Olen aina kallistunut luonnonuskontoihin jo lapsuudestani saakka, mutta yksi asia on aina kalvanut mieltäni "näissä piireissä"
Naisen aseman liiallinen ihannointi.
Tajuan toki että jokainen pakana uskoo eri tavalla eikä ajattele uskonnostaan samoin kuin toinen mutta lähinnä haluaisin kuulla mielipiteitänne asiasta? vai olenko todellakin ainut naispuolinen pakana joka ei enää jaksa viihdyttää itseään sillä kumman sukupuolen edustajaksi on syntynyt. Vai onko kukaan muu pannut merkille pakanapiireissä vallitsee tiettyä ylimielistä feminististä asenneta?
Naisen aseman liiallinen ihannointi.
Tajuan toki että jokainen pakana uskoo eri tavalla eikä ajattele uskonnostaan samoin kuin toinen mutta lähinnä haluaisin kuulla mielipiteitänne asiasta? vai olenko todellakin ainut naispuolinen pakana joka ei enää jaksa viihdyttää itseään sillä kumman sukupuolen edustajaksi on syntynyt. Vai onko kukaan muu pannut merkille pakanapiireissä vallitsee tiettyä ylimielistä feminististä asenneta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Toki tällaista on havaittavissa esimerkiksi (ja erityisesti) diaanikkojen keskuudessa. Tunnen itse muutaman diaanikon, ja olen tiedustellutkin asiaa. Yleensä selitys on, että kyseessä on "heiluriliike" kristinuskon patriarkaalisesta jumalkäsitteestä poispäin. Eli koska se miesjumala on kiukuttanut niin pitkään, korostetaan naisjumalaa. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole kelvollinen selitys.
Kuitenkin noin yleisesti minusta esim. tuntemani wiccat ovat hyvinkin tasa-arvoista sakkia ollut. Esim. rituaalien teossa miehiä on erityisesti arvostettu, koska heitä on niin harvassa.
Kieltämättä joidenkin naisten kohdalla voi aistia ilmapiiriä tyyliin "Ei mies voi tietää mitään wiccasta, wicca on naisten uskonto." Minkäs teet.
Outoja naisia olet tavannut... mahtavatkohan he itse tietää wiccasta kovin paljoa? Kas kun muistaakseni ainakaan sellaiset kaverit kuin Gerald Gardner, Alex Sanders ja Stewart Farrar eivät olleet naisia, ja aika pystynokkaista lienee väittää, etteivät he tienneet wiccasta mitään. ;)
Haluaisin kumminkin sanoa sanasen tuosta "feministi"-sanasta ja sen käytöstä. Feministillähän ei siis tarkoiteta sellaista epämiellyttävää, kaljamahajunttiäijän naispuolista vastinetta, joka röyhtäilee miehiä päin ja kohtelee heitä kuin alemman luokan kansalaisia. Eikä feminismi edes ole mikään yksittäinen blokki, jonka sisällä kaikki näyttävät ja kuulostavat samalta ja ajattelevat samalla tavalla. (Hyvänen aika, mehän riitelemme keskenämmekin! :)) Niin että jos puhe on miehiä ihan lyttäämisen ilosta lyttäävästä asenteesta, niin mitä jos käytettäisiin jotain muuta sanaa, joka kuvaisi sitä vähän paremmin? Feminismiä (tai oikeammin feminismejä) poliittisena aatesuuntana on morkattu jo vuosikymmeniä ihan tarpeeksi. :)
Kuten sanoin, joidenkin naisten kohdalla voi AISTIA miesten suhteen alentuvaa ilmapiiriä. He eivät siis varsinaisesti sano sitä ääneen, mutta sen huomaa esim. siitä, miten he ihastelevat, että "voi kun suloista kun poikakin on kiinnostunut wiccasta", ohjaavat miehiä erityisen paljon rituaaleissa yms. Tuskin tiedostavat tuota itsekään.
Ymmärrän toki feminismi-sanan merkityksen, ja viestilläni tarkoitin nimenomaan sitä, että jotkut diaanikot ajavat innolla Jumalattaren asiaa, ehkä unohtaenkin Jumalan siinä ohella. Joskus tämä käy aivan "vahingossa" ja huomaamatta, eli se ei ole mikään telaketjuprotestoinnin päätös.
No mitä feminismi oikeimmillaan on?
Pahan pistit. :) Vähän kuin kysyisit, mitä vihreät elämänarvot ovat, tai mitä on kommunismi tai vaikka kristinusko; jos tuohon vastaa yleispätevästi, se kuulostaa itsestään selvältä, ja jos vastaa vähänkin yksityiskohtaisemmin, mennään pakostakin jonkin yksittäisen suuntauksen näkemyksen puolelle. Sillä feminismejähän on kasapäin: on post-, radikaali-, sosialistista ja ekofeminismiä ja vaikka mitä muuta. Jos noin niin kuin enemmänkin kiinnostaa, niin kaikista löytyy kyllä tietoa kirjastosta.
Tietosanakirjamääritelmä feminismille on "naisasialiikkeen haara, joka pyrkii kumoamaan sukupuolten perinteisen roolijaon ja yhteiskunnan miesjohtoisuuden". Ei siis mitään miesten halveksimisesta, naisten korottamisesta miesten yli tai edes miesten katselemista nenänvartta pitkin. :) Tosin tuo määritelmä vaikuttaa aika vanhentuneelta, ja "kumoamaan" ei ole ehkä paras mahdollinen sanavalinta; itse sanoisin "kyseenalaistamaan".
Ehkä tuosta oli apua. Ehkä ei... mutta onhan täällä Suomi24:llä erikseen feminismipalsta, josta varmaan löytyy monenlaista lisävastausta. :)