Kovalainen

Jos Briatore antaa Heikin vielä kruisailla kymmenen vuotta, niin on mahdollista, että hänestä kehittyy yhtä hyvä kuski kuin Alex Yoong oli.
2269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oli koko viikonlopun ajan auton kanssa ongelmia eikä kerennyt ajamaan kuin n.20 kierrosta ennen aika-ajoja. Se ei silti poista sitä asiaa, että kovalaisen kisa meni penkin alle. kannattaa muistaa, että Heikki ei ole yli vuoteen kilpaillut vaan testannut ja tämä väistämättä vaikuttaa kauden alkupuoliskolla esim. Hamilton kilpaili GP2-sarjassa viime vuonna ja kilpailutuntuma on paremmin tallella kuin kovalaisella.

Malesian rataan heikki onneksi kerkeää tutustumaan paremmin kuin Melbournen rataan kolmen testipäivän ansiosta ja malesiasta on lupa odottaa parempaa tulosta.

Äänestä

Renaultkaan ole oikein iskussa tällä hetkellä. Kokenut Fisichellakin oli vasta viides. Bridgestoneihin tottuminen ei ole vielä onnistunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on vasta lapsi. kirjoitti:

Jos Briatore antaa Heikin vielä kruisailla kymmenen vuotta, niin on mahdollista, että hänestä kehittyy yhtä hyvä kuski kuin Alex Yoong oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu