eli mulla on kaks (naaras)marsua, iältää ovat n. 1,5w ja 1w.
tämä nuorempi marsu, jonka olen siis saanu myöhemmin, on vieläkin arka.
vanhempi marsu vieläkin dominoi sitä, eikä anna nuoremmalle huomiota; nuoremman marsun hakiessa huomiota vanhempi heti näykkii sitä tms.
olen yrittänyt tasapuolisesti pidellä sylissä kumpiakin marsuja ja näin.
nuorempi marsu on vieläkin arka. kun yritän pyydystää sitä pois häkistä, se juoksee niinkuin maratoonari. en millääntavoin jahtaa sitä, saan sen yleensä kyllä viimeistään toisella yrittämällä kiinni. mutta se on ihan käsittämättömän arka marsu.
se ei rentoudu sylissä. se enemmänki hakee turvaa sylistä. joskus se jopa hurisee jos koskenkin sitä, yleensä vanhempi marsu on silloin näykkinyt sitä. se ei ole ollenkaan niin ihmisläheinen ja luottavainen kuin minun vanhempi marsuni.
onko tässä vain kyse luonne-eroista, vai siitä että olen hankkinut sen myöhemmin (on kiintynyt toiseen marsuun, ei ihmiseen), vai vanhemman marsun dominoimisesta?
nämä marsuni eivät ole ollenkaan parhaita kavereita, kunhan tulevat toimeen (=eivät tappele pahasti).
tämä nuorempi marsu, jonka olen siis saanu myöhemmin, on vieläkin arka.
vanhempi marsu vieläkin dominoi sitä, eikä anna nuoremmalle huomiota; nuoremman marsun hakiessa huomiota vanhempi heti näykkii sitä tms.
olen yrittänyt tasapuolisesti pidellä sylissä kumpiakin marsuja ja näin.
nuorempi marsu on vieläkin arka. kun yritän pyydystää sitä pois häkistä, se juoksee niinkuin maratoonari. en millääntavoin jahtaa sitä, saan sen yleensä kyllä viimeistään toisella yrittämällä kiinni. mutta se on ihan käsittämättömän arka marsu.
se ei rentoudu sylissä. se enemmänki hakee turvaa sylistä. joskus se jopa hurisee jos koskenkin sitä, yleensä vanhempi marsu on silloin näykkinyt sitä. se ei ole ollenkaan niin ihmisläheinen ja luottavainen kuin minun vanhempi marsuni.
onko tässä vain kyse luonne-eroista, vai siitä että olen hankkinut sen myöhemmin (on kiintynyt toiseen marsuun, ei ihmiseen), vai vanhemman marsun dominoimisesta?
nämä marsuni eivät ole ollenkaan parhaita kavereita, kunhan tulevat toimeen (=eivät tappele pahasti).
Vastaukset 12
Vanhimmat
Moi
marsut ovat samassa häkissä, jossa on kaksi kerrosta (yleensä toinen marsu toisessa kerroksessa ja toinen toisessa).
en viittis erottaa niitä, kun kuitenkin tulevat toimeen, niitten "tappelut" on ainoastaan tuon vanhemman marsun sortoa ja näykkimistä, mitä ei tapahdu jatkuvasti, lähinnä silloin tällöin.
sinänsä tämä tuntuu luonnolliselta; vanhempi marsu haluaa näyttää paikkansa, tätähän on kaikissa laumoissa. nokkimisjärjestys. mutta mua käy sääliks toi nuorempi marsu, kun se on arka.
tappeluitahan ei missään nimessä esiinny, sellasia missä vahingoitetaan fyysisesti (muutaku se pieni näykkiminen) toista marsua. sen takia ei ole tullut edes mieleeni erottaa niitä.
onko muilla kokemuksia vastaavasta?
Mielestäni näykkiminen on ihan normaalia käytöstä "ylempiarvoiselta" marsulta toisia marsuja kohtaan. Näin se tavallaan kurittaa toisia ja osoittaa kuka määrää. Niin kauan kun verta ei tule, kaikki on mielestäni hyvin. Tämä on siis minun mielipiteeni oman kokemukseni perusteella. Meillä nyt jo edesmennyt johtajanaaras käyttäytyi juuri samoin toisia kohtaan, ja oli muutenkin tyly muille. Marsu jonka ostin sen mukana (olleet ilmeisesti jo aiemmassa kodissa yhdessä) on aina ollut arka. Se pelkää kun otan sen häkistä ja myös sylissä se on pelokkaan oloinen. Marsu on ollut minulla noin kolme ja puoli vuotta eikä selvästikään ole yhtä kesyyntynyt kuin muut marsut jotka ovat olleet minulla vasta lyhyemmän aikaa. Toisaalta se on ehkä hieman kesyyntynyt johtajanaaraan kuoltua.
Voisikohan olla myös sinun tilanteessa niin kuin minunkin, että voimakkaasti dominoiva yksilö on jotenkin käytöksellään aiheuttanut toisen yksilön arkuuden? Tuntuu nimittäin olevan aika samanlainen tuo sinun tilanteesi. Toisaalta yksi naaraista joka oli muutaman vuoden ajan samassa häkissä tämän johtajanaaraan laumassa, ei ole ollenkaan niin arka. Outoa!
Kannattaa sitkeästi yrittää kesyttää marsua, pitää sylissä, käsitellä, antaa herkkupaloja omasta kädestä. Uskon että pitkäjänteisyys palkitaan=) Valitettavasti on myös marsuyksilöitä, joista ei ikinä tule kovin kesyjä. Yritetään hyväksyä marsut yksilöinä=)
arkuus voi siis johtua myös siitä että marsua ei ole pikku poikasena käsitelty ja totutettu ihmisiin vaan se on elänyt kuin villimarsu häkissä.. tällaisista marsuistahan tulee ilmeisesti arempia.
Mulla on 2 marsua (uroksia) alussa ne oli kummatkin arkoja,mutta sitten noin parin viikon päästä toinen oli jo melkeinpä tottunut käsittelyyn.Toinen marsu pelkää edelleen ihmisiä.Mut sitten parin viikon päästä marsut rupes tappelemaan (joskus vuoti paljonkin verta jostain) en erottanut niitä joten ne jatko... Mut sit noin 3 viikon päästä ne rauhottui ja se toinen marsu oli jo paljon rohkeampi :D
Toinen marauai näyttää haluavan kaiken huomiosi. On kuitenkin hyvä, että pidät niitä tasapuolisesti sylissä.
Omat marsuni ovat melkein yhhtä arkoja, joten kysyin apua eläinkaupasta. Siellä sanottiiin, että marsua påitäisi ainakin aluksi sisilitellä vai pään osista, että marsusi näkee mitä teet. Anna sille herkkuja silloin kun se käyttäytyy hyvin sylissä tai yms.
Minä itse ruokin niitä salaatilla, joten pikku hiljaa ne ovat tajunneet, että sylissä olo onkin mukavaa kun omistaja antaa herkkua ja vielä rapsuttelee päästä :).
Vanhempi marsusi saattaa olla todella mustasukkainen pienemmälle, joten jos riitely menee liian pitkälle erota marsut.
Onko sinulla kenties kahta piilopaikkaa häkissä?
sekin voi rauhoittaa marsuja.
laita "ilkeä" marsu lattialle ja laita sille vaikka persiljaa. ota lisää pesiljaa ja pidä sitä kädessä häkin edessä. puhu rauhoittavasti ja odota kunnes marsu uskaltaa ottaa persiljaa. ota koppi pois ja lähesty kädellä varovasti marsua ja silitä sitä jostakin paikkaa mistä se pitää(esim.päästä) sitten ota se varovasti ja rauhallisesti syliin ja silitä rauhallisesti. minunkin marsu pelkää syliin ottamista vaikka se laulaa aina niin kauniisti sylissä. se että niihin tartutaan kiinni kai jollain lailla pelottaa melkein kaikkia marsuja
tuo pelko tarttumiseen on aikas totta, marsut luule kun niiden esim. takapuoleen nappaa kiinni haukka yms. kannattaa aina oottaa marsu kiinni sillein että se näkee mitä teet.
minulla on 2.5 vuotias tyttömarsu, se tuli minulle kotieläinpihalta. toffee (marsu) sai samaan aikaan kaverikseen kanin. ne olivat pentuina parhaita kaveruksia ja kun ne kasvoivat, kani alkoi purra ja kiusata toffeeta. erotimme ne omiin häkkeihinsä ja se auttoi. ne ei ole enää vapaina samaa aikaa samassa huoneessa.
toffee oli aluksi todella arka, se teki samaa kuin sinun oma nuori marsu. aloin pitää aluksi kättäni marsun häkissä ja kun toffee uskalsi haistella minua annoin herkun ja otin käteni pois. tein sitä kunnes marsu tuli minun luokse suht. heti ja aloin toffeen silmän näkyviltä lähestyä sen päätä, kun se antoi minun koskea sen päähän, silitin sitä ensin päästä. kun se ei lähtenyt karkuun uskalsin paiaa sitä muualtakin.
sen jälkeen kinni ootto on ollut helppoa. sylissä toffee aluksi oli pelkästään paitani alla ja uskalsi pikku hiljaa tulla näkyviin. jossain vaiheessa toffeealkoi ns. kiipeilemään minua pitkin ja uskaltautui tulla kaulani viereen makoilemaan. tässä kaikessa meni aika varmasti n.2 vuotta. yritä saada marsusi luottamus.
etkö tiennyt, että kania ja marsua ei kannata laittaa samaan häkkiin? O:
rusettimarsu-
etkö tiennyt, että kania ja marsua ei kannata laittaa samaan häkkiin? O:
ja lisäksi kani levittää tauteja marsuihin.
minulla on naaras marsu joka täyttää kolmen kuukauden päästä yhden vuoden ja se on vieläkin arka. Jos joku ihminen tulee huoneeseen niin se juoksee heti häkkiin. Mitä teen?