Sisarelle lapsi??

Sisareni ei saanut adoptoitua haluamaansa lasta, koska suomeen on laitettu joku järjetön ikäpykälä. Ilmeisesti laiton, sillä taitaa olla kyseessä ikäsyrjintä.
Tilanne on kuintenkin sellainen, että olemme monilapsinen perhe ja vaimoni odottaa lasta. Olemme myöskin hankkimassa asuntoa pohjoisamerikasta ja sisareni maksaisi meidän nykyiset asuntovelat, mikäli vastasyntyneen lapsen jättäisimme sisarelleni. Sisareni on uskova hyvä nainen ja luotan hänen oikeudenmukaiseen kasvatukseen kaikin tavoin, niin kysyisinkin että onko mitään estettä että nuorimman lapsemme sisareni adoptoisi?
Tai jos sisareni ei adoptoisi nuorinta lastamme, niin voisiko sisareni olla sijaisperhe nuorimmalle lapselle. (lapsi ei ole vielä syntynyt) Vaimoni ei halua enempää lapsia.
261920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Periaatteessa on kai mahdollista sisaren adoptoida lapsenne.

Tuo kritisoimasi ikäpykälä johtuu siitä, että kotimaan adoptiossa hakijoita on niin valtavasti (paljon enemmän kuin lapsia tulee adoptioon) ja jotenkin hakijat on rajattava. Siinä ajatellaan myös lapsen parasta, yli 40 vuoden ikäeron vanhemman ja (esikoisen) lapsen välillä katsotaan olevan "biologisestikin" epätodennäköistä, joten lapset on päätetty antaa nuoremmille pariskunnille (joista niistäkin valkataan parhaat päältä). Kansainväliseen adoptioon hän olisi kyllä kelvannut, mutta hän ilmeisesti oli valmis ottamaan vastaan vain suomalaisen lapsen ?!

Tuo velkojen maksaminen kuullostaa kyllä räikeältä. Ei lasta voi myydä tai ostaa!!! Myös Suomen laki kieltää rahallisen hyötymisen adoptiossa, sillä silloin se olisi lapsikauppaa. Lapsikauppahan on asia, joka johtaa vankilatuomioon...Kannattaisi teidän kuitenkin molempien miettiä vielä motiivejanne...Miltä luulet lapsesta tuntuvan, kun hän saa kuulla olleensa korvauksena asuntolainojen maksamisesta (ja totuudella on tapana tulla ilmi, vaikkei sitä aiottaisikaan kertoa). Ja kun ottaa huomioon sisaresi ehdotuksen rahallisesta hyötymisestä, herää pakostakin ajatus siitä, mikä onkaan todellinen syy sille, että häntä ei ole hyväksytty adoptiovanhemmaksi...Tuollainen ajatusmalli on niin adoptiovanhemmuuden vastainen.

...Joka tapauksessa joudutte molemmat (sekä sisaresi ja hänen puolisonsa että sinä vaimoinesi) käymään läpi adoptioneuvonnan, jossa adoption motiivit ja sisaresi soveltuvuus adoptiovanhemmaksi arvioidaan. Sijaisvanhemmuutta varten vaaditaan myös valmennus/neuvonta, joten ihan simppeliä ei sekään vaihtoehto ole. Kannattaa kuitenkin ottaa yhteyttä oman kunnan sosiaalitoimistoon, joka hoitaa niin adoptio- kuin sijaishuoltoasioitakin.

Äänestä
  • vaan sinulla on oikeus antaa lapsesi kasvattilapseksi etkä tarvitse asiointa huostaanottajien luona. Adoption päättää sossu joten siinä olet heikoilla, jos he päättävät et lastasi enää näe. sen sijaan kasvattilapsen suhteen riittää ilmoitus kenen luona lapsi asuu ja kuka on siis hänen huoltajansa sinun ja vaimosi lisäkai. siunausta ja toivon että onnistutte!

    Äänestä

  • sossuun, kirjoitti:

    vaan sinulla on oikeus antaa lapsesi kasvattilapseksi etkä tarvitse asiointa huostaanottajien luona. Adoption päättää sossu joten siinä olet heikoilla, jos he päättävät et lastasi enää näe. sen sijaan kasvattilapsen suhteen riittää ilmoitus kenen luona lapsi asuu ja kuka on siis hänen huoltajansa sinun ja vaimosi lisäkai. siunausta ja toivon että onnistutte!

    vaatii lain mukaan adoptioneuvonnan jopa perheen sisäisissä adoptioissa. Adoptioneuvonnan antaa oman kotikunnan sosiaalihoitaja tai jos kaupunki/kunta ei pysty neuvontaa tarjoamaan, niin se ostetaan ostopalveluna Pelastkaa lapset Ry:ltä. Vaikka adoptio hoidettaisiin yksityisen lakifirman kautta, niin todistus annetusta adoptioneuvonnasta täytyy silti olla adoption laillistamista varten.

    Sijaisvanhemmuudessa pitää myöskin tehdä sijaishuoltosopimus, joka tehdään kotikunnan sosiaalitoimessa. Ei lasta voi vain jättää sisarelle ja muuttaa itse Pohjois-Amerikkaan!
    Sijaistoiminnassa lapsen huoltajuus säilyy biologisilla vanhemmilla (sisarella ei siis ole huoltajuutta), joten mietin vain, kuinka hankalaa se olisi sisarellesi, jos lapsen huoltajat asuisivat eri mantereella...Sitä en tiedä, voiko sijaishuoltosopimuksen tehdä yksityisesti lakimiehellä...

    Äänestä

  • antaminen kirjoitti:

    voi lapsen antaa ilman viranomaisiakin. Ilmoitusvselvollisuus toki on. Kyse ei ole sijaisvanhemmuudesta! Lapsen olinpaikka ain aviranomasten tietoon, mutta juridinen huoltajuus määriteltävissä ilman sóssuakin!

    Äänestä

  • kasvattilapseksi kirjoitti:

    voi lapsen antaa ilman viranomaisiakin. Ilmoitusvselvollisuus toki on. Kyse ei ole sijaisvanhemmuudesta! Lapsen olinpaikka ain aviranomasten tietoon, mutta juridinen huoltajuus määriteltävissä ilman sóssuakin!

    lapsen voi antaa kenelle tahansa asumaan ja samalla jaat myös huoltajuuden tämän kasvattivanhemman kanssa...Kenelle viranomaiselle tästä lapsen kasvatiksi antamisesta sitten ilmoitetaan? Kuka tällöin määrittelee juridisen huoltajuuden ja riittääkö siitäkin vain ilmoitus viranomaisille (ja kenelle viranomiselle)? En ole ennen tälläisestä mahdollisuudesta kuullutkaan?

    Äänestä

  • mukaasi kirjoitti:

    Amerikkalaiselta babtistiseurakunnan pastorilta saimme ohjeena että jo raskauden alkuvaiheessa kannattaa muuttaa yhdysvaltoihin. Lapsi kannattaa synnyttää yhdysvalloissa jolloin lapsesta tulee automaattisesti yhdysvaltain kansalainen. Suomessa näkyy olevan suurin ongelma että kenelle viranomaiselle ilmoittaa mitäkin. Yhteiskunta ei olekkaan lasta, vaan lapsi yhteiskuntaa varten, joten kaikki lapsen kasvatukseen liittyvät asiat sovitaan yhdysvalloissa. Useilla amerikkalaisilla varakkailla perheillä kuulemma lapset kasvatetaan kodin ulkopuolella, joten yhdysvaltain kansalaiselle ei ole minkäänlainen este kasvaa isän sisaren luona.

