OPEKSI ?

Olen kohta 40 v. kahden lapsen äiti ja haluan luokanopettajaksi. Aion hakea Hämeenlinnan OKL:ään, mutta voisi tulla rankaksi ajaa Tampereelta sinne melkein joka päivä, elää opintotuella ja opiskella puolta nuorempien kanssa. Tietäisikö joku, onko olemassa muita teitä valmistua opeksi esim. työn ohella tms.? Kasvatustieteen appro ja liikunnanohjaajan tutkinto on suorittu.
2430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos sulla on kymmenen vuotta työkokemusta ja vakituinen työpaikka, voit jäädä opintovapaalle ja saada opiskella aikuiskoulutusrahalla, jota maksaa ammattiliitto. Opettajaksi voit opiskella myös avoimessa ottaen opintoja, mutta loppuun valmistuminen edellyttää yliopistoon kirjautumista ja suosittelen kokopäiväistä opiskelua. Nuorten kanssa opiskeleminen on mukavaa ja antoisaa, siitä ei tarvi huolehtia. Luennotkon voi suunnitella niin ettei tarvi joka päivä olla ja yhteistyötä muiden opiskelijoiden kanssa. Kaiken pohjana on sinun oma motivaatiosi ja halusi toteuttaa toiveesi.

Äänestä

Hae ehdottomasti! Itse aloitin opinnot viime syksynä ja kaikki on ollut mukavaa vaihtelua työelämään; jopa opiskelustressi. Itselläni on myös lapsia, äidin opiskelu motivoi heitäkin koulussa parempiin suorituksiin. jos olet ollut kauan työelämässä ja sinulla on vakituinen työpaikka, olet oikeutettu saamaan koulutustukea joka on ansiosidonnaista eli vastaa vuorotteluvapaakorvausta. Lisää tietoja työvoimatoimiston sivuilta. Ja ne puolta nuoremmat ovat hauskaa seuraa, maailman kolhut eivät ole vielä pahemmin osuneet heihin, saa taatusti tuntemaan itsensäkin nuoremmaksi kun otat vain kaiken avoimin mielin vastaan! En ole itse osallistunut opiskelijapippaloihin, mutta jos sinulla on mahdollisuus, kannattaa ehkä käydä nekin kokeilemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Socorro kirjoitti:

Olen kohta 40 v. kahden lapsen äiti ja haluan luokanopettajaksi. Aion hakea Hämeenlinnan OKL:ään, mutta voisi tulla rankaksi ajaa Tampereelta sinne melkein joka päivä, elää opintotuella ja opiskella puolta nuorempien kanssa. Tietäisikö joku, onko olemassa muita teitä valmistua opeksi esim. työn ohella tms.? Kasvatustieteen appro ja liikunnanohjaajan tutkinto on suorittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu