Naiset

Olempa huomannut miten paljon nykyään on tanssilavoilla NAISET VONKAAMASSA. Kun tänne on aiheesta avattu keskusteluaja tai aiheeseen on menty on aina nuoret miehet tai muut miehet "vonkaajina" ja esitetään jotenkin ongelmina ja siksi siihen ketjuun "tyydyttää" moni mielensä arvostelemalla miesten vonkaamista ja jopa naiset tekee itseään "moraalisesti" puhdistaen kuinka he kokevat vonkaajien tarkoitusperät vastenmielisinä.

Tanssipaikoilla on naisia ja naisryhmiä jotaka ovat vonkaamassa ja tekevät sitä hyvinkin paljon ja ehdotuksia tulee ja vihjailuja useinkin. Sekä myös tansiessa ilmaisee erityisille innokkuudella vain muun tarpeensa kuin tanssimisen.

En koe sitä suureksikaan ongelmaksi mutta, lähes joka ilta pitää jättää ns: vasta haku tai kohteliasiuus haku tekemättä, koska tietää naisen vonkaajaksi.

Asialinen ja fiksu kiinnostus on sitten eri asia ja sitä on myös kiva pitää ja tukea tanssimisen yhteydessä ja muutoinkin.

Oli muuten erikoinen piirre se että naisporukka arvosteli kun yksi heidän vonkausjäsenistään sai rukkaset. Siis koko " tiimi" oli sitä mieltä että, oli väärin ja se muka loukkasi koko naisporukkaa kun tämä laukkutäti ei onnistunut nuljaskoimaan sillin kun tahtoo tai että "porukka tahtoo".

Mieletäni on turhaa vieljellä vain miesten aiheuttamana, vonkaamisen niin hyviä kuin huonojakaan puolia tanssipaikoilla.
453727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Noinhan asia on, miehenä törmännyt useasti samaan.

Varmaan moni suhteessa oleva myös joutuu kokemaan tuota naisten "tungettelua".

Mutta, ehkä naiset itse kommentoi tuota.

Äänestä
  • Tuo on nykypäivänä erittäin yleistä.

    Naiset taitavat olla miehiä pahempia. Kovia ovat ainakin vonkaamaan varattujakin miehiä. Pyytävät jopa seksiä saadakseen miehen kiinnostumaan myös muuten. Monet tarvitsevat myös isää toisen miehen kanssa tehdyille lapsille.

    Äänestä

  • tunnustelija kirjoitti:

    Tuo on nykypäivänä erittäin yleistä.

    Tunnustelija kirjoitti: Pyytävät jopa seksiä saadakseen miehen kiinnostumaan myös muuten.

    Mitä tarkoitat tällä sanalla muuten, mitenkä muuten?

    tunnustelija kirjoitti: Monet tarvitsevat myös isää toisen miehen kanssa tehdyille lapsille.

    Tämä on todella yleistä. Kaikista aggressiivisimmat ovat monen lapsen yh-äidit. Munaa ja toisen siittämille lapsille "elättäjää&shekkivihkoa" hakevat hintaan mihin tahansa todella härskein ottein. Huvittavinta on ollut havaita että kyseisille naisille en itse kelvannut eikä kelvannut oikein kukaan muukaan mies kun sinkkuja aikoinaan olivat eikä kersoja ollut vielä tehty.

    Mitäs menivät tekemään sellaselle ukolle kakaroita, joiden kanssa ei homma toiminutkaan ?

    Äänestä

  • tätä lausetta kirjoitti:

    Tunnustelija kirjoitti: Pyytävät jopa seksiä saadakseen miehen kiinnostumaan myös muuten.

    Mitä tarkoitat tällä sanalla muuten, mitenkä muuten?

    Siis tosiaan, aikeissa on usein saada MIES jo synnytetyille lapsille ja olipa heidän isä kukatahansa niin MIES ja kasvattaja sekä maksaja enenkaikkea on yksi hyvin tärkeä motiivi kai.

    Siinä ei sitten taida olla väli vaikka vähän vonkaa ja ehdottelee. On väin tärkeää pysyä mahdollisimman kaukana ehdottelijoista.

    Esim: eräskin kertoi olevan omaisuutta pilvinpimein. Kun kuunteli aikansa niin ne olikin edellisen miehen ja hältä muka lunastettu?? Lapsien avulla luikerreltu ja nyt vain olis pitänyt saada MIES kasvattamaan lapset.

    joten vonk vonk..

    Äänestä

  • chovinisti kirjoitti:

    tunnustelija kirjoitti: Monet tarvitsevat myös isää toisen miehen kanssa tehdyille lapsille.

    Tämä on todella yleistä. Kaikista aggressiivisimmat ovat monen lapsen yh-äidit. Munaa ja toisen siittämille lapsille "elättäjää&shekkivihkoa" hakevat hintaan mihin tahansa todella härskein ottein. Huvittavinta on ollut havaita että kyseisille naisille en itse kelvannut eikä kelvannut oikein kukaan muukaan mies kun sinkkuja aikoinaan olivat eikä kersoja ollut vielä tehty.

    Mitäs menivät tekemään sellaselle ukolle kakaroita, joiden kanssa ei homma toiminutkaan ?

    Kiva kun täälisiäkin naisia on olemassa, Minullakin monta panoa, he ovat aivan kivoja koneita/NAISIA ISOLLA n,llä nynneröt ei noihin hommiin kykenekkään,, kateellisena juoruavat toisten saadessa

    Äänestä

  • sulttaanisi kirjoitti:

    Kiva kun täälisiäkin naisia on olemassa, Minullakin monta panoa, he ovat aivan kivoja koneita/NAISIA ISOLLA n,llä nynneröt ei noihin hommiin kykenekkään,, kateellisena juoruavat toisten saadessa

    Panettelua kun muuhun ei edes tanssilattialla pysty.

    Äänestä

Naiset ovat aina aktiivisia ottamaan kantaa!

Ei ole tohtinut kukaan daami tainnut uskaltaa kertoa mitään tähän vonkaus juttuun.

Saman vonkauksen huomioinut,, niin YH: tädit kuin muutkin, ei nuo vakisuhteen ja vaimoihmisetkään pidä kyntilöitään vakan alla.

Kirpputorikäynnitkin sen osoittaa että, naiset hankkii paljon ja vaihtaa aika pian uuteen. Tosin jotkut etsii toisten entisiä ja onhan siellä hyviä löytöjä.

Joillakin kirppiksillä on vain "riivinrautoja" enimmäkseen.

Äänestä
  • No.. paha tähän on ottaa kantaa kun ei ole yksikään nainen koskaan minua tanssilavalla vongannut..? :D

    Ei vaineskaan, en ole koskaan itse vongannut ketään lavalla. Ei ole ollut tarvetta. Jos sattuisi muu kuin tanssillinen mielenkiinto heräämään, antaisin puhelinnumeron ja kehotuksen soittaa jos sattuu kaipaamaan tanssiseuraa.. tai ihan muutenkin vaan tai sitten kysyisin kahville :)

    Yhden illan seura ei kiinnosta ja vaikka kiinnostaisikin, en lähtisi sellaista lavalta ainakaan hakemaan.

    Äänestä

  • Drago` kirjoitti:

    No.. paha tähän on ottaa kantaa kun ei ole yksikään nainen koskaan minua tanssilavalla vongannut..? :D

    Drago: "Yhden illan seura ei kiinnosta ja vaikka kiinnostaisikin, en lähtisi sellaista lavalta ainakaan hakemaan."

