Hei kaikille mäyräkoira ihmisille! :) Tahtoisin kysellä kokemuksistanne aiheena: - Mäyräkoira ensimmäisenä koirana? Olen itse asustellut mäyräkoiran kanssa noin vuoden, mutta harkitsen ensivuoden alusta todella oman koiran hankkimista. Luultavimmin sillä hetkellä asustan rivitalossa. Mutta, olisi kiva kuulla, jos joillain hyviä perusteita, miksi mäyräkoira ei sopisi ensimmäiseksi koiraksi.:)
Mäyräkoirista
utelias
8285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
aloitus, jossa jollekin on tulossa pitkäkarvainen mäyräkoira. vastasin itse sinne. minä en näe ainakaan mitään estettä ottaa mäykkyä ekaksikin koiraksi, ja sanoithan eläneesi vuoden verran mäykyn kanssa samassa huushollissa.muista, että kannattaa vaatia rekisteripaperit heti mukaan, kun noudat mäykyn. jos ei rekkareita, älä maksa koko hintaakaan ennen kuin paprut on sulla.
oli mäykky ensimmäisenä koirana ja pakko sanoo, että vaikeuksissa oltiin, ku ne on nii itsepäisiä, mutta onneks yks mein tuttu, joka omistaa mäykkyjä autto meitä kouluttamaa ja kerto kaiken tarpeellisen, nii hyvin ollaan pärjätty. Joten sun pitää olla vaan määrätietoinen ja hermot pitää olla kestävät, kuten kaikki tietää ne on tosi itsepäisiä.
hmm, minkänäköisiä ongelmia? Ihan yleisiä käyttäytymis ongelmia vai jotain vähän hankalampaa?? Jos jaksat hiukan avata olisi kiva tietää ja jos jotain hyviä vinkkejä esim. tavaroiden puremiseen, otan mielelläni vastaan.
no se pääsi meillä "lauman" pomoks ja siitä ne ongelmat alko eli haukku koko ajan niin sisällä, kun ulkona kaikille ihmisille ja eläimille ja välillä ihan huvikseen tai sitten se näki silloin pieniä vihreitä ukkeleita :) veti remmissä, vaikka eihän se ees haitannu, ku on nii pieni, että ei tunnu missään, mutta kumminkin.
Vei vaatteita (käytettyjä) kun oli vaan mahdollisuus ja jos koitti ottaa pois ne vaatteet sen suusta sai kyllä olla varma että täydellinen saksipurenta oli vastassa, söi kenkiä, hyppi pöydillä.
Siinä tuli ne kaikkein hankalammat ongelmat,
sitten mein tuttu autto meitä
Eli jos sitä vei monta kertaa saman lenkki polun, niin siitä tuli sen reviiriä joten mein käskettii vaihtaa aina eri reitti ja se ulkona haukkuminen loppu sillä. Ja siinä samassa loppu ihmisille haukkuminenkin, mutta eläimille haukkuminen ei oo loppunu ainakaan viellä.
Remmissä se ei vedä ainakaan enään niin paljon, kun jätettiin flexi pois ja otettii tavallinen remmin käyttöön ja aina kun veti niin pysähdyttiin tai kiskaistiin hiljaa remmistä.
Vaatteita vie edelleen, siihen asiaan ollan kokeiltu kainennäköstä, mutta mikään ei tunnu auttavan paitsi, että pitää vaatteet niin, että se ei varmasti saa niitä.
Pöydille ei enään hypi varastamaan sokereita, kun laitettiin sokerien päälle sitruunasta puristettua mehua muutaman kerran, niin johan loppu. Ja kengissä sama homma laitettii vanhoihin kenkiin sitruunasta puristettua mehua muutaman kerran ja sekin auttoi.
Eli siinä oli muutama koti vinkki, joka on auttanu ainaki meitä. Toivottavasti tästä on jotain apua :)
toitottaa liikaa, tästä koiran, ja etenkin mäyräkoiran pomoksi päästämisestä! GRRR!
Koulutusta, koulutusta, jämäkkyyttä, johdonmukaisuutta! Kiitosta ja kehumista, palkitsemista kun koira tekee oikein.
Minusta vika ei välttämättä ollutkaan siinä rodussa teidän kohdallanne, vaan siitä, että ette olleet valmiita ottamaan koiraa ollenkaan.
Hyvä kun nyt pyyhkii paremmin!
minkäs teet jos mäykky on eka koira ei sitä silloin niin hyvin tiedä minkä tekee oikein ja minkä ei. Joten piä ne arvostelut itelläs kiitos. Mä en oo vissiin sun aamu puuroos syöny jote anna olla.
Ja miksi ihmeessä ei sopisi ekaksi koiraksi?
Osta ihmeessä oma nakkisi, ne ovat aivan ihastuttavia mutta joo`o osaavat olla itsepäisiäkin - mutta so what?
Ethän sinä porsliinihauvaa olekaan hankkimassa.
Mäyräkoirat tekee kaikkea mahdollista,niin tekee kaikki muunkin rotuiset jos ei kasvateta käyttäytymään oikein.Meidän mäykyt ei hypi pöydillä ei räksytä,en tiedä mutta ei ne ole koskaan pöydälle edes yrittäneet mennä.Ihmetyttää tuo ,että mäyräkoirat ovat niin itsepäisiä ei minun mielestäni.En näe mitään estettä ottaa mäyristä ekaksi koiraksi,siitä vaan pentua hankkimaan aivan ihania otuksia.