"Kestohymy Jyrki-boy Katainen" ja "Sauli the kaulaton Niinistö" ottivat sitten vaalivoiton.
Voi meitä, ja varsinkin heitä, jotka menivät lankaan. Porvarihallituksen kurimus odottaa.
Kukin syyttäköön vain itseään, kun lähti propagandistien tielle. Oppositiosta on helppo arvostella hallitusta. Vastuussa olevat ovat yleensäkin suurimpia kärsijöitä. Vaikeat päätökset vähentävät suosiota.
No, ken elää, hän näkee. Ikävää on, että ihmiset,so äänestäjät, eivät ymmärrä, että kokeilu voi käydä kalliiksi.
Kun duunarit äänestävät kokoomusta, on heidän arvomaailmassaan jotain pielessä.
Voi meitä, ja varsinkin heitä, jotka menivät lankaan. Porvarihallituksen kurimus odottaa.
Kukin syyttäköön vain itseään, kun lähti propagandistien tielle. Oppositiosta on helppo arvostella hallitusta. Vastuussa olevat ovat yleensäkin suurimpia kärsijöitä. Vaikeat päätökset vähentävät suosiota.
No, ken elää, hän näkee. Ikävää on, että ihmiset,so äänestäjät, eivät ymmärrä, että kokeilu voi käydä kalliiksi.
Kun duunarit äänestävät kokoomusta, on heidän arvomaailmassaan jotain pielessä.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kaikkien alojen asiantuntija Hiihtäjä Mieto meni eduskuntaan. Mitähän tämä herrahenkilö mahtaa tietää yhteiskunnallisista asioista?
No, suksen pituuden verrattuna sauvan pituuteen.
Onhan sekin jotain.
Mikko Alatalokin kelpaa...ihmettelen
,,,
kukaan tuskin on asettanut Miedon hyvyyttä kyseenalaiseksi. Kaikki valitut ovat varmaan jossain mielessä hyviä.
Nyt vain sattuu olemaan niin, että äänestäjät ja ehdolle asettajat eivät taida tajuta mikä paikka eduskunta on. Se on työpaikka.
Töitä pitäis valita hoitamaan kyvykkäät ja asiantuntevat ihmiset. En jaksa uskoa, että pelkkä hyvyys riittää.
Mikko Alatalo on ollut poliittisena toimittajana TV:ssä. Hän tuntee politiikkaa ja muutakin, enemmän kuin moni muu.
kelpasivat tosiaan,toinen on joviaali ilmiö sinisine laseineen ja Harri Jaskari kuuluisa mustista silmistä tyttöystävineen.Ja monta muuta joita ei voi kuin ihmetellä ketkä heihin luottavat.Mutta nyt olemme kaikki porvareita jos oikein silmin katsotaan!
lakata, että moiset perässähiihtäjät voivat tulla johtajiksemme. Ei ole enää millään mitään laitaa. :(
ihminen. Mitenkähän on hänen poliittisen osaamisensa laita? Luulenpa, ettei kovin hyvästi.
Voi aikoja, voi tapoja.
Kyllä olisi ennen ollut ihmettelemistä, että eduskuntaan valitaan vain nimen, tai urheilusuorituksen perusteella.
...ex-seiväshyppääjässä, ex-melojassa, ex-aiturissa ja ex-mississä.
Nyt on mm. painija ja Kotikadun näyttelijä, viisujen laatija ja laulaja, hiihtäjä ja missi. Lienevät kaikki Keskustassa, paitsi Marjo Matikainen.
Tekeekö nuoruuden aikaiset harrastukset ihmisestä jotenkin epäpätevän?
Ei kukaan pääse millään alalla pitkälle, jollei panosta ja opi. Sama on varmasti myös politiikassa. Nämä oman alansa huiput ovat oppineet ja osaavat opiskella vieläkin.
Ei sellaista puoluetta voi olla, joka ajaisi vain huonoja asioita, siksi aina ihmettelen, miksi kauhistellaan, että sejase puolue voitti.
Tällä kertaa nukkuvien puolue oli yli 30 %. Miksi ette moiti heitä? Heillehän on ihan sama, nouseeko verot, vai laskeeko terveydenhuollon määrärahat. He voittivat.
He olivat myöskin aiheuttamassa tätä kauhistuttavaa katastroofia, että demarit hävisivät! Olisivat äänestäneet.
paneutuu perusteellisesti asioihin. Hän on hyvä ihminen, siihen yhdyn.
On siellä monta sellaista, jotka joutaisivat muihin hommiin.
Marjo Matikainen on tehnyt töitä eduskunnassa. Hän jo on hommansa oppinut ja tekee töitä kansan hyväksi.
mutta eiköhän hänen aikansa mene HUMUPEKKANA. En ole huomannut häneltä minkäänlaisia kommentteja
minkään asian puolesta.
ne eläkeläisten olot paranevat. Jos olen oikein tämän foorumin kirjoitukset ymmärtänyt, niin jatkuvasti on haukuttu nykyistä punamultaa tai ainakin kaikkia suuria puolueita, kuinka ovat unohtaneet eläkeläiset, kuinka maa on kurjistunut, kuinka köyhät ovat köyhtyneet, kuinka tuloerot ovat kasvaneet, varallisuusvero poistettu rikkailta jne. Nyt sitten näyttää vasemmalle kallellaan olevat eläkeläiset - ilmeisesti demareita - jatkavan samalla tapaa kuin Heinäluoma ja kumppanit luomalla uhkakuvia.
Viimeksi Suomi ajettiin Koiviston, löperö Louekosken ja Liikasen toimesta syvään lamaan, jonka jälkeen demarit laittoivat pään pensaaseen. Eivät rohjenneet mennä hallitusvastuuseen. Siitä suosta meidät pelasti Ahon johtama porvarihallitus, siitä huolimatta vaikka demarit SAK avulla yrittivät sabotoida Ahon hallituksen vaikeata työtä.
Onneksi suomalaiset ovat hiljalleen oppineet, että vastakohtien asettaminen on tuhoon tuomittua. Luulisi, että SAK ja demarit nyt sen viimeinkin tajuavat.
Demarit ovat sotien jälkeen tehneet hyvää työtä ennen muuta siinä, että ovat omalta osaltaan olleet estämässä kommunistien valtaan pääsyä. Siitä heille suuret kiitokset.
ja toimii!
On kammottavaa tuo demareiden yksisilmäisyys, samoin kuin SAK:n!
Mitäs luulette?Onko vastakkain asettelua,vai ei?Miksi meillä on näin monta puoluetta?Nyt kaikki ovat porvareita,vastakkain asettelu on vissiin nyt loppu.EI ole perusteita valittaa enään mistään.Ollaan vain kaikki iloisia PORVAREITA!
Jos itse olet sortunut vaalipropagandaan siinä mielessä, että uskot todella demareiden tahtoon parantaa asoita ja ah niin vilpittömään lupaukseen hoitaa vaikkapa terveyspalvelut kuntoon ynnä muuta soopaa: aikaa sihen olisi ollut kahdeksen vuotta, sillä sen ajan kaikki heidän lupaamansa parannukset olisi ollut tehtävissä. Ja mitä he ovat tehneet: parhaansa porvareiden hyväksi ja unohtaneet köyhät ja kipeät. Samaan on päätynyt kepu. Katsoo tätä nyt päättänyttä eduskuntaa miltä kantilta tahansa ei voi olla näkemättä virallisesta puoluekannasta riippumatta joukkoa pulleita porvareita, ei siellä köyhän ja kipeän asialla ole kukaan ollutkaan.
Jos demarit olisivat voittaneet muuttuisiko eduskunnan ulkonäkö ja tavoittet? Hui hai, joukko hieman erinäköisiä pulleita porvareita vain asettuisi demarikaapuun ja samoin joukko kepun hyvin tienaavia pikku maistereita koettaisi asennoitua muka puolustamaan maaseutua ja sen arvoa - juhlapuheissa ainakin. Valta on makea aine ja kovin kitkerää on siitä luopuminen, se tuli omin silmin nähtyä näissä vaaleissa.
Tavallinen kansa on aina maksajan roolissa, siitä se ei muutu. Sadon korjaavat muut. Nyt sitten jopa Juha Mietokin ja Tommy Taberman kavereineen. Hyviä ihmisiä, niinkö? Mikä heitä sitten ajaa käyttämään valtaa? Ei ainakaan hyvä tahto. Muta onhan korvaus esiintymisestä ihan kohtuullinen. Valtakunta on saanut uudet narrinsa.
Me olemme jo siinä tilanteessa, että niitä, joilla hätä on suurin ei tule auttamaan kukaan eikä mikään elleivät taivaalliset sotajoukot ryhdy ykskaks toimiin. Henkimaailma on osoittautunut kovin huonoksi toiveeksi tiukassa tilanteessa. Ihan sama, kuka on vallassa, demarit eivät ole enkeleitä eivätkä porvarit paholaisia. Kokoomushallitusten aikaan on ainakin ennen tehty rutkasti valtion velkaa lisää ja kaikkien etukäteen maalattujen kauhujen sijaan kansa on voinut suhteellisen hyvin. Siksi valtiontalous heidän jälkeensä on ollut kuralla. Että sitä on odotettavissa ja tietysti se köyhät kyykkyyn, mutta hehän jo ovat siellä.
Miksi ihmiset äänestävät julkkiksia, juuri noita urheilusankareita ja artisteja?
Tarvitaanko siellä todella vain narussa vedettäviä pelehtijöitä.
Lievästi hämmästelen myös ex-rouva pääministerin politiikan tuntemusta, oli vasta puolet äänistä laskettu kun tiesi menneensä läpi.
paneutua asioihin tutkimalla ehdokkaiden taustoja.
Ääni annetaan vain sokkona jollekin kuuluisalle, joka on TV:stä tuttu ja ehkä vitsikäs ja mukava.
Kansa on oikeastaan aika tyhmää noin yleisesti ottaen. Anteeksi vaan.
että äänestäjistäkin jonkun huuliveikon numero on hyvä vitsi?
Jotenkin aina odottaa tällaisen voiton jälkeen siteerattavan entistä lottovoittajaa: "Mut en mä näitä hommia jätä.."
Ollaan nyt vain luottavaisella mielellä ja odotetaan, millainen hallitus on meillä ensi viikolla.
Katsotaan sitten, mihin se pystyy.
Ei kannata teilata, ennenkuin on teilaamisen aika.
Minusta juuri sossut ovat järjestäneet asiat niin, että toinen puoli kansaa elättää toista puolta.
Tarkoitan sitä, että sos.turvan varassa elää paljon ihmisiä, mutta jos he menevät töihin, sos.etuudet pienenevät siten, että ansaituilla palkkatuloilla ei tule toimeen.Eli ei kannata mennä töihin.Järjetöntä!
Kuinkahan moni pienyrittäjä, minun lisäkseni, vaihtoi aikaisemman puolueensa toiseen ,
nähdessään irvikuvan yrittäjästä sellaisena, kuin ammattiliitto tahtoo työläisten hänet näkevän.
Useimmat pienyrittäjät ovat koko aikaisemman elämänsä olleet työntekijöitä.
Työntekijöitä ovat vieläkin, tekevät pyöreitä päiviä , seitsemän päivää viikossa
Kantavat raskaan vastuun useinmiten pahasti velkaantuneina.
Saavat ehkä pari muutakin työllistettyä.
Tuskin nämä työntekijät kadehtivat työnantajan asemaa, koska ei ole tunkua yrittäjäksi ryhtymiseen.
Yrittäjänä olen usein kadehtinut työntekijää, jolla on säännöllinen työaika ja-tulo,
lomapalkka ja –paluuraha, oikeus sairaslomaan ja lasten sairastuessa hoitovapaaseen jne
Tosin sitä ei koskaan voi ääneen sanoa, mutta ajattelu on vapaata..
Pienyrittäjä on ihan eri asia, kuin ökyjohtaja ja joitakin nukkuvia täytyy herätellä jopa ylilyönneillä, kun eivät muuten ymmärrä.
Eivätkä ymmärtäneet siltikään, kuten vaalituloksesta huomasimme.
Kansa on puhunut ja pulinat pois.Näinhän sitä sanoi entinenkin politikko. Sen kyllä saamme tuta pian, halusiko kansa todella sitä, mitä tulemaan pitää. Työreformin isä- Matti Vanhanen pääsee toteuttamaan työreforminsa tappiin asti.Ei tarvitse uhrata Esko Ahoa, kuten viime kerralla.Niin sanottu "paikallinen sopiminen työehdoista" tulee voimaan tällä vaalikaudella.Ylityökorvaukset jäävät historiaan.Työaikajoustot tulevat yleiseksi,työnantajan ehdoilla toteutettuina.Ammattiyhdistys tulee olemaan hampaaton.Lakkoherkkyys lisääntyy. Tasaverotukseen mennään äkkiä.Eläkeläinen ja pienen palkan ansaitsija maksaa saman prosentin tuloistaan kuin miljoonia ansaitseva.Kokoomuksen parannus terveyspalveluihin tulee olemaan palvelusetelit. Annetaan tietyn suuruinen palveluseteli kouraan. Osta sillä terveyspalvelut yksityiseltä sektorilta.Tosin sillä setelillä pystyy maksamaan vain vastaanoton toimistomaksun.Loput joudut maksamaan itse, jos on varaa.Kunnalliset terveyspalvelut ajetaan niