Perunateatteri

Meillä on 7-henkinen perhe, ja tuossa useampi kuukausi sitten sain idean, että nyt saa kyllä lapset osallistua enemmän ruoanlaittoon. Rakastan ruoanlaittoa, ja olen liikaa "ominut" keittiöhommat itselleni. Joten meillä on 2 kertaa viikossa ns."perunateatteri", jossa koko perhe osallistuu perunan kuorintaan. Potut veteen, ja kylmäkellarissa säilyy hyvin monta päivää. Samalla tulee jutusteltua kaikenlaista ja hassuteltua myös. Lapset palkitaan esim.kaakaolla tai popcorneilla homman päätteeksi.

Isommat lapset ainakin ovat ymmärtäneet ajan ja vaivan, mikä ruoanlaittoon äidiltä menee ja apua löytyy ihan eri tavalla ruoanlaittoon kuin aikaisemmin. Ja meillä siis tehdään kaikki itse, valmisruokaa ei syödä koskaan, eikä myöskään käydä pizzalla tai hampurilaisella.
51126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä lapsia on 9, 6 heistä kouluikäisiä.
Joka toinen päivä 2 koululaisista yhdessä kuorii perunat parin päivän tarpeiksi.

On helppo lastenkin sitten aina aloittaa ruoanlaitto kun tarvii vain hakea valmiiksi kuoritut potut kellarista ja nakata kattilaan, ruokailukin aikaistuu ja lapset saa päivällisen jo klo 16, kun ennen tätä järjestelyä meillä syötiin vasta kello 17-18. Lapsilla kouluruokailu on järjettömän aikaisin; jo kymmeneltä, joten kotiin tultua on kamala nälkä eikä kunnon ruokaa jaksa loputtomiin odottaa.

Äänestä

siis en ymmärrä koko loistavaa ideaasi ollenkaan. Meillä lapset opetetaan kuorimaan perunansa ihan keitettynä jolloin niissä on niitä ravintoaineitakin jäljellä.

Vedessä lionneet ja valmiiksi kuoritut perunat on aika köppästä ruokaa kyllä vaikka joskus esim muusia onkin kivaa tehdä. En silti alkaisi moiseen ihan perunana syötävän perunan suhteen.

Noh, meillä sitten onkin mahdollista terveellisten pottujen välillä poiketa joskus pizzalle tai hampparille.. Pakastealtaan sipulipottusuikaleetkin eksyy kärryyn aina toisinaan.. Jokainen siis hassaa sitä oikeasti terveellistä ja monipuolista ruoka ajonnekkin, mutta ehkä osa meistä tiedostaa sen paremmin minne se katoaa..

Tarkoitus ei ole olla ilkeä tms, mutta jos pottusirkus palkitaan poppareilla tai kaakaolla niin en alkaisi hehkuttaa sillä ettei mitään valmisruokia syödä koskaan. Niissä on aivan hyviä ruokia kunhan vähän vertailee tuoteselosteita ja hampurilaisateriakin voi olla täysipainoinen uoka jos sen kanssa ei napostella ranskiksia ja siihen kuuluu salaatti ja muitakin kasviksia kenties. Asiat ei siis ole niin oikoisia.

Onnea kuitenkin kun olet löytänyt helpotuksen ja teille toimivan systeemin perunoihin. Meikä kuorii nimittäin todistetusti kevyesti sellaisen viidenkilon säkin jos on tarve, on tullut testattua joskus useampaankin kertaan ja siitä syö jo parikymmentä henkeä hyvinkin..

Ehkä se on myös kuorijasta kiinni siis siitä välineestä? Mulla on tupperin kuorija jossa se terä on sillai eripäin eli poikittain kahvaan nähden ja sillä kuorii nopeasti ja kevyesti huomaamattaan ihan.

Äänestä

Vedessä liotettut ja sitten keitetyt perunat ovat yhtä "terveellistä" sokeria kuin vaikkapa karkki. Niissä ei ole enää juuri minkään vertaa vitamiineja tai hivenaineita jäljellä. Kuituakaan niissä ei enää ole. Näin valmistettu peruna on tyhjää nopeasti imeytyvää energiaa, eli juuri sitä mitä ihmisten pitäisi välttää. Söisitte mielummin vaikkapa erilaisia wokki-vihanneksia, joita nykyään on olemassa kymmeniä erilaisia sortteja. Perunamuussiin verrattuna terveellisempiä vaihtoehtoja olisivat esimerkiksi kukkakaali-porkkana muussi (todella hyvää!) ja höyrytetyt vihannekset.

En oikein ymmärrä tuota valmisruokien karttamista, jos ne itsetehdyt eivät sitten ole sen terveellisempiä! Jos hampurilaisateriastata jättää pois ranskalaiset ja sokeroidun juoman, niin siitä tulee noihin teidän pottuihin verrattuna todellinen vitamiini pommi! Vaikka teillä onkin suurperhe, tulisi teidän vanhempien kantaa vastuu ruoan terveellisyydestä. Hankkikaa tietoa, koska luulo ei ole tiedon väärti! Moni luulee perunan olevan terveellistä (onhan se "vihannes"), mutta ei se oikeasti sitä ole.

Eri ruoka-aineiden ravintosisältöjä voi katsella ja vertailla sivuilla www.finelli.fi

Äänestä
  • Et taida kyllä tietää mistä puhut, todellakaan!!Vaikka itselläni on VAIN 2 lasta ja ukko, niin itsekin kuorin perunoita valmiiksi kattilaan kylmiöön seuraavaa päivää odottamaan.JÄRJEN KÄYTTÖ ON KATSOS SALLITTUA!!Ja "tyhjää"energiaakin vai miten sen nyt sanoitkin..Jos edellisenä pvänä valmiiksi kuorituilla perunoilla olisi sama vaikutys kuin esim suklaalla, niin sittenhän pitäisi heti olla nälkä kun on syönyt esim.keitettyä perunaa ja kastiketta..Ei meillä kyllä koskaan ole noin käynyt että heti potun syönnin jlkn täytyisi jääkaapille juosta.Ja peruna on terveellistä, oli se sitten keitetty kuorittuna tai kuorineen!Siitä sun on turha väitellä.Ja terveellisesti saa syötyä kun laittaa lautaselle perunan ja soosin tms kaveriksi tuoreraasteita tai muita kasviksi, höyrytettynä tai KEITETTYNÄ!!Älä sinä kuule paasaa täällä tollasta soopaa!!Mun mielestä on tuon äidin systeemi on järkevä kaikin puolin.Ja saa touhuta perheen kesken.Ja siinähän ne lapset oppii kotitöitäkin!THE END!

    Äänestä

ja käydään joskus ulkonakin syömässä.
ja aika paljon laitetaan itse.
Ei fanatismia minkään mallin suhteen.

Idea perunateatterista oli kumminkin kiva. Ei hullumpaa urakoida porukalla useamman päivän muussi- tai laatikkoaineita ennalta odottamaan
Kiitos vinkistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mamimami kirjoitti:

Meillä on 7-henkinen perhe, ja tuossa useampi kuukausi sitten sain idean, että nyt saa kyllä lapset osallistua enemmän ruoanlaittoon. Rakastan ruoanlaittoa, ja olen liikaa "ominut" keittiöhommat itselleni. Joten meillä on 2 kertaa viikossa ns."perunateatteri", jossa koko perhe osallistuu perunan kuorintaan. Potut veteen, ja kylmäkellarissa säilyy hyvin monta päivää. Samalla tulee jutusteltua kaikenlaista ja hassuteltua myös. Lapset palkitaan esim.kaakaolla tai popcorneilla homman päätteeksi.

Isommat lapset ainakin ovat ymmärtäneet ajan ja vaivan, mikä ruoanlaittoon äidiltä menee ja apua löytyy ihan eri tavalla ruoanlaittoon kuin aikaisemmin. Ja meillä siis tehdään kaikki itse, valmisruokaa ei syödä koskaan, eikä myöskään käydä pizzalla tai hampurilaisella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu