Asunnoista

Viime perjantain (16.3.) Helsingin Sanomissa olleessa lähes puolensivun jutussa kauhisteltiin sitä, että ”romaneja syrjitään asuntomarkkinoilla ympäri maata”. Esimerkkinä mainitaan eräs Oululainen SL joka ”asuu talossa seitsemän 3-17 vuotiaan lapsensa kanssa”. Kerrotaan myös kuinka Kolarissa tuomittiin kunnanhallituksen jäsenet tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. ”Tuomitut olivat lähettäneet muille asukkaille kirjallisen tiedustelun, jossa kysyttiin, haluavatko nämä naapurikseen kyseisen perheen”. Eli hallitus oli toteuttanut suoraa demokratia, jos kyseessä oli ollut mikä tahansa muu asia, olisi heitä kiitetty.
Mutta, käsi sydämellä, kuinka moni meistä haluaisi naapuriinsa kahdeksan henkisen mustalaisperheen. Ja jos kunnanhallitus toteuttaa enemmistön tahtoa, herää ainakin minussa kysymys kumpi on väärässä, demokratian ajatuksen sisäistäneet hallituksen jäsenet tai verorahoilla hurskasteleva vähemmistövaltuutetun toimisto?
151380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aika harva varmaan haluaa naapuriinsa lapsiperhettä, saati sitten suurta sellaista vaikka olisivat ihan samaa rotua. Varsinkin vanhemmat ihmiset ajattelevat usein että lapset eivät muuta tee kuin kiusaa... Ja mitä demokratiaan tulee, miljoonasta kärpäsestä on ihan pätevä sanonta. Enemmistöllä voi olla pahoja ennakkoluuloja joita ei pidä ruokkia, tai noudattaa enemmistön päätöstä tuollaisessa kysymyksessä. Mieti jos kyseessä olisi ollut somaliperhe? Samalla tavalla olisi vastustettu mutta kuka tahansa vähänkään järkeään käyttävä tajuaa kuinka väärin se olisi. Entäs jos kyseessä olisi ollut alkoholisti tai mielenterveyskuntoutuja? Ihmiset ovat jopa keränneet nimiä adresseihin joilla on vastustettu näiden em. ryhmien asuntoloita, "ei minun takapihalleni".

Samantekevää kuka syrjii ketä. Se ei ole koskaan hyväksyttävää. Demokratian varjolla ei saa polkea vähemmistöjen oikeuksia.

Äänestä

Tuosta täytyisi tehdä puolueeton tutkimus että mistä johtuu moinen toiminta, täytyyhän siihen olla jokin syy, eihän noin voi toimia jos ei ole pätevää syytä.

Äänestä
  • ja Romanithan voisi kertoa mielipiteensä tuosta asiasta, täytyyhän tommonen selvittää mistä johtuu

    Äänestä

Kuules skini parka...tarkista sukusi että et ole manne itsekin

Äänestä

"Mutta, käsi sydämellä, kuinka moni meistä haluaisi naapuriinsa kahdeksan henkisen mustalaisperheen. Ja jos kunnanhallitus toteuttaa enemmistön tahtoa, herää ainakin minussa kysymys kumpi on väärässä, demokratian ajatuksen sisäistäneet hallituksen jäsenet tai verorahoilla hurskasteleva vähemmistövaltuutetun toimisto?"

- aikamoista p*skan jauhantaa,rasismiahan tuo on ja vielä sellaisella tasolla kuin kunnanhallitus huhhuh toivottavasti tekeevät ison jutun ja laittaavat vastuusenn noi ihmiset ja sinä joku käsi sydämellä kyselet moniko haluis 8 henkisen mustalaisperheen naapuriinsa,kyllä suurperheissä ääntä lähtee oli sitten valkolainen tai mustalainen tai mikä tahansa,eikä varmasti ole mitenkään helppo löytää tarpeeks isoja/halpoja jne asuntoja

naapureitaan ei voi valita mutta ite voi valita muuttaako pois vai jääkö ja jos jää ja tutustuu ja sitte voi huomatakki olevansa väärässä omien ennakkoluulojensa kanssa tai sitten voi olla toisinpäin mutta niissä tapauksissa pitä vain tehä ilmotus asiasta joka rikkoo taloyhtiön sääntöjä,niinhä se pitää toimia kaikkien kohalla...

meillä oli ns suurperhe 9 ihmistä saman katon alla ja joskus tuplasti enemän kun serkuilla ei ollut asuntoo alla tai sitten oli toisin päin mutta aina jotenkin on tultu toimeen ja kertaakaan ei oo häätöö säätu vaikka varmasti meteliä meistä lähtikin ja monissa paikoissa ihan yhtä lailla sitä ääntä lähtee jne joillakin on vaa toi pinttiny ennakkoluulo kun kuulee sanan "mustalainen",toivottavasti ees joskus kasvatte siitä ylitte ja osaatte ottaa ihmisen ihmisenä yksilönä ja sitä kauttaa tehä omat päätöksen hänen kohalla.. joo siinäpä sitä mietittään välillä vähän syvemmin asioita jookos kookos

Äänestä
  • Yritä itse päästä eroon tuosta asenteestasi että kaikki negatiiviset mustalaisten tekemiset lakaistaan maton alle. Lopeta kaunistelu ennen kuin alat neuvomaan muita.
    Rasismi on rikos joten rasisimista keskustelun pitäisi olla kiellettyä tällä palstalla, olkoonpa "rasismin" kohteena sitten romaniperhe tai kuka vaan.

    Äänestä

  • Valkoinen lukija kirjoitti:

    Yritä itse päästä eroon tuosta asenteestasi että kaikki negatiiviset mustalaisten tekemiset lakaistaan maton alle. Lopeta kaunistelu ennen kuin alat neuvomaan muita.
    Rasismi on rikos joten rasisimista keskustelun pitäisi olla kiellettyä tällä palstalla, olkoonpa "rasismin" kohteena sitten romaniperhe tai kuka vaan.

    Ei rasismista puhuminen ole sitä että kirjoittaa rasistisia haukkumisviestejä vaan se on keskustelua aiheesta rasismi. Siitä pitää voida puhua sen oikealla nimellä eikä lakaista maton alle ja leikkiä ettei ongelmaa ole. Kerrostalossa mellastaminen on aina inhottavaa ja epäkohteliasta oli minkä rotuinen perhe vaan. Meidän alakerrassa asui kaksi skiniä, niillä ravasi yötä myöten vieraita ja monesti alkoivat soittaa musiikkia ihan täysille kolmelta yöllä. Ne rikkoivat pulloja rappukäytävään ja heittelivät tupakan tumpit parvekkeelta pihalle (taloyhtiön säännöt kieltää sellasen). Pitäskö päätellä että kaikki skinit pitää pirunmoista meteliä 24/7? Tyhmiä aatteita niillä mun mielestä on mutta en silti leimaa niitä kaikkia huutaviksi häiriköiksi.

    Äänestä

  • ja pitääkin kirjoitti:

    Seriffi kirjoitti itse, että esim. mustalaisten tekemiä rikoksia ei saa mainita tällä palstalla. Koska rasismi on rikollista, sitä aihetta ei käsitellä tällä palstalla. Mikä on vielä epäselvää?

    Äänestä

  • valkoinen lukija kirjoitti:

    Seriffi kirjoitti itse, että esim. mustalaisten tekemiä rikoksia ei saa mainita tällä palstalla. Koska rasismi on rikollista, sitä aihetta ei käsitellä tällä palstalla. Mikä on vielä epäselvää?

    rikoksista jne
    Kirjoittanut: tsigaan 16.3.2007 klo 22.35

       joskus aikasemmin oli puhetta että niistä voi mennä keskustelemaan omalle palstalle joka löytyy : http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123

    -lueppa uusiks ja laitappa ens kerralla linnkkiä missä oon kirjottanu että mustalaiten rikoksia ei saa mainita täällä,kirjotin ihan yleisesti ettei tää oo mikää paikka käsitellä rikoksia

    Äänestä

  • Valkoinen lukija kirjoitti:

    Yritä itse päästä eroon tuosta asenteestasi että kaikki negatiiviset mustalaisten tekemiset lakaistaan maton alle. Lopeta kaunistelu ennen kuin alat neuvomaan muita.
    Rasismi on rikos joten rasisimista keskustelun pitäisi olla kiellettyä tällä palstalla, olkoonpa "rasismin" kohteena sitten romaniperhe tai kuka vaan.

    jos tutkisit palstaa enemmän huomaisit että täällä käsitellään niin negatiivisia kuin positiivisia asioita mutta eriasia on kun tehään loukkaavia viestejä joissa nimitellään,yleistetään,uhkaillaan jnejnejnee mieti vuorostas ite..

    Äänestä

  • ja pitääkin kirjoitti:

    Ei rasismista puhuminen ole sitä että kirjoittaa rasistisia haukkumisviestejä vaan se on keskustelua aiheesta rasismi. Siitä pitää voida puhua sen oikealla nimellä eikä lakaista maton alle ja leikkiä ettei ongelmaa ole. Kerrostalossa mellastaminen on aina inhottavaa ja epäkohteliasta oli minkä rotuinen perhe vaan. Meidän alakerrassa asui kaksi skiniä, niillä ravasi yötä myöten vieraita ja monesti alkoivat soittaa musiikkia ihan täysille kolmelta yöllä. Ne rikkoivat pulloja rappukäytävään ja heittelivät tupakan tumpit parvekkeelta pihalle (taloyhtiön säännöt kieltää sellasen). Pitäskö päätellä että kaikki skinit pitää pirunmoista meteliä 24/7? Tyhmiä aatteita niillä mun mielestä on mutta en silti leimaa niitä kaikkia huutaviksi häiriköiksi.

    Jaa, meidän yläkerran romanipoika ystävineen teki tuota samaa.

    Äänestä

Ihan hyvin voisivat hekin muutaa Israeliin jos suomesssa on asuntopulaa tai ettei asunto satu samaan niin mikä siinä mutentaan oman kotimahaan sis Israeliin. Passeja on alettu painattamaan valtion setelipainossa. Passin hakemuksen saa köpältä.

Äänestä

naapurikseen meluavia parvekeelta räkiviä ja kuseskelevia pellavapäitä.
Musiikit alkavat soida 0300 ja juopuneet naiset kirkuvat ulkona ovea auki.
Se nyt on vain niin, eikä sille näytä kukaan voivan mitään. Vasta sitten kun tälläiset eläjät kykenevät elämään ihmisten joukossa ihmisten lailla, vasta sitten on sellainen aika jolloin voi osoitella sormella jotakuta.

Äänestä

Miksi ei naapuriin on että vieraat ainakin mellastavat asunnossa ja rappukäytävässä yötä myöten ja osoittavat mieltään eritavoin.On esillä myös että saisivat omakotitalon asuttavaksi.Tiedetään ettei rotu sinäänsä ole SYY vaan elämän tapa mikä aiheuttaa ettei oteta naapuriksi.Tässä on parin vuoden sisällä olevia tosi asioita..

Äänestä

No, mutta tervetuloa monikulttuuriseen Vuosaareen!
Kyllä mun naapuriks 8 henkinen romaniperhe passaa, huoneet ei vaan taida riittää..Menoa ja meininkiä sitäkin enemmän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

KL88 kirjoitti:

Viime perjantain (16.3.) Helsingin Sanomissa olleessa lähes puolensivun jutussa kauhisteltiin sitä, että ”romaneja syrjitään asuntomarkkinoilla ympäri maata”. Esimerkkinä mainitaan eräs Oululainen SL joka ”asuu talossa seitsemän 3-17 vuotiaan lapsensa kanssa”. Kerrotaan myös kuinka Kolarissa tuomittiin kunnanhallituksen jäsenet tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. ”Tuomitut olivat lähettäneet muille asukkaille kirjallisen tiedustelun, jossa kysyttiin, haluavatko nämä naapurikseen kyseisen perheen”. Eli hallitus oli toteuttanut suoraa demokratia, jos kyseessä oli ollut mikä tahansa muu asia, olisi heitä kiitetty.
Mutta, käsi sydämellä, kuinka moni meistä haluaisi naapuriinsa kahdeksan henkisen mustalaisperheen. Ja jos kunnanhallitus toteuttaa enemmistön tahtoa, herää ainakin minussa kysymys kumpi on väärässä, demokratian ajatuksen sisäistäneet hallituksen jäsenet tai verorahoilla hurskasteleva vähemmistövaltuutetun toimisto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu