa ja saa mahtavia tuloksia mutta taas niissä asioissa joita rakastaa niin ei pärjää kuin perustasolla.
Syy miksi haluan olla paras on se että haluan erottua joukosta, haluan ammatin jossa voi saada mainetta ja kunniaa, josta ihminen tunnettaisiin, pystyisi auttamaan, vaikuttamaan tai että joku voisi pitää minua esikuvanaan vuosien päästä ja joku sanoisi joskus "ja silloin eli tälläinen ihminen joka saavutti elämässään paljon ja vaikutti historiaan"
Miksi edes elämämme täällä? Voisin kuolla samantien pois eikä maailma muuttuisi miksikään, toisinsanoen jos ihmisiä ei olisi maailma olisi parempi.
Haluaisin kuitenkin ehkä ammattiin jossa taide olisi vahvasti esillä. Näyttelijä, kampaaja tai maskeeraaja (taidetta on luoda kauneutta), tai jonkin sortin taiteilija, kirjailija tai jokin muu.
Menen jo sekaisin tämän asian kanssa, ongelma on se että haluan olla hyvä jossakin, haluan että minulla on lahjakkuus, mutta kun ei ole koska joku muu on aina parempi enkä sen takia voi olla missään hyvä jos joku muu on ihannoimassani asiassa parempi niin miten minä voisin tulla enää esiin kun en ole kuin perustasoa. Taide, pirullinen. Kun pääset yli perustason sinua odottaa vastassa suuremmat tasot jotka on läpäistävä tai muuten ei työn jäljessä ole järkeä jos se ei ole tarpeeksi vakuuttava, taiteellinen.
Elämän tavoitteitani ovat: kirjoittaa kirja, tehdä henkeäsalpaava taideteos joka jää historiaan, vaikuttaa yhteiskuntaan, luoda jotain vaikuttavaa ja jotain muuta. Miten minä voin päästä tavoitteisiin jos jään jonkun varjoon eikä ole mitään vakuuttavaa? No on se saakelin kielellinen lahjakkuus mutta en edes itse ymmärrä mitä se tarkoittaa. Hiton melankolia..tuska..
Olen huonolla päällä ja siksi tekstini on urputtavaa,säälittävää ja olenhan draamakuningas, joten mielipiteeni ovat hieman masentuneita. Hiton kokeetkin tulossa..kun ei tekisi mieli niitäkään tehdä...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitä helvettiä oikeastaan valitat?
hm... onhan se varmaan ikävää ja hirveää, mutta kuvittele vaan niitä jotka eivät ole MISSÄÄN hyviä edes semmoisessa aineessa mitä he vihaavat. on varmaan ikävää ettei ole tyytyväinen mihinkään mitä tekee mutta...
muissa aineissa yli-yrität ja et pärjää. Tosiaan mieti, että on sellaisia jotka ei pärjää missään aineessa. Sinä et voi olla täydellinen kukaan ei ole vaikka siltä tuntuisikin joskus. Olet jo täydellinen omassa kisassasi. Joku on hyvä yhdessä aineessa joku on toisessa kaikki ei ole hyviä kaikessa.
Kait ymmärrän sua, matikkakilpailus oli max pisteet 80 ja kouluni voittaja sai 48 ja mä 7 et ei mullakaa hyvin matikkakilpailu menny
"Syy miksi haluan olla paras on se että haluan erottua joukosta, haluan ammatin jossa voi saada mainetta ja kunniaa, josta ihminen tunnettaisiin, pystyisi auttamaan, vaikuttamaan tai että joku voisi pitää minua esikuvanaan vuosien päästä ja joku sanoisi joskus "ja silloin eli tälläinen ihminen joka saavutti elämässään paljon ja vaikutti historiaan" "
"en halua olla tavallinen tallaaja koska silloin minusta ei välttämättä tule mitään, vain merkityksetön ihminen"
Noissa kohdissa tiivistyy oikeastaan koko ongelmasi ydin. Ajattele, kuinka tyypillinen nykyajan tosi-tv- ja lööppiaikakauden uhri olet. Muiden huomiosta ja hyväksynnästä on tullut tärkein tavoiteltava asia. Esse est percipi. Mieti kuinka vahvoja ovatkaan ne hiljaiset keskinkertaiset hissukat, jotka eivät KAIPAA mitään julkisuutta tai yleistä hyväksyntää - edes vaikka olisivatkin lahjakkaita.
Itse en myöskään ole selainen "elämäntapatavis", joskin yritän pitää myös mielessä että oma elämäni on se mikä merkitsee - ei se, että joku muu pitää minua esikuvanaan. Vaikka onhan sekin hivelevä ajatus, pakko myöntää.
Taas tämä meidän pikku Nevahööd on tullut tännekin viisastelemaan. Kommenttisi ovat aika pieneltä alueelta ajateltuna, kuinka alhaista.Muutamasta lauseesta ei välttmättä löydy kaikki, skitsofreniaakaan ei voi todeta potilaalla muutamasta oireesta jotka ovat tapahtuneet lyhyellä aikavälillä.
"Noissa kohdissa tiivistyy oikeastaan koko ongelmasi ydin. Ajattele, kuinka tyypillinen nykyajan tosi-tv- ja lööppiaikakauden uhri olet."
Mistä päättelet että aloittaja on saanut maailmankuvansa Tv:stä ? Kaikenlisäksi tämä aloittaja oli hiukan epäselvästi kuvannut haluamaansa ja niin kuin sanoikin hän oli hieman "sekaisin" ja se on inhimillistä. Tämä juttu:
"Syy miksi haluan olla paras on se että haluan erottua joukosta, haluan ammatin jossa voi saada mainetta ja kunniaa, josta ihminen tunnettaisiin, pystyisi auttamaan, vaikuttamaan tai että joku voisi pitää minua esikuvanaan vuosien päästä ja joku sanoisi joskus "ja silloin eli tälläinen ihminen joka saavutti elämässään paljon ja vaikutti historiaan" "
"en halua olla tavallinen tallaaja koska silloin minusta ei välttämättä tule mitään, vain merkityksetön ihminen"
Ei kerro ensinnäkään sitä että hän olisi katsonut liikaa TV:tä eikä välttämättä kerro ongelman ydintä ja syvempään analyysiin tarvitaan todennäköisesti enemmän tutkimista. Kyllä minäkin haluaisin että minut muistettaisiin vuosien päästä jostakin ja että voisin jättää jotain tärkeää tulevaisuuteen. Mutta sitä kuvaa en ole telkkarista saanut vaan historiasta. Kadehdin Leonardo Da Vinciä ja historian tunnetuimpia henkilöitä, mutta heidän aikansa oli raskasta enkä haluaisi elää samanlaisessa paikassa.
"Esse est percipi. Mieti kuinka vahvoja ovatkaan ne hiljaiset keskinkertaiset hissukat, jotka eivät KAIPAA mitään julkisuutta tai yleistä hyväksyntää - edes vaikka olisivatkin lahjakkaita."
Edelleenkän tämä teksti ei kerro aloittajan vahvuuksista tarpeeksi. Teksti on liian sekava ja sen takana voi olla muutakin. Olen väsynyt, enkä jaksaisi enää kirjoittaa. Homo sum, nihil humanum a me alienum puto.
Aloittajalle: Usko unelmiisi, etsi se lahajkkuus josta pidät eniten ja kehity siinä. Jos pyrit olemaan hyvä liian monessa asiassa niin kaikki kaatuvat päällesi. Kirjan voi kirjoittaa kuka tahansa. Jos haluat taiteilijaksi niin tule taiteilijaksi. Auttaa ihmisiä voi monella tapaa, voit ruveta esim. vapaaehtoisyöhön.
Unohda myös tuon Nevahöödin kunnianhimoinen kommentti, kunhan yksi ihme hyypiö kerjäämässä huomiota.
Edit:
"Usko unelmiisi, etsi se lahajkkuus josta pidät eniten ja kehity siinä. Jos pyrit olemaan hyvä liian monessa asiassa niin kaikki kaatuvat päällesi."
Non multa, sed multum
Jos haluat taiteilijaksi niin tule taiteilijaksi.
Age quod ages
Auttaa ihmisiä voi monella tapaa, voit ruveta esim. vapaaehtoisyöhön.
Bis dat, qui cito dat
Ja Nevahöödille:
Concordia res parvae crescunt, discordia maximae dilabuntur
Mäki haluisin olla kuuluisa mutta oon silti tavis. Janoan kunnianhimoa ja haluan olla aina oikeassa.
En missään nimessä väittänyt, että aloittaja olisi katsellut liikaa televisiota. Tarkoitin vain, että ajallemme tuollainen ajattelu on hyvin tyypillistä, ja itsekin olen sen uhri.
Ja missään nimessä tarkoituksenani ei ollut hyökätä aloittajaa vastaan, joten hänen ei tarvitse unohtaa sitä.
mmm... Kuvittelerko muuten, että kaikki ihmiset haluaisivat olla koulussa parhaita ja saada kymppejä?
Luulen muuten, että monien mielestä sinä kuulut ihan kärkijoukkoon kun kouluaineista on kyse. En minä ainakaan niin tiedä, kuka viidestä luokan "hikestä" saa korkeimmat numerot kouluaineissa. Enkä niiden numeroiden perusteella todellakaan voi ajatella, että tuo sai 10, sen täytyy olla paras tässä.
Ensinnäkin, toiset pärjäävät kokeissa, toiset osaavat suullisesti vastata paremmin. Sitten, kokeesta riippuen, joissain kysytään lähes ainoastaan nippelitietoa, vaikka kokonaisuus olisi varmaan parempi osata. Tai toisille tulee enemmän huolimattomuus virheitä, tai he eivät muistaneet lukea juuri sitä kohtaa, mitä kokeessa kysyttiin jne. Ei se kokeen numero tarkoita, että olisi siinä aineessa paras, vaikka suuntaa se varmaan antaa.
Ei minun mielestäni todellakaan voi sanoa, että 10 kokeesta saanut oppilas olisi matikassa parempi kuin 10- tai 9 1/2 saanut.
Mutta sen varmasti tiedät, mutta se ei vain riitä sinulle...
Olin koko lapsuuten ihan käsittämätön perfektionisti. Minulle ei kelvannut numeroksi kuin 10 tai vähintään 9½ jos se oli luokan paras numero. Kotona ei paljoa vaadittu, sillä muut perheemme lapset eivät pärjänneet lainkaan hyvin koulussa. Isä monesti jopa käski minua olemaan lukematta kokeisiin jotten stressaisi niin paljon.
Kun siirryin lukioon niin aloin pikkuhiljaa tajuamaan ettei käyttäytymiseni ollut aivan tervettä. Tietenkin ihmisellä pitää olla tiettyä kunnianhimoa, muttei sekään ole oikein että saa täysin hallitsemattoman itkukohtauksen, kun fysiikan kokeesta tulee vain 7.
Seuraavan mönkään menneen ruotsin kokeen ja itkukohtauksen jälkeen päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, joskin erilailla kuin useimmat lukiota käyvät nuoret. Aloin viettää aikaa enemmän kavereideni seurassa, enkä entanut itselleni edes lupaa kysyä luokkamme parhailta oppilailta heidän koemenestyksestään. Päätin panostaa matematiikkaan ja biologiaan, ja niistäkään aineista ei lukion aikana kertynyt keskiarvoksi molemista kuin 9. Kirjotukset menivät miten menivät, mutta pääsin silti opiskelemaan ja olen yhä tyytyväinen päätökseeni pyrkiä irti perfektionismista.
Minulla on yhä tiettyjä perfektionistin elkeitä, mutta pikkuhiljaa niistäkin pääsee varmaan yli. Esimerkiksi nyt kun kirjoitan tämän tekstin, niin vaikka kuinka kirjoitusvirheeni rassaisivat muita, niin en niitä aio korjata.
Minä en ainakaan luokittele ihmisiä heidän saavutustensa perusteella, vaan luonteen ja "hyvyyden". Ennen pidin niitä kaikkia nörttejä itseäni parempina, jotka saivat parempia arvosanoja, mutta olen huomannut että he kuitenkin loppu peleissä ovat usein aika itsekeskeisiä henkilöitä. Paljon mielummin vietänkin aikaani rennompien tyyppien kanssa, jotka arvostavat minua enemmän luonteeni kuin äikän numeron perusteella.
Voin sanoa että tuosta perfektionismista voi olla hyötyä sinulle, sillä se saattaa auttaa pääsemään haluamaansa jatko-opiskelupaikkaan ja myöhemmin ammattiin, mutta myös haittaa. Itselläni on jo lieviä mielenterveyshäiriöitä, sillä olen aina vaatinut itseltäni niin paljon. Nuorena saattaa kestää ihan hyvin, mutta mitä enemmän minullekin on ikää kertynyt, niin sitä rankempia masennuskausia olen joutunut kokemaan. Toivottavasti ymmärrätkin, ettei ole lainkaan hieno homma että pyrit aina siihen parhaimpaan arvosanaan.
Taidekin on pitkälti mielipideasia. Minulla oli yläasteella kuvis aina 10, mutta lukiossa se tippui samantien 8:n, koska uusi opettaja piti enemmän hyvistä piirtäjistä, kuin niistä joilla on omia ideoita ja luovia ratkaisuja erilaisten töiden toteuttamiseen.
Jos tosissasi harkitset taiteilijan uraa, niin kannattaa nyt jo opetella tekemään sellaisia töitä joista itse pidät ja joita tehdessä koet onnistuvasi. Aina löytyy joku joka ei pidä työstäsi, vaikka kuinka hyvä olisit tekemään taidetta. Kannattaisi varmaan sulkea silmät muitten suorituksilta niin voisit paremmin keskittyä omaan tekemiseesi.
Ei tartte olla paras missään. On parempi olla keskitasoa.