    Tästähän saakin hyvän jatkokysymyksen. Eli jos se yhden yön seura sattuisi kiinnostamaan niin miksi et lähtisi sitä lavalta hakemaan? Tai muutetaan kysymystä vähän: Jos hyvää yhden yön seuraa olisi sattumalta lavalla tarjolla, miten ja miksi reagoisit? Voisitko ajatella ottavassi tarjouksen vastaan? Mikä merkitys olisi sillä, että juttu tapahtuuisi lavalla eikä esimerkiksi ravintolassa? Miksi yhdeh yön seura lavalta kelpaisi/ei kelpaisi?

    Enkä nyt ole sinua vonkaamassa :-).

    Ja saa tähän, ja mielellään, muutkin vastata, niin miehet kuin naisetkin.

    Äänestä

  • old_profile_38808 kirjoitti:

    Lavalla tanssien saatu "nautinto" on niinpaljon arvokkaami kaikkien mittareiden mukaan mitattuna kuin "hetkiseksi" että ymmärrän jos sit äei vaihdakkaan hetkenhurmokseen.

    Seksi ulkoistaminen on oikeastaan sen itsensä syy sillä tämän päivän elämässä seksi on niin "tuotteistettu tavara" että se on menettänyt osan merkityksestään.

    Eli kai tuo on sitä jäsentynyttä seuraamusta tälle markkina ja mainos vetoiselle ympäristölle missä seksi on se huomionherättäjä vaikka ratakiskoa myytäisiin.

    Tanssi on niin paljon suurempi ja lajempi ihmisen kokonaisuuden ja elämän sisällyttäjä ettei seksi taida kaikkien kohdalla enää "pärjätä" tälle.!!!

    No sitten mistä tietää etukäteen että se vonkaus onkin jo etukäteen "sovittu" yhdenillan suhteeksi tai kontaktiksi?? Olipa kyse lavalta tai ravintosta hankistusta mielenkiinnosta.

    Myös tuo että yhdenillan seksihauisia seuralaisia ei ole "sattumalta" tarjolla vaan niitä on aivan tietoisesti tarjolla ja usein kummassakin.

    Mieleen tuli että jos arvostaa kokonaisvaltaisempaa tunne ja suhdeelämää niin seksillä on silloin vain sille kuulva sija ja sillä ei voi sitä korvata "mikä puuttuu".

    nm kokonainen ihminen.

    Äänestä

  • Drago` kirjoitti:

    No.. paha tähän on ottaa kantaa kun ei ole yksikään nainen koskaan minua tanssilavalla vongannut..? :D

    Ei vaineskaan, en ole koskaan itse vongannut ketään lavalla. Ei ole ollut tarvetta. Jos sattuisi muu kuin tanssillinen mielenkiinto heräämään, antaisin puhelinnumeron ja kehotuksen soittaa jos sattuu kaipaamaan tanssiseuraa.. tai ihan muutenkin vaan tai sitten kysyisin kahville :)

    Yhden illan seura ei kiinnosta ja vaikka kiinnostaisikin, en lähtisi sellaista lavalta ainakaan hakemaan.

    Minuakin kiinnostaa tuo, että miksi yhdenillan haku lavalta ei tulisi kysymykseen? Tiedän ettet ole hakemassakaan, mutta noin periaatteessa.
    Tämähän nyt allekirjoittaa sen joidenkin ajtuksen, että tanssijat ovat jotenkin saamattomia ja avuttomia siinä asiassa.

    Äänestä

  • old_profile_38808 kirjoitti:

    Drago: "Yhden illan seura ei kiinnosta ja vaikka kiinnostaisikin, en lähtisi sellaista lavalta ainakaan hakemaan."

    Tästähän saakin hyvän jatkokysymyksen. Eli jos se yhden yön seura sattuisi kiinnostamaan niin miksi et lähtisi sitä lavalta hakemaan? Tai muutetaan kysymystä vähän: Jos hyvää yhden yön seuraa olisi sattumalta lavalla tarjolla, miten ja miksi reagoisit? Voisitko ajatella ottavassi tarjouksen vastaan? Mikä merkitys olisi sillä, että juttu tapahtuuisi lavalla eikä esimerkiksi ravintolassa? Miksi yhdeh yön seura lavalta kelpaisi/ei kelpaisi?

    Enkä nyt ole sinua vonkaamassa :-).

    Ja saa tähän, ja mielellään, muutkin vastata, niin miehet kuin naisetkin.

    No eikös siinä ole pelko, että mahdollisesti vanhaintanssihuhut lähtisi liikkeelle. Että minneköhän nyt lähti ne ja mitähän tapahtuu ja onkohan ne..

    Yhtäkkiä ei nyt muuta järkevää syytä tule mieleen.

    Äänestä

  • old_profile_38808 kirjoitti:

    Drago: "Yhden illan seura ei kiinnosta ja vaikka kiinnostaisikin, en lähtisi sellaista lavalta ainakaan hakemaan."

    Tästähän saakin hyvän jatkokysymyksen. Eli jos se yhden yön seura sattuisi kiinnostamaan niin miksi et lähtisi sitä lavalta hakemaan? Tai muutetaan kysymystä vähän: Jos hyvää yhden yön seuraa olisi sattumalta lavalla tarjolla, miten ja miksi reagoisit? Voisitko ajatella ottavassi tarjouksen vastaan? Mikä merkitys olisi sillä, että juttu tapahtuuisi lavalla eikä esimerkiksi ravintolassa? Miksi yhdeh yön seura lavalta kelpaisi/ei kelpaisi?

    Enkä nyt ole sinua vonkaamassa :-).

    Ja saa tähän, ja mielellään, muutkin vastata, niin miehet kuin naisetkin.

    Kyllä se yhden yön pysäkki olisi tietysti mielenkiintoinen ajatelma,
    mutta ei enää. On ollut niitä yhden yön juttuja jo ihan tarpeeksi.
    Kaikkein paras olisi päätepysäkki loppuelämäksi. m40

    Äänestä

  • pirhoska kirjoitti:

    Minuakin kiinnostaa tuo, että miksi yhdenillan haku lavalta ei tulisi kysymykseen? Tiedän ettet ole hakemassakaan, mutta noin periaatteessa.
    Tämähän nyt allekirjoittaa sen joidenkin ajtuksen, että tanssijat ovat jotenkin saamattomia ja avuttomia siinä asiassa.

    No syythän ovat moninaiset.. Pitää vähän eritellä, enkä puhu nyt ainoastaan omasta itsestäni, vana yritän ajatella laajemmin puhun mitä olen naisystävien kanssa tullut jutelleeksi aiheesta.

    Ihan ensimmäiseksi: Hyvä tanssi on parempaa kuin keksinkertainen/huono seksi. Satunnaisen seikkailun kanssa seksi on yleensä parhaimmillaankin korkeintaan kohtuullisen hyvää, huippuhyvään vaaditaan tunteita.

    Lavalle ei lähdetä ensisijaisesti hakemaan seksiseuraa, vaan tanssimaan. Hyvänä iltana tanssimiselta ei pahemmin oikeasti ehdi edes tuttavuutta hieromaan, musiikki vie mennessään, ja kavaljeerit vaihtuvat nopsaa tahtia. Ei kertakaikkiaan ehdi vongata ketään.

    Toiseksi, jos on hyvä tanssittaja, ei halua tehdä mitään mikä riskeeraisi haut tulevaisuudessa. Seksi on selvä riski.. ei sellaista riskiä ota helposti vaikka olisi hyvääkin seksiä tarjolla.

    Joku jo mainitsikin juoruilun.. Juoru lähtee herkästi kulkemaan, eikä edes nykyisinä tasa-arvon päivinä katsota kovin hyvällä naista joka saa "hövelin" leiman otsaansa. miehille tämä on ihan eri juttu.. kaksinaismoraali kukoistaa.

    Kolmanneksi.. baareissa on paljon enemmän valinnan varaa. Ajattelen omalta kohdaltani tässä myös iän suhteen, eli koska kohderyhmä satunnaisiin seikkailuihin on kuitenkin suunnilleen oma ikäluokkani, meitä kolmekymppisiä ei lavoilla kumminkaan ole niin paljon kuin baareissa.

    Baareissa myös väki vaihtuu enemmän ja todennäköisyys siihen, että törmää uudelleen samaan kaveriin jossain on ainakin isommissa kaupungeissa suht. pieni. Jos siis haluaisi vain tosiaan sen yhden illan hoidon, pääsee tyypistä kätevästi eroon, halutessaan ei tarvitse paljastaan itsestään mitään yhteys yms. tietoja, eli eipä voi perästäkään mitään pahemmin kuulua. Tanssilavat ovat pieniä ja jonkun aikaa tanssittuaan saa huomata, että tuttuja on joka ikisellä lavalla.

    Pysyvämpää parisuhdetta voisin kyllä lavoilta kuvitella hakevani. Aktiivisesti en nyt ole hakenut, mutta toki silmät pidän auki sopivien kandidaattien varalta :)

    Vakisuhde siis voisi löytyäkin lavalta, satunnaissuhde ennemmin jostain juottolasta tms.

    Tanssivana miehenä ajattelen lähes juuri samoin.

    Ei ehdi juuri "vongata" ketään kun tanssi on itsessään paljon parempaa.
    Suhteen ainkin satunnaisen suhteen suhteen on satunnainen ilmapiiri ja ym muuukin satunnainen siinä mukana. Joten ne ei olikein kuulu valikoimiin mitenkään.

    Silmät auki tietty, jo senkin vuoksi että tanssit tarjoavat oikeita lajemman suhteen eväitä ja sen eväitä enimmäkseen vaikka se ei seksistä syntyisi mitään merkittävää aikomusta.

    Se kun on vain osa viihtymistä kahdenkesken. Vaikka tanseissa. Joten siellä on paljon helpompi tanssia ja tuntea ja tehdä tanssia ilman "vonkua"...

    Äänestä

  • Drago` kirjoitti:

    No syythän ovat moninaiset.. Pitää vähän eritellä, enkä puhu nyt ainoastaan omasta itsestäni, vana yritän ajatella laajemmin puhun mitä olen naisystävien kanssa tullut jutelleeksi aiheesta.

    Ihan ensimmäiseksi: Hyvä tanssi on parempaa kuin keksinkertainen/huono seksi. Satunnaisen seikkailun kanssa seksi on yleensä parhaimmillaankin korkeintaan kohtuullisen hyvää, huippuhyvään vaaditaan tunteita.

    Lavalle ei lähdetä ensisijaisesti hakemaan seksiseuraa, vaan tanssimaan. Hyvänä iltana tanssimiselta ei pahemmin oikeasti ehdi edes tuttavuutta hieromaan, musiikki vie mennessään, ja kavaljeerit vaihtuvat nopsaa tahtia. Ei kertakaikkiaan ehdi vongata ketään.

    Toiseksi, jos on hyvä tanssittaja, ei halua tehdä mitään mikä riskeeraisi haut tulevaisuudessa. Seksi on selvä riski.. ei sellaista riskiä ota helposti vaikka olisi hyvääkin seksiä tarjolla.

    Joku jo mainitsikin juoruilun.. Juoru lähtee herkästi kulkemaan, eikä edes nykyisinä tasa-arvon päivinä katsota kovin hyvällä naista joka saa "hövelin" leiman otsaansa. miehille tämä on ihan eri juttu.. kaksinaismoraali kukoistaa.

    Kolmanneksi.. baareissa on paljon enemmän valinnan varaa. Ajattelen omalta kohdaltani tässä myös iän suhteen, eli koska kohderyhmä satunnaisiin seikkailuihin on kuitenkin suunnilleen oma ikäluokkani, meitä kolmekymppisiä ei lavoilla kumminkaan ole niin paljon kuin baareissa.

    Baareissa myös väki vaihtuu enemmän ja todennäköisyys siihen, että törmää uudelleen samaan kaveriin jossain on ainakin isommissa kaupungeissa suht. pieni. Jos siis haluaisi vain tosiaan sen yhden illan hoidon, pääsee tyypistä kätevästi eroon, halutessaan ei tarvitse paljastaan itsestään mitään yhteys yms. tietoja, eli eipä voi perästäkään mitään pahemmin kuulua. Tanssilavat ovat pieniä ja jonkun aikaa tanssittuaan saa huomata, että tuttuja on joka ikisellä lavalla.

    Pysyvämpää parisuhdetta voisin kyllä lavoilta kuvitella hakevani. Aktiivisesti en nyt ole hakenut, mutta toki silmät pidän auki sopivien kandidaattien varalta :)

    Vakisuhde siis voisi löytyäkin lavalta, satunnaissuhde ennemmin jostain juottolasta tms.

    ...erilaisille seksisuhteille. Tuossa sinun toisessa kappaleessa. Tuon saman asian olen myös havainnut. Olen mies ja ollut paljon ko. suhteissa, mutta nykyään haen yksinomaan noita tilanteita, joissa on myös tunnetta mukana.

    Äänestä

Ei ole mikään ongelma. Ainakin keski-iän mol.puolin (30-50) naiset ovat sen verran fiksuja etteivät sorru moiseen. Tietysti harvoja poikkeuksiakin on. Kohdallekin on osunut. Varsinkin ns juovuttavien aineiden vaikutuksen alaisena saattaa arvostelukyky heiketä. Mutta nenemmänkin epätavallisia poikkeuksia.

Yleisesti ottaen ainakin suomalaiset naiset ovat tässä suhteessa nuhteettomia. Kaikkein nuorimmista en taas osaa mennä mitään sanomaan.

Miksi naisten olisi syytäkään vongata. Me miehethän sitä puolta harrastamme monin verroin enemmän. Toisaalta miksei siinä muutama nainenkin sitten menisi tasa-arvon nimissä.

Tämä on minun mielipiteeni.

Äänestä
  • Paras löytöni on tanssi. Ensin kävin tanssikurssien vongattavat miehet läpi ja sen jälkeen yksi toisensa jälkeen on napsittu lavoilta ja tanssiravintoloista. Tanssiva, selväpäinen mies on pystyvää seuraa vielä tanssien jälkeenkin ja yleensä saanti on taattua. Hyvä miehet.

    Äänestä

  • N35 kirjoitti:

    Paras löytöni on tanssi. Ensin kävin tanssikurssien vongattavat miehet läpi ja sen jälkeen yksi toisensa jälkeen on napsittu lavoilta ja tanssiravintoloista. Tanssiva, selväpäinen mies on pystyvää seuraa vielä tanssien jälkeenkin ja yleensä saanti on taattua. Hyvä miehet.

    Tarveharkintaan se perustuu kaikki "liiketoiminta".

    Tuo "löytö" minkä olet tehnyt on varmaan hyvä ja tansitaitoiset miehet on varmaan selvempää seuraa kuin humalaiset.

    No se on muuten totta naistenkin kohdalla eli humalainen ei ole selvän väärti, vai miten se meni?

    No mitä tuohon iskujuttuun tulee niin naiset ovat kyllä oivaltaneet sen markkinraon ja kun ovat liiketoimintaihmisiä sekä taitavia "pelureita" niin eipä siinä muuta kuin rakoa täyttämään. Kun tuote on laatutavaraa. (siis tanssivat miehet).

    Mitä sitä sitten paketissa aina lieneekään. "takuulappu", palautusoikeus!.

    Äänestä

Missäs muualla sitä tanssityttö vonkaisi kuin tanssilavalla? Mukavia ja kivoja poikia/miehiä jonossa. Jos tuntuu oikein mukavalta kaverilta niin kyllä kysäisen jatketaanko ... tanssia ja jos vielä selviää että mies on vapaa ja tunne on molemminpuolinen ... niin wau ... odottelen vanhanaikaisesti että mies tekee aloitteen.

Äänestä

Jos joskus harvemmin menen tanssipaikalle, menen etenkin siksi, että saa nauttia kivasta musiikista ja liikunnasta, toivoen saada pari kiloa pois, vaikka olenkin normaalipainoinen. Kokemukseni on, että miehet vonkaavat, ovat vonganneet vuosikymmeniä, itse en tee koskaan ehdotuksia. Ehkä olen vähän nirsokin, ja jos tapaisin jonkun unelmayksilön, voisin poikkeuksellisesti vihjaista jotain, mutta en usko että sellaista joka tansseissa tulee vastaankaan, aika taviksiahan siellä näkee.
Olen sen verran moraalinen, että yhden yön jutut ei kiinnosta, jos aviomiestasoinen tulisi vastaan, niin jatkotapaaminen voisi onnistua.
Tanssilavoissa on se kiva puoli, että siellä ei ryypätä eikä tupakoida, voi keskittyä itse bailaukseen. Hauskempaa kuntoilua kuin joku hölkkä tai muu yksitoikkoinen liikunta. Olen sen verran vanhanaikainen että olen mieluummin haettavana kuin hakijana.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen ajatus tuo moraalinen joka ei harrasta yhden illan juttuja... Mitä moraalitonta siinä on jos kumpikin on kaikin puolin vapaa?
    Ymmärtääkseni tällaiset "moraalittomuudet" ovat olemassaolon edellytys heti ruokailun ja levon jälkeen.
    Tämä meidän elämäntapamme moralisoi mieluusti puhdasta seksiä, mutta pitää soveliaana ihmisten tappamista valtion etujen "puolustamiseksi".

    Mieluummin olen moraaliton tanssien jälkeen :)

    Äänestä

  • Mukava että, käyt tansimassa, niin me miehetkin.

    Sanoit että miehet mielestäsi ovat "vonganeet" aina ja nytkin vonkaavat?! Mielenkiintoa herättää se että mitä ne naiset tekee kun he tulevat samalle tansipaikalle ja laitautuvat ainkin kymmenenkertaa pidemmän ajan ja "satsaavat" ulkonäköönsä ja hakevat naisten haulla ja aina valittaa ja kiukkuaa siitä ettei heitä haettu ainakaan tarpeeksi. Kysymys kuuluu mitä ne naiset tekee siellä jos ei heillä ole mitään kiinnostusta tuoda esille itseään ja haluta mitenkään kiinnittää huomiota miehiin eikä tarpeisiinsa miehen ja naisen välillä?

    Muuten ne ehdotukset tulevat aivan samoin osoitttamalla kuin sanomallakin. Naiset valittaa ettei heille tule ehdotuksia tai kukaan ei kiinostu heistä,, mutta jos mies taas tekee ehdotuksia niin hän on vonkaaja ja nuljaska ja nautinto tulee kai sitten tästä pakituksesta. Kun halutaan mutta "riemu repeää siitä ettei kiinosta " Tai ilmoittautuu moraalinvartijaksi ja julistaa täydellisyyttään.

    Miehet nauttii ja voi nauttia samoin musiikista ja liikunnasta ja niin tehdäänkin. Ei siinä tarvitse olla "vailla mitään muuta".

    En ole yhtään tanssi reissua tehnyt etteikö olisi havaintoa naisen "vonkauksesta" tosin eivät ole olleet yksikään aktiivi tanssijoita vaan aivan muita yksilöitä,

    Äänestä

  • moraalinen! kirjoitti:

    Mielenkiintoinen ajatus tuo moraalinen joka ei harrasta yhden illan juttuja... Mitä moraalitonta siinä on jos kumpikin on kaikin puolin vapaa?
    Ymmärtääkseni tällaiset "moraalittomuudet" ovat olemassaolon edellytys heti ruokailun ja levon jälkeen.
    Tämä meidän elämäntapamme moralisoi mieluusti puhdasta seksiä, mutta pitää soveliaana ihmisten tappamista valtion etujen "puolustamiseksi".

    Mieluummin olen moraaliton tanssien jälkeen :)

    minusta on. Jokainen arvioi omalta kohdaltaan itse. Minulla on kyllä parempi fiilis jälkeenpäin jos en rupea miksikään kiertopalkinnoksi. Tanssi ja tunnelma riittää:)

    Äänestä

  • MIEHETkö vain kirjoitti:

    Mukava että, käyt tansimassa, niin me miehetkin.

    Sanoit että miehet mielestäsi ovat "vonganeet" aina ja nytkin vonkaavat?! Mielenkiintoa herättää se että mitä ne naiset tekee kun he tulevat samalle tansipaikalle ja laitautuvat ainkin kymmenenkertaa pidemmän ajan ja "satsaavat" ulkonäköönsä ja hakevat naisten haulla ja aina valittaa ja kiukkuaa siitä ettei heitä haettu ainakaan tarpeeksi. Kysymys kuuluu mitä ne naiset tekee siellä jos ei heillä ole mitään kiinnostusta tuoda esille itseään ja haluta mitenkään kiinnittää huomiota miehiin eikä tarpeisiinsa miehen ja naisen välillä?

    Muuten ne ehdotukset tulevat aivan samoin osoitttamalla kuin sanomallakin. Naiset valittaa ettei heille tule ehdotuksia tai kukaan ei kiinostu heistä,, mutta jos mies taas tekee ehdotuksia niin hän on vonkaaja ja nuljaska ja nautinto tulee kai sitten tästä pakituksesta. Kun halutaan mutta "riemu repeää siitä ettei kiinosta " Tai ilmoittautuu moraalinvartijaksi ja julistaa täydellisyyttään.

    Miehet nauttii ja voi nauttia samoin musiikista ja liikunnasta ja niin tehdäänkin. Ei siinä tarvitse olla "vailla mitään muuta".

    En ole yhtään tanssi reissua tehnyt etteikö olisi havaintoa naisen "vonkauksesta" tosin eivät ole olleet yksikään aktiivi tanssijoita vaan aivan muita yksilöitä,

    naiset laittautuvat koska eivät halua jäädä toisten naisten varjoon, se on perinne, aiemmin oli vain miesten haku ja naisten piti olla nättejä jotta pääsi ylipäänsä tanssimaan.
    Tokihan naiset haluavat olla edukseen omaksi mielikseen ja ovat samalla kiinnostuneita minkälaisia tyyppejä on paikalla, ja tottakai mieluummin tanssisi jonkun fiksun ja sympaattisen kanssa, jolla on kohtalainen tanssitaitokin. Saahan sitä ehdottaa, mutta paras tehdä se fiksusti, herrasmiesmäisesti, eikä ottaa hernettä nenään jos toinen kieltäytyy lähemmästä tuttavuudesta. Jos tanssilavalla on 100 miestä niin todennäköisesti vain yksi niistä on sellainen, jota voisi edes harkita vakavampaan suhteeseen, ja todennäköisesti se ei tule edes hakemaan, ah ja voi. Ne parhaat palat kun tuntuu olevan aina varattuja. No onhan sekin jotain jos on hyvä bändi ja mahtava meininki.

    Äänestä

  • charming woman kirjoitti:

    Eli Naiset vonkaa siinä missä miehetkin olipa kyse yksi sadasta tai muuten vain "parhaita jotka on varattu".

    Ymmärsin edellä että on haettu sitä käsitystä kun laaja keskustelu on niin että MIEHET vain vonkaa ja kuitenkin kun sinunkin mielestä tulee osoittaa kiinostus mieheen naisen toimsesta niin sen tulee tapahtua "HERRASMIES MÄISESTI" eikä "rouvaskaisesti" tai (daamikkaasti) tai emäntämäisesti.

    Naiset laittautuvat "ikuisuusväittämän" mukaan toisia naisia varten? Miten se on että haluaako he sitten kaikki että heistä kiinostuisi joku toinen nainen? Mihinkä ihmeeseen se jää se miehiävarten laittatuminen? Jos kerran miehen haluaa itsestään kiinnostuvan?

    Tuo "höpötys" siitä että sitten vielä itseä varten laittaudutaan ja vain siinä sivussa ollaan kiinostuneita mutta vain ketä on paikalla. No miksi niin? (kenet saisi kiinostumaan eli vonk vonk).

    Miten siitä tulee pettymys jos se vonk kohde ei tulekkaan hakemaan?! no ainkin se kertoo että kiinostus ja vonkaus kohdistuu johonkin,, eikö.

    Elikkä ah ja voih,, sniiff ym ym,

    Äänestä

  • moni tarkoittaaa kirjoitti:

    ..joka tikanpojan puuhun ajaa.

    Miksi naisten tarvitsee vongata kun voi olla "vongattavana". Yritteliäs miespuolinen vonkaaja ehtii yhden tai kahden illan aikana vongata useampaakin naista siinä missä tämä saattaa odottaa vain esim sen yhden vonkausta.
    Kyllä se on niin, että jos mies jää odottelemaan että häntä tultaisiin vonkaamaan, jalkoihin hän jää kun muut innokkaammat rynnistävät ohi.

    Meikäläisessä kulttuurissa melko laajasti vaalittu perinne on ettei tosimiehet tanssi. Latinalaisessa kulttuurissa (esim. Etelä-Amerikka ym) isät ja äiditkin opettavat pojilleen, että jos nämä aikovat menestyä naismaailmassa pitää heidän osata tanssia tai olla muuten yritteliäitä. Ei auta jos on komea ja vain istuu tekemättä mitään. Se rumempi, tanssitaitoisempi ja muutenkin yritteliäämpi tulee ja vie sinun tyttöystäväsi.

    Suomalaiset nuoret miehet ovat esim ranskalaisten tyttöjen keskuudessa herättäneet ihmetystä kun eivät tule esim diskoissa tekemään tuttavuutta vaan odottavat tyttöjen tekevän aloitteen!

    Eläköön se vanhanaikanen systeemi, jossa mies on se joka yrittää ja vonkaa ja nainen valikoi ja poimii rusinat päältä. Niin se vain on. Uskokaa pois.

    Äänestä

  • Pitkän matkan tanssija kirjoitti:

    No selväähän tuo on miehet " vonkaa" ja ei sitä taida kukaan kiistääkkään. Naiset vain antaa aivan vaikka millä keinoilla "rusinoita" poimiessaan sen kuvan ettei heillä itsellä ole mitään tekemistä asian kanssa. Vaan ovat aina miesten uhreja sillä koska heillä ei ole mitään tunteitaa "moisen tarpeen suhteen".

    No onhan joskus joku nainen erehtynyt sanomaan sen että, he katselevat miehiä sillä silmällä.

    Suomalaiset miehet vaikka kuinka ranskalaisissa disgoissa mitä naiset ajattelee, on menneet ja itse luoneet kuvan siitä imagostaan että he vain ajattelee pelkästään (palleillaan) ja ei ihme että "putkiaivo" käsitys saa vahvistuksen.

    Missä kulttureissa vanhemmat suorastaan opettaa viihtymään ja sekä sosiaalisuuteen sekä yhteiselämään kuuluvaksi muunkin esim: tanssin , opettaa lapsensa ja nuorensa näkemään kokonaisuutta sekä täten saamaan "tyydytystä" paljon laajemmin naisen ja mihen välille kuin se täkäläisten miesten (pika kaato)!

    Suomalainen mies olettaa että, se on se mikä tämän herra tikanpojan tulee osata ei muuta.

    käsitys siitä että tämä uros vie "sinun " naisen on jo alunperin kauhukuva naisen arvostamisesta. (kun hänet voidaan viedä)? Ei kai kenekään itsekunnioitusta omaavan henkilön "kohtalo" pidä olla että hänet viedään sinne minne/mihin joku ulkopuolinen hänet haluaa, ja vain omaan tarpeeseensa. (hellan ja nyrkin väliinkä ne "rusinat" vaan tulis litistellä?

    Eihän ihmistä voi omistaa ja ottaa vain silloin kun omat jalkojenväliaivot niin sanoo.

    Kyllä tikanpojankin tulisi niinkuin rusinankerräjienkin tulis tosiaan käydä muissakin disgoissa kuin salolylänsalogissa.

    Äänestä

  • kaikille että miehet kirjoitti:

    Minä laitan itseäni itseäni ja ympäristöäni varten. On huomaavaista myös toisia kohtaan näyttää hyvältä. Tanssit ovat minulle juhlaa, irrottautumista arjesta ja saan myöskin suoraa etua siitä, että pidän fysiikkani ja ulkonäköni iskussa. En odota, että mies vonkaa tai tekee aloitteen vaan teen sen suoraan ja tyylillä itse jos nään siihen tarvetta. Miehille lisää aktiivisuutta sillä ei nyhjäävä komea mies kiinnosta vaan reippaus ja tanssitaidosta ehdottomat plussat.

    Äänestä

  • kaikille että miehet kirjoitti:

    No selväähän tuo on miehet " vonkaa" ja ei sitä taida kukaan kiistääkkään. Naiset vain antaa aivan vaikka millä keinoilla "rusinoita" poimiessaan sen kuvan ettei heillä itsellä ole mitään tekemistä asian kanssa. Vaan ovat aina miesten uhreja sillä koska heillä ei ole mitään tunteitaa "moisen tarpeen suhteen".

    No onhan joskus joku nainen erehtynyt sanomaan sen että, he katselevat miehiä sillä silmällä.

    Suomalaiset miehet vaikka kuinka ranskalaisissa disgoissa mitä naiset ajattelee, on menneet ja itse luoneet kuvan siitä imagostaan että he vain ajattelee pelkästään (palleillaan) ja ei ihme että "putkiaivo" käsitys saa vahvistuksen.

    Missä kulttureissa vanhemmat suorastaan opettaa viihtymään ja sekä sosiaalisuuteen sekä yhteiselämään kuuluvaksi muunkin esim: tanssin , opettaa lapsensa ja nuorensa näkemään kokonaisuutta sekä täten saamaan "tyydytystä" paljon laajemmin naisen ja mihen välille kuin se täkäläisten miesten (pika kaato)!

    Suomalainen mies olettaa että, se on se mikä tämän herra tikanpojan tulee osata ei muuta.

    käsitys siitä että tämä uros vie "sinun " naisen on jo alunperin kauhukuva naisen arvostamisesta. (kun hänet voidaan viedä)? Ei kai kenekään itsekunnioitusta omaavan henkilön "kohtalo" pidä olla että hänet viedään sinne minne/mihin joku ulkopuolinen hänet haluaa, ja vain omaan tarpeeseensa. (hellan ja nyrkin väliinkä ne "rusinat" vaan tulis litistellä?

    Eihän ihmistä voi omistaa ja ottaa vain silloin kun omat jalkojenväliaivot niin sanoo.

    Kyllä tikanpojankin tulisi niinkuin rusinankerräjienkin tulis tosiaan käydä muissakin disgoissa kuin salolylänsalogissa.

    Putkiaivoilla tarkoitetaan sitä, että miehellä on suoraviivaisempi looginen ajattelu kuin naisella. Se on aivan tieteellisesti todistettu juttu ja perustuu aivopuoliskojen välisten yhteyksien vähäisempään määrään kuin naisilla. Naisilla on ns. tippaleipäaivot, joissa puoliskojen välisiä yhteyksiä on enemmän ja ajatus jää herkästi tavallaan kiertämään, mistä seuraa monimutkaisia tunteella höystettyjä ratkaisumalleja, joita mies ei tahdo ymmärtää. Useimmiten nainen ei saa visaiseen pulmaan järjellistä ratkaisua edes aikaiseksi, koska ajatus kiertää loputtomasti ja hän tekee sitten lopulta tunneperäisen täysin epäloogisen ratkaisun, joka kuitenkin jotenkin käsittämättömästi toimii.

    Äänestä

  • Toim. huom. kirjoitti:

    Tämä putkijuttu on yksi näitä jatkuvasti eläviä legendoja, ei sitä missään ole "todistettu".

    Äänestä

  • hessuhopopo kirjoitti:

    Tämä putkijuttu on yksi näitä jatkuvasti eläviä legendoja, ei sitä missään ole "todistettu".

    Kyllä se on aivan alkeistason tietoa ihmisaivojen toiminnasta tuo aivopuoliskojen välisten yhteyksien määrän eron vaikutuksesta naisten ja miesten ajattelun rakenteeseen.

    Aivokurkiainen on se alue, jonka läpi niitä yhteyksiä puoliskojen välillä kulkee. Naisilla niitä todellakin on paljon enemmän kuin miehillä (keskimäärin ainakin -ainahan poikkeuksia on).

    Niinpä miehet pääsevät pohdinnnoissaan ja ongelmanratkaisuissaan lopputulokseen loogisen päättelyketjun kautta, pidempää reittiä eli usein hitaammin kuin naiset, joilla tietoa sinkoilee vasemman ja oikean aivopuoliskon ("tieto" ja "tunne") välillä edestakaisin salamannopeasti. Tulos syntyy ns. sumean logiikan tavoin.

    Sellaista tekniikkaa käytetään useissa vaativissa tehtävissä myös tietokoneissa nykyisin.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Kiitos Humppis! :) Minä jo täällä vähän aikaan meinasin repiä pelihousujani, poltella päreitäni ja käräyttää sulakkeitani.. Pikkuisen tuppasi ottamaan kaaliin ylimielinen selostus naisten "järjettömästä" logiikasta.

    Nimim. Loogiikkaa ja ongelmanratkaisua vaativassa ammatissa, naisena miesvaltaisessa työympäristössä. (ja uskokaa pois, kyllä on saanut hommassaan sitä miesten logiikkaa moneen kertaan ihmetellä.. :D)

    Kaiken,, mistä täällä enimmäkseen puhutaan ja ketkä!

    Äänestä

  • Drago` kirjoitti:

    Kiitos Humppis! :) Minä jo täällä vähän aikaan meinasin repiä pelihousujani, poltella päreitäni ja käräyttää sulakkeitani.. Pikkuisen tuppasi ottamaan kaaliin ylimielinen selostus naisten "järjettömästä" logiikasta.

    Nimim. Loogiikkaa ja ongelmanratkaisua vaativassa ammatissa, naisena miesvaltaisessa työympäristössä. (ja uskokaa pois, kyllä on saanut hommassaan sitä miesten logiikkaa moneen kertaan ihmetellä.. :D)

    Kyllä se varmaan pitää paikkansa että "olemme erilaisia" mutta mitään ihmettelyä en kyllä moisessa näe! Sillä aika kohtuuttomalta on alkaa miettimään ja varsinkaan tressaamaan itseään kun kuitenkin nämä eriliaset yksilöt on joku miettinyt jo näin hyväksi paljon ennen meitä. Olipa sitten mikä "tekniikka" tahansa aivoissa käytössä.

    Asioiden etenemisen kannalta on aivan selvää että, johdonmukainen logiikka on loogista viedäkseen asiaa eteenpäin ja että yleensäkkään palikat saadaan haluttuun järjestykseen.

    Tunteiden ja ym missioiden pyörittäminen kehässä on myös tuttua mutta tuskin turhaa. Sillä ainkin sillä saadaan sitä tarvetta katsoa asiaa monelta kantilta ja kyllähän yleensä nainen on se joka ajatteluttaa asiaa pitempään ja hartaamin ja päätös on paljon vaikeampi tehdä. Sillä tunnepitoisuudestako sitten johtuu mutta riskin tai vastuun ottaminen on tosi vaikeata. Kun se edellytäisi laajaa näkemystä ja huomiointia sekä asettumista toisen asemaan.

    Olempa tavannut "siskoja" jotaka haluasi ratakiskotkin kääriä rullalle että matka joutuisi paremmin ja niillä voisi koukata sieltä kesämökin kautta siten.

    Joten kehä ei pysy putkessa eikä putki mahdu kehään.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Kyllä se on aivan alkeistason tietoa ihmisaivojen toiminnasta tuo aivopuoliskojen välisten yhteyksien määrän eron vaikutuksesta naisten ja miesten ajattelun rakenteeseen.

    Aivokurkiainen on se alue, jonka läpi niitä yhteyksiä puoliskojen välillä kulkee. Naisilla niitä todellakin on paljon enemmän kuin miehillä (keskimäärin ainakin -ainahan poikkeuksia on).

    Niinpä miehet pääsevät pohdinnnoissaan ja ongelmanratkaisuissaan lopputulokseen loogisen päättelyketjun kautta, pidempää reittiä eli usein hitaammin kuin naiset, joilla tietoa sinkoilee vasemman ja oikean aivopuoliskon ("tieto" ja "tunne") välillä edestakaisin salamannopeasti. Tulos syntyy ns. sumean logiikan tavoin.

    Sellaista tekniikkaa käytetään useissa vaativissa tehtävissä myös tietokoneissa nykyisin.

    Kukaan vaan ei ole toiminnallista eroa testannut, se ei riitä että joku aivojen osa on erikokoinen koska aivot elimenä toimivat osiaan korvaavina.

    Äänestä

  • eiei kirjoitti:

    ...täysin mustavalkoista tai sataprosenttisesti juuri jollakin tavalla, kun ihmisistä tai yleensäkin eliöistä on kyse, mutta tilastollisesti riittävän laajasti asia nyt kuitenkin on noin.

    Onhan paljon sellaisiakin ihmisiä, joiden habitus on sukupuolielimiä myöten eri sukupuolen mukainen kuin heidän kromosomistonsa mukaan asia olisi.

    Tuosta aivojen erilaisuudesta eri sukupuolilla voi lukea vaikkapa täältä:

    http://tina.tkk.fi/tina_2001/images/hannula.pdf
    (sivut 18-20).

    Tosin jo lukion psykologian ykköskurssilla nuo asiat ovat esillä.

    Kaikki on mus´ta valkoista, niin olen ainakin jutuistasi huomannut. joka on perässähiihtäjä , niin hyvä, muut aivokääpiöitä osaamattomia hölmöjä,, Eikö tuttua tekstiä vai väänätkö tämänkin oman kirjoittamasi . Muitten piikkiin ???

    Äänestä

  • eiei kirjoitti:

    Kukaan vaan ei ole toiminnallista eroa testannut, se ei riitä että joku aivojen osa on erikokoinen koska aivot elimenä toimivat osiaan korvaavina.

    Toiminnallinen ero johtuu nimenomaan kahden aivopuoliskon välisten yhteyksien määrästä, eikä aivojen osien koosta. Naisella yhteyksiä on reilusti enemmän kuin miehellä, mikä ei tee naisesta miestä älykkäämpää, mutta mahdollistaa asioiden pohtimisen nopeammin useammasta näkökulmasta. Kärjistettynä sanoen mies prosessoi yhden asian kerrallaan, kun taas nainen voi pyörittää useaa prosessia samanaikaisesti tai muodostaa samasta asiasta useita rinnakkaisia ratkaisumalleja.

    Äänestä

  • puolestavälistä kirjoitti:

    Kyllä se varmaan pitää paikkansa että "olemme erilaisia" mutta mitään ihmettelyä en kyllä moisessa näe! Sillä aika kohtuuttomalta on alkaa miettimään ja varsinkaan tressaamaan itseään kun kuitenkin nämä eriliaset yksilöt on joku miettinyt jo näin hyväksi paljon ennen meitä. Olipa sitten mikä "tekniikka" tahansa aivoissa käytössä.

    Asioiden etenemisen kannalta on aivan selvää että, johdonmukainen logiikka on loogista viedäkseen asiaa eteenpäin ja että yleensäkkään palikat saadaan haluttuun järjestykseen.

    Tunteiden ja ym missioiden pyörittäminen kehässä on myös tuttua mutta tuskin turhaa. Sillä ainkin sillä saadaan sitä tarvetta katsoa asiaa monelta kantilta ja kyllähän yleensä nainen on se joka ajatteluttaa asiaa pitempään ja hartaamin ja päätös on paljon vaikeampi tehdä. Sillä tunnepitoisuudestako sitten johtuu mutta riskin tai vastuun ottaminen on tosi vaikeata. Kun se edellytäisi laajaa näkemystä ja huomiointia sekä asettumista toisen asemaan.

    Olempa tavannut "siskoja" jotaka haluasi ratakiskotkin kääriä rullalle että matka joutuisi paremmin ja niillä voisi koukata sieltä kesämökin kautta siten.

    Joten kehä ei pysy putkessa eikä putki mahdu kehään.

    "Sillä ainkin sillä saadaan sitä tarvetta katsoa asiaa monelta kantilta ja kyllähän yleensä nainen on se joka ajatteluttaa asiaa pitempään ja hartaamin ja päätös on paljon vaikeampi tehdä. Sillä tunnepitoisuudestako sitten johtuu mutta riskin tai vastuun ottaminen on tosi vaikeata. Kun se edellytäisi laajaa näkemystä ja huomiointia sekä asettumista toisen asemaan."

    Ehkä sinun kannattaisi tutustua vähän älykkäämpiin naisiin? Riskin ottamisella ei taas ole mitään tekemistä älyn tai logiikan kanssa, riski on riski ja riskipeli ei välttämättä läheskään aina kannattavaa.

    Mitä taas vastuuseen tulee, niin malliesimerkkejä löytyy pilvin pimein. Naiset ovat kantaneet vastuun mm. lapsista (tärkein yhteiskunnan voimavara, tulevat kansalaiset) kautta maailman sivu.. miehet ne ovat vastuustaan livistäneet useammin kuin naiset. Miehet myös näyttävät olevan herkempiä alkoholisoitumaan jne. He siis eivät kykene kantamaan vastuuta edes itsestään!

    Ja vielä toisen asemaan asettumisesta. Juuri siinähän naiset ovat parempia kuin miehet. Naisten sosiaalinen ja tunneäly on useimmiten paremmin kehittynyt kuin miesten ja naiset juuri kykenevät tuntemaan empatiaa, sympatiaa ja asettumaan toisen asemaan.

    Puhut siis läpiä päähäsi, ehkä ei kannatakaan tutustua älykkäämpiin naisiin.. he näet useimmiten osaavat arvostaa älyä myös miehessä.

    Äänestä

  • murjaisit kirjoitti:

    Kaikki on mus´ta valkoista, niin olen ainakin jutuistasi huomannut. joka on perässähiihtäjä , niin hyvä, muut aivokääpiöitä osaamattomia hölmöjä,, Eikö tuttua tekstiä vai väänätkö tämänkin oman kirjoittamasi . Muitten piikkiin ???

    Aivokääpiöiksi voi ja saa kaltaisiasi palstaa terrorisoivia idiootteja nimittää, siinä ei ole mitään kiistämisen aihetta.

    Sensijaan se on perätön väittämä, että asiallisia vastaväittäjiä miksikään olisin nimitellyt. Te häiriköt sensijaan ansaitsette ihan vaikka minkälaisia pilkkanimiä tahansa.

    "Eikö tuttua tekstiä vai väänätkö tämänkin oman kirjoittamasi . Muitten piikkiin ???"

    Tuota ei tarvitse mitenkään vääntää. Ihan menee luonnostaan sinun ikiomaan piikkiisi.

    Opettelisit tosiaan ymmärtämään tavallista suomenkielistä tekstiä.

    Se kuitenkin edellyttäisi, että pääsisit ensin eroon noista erittäin vakavista psyykkisistä ongelmistasi.

    Älä nyt helvetissä tuo omia ongelmisiasi koko kansan näkyilyyn..jos on ongelmia , onhan se kyllä kivaa seurata kun joku räksyttää sinne tänne.. otitko diabamisi ajallaan,, muista illalla sit uudestaan,, tee muuten dosetti se auttaa pysymään/pitämään lääkityksen kohdallaan.. Kotipalvelu sitten jos et itse muista ottaa, niin täti tulee annostelemaan.. ehkäpä muistelette sitten tansseja kivoja lavoja, nirppoja, taviksiahan sinä et muista, kuin harsomaisen häilyvästi

    Äänestä

  • kärkäs kirjoitti:

    ...nyt vuorostasi kokeilisit onneasi ja yrittäist löytää edes yhden sellaisen viestin, jossa käsittelen omia ongelmiani, kuten tässä kärkkäästi väität: "Älä nyt helvetissä tuo omia ongelmisiasi koko kansan näkyilyyn".

    Kukaan muukaan ei tosin ole vastaavanlaisia väittämiään kyennyt todistamaan. Tyhjää täynnä olet sinäkin siellä puskissasi piileskellessäsi.

    Eikö nykyisin teille sairaille enää anneta minkäänlaista hoitoa, kun teidän on pakko yrittää itsehoitona hakea komplekseillenne ja traumoillenne helpotusta onanoimalla tälle palstalle?

    Äänestä

  • Drago` kirjoitti:

    "Sillä ainkin sillä saadaan sitä tarvetta katsoa asiaa monelta kantilta ja kyllähän yleensä nainen on se joka ajatteluttaa asiaa pitempään ja hartaamin ja päätös on paljon vaikeampi tehdä. Sillä tunnepitoisuudestako sitten johtuu mutta riskin tai vastuun ottaminen on tosi vaikeata. Kun se edellytäisi laajaa näkemystä ja huomiointia sekä asettumista toisen asemaan."

    Ehkä sinun kannattaisi tutustua vähän älykkäämpiin naisiin? Riskin ottamisella ei taas ole mitään tekemistä älyn tai logiikan kanssa, riski on riski ja riskipeli ei välttämättä läheskään aina kannattavaa.

    Mitä taas vastuuseen tulee, niin malliesimerkkejä löytyy pilvin pimein. Naiset ovat kantaneet vastuun mm. lapsista (tärkein yhteiskunnan voimavara, tulevat kansalaiset) kautta maailman sivu.. miehet ne ovat vastuustaan livistäneet useammin kuin naiset. Miehet myös näyttävät olevan herkempiä alkoholisoitumaan jne. He siis eivät kykene kantamaan vastuuta edes itsestään!

    Ja vielä toisen asemaan asettumisesta. Juuri siinähän naiset ovat parempia kuin miehet. Naisten sosiaalinen ja tunneäly on useimmiten paremmin kehittynyt kuin miesten ja naiset juuri kykenevät tuntemaan empatiaa, sympatiaa ja asettumaan toisen asemaan.

    Puhut siis läpiä päähäsi, ehkä ei kannatakaan tutustua älykkäämpiin naisiin.. he näet useimmiten osaavat arvostaa älyä myös miehessä.

    Sitä tosiaan toivon! Älykkämpiä naisiakin ja niitähän on.

    Oikeassa olet niin riskipeli on riskipeliä ja ei välttämättä kannattavaa olenkaan. Kun esimerkiksi puhutaan vastuunkannosta. Riski aina kuitenkin tai riskittömys rakentuu loogisesta ajattelusta ja sen toteutuksesta. Joka taas menestyy (logiikka) älystä. tai vaikka kyvystä näkemykseen ja sen seurauksena johdonmukaiseen päätökseen.

    Esimerkkiys vastuunkannosta on pilvinpimein totta vie esimerkkejä, niin miehistä kuin naisistakin ja molempiin suuntiin. Tuo "lasten taakse pakeneminen" on jo aikansa elänyt sillä kai varmaan nuorena ja mahdollisena tulevana äitinä huomaat että lapset voivat kautta pitkän ajan huonommin kuin aikoihin sekä että heistä hyvin iso osa elää suuressa epävarmuudessa vaikka käytettävissä onkin äitit,sinkut,ex:t, eronneet, ihmiset jopa vielä avio puolisotkin. uusio, ego, ym monitoimiperheet sekä yhteiskunnan koneisto niin silti lapset ovat suorastaan hädässä ja heitteillä kännykkä vanhempien "hoivissa"?!

    Aikuisten itsekeskeisyys nyt vain on jo pitkään niin kaukana turvallisen kasvuympäristön luomisesta, joten siitä ei kannata edes alkamaan keskustelemaan.

    Alkoholisoitumista on tänäpäivänä aivan liian paljon ja juoppoja isissä kuin äideissäkin.

    Kunhan lasten ja perheen vastuu eteen tulee niin sen huomaa,jos tulee ollenkaan. Sit äei nimittäin kannata edes yrittää jos ei tosiaan voi sitä parisuhdeluottamusta rakentaa lasten tueksi. ken siihen sitten kykenee.

    Olen täysin samaa mieltä sun kanssa siitä että se tunneäly on naisilla enempi pinnassa josta on hyvät ja huonot puolensa sillä iso osa arjen vastuusta hoituu paljon vähemmälläkin tunnemyrskyillä siis vain tekemällä velvollisuutensa.

    Se ei nyt yksiselitteisesti mitenkään pois sulje sitä etteikö miehillä olisi tunneälyä, sillä sitä on. Mutta ilmenee eritavoin kuin naisilla. Se vain olisi sitten kyettävä yhteensovittamaan heidän välillään rakentavaksi toimintamalliksi ja siihen taritaan sitten kai älykkäitä naisia ja miehiä. Sekä markkinakulutusjuhlien arviointia arvoina mikä on sitä vakautta ja ehkä onnellisuuttakin.

    Heittosi sitten tuolla lopussa on kovin hätäinen mutta tuntevana ja reagoivana ymmärrän sua joten laitan sen nyt omaan arvoonsa.

    Olet silti symppis.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vonkaajina kirjoitti:

Olempa huomannut miten paljon nykyään on tanssilavoilla NAISET VONKAAMASSA. Kun tänne on aiheesta avattu keskusteluaja tai aiheeseen on menty on aina nuoret miehet tai muut miehet "vonkaajina" ja esitetään jotenkin ongelmina ja siksi siihen ketjuun "tyydyttää" moni mielensä arvostelemalla miesten vonkaamista ja jopa naiset tekee itseään "moraalisesti" puhdistaen kuinka he kokevat vonkaajien tarkoitusperät vastenmielisinä.

Tanssipaikoilla on naisia ja naisryhmiä jotaka ovat vonkaamassa ja tekevät sitä hyvinkin paljon ja ehdotuksia tulee ja vihjailuja useinkin. Sekä myös tansiessa ilmaisee erityisille innokkuudella vain muun tarpeensa kuin tanssimisen.

En koe sitä suureksikaan ongelmaksi mutta, lähes joka ilta pitää jättää ns: vasta haku tai kohteliasiuus haku tekemättä, koska tietää naisen vonkaajaksi.

Asialinen ja fiksu kiinnostus on sitten eri asia ja sitä on myös kiva pitää ja tukea tanssimisen yhteydessä ja muutoinkin.

Oli muuten erikoinen piirre se että naisporukka arvosteli kun yksi heidän vonkausjäsenistään sai rukkaset. Siis koko " tiimi" oli sitä mieltä että, oli väärin ja se muka loukkasi koko naisporukkaa kun tämä laukkutäti ei onnistunut nuljaskoimaan sillin kun tahtoo tai että "porukka tahtoo".

Mieletäni on turhaa vieljellä vain miesten aiheuttamana, vonkaamisen niin hyviä kuin huonojakaan puolia tanssipaikoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu