hankalat tapamisasiat

minun tilanteeni on painajainen,sillä isä jolla on tapaamisoikeus,ei koskaan etukäteen kerro hakeeko hän lapsia vai ei.lisäksi hän ei ole sanonut missä hän lapsia tapaisi ja tilanne on painajainen sillä en tiedä joutuuko ajamaan 300km etelään vai pohjoiseen sillä hän asustaa kahdessa osoitteessa.pohjoisessa kirjoilla ja etelässä töissä.hän ei ole vastannut ottaako vastaan kummankin tytön vai ainoastaan toisen joka on suosikki.tytöt haluaisivat yhdessä,sillä silloin poistulo olisi mahdollista suorittaa osin bussilla.pienempi ei voi yksin tulla bussilla.meillä on hovin päätös joka edellyttää et isä hakee ja äiti sunnuntaina samoin takaisin..minä vain en jaksa ajella pienen vauvan kanssa,joka uudesta liitosta,,pitkiä välejä.kaikki menisi paremmin jos hän ottasi molemmat.hän ei luovuttanut lapsille mukaan vaatteita ja pitää minua nollana.uusi mieheni on sairasrahalla ja itse olen vanhempainvapaalla.tytöt ei haluaisi tavata isää joka on oikukas.nuorempi on kuitenkin 6 ja häntä ei kuulla.isä ei vastaa mihinkään.jos minä kysyn niin tulee haukkumaviestejä ja jos sossu lähettää kirjeitä niin hän ei vastaa.ei puheluihinkaa.perjantaisin klo 5 saa jännittää tuleeko hän hakemaan,hakeeko yhden vai kaks ja mihin puolen suomea vie.tähän rumbaan pitäisi sovittaa miehen omat lapset jotka tulee pohjoisesta aina seinäjoen asemalle klo 5.heillä kaikki toimii hienosti.minun exäni kiusaa tahallaan meitä ja solvaa nolliksi
0283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sunita kirjoitti:

minun tilanteeni on painajainen,sillä isä jolla on tapaamisoikeus,ei koskaan etukäteen kerro hakeeko hän lapsia vai ei.lisäksi hän ei ole sanonut missä hän lapsia tapaisi ja tilanne on painajainen sillä en tiedä joutuuko ajamaan 300km etelään vai pohjoiseen sillä hän asustaa kahdessa osoitteessa.pohjoisessa kirjoilla ja etelässä töissä.hän ei ole vastannut ottaako vastaan kummankin tytön vai ainoastaan toisen joka on suosikki.tytöt haluaisivat yhdessä,sillä silloin poistulo olisi mahdollista suorittaa osin bussilla.pienempi ei voi yksin tulla bussilla.meillä on hovin päätös joka edellyttää et isä hakee ja äiti sunnuntaina samoin takaisin..minä vain en jaksa ajella pienen vauvan kanssa,joka uudesta liitosta,,pitkiä välejä.kaikki menisi paremmin jos hän ottasi molemmat.hän ei luovuttanut lapsille mukaan vaatteita ja pitää minua nollana.uusi mieheni on sairasrahalla ja itse olen vanhempainvapaalla.tytöt ei haluaisi tavata isää joka on oikukas.nuorempi on kuitenkin 6 ja häntä ei kuulla.isä ei vastaa mihinkään.jos minä kysyn niin tulee haukkumaviestejä ja jos sossu lähettää kirjeitä niin hän ei vastaa.ei puheluihinkaa.perjantaisin klo 5 saa jännittää tuleeko hän hakemaan,hakeeko yhden vai kaks ja mihin puolen suomea vie.tähän rumbaan pitäisi sovittaa miehen omat lapset jotka tulee pohjoisesta aina seinäjoen asemalle klo 5.heillä kaikki toimii hienosti.minun exäni kiusaa tahallaan meitä ja solvaa nolliksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu