Kun juttelen mesessä poikaystävälleni alan yleensä puhua samoista asioista mistä olen jo kauan sitten puhunut, uudestaan.
Huomaa että kundi on hiljentynyt viikon aikana, tiedän että vika on minussa.
Sanoo että minua mukavampaa tyttöystävää ei voi olla, mutta mulla vain on paha mieli siitä kun tuntuu että olen pilaamassa tän suhteen.
Ja se kyllä kerran jo sano siitä että mitään en ole pilaamassa.
Tähän kaikkeen voi vaikuttaa heikoilla oleva itsevarmuuteni ja haluaisin sen paranevan.
En uskonut olevani kaunis kun sitten tämä poikaystäväni siitä monesti sanoi, niin sitten olen alkanut uskoa että olen ehkä kaunis, kun ennen ajattelin olevani vain nätti.
Joskus ajattelen nykyään miten poikaystäväni olisi parempi jonkun toisen mimmin kanssa kun että olisi minun kanssani. Tai kun toivoisin hänen olevan onnellinen, mutta voiko hän olla onnellinen minun kanssani. Noista se on vaan sanonut että voi olla onnellinen juuri minun kanssa ja että hän haluaa olla vain minun kanssa.
Joskus saatan unohtaa nuo asiat mitä hän on sanonut ja se voi olla yksi syy että alan puhua tuollaisista uudestaan, tai jostain muusta asiasta.
Ja anteeksi onnistuin lipeämään asiasta mitä ylipäätään tulin tänne kirjottamaan. Mutta nuo ehkä tavallaan liittyy tähän.
Ongelma siis on se että alan uudestaan puhua asioista joista olen jo aiemmin puhunut...

Vastaukset 3
Vanhimmat
no mitä ne asiat on mistä sä puhut aina uudestaan ja uudestaan?
mitä jos puhuisit poikaystävällesi ihan suoraan että susta tuntuu noin pahalta? :)
Kannattaa puhua poikaystäväs tai jonkun muun (esim. ystävän) kanssa itsetunto ongelmasta. Sun "ongelmas" johtuu juuri tuosta huonosta itsetunnosta ja siitä ettet pidä itseäs tarpeeksi hyvänä poikaystävällesi.
Voi olla vaikea keksiä uusia puheenaiheita jos ei tavallaan "uskalla" puhua mistä haluaisi. Voit puhua usein samoista asioista, jos susta tuntuu et ne aiheet on toiminut ennenkin ja niistä puhuminen tuntuu "turvalliselta"
Ei tosta kyl paljoo apuu varmaan ollu mut mut..
Opopop, toi loppu sun jutus vaikutti silt et luulisit mul olevan joku mielenterveyden häiriö:
"jos susta tuntuu et ne aiheet on toiminu ennenkin ja niistä puhuminen tuntuu turvalliselta"
Ei ole mul paniikkihäiriötä :D (paniikkihäiriöinen toistaa päivittäin samaa kaavaa tunteakseen olonsa turvalliseks) Saattohan se kyl olla joku muu mielenterveyden ongelma mut ei kuulu tähän.
Mut siis tuntuu et sitä ärsyttää ku puhun samoista jutuista ja sil hiljentyny.
Mä jo kyl sanoin sille et yritän olla puhumatta taas samoista jutuista.
Ja kyllä uskallan puhua mistä tahansa hänen kanssaan.
Eipä täs ny sit enää muuta ongelmaa ole ku saada itsevarmuus todella hyväks ni en enää ole ajattelemas etteikö hän haluais olla mun kans.
Ja oli kyllä apua, kiitos vaan :)