    Äänestä

  • Isukki... kirjoitti:

    ja ei ole enää lottovoitto syntyä suomalaiseksi, ainakin itse haluaisin palauttaa voittoni jos saan itselle ja lapselleni toisen laisen kansalaiuuden.

    Äänestä

  • mukaasi kirjoitti:

    lapsen voi antaa kenelle tahansa asumaan ja samalla jaat myös huoltajuuden tämän kasvattivanhemman kanssa...Kenelle viranomaiselle tästä lapsen kasvatiksi antamisesta sitten ilmoitetaan? Kuka tällöin määrittelee juridisen huoltajuuden ja riittääkö siitäkin vain ilmoitus viranomaisille (ja kenelle viranomiselle)? En ole ennen tälläisestä mahdollisuudesta kuullutkaan?

    mutta eihän nyt niitä tientenkään Suomessa tarvitse noudattaa... vai mitä?

    Äänestä

  • lakipykälät kirjoitti:

    mutta eihän nyt niitä tientenkään Suomessa tarvitse noudattaa... vai mitä?

    haluaisinkin juuri saada selville...Kun en itse mistään löydä tietoa ko. mahdollisuudesta. Sinulla näyttää sitä olevan, joten voisitko kertoa mitä lakia ja viranomaistahoja tarkoitat. Minua ei auta, jos kirjoitat että ilmoitus viranomaisille...Mitä jos ilmoitankin väärälle viranomaiselle. Toisaalta jos tämä on taas sellainen ei-faktaan perustuva kaupunkitarina, eikö ole kurjaa levitellä täällä väärää tietoa?!

    Äänestä

  • viranomaistahoja kirjoitti:

    kasvattilapseksi antamisesta, yritän etsiä tuon lain jos vain suinkin pystyn.

    Äänestä

  • lakikirjasta kirjoitti:

    kasvattilapseksi antamisesta, yritän etsiä tuon lain jos vain suinkin pystyn.

    neuvontapuhelin esim Turku.fi otsikolla lastensuojelu avohuolto , kasvattilapsi.
    tuostakin jo kävi ilmi että on otettava yhteyttä valitettavasti sosiaalihuoltoon joka määrittelee kodin "sopivuuden" eli jos olet sossun hampaissa , antaa olla! viranomainenhan on aina sossu, tietenkin! Sitäpaitsi vaikka ntaisin sulle sen lakipykäölän he noudattavat sitä "lapsen edun" eli oman mielipiteensä mukaisesti!

    Äänestä

  • ja sain kirjoitti:

    elikäs katsoin SUOMEN LAKI I
    Si 233, 41§ kasvattilapsesta
    ja vielä tuosta lapsen huollon mnääräytymisestä Si 217, 18§ulkomailla ja 19§ kotimaassa

    Äänestä

  • lakipykälät: kirjoitti:

    elikäs katsoin SUOMEN LAKI I
    Si 233, 41§ kasvattilapsesta
    ja vielä tuosta lapsen huollon mnääräytymisestä Si 217, 18§ulkomailla ja 19§ kotimaassa

    vuoden 2006 lakikirjsta.

    Äänestä

  • tietysti kirjoitti:

    vuoden 2006 lakikirjsta.

    luulisin että käräjäoikeus, pitää ottaa tuosta vielä selko. Taitaa olla uudessa laissa tosiaan se että kaikki kulkee nyt soskun kautta! huh!

    Äänestä

Oletteko ajatelleet asian moraalista puolta? Miltä lapsesta tuntuu joutua erotetuksi perheestään ja joutua velanmaksun korvikkeeksi tätinsä kasvattamaksi. Miten selitätte asian hänelle myöhemmin? Uskotteko ettei hän saa näin eriarvoisesta kohtelusta traumoja? Miten vastaatte hänelle kun hän kysyy miksei hän kelvannut omille vanhemmilleen?
Kukin taaplaa tyylillään, mutta minusta (vaikka kuinka olisi sisaresi jonka hyvin tunnet) iäkkäämpi uskovainen pariskunta, joka haluaa "ostaa" lapsen, ei kuullosta hyvältä kasvuympäristöltä lapselle...

Äänestä
  • Joka ei kerro lapsille kaikkea ajattelee lapsen parasta. Ihminen ei kaipaa sellaistta mistä ei tiedä.

    Äänestä

  • politic kirjoitti:

    Joka ei kerro lapsille kaikkea ajattelee lapsen parasta. Ihminen ei kaipaa sellaistta mistä ei tiedä.

    tehdä, on salata hänen alkuperänsä. Totuudella on tapana tulla ilmi ja tälläisessä tapauksessa totuus tulee helposti ilmi kun lapsen huoltajia ovat muutkin kuin hänen kasvattajansa. Ei lapset ole tyhmiä, kyllä he saavat totuuden selville. Ja pahinta on totuuden saaminen selville yllätysenä...

    Äänestä

kukaan,jolla on jo monta lasta ei anna nuorimmaistaan pois.eikä tämä olekaan pelkästään vanhempien päätettävissä,vaan perheen muilla lapsilla on sanansa sanottavana tässä asiassa.kyllä lapsen katoaminen jäljitetään,vaikka matkustaisitte minne tahansa,muutenhan voitaisiin epäillä lapsikauppaa,tai jopa lapsen surmaamista.kaiken lisäksi,luulenpa että juttu on keksitty.

Äänestä
  • Kukas sen katoamisilmoituksen tekee? Kukas sitä lapsikauppaa epäilee? Entä jos menee lomamatkalle, niin täytyykö lapsen ilmoittautua lomalta palattua vai luullaanko että lapsi on surmattu. Anna mun kuolla nauruun. Eikä ole tavatonta että uuteen orpokotiin suomestakin huostaanotetaan köyhien perheiden nuorimmat lapset työllistämään sosiaalityöntekijöitä.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Kukas sen katoamisilmoituksen tekee? Kukas sitä lapsikauppaa epäilee? Entä jos menee lomamatkalle, niin täytyykö lapsen ilmoittautua lomalta palattua vai luullaanko että lapsi on surmattu. Anna mun kuolla nauruun. Eikä ole tavatonta että uuteen orpokotiin suomestakin huostaanotetaan köyhien perheiden nuorimmat lapset työllistämään sosiaalityöntekijöitä.

    ja siten täytyy ilmoittautua mennen tullen. Tosin Suomi luopui juuri sosialismista... kestää aikansa ennenkuin silmittömän huostaanottovimman seuraukset purkaantuvat tosin.

    Äänestä

oli tämäkin provo.

Äänestä
  • Aamulla oltiin Port Moodyssa ja nyt klo 19.30 Vancouverissa. Vettä tulee kuin aisaa ja huomenna lähdetään Kamloopsiin, josta Thunderbayhin. Aamulla käydään kuitenkin New Westminsterissä isoisän haudalla. Isoäiti on haudattu Kamloopsiin. Siihen satsiin mahtui kymmenen lasta mukaan ja isäni jäi suomeen ennen sotia, että voidaan puhua vaikka perinteestä, vaikkei me tätä juttua perinteitä vaalien tehdäkkään vaan käytännön syistä. Lopullinen määränpää on kuitenkin San Francisko.

    Äänestä

  • Iskä....... kirjoitti:

    Aamulla oltiin Port Moodyssa ja nyt klo 19.30 Vancouverissa. Vettä tulee kuin aisaa ja huomenna lähdetään Kamloopsiin, josta Thunderbayhin. Aamulla käydään kuitenkin New Westminsterissä isoisän haudalla. Isoäiti on haudattu Kamloopsiin. Siihen satsiin mahtui kymmenen lasta mukaan ja isäni jäi suomeen ennen sotia, että voidaan puhua vaikka perinteestä, vaikkei me tätä juttua perinteitä vaalien tehdäkkään vaan käytännön syistä. Lopullinen määränpää on kuitenkin San Francisko.

    että jos lapsesi syntyy Ameriikassa ja saa Ameriikan kansalaisuuden ja sit hänet tuodaan Suomeen elämään kasvattilapsena tätinsä luona, niin kuinkas hää voi saada Suomen kansalaisuuden? Onkos sillä merkitystä? Jos täti haluaa matkustella lapsukaisen kanssa ympäri mualimaa, niin minkäs maan passi on lapsukaisella ja sujuukos kaikki hyvin ja entäs jos hän on poika ja pitää mennä Ameriikkaan jotain kansalaisvelvollisuutta suorittamaan ja entäs jos hän jää Suomessa jostain paitsi kun ei ole suomen kansalainen ja mitäs ihmisiä te oikein olette kun ajattelette että se viimeinen "vahinko" ei mahdu porukkaan?

    Äänestä

  • miäleen, kirjoitti:

    on aina automaattisesti myös suomen kansalainen. USA:ssa syntyneenä hänellä on siis kaksoiskansalaisuus....Suomen kansalaisuus ei siis aiheuta ongelmia. Mutta se voi aiheuttaa paljonkun, jos täti ei ole huoltaja...

    USA:ssa ei ole myöskään kansalaisuusvalvollisuuksia armeijan muodossa. Armeijan käyminen on vapaaehtoista siis. Suomessa hän sen sijaan joutuu käymään armiejan, vaikka asuisikin silloin USA:ssa.

    Äänestä

  • miäleen, kirjoitti:

    että jos lapsesi syntyy Ameriikassa ja saa Ameriikan kansalaisuuden ja sit hänet tuodaan Suomeen elämään kasvattilapsena tätinsä luona, niin kuinkas hää voi saada Suomen kansalaisuuden? Onkos sillä merkitystä? Jos täti haluaa matkustella lapsukaisen kanssa ympäri mualimaa, niin minkäs maan passi on lapsukaisella ja sujuukos kaikki hyvin ja entäs jos hän on poika ja pitää mennä Ameriikkaan jotain kansalaisvelvollisuutta suorittamaan ja entäs jos hän jää Suomessa jostain paitsi kun ei ole suomen kansalainen ja mitäs ihmisiä te oikein olette kun ajattelette että se viimeinen "vahinko" ei mahdu porukkaan?

    vaikea saada, kun sellaista maatakaan ei ole olemassa ;)
    Ihan sama kuin joku olisi Aasian kansalainen...

    Äänestä

  • on kovin kirjoitti:

    vaikea saada, kun sellaista maatakaan ei ole olemassa ;)
    Ihan sama kuin joku olisi Aasian kansalainen...

    Todella sairasta pilaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Isukki......... kirjoitti:

Sisareni ei saanut adoptoitua haluamaansa lasta, koska suomeen on laitettu joku järjetön ikäpykälä. Ilmeisesti laiton, sillä taitaa olla kyseessä ikäsyrjintä.
Tilanne on kuintenkin sellainen, että olemme monilapsinen perhe ja vaimoni odottaa lasta. Olemme myöskin hankkimassa asuntoa pohjoisamerikasta ja sisareni maksaisi meidän nykyiset asuntovelat, mikäli vastasyntyneen lapsen jättäisimme sisarelleni. Sisareni on uskova hyvä nainen ja luotan hänen oikeudenmukaiseen kasvatukseen kaikin tavoin, niin kysyisinkin että onko mitään estettä että nuorimman lapsemme sisareni adoptoisi?
Tai jos sisareni ei adoptoisi nuorinta lastamme, niin voisiko sisareni olla sijaisperhe nuorimmalle lapselle. (lapsi ei ole vielä syntynyt) Vaimoni ei halua enempää lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu