Miten vartijat

kohteliaaseen näppäriin, joka ei rettelöi, vaan tietää sen, että kun kiinni jäädään, niin sitten tilanne on se.. ihmisiä kaikki ollaan, ei siinä tarvii rettelöidä. Olen kohdannut tosi agressiivisia vakseja, vaikka ite käyttäydyn tosi hyvin kiinnijäämis tilanteessa. Poliisit sitä vastoin aina käyttäytyy tosi hyvin sellaista kohtaa, joka ei rettelöi.
51059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

työntää sulle sormet pyllyyn ja etsii piilotettua tavaraa.

Äänestä
  • aina odottanut, mutta miksi mun kohdalle ei satu nuo ihanat vartijat, jotka sen tekisivät!

    Äänestä

No ite ainakin ottaisin ihan lunkisti sellasen ihmisen kanssa,joka kiinni jäädessään osaa myös käyttäytyä. Meitä vartijoita kun on moneen junaan. On niitä joilla nouseee hattuun ja niitä jotka tekee vaan työtään, mutta harmi vaan kun tuntuu näitä ensimmäisiä olevan ihan liikaa... Aina on valmistauduttava hyökkäykseen, kun toisen ihmisen ajatuksista ei tiedä. :)

Äänestä

Vartiajn toimet ja esimerkiksi käytetyt voimakeinot perustuvat aina kohdehenkilön käytökseen. Vartija saa esimerkiksi raudoittaa kohdehenkilön vasta, jos hänen käytöstään/riehumistaan ei muulla keinoin voi kontrolloida. * Näinollen kohteliaasti ja rauhallisesti käyttäytyvä epäilty saa myöskin asiallista kohtelua osakseen. Joillakin vartijoilla on tapana toimia tuomareina ja paheksua kiinniotetun käytöstä sekä myöskin näyttää se selkeästi hänelle. Näpistelyä tuskin kukaan turvallisuusalan ammattilainen, ainakaan toivon mukaan hyväksyy, mutta epäillyn tuomitseminen ei ole meidän tehtävämme. Parhaimmillaan kiinniotto voi olla molemminpuolisesti "mukava" tilanne, jossa toiselle (näpistelijä) sattuu "työtapaturma" ja toinen hoitaa tehtäväänsä (vartija). Kiinniotettu tiedostaa, että asianmukaisesti käyttäytymällä hän tulee saamaan pienehkön sakon ja moitteet poliisilta, kun taas kovalla vastustelulla voi saada kaasua, joutua patukan käytön kohteeksi, raudoitetuksi ja sen jälkeen putkaan syytettynä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.

Asiallisesti käyttäytymällä siis saa useimmiten hyvää "palvelua", joskin poikkeus vahvistaa säännön. Kuitenkin yhteistyöhaluisuus on molemmille eduksi. Vartijan pitäisi kuitenkin aina olla hieman epäluuloinen kohdehenkilöä kohtaan, joten älkää ottako henkilökohtaisesti, vaikka teidät turvallisuustarkastettaisiin, laitettaisiin istumaan ja käskettäisiin pitää kädet näkyvillä. Kenellä tahansa voi olla piilossa pieni veitsi, piikki, naskali, huumeneula tai jotain muuta vahingoittamiseen sopivaa. Siksi emme yleensä päästä ketään tuntematonta kädenmittaa lähemmäs.

*Tarkennuksena tuohon väliin vielä, että raudoituksen perusteet kyllä täyttyvät, mikäli henkil käyttäytyy uhkaavasti ja jättää noudattamatta käskyjä. Esimerkiksi äkillinen käsien taskuun/piiloon työntäminen ja uhkaava käytös voivat aikaansaada hyvinkin pikaisen paketoinnin.

Äänestä

Oletko useinkin jäänyt kiinni näpistyksestä??? Ilmeisesti kokemusta riittää....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suhtautuu kirjoitti:

kohteliaaseen näppäriin, joka ei rettelöi, vaan tietää sen, että kun kiinni jäädään, niin sitten tilanne on se.. ihmisiä kaikki ollaan, ei siinä tarvii rettelöidä. Olen kohdannut tosi agressiivisia vakseja, vaikka ite käyttäydyn tosi hyvin kiinnijäämis tilanteessa. Poliisit sitä vastoin aina käyttäytyy tosi hyvin sellaista kohtaa, joka ei rettelöi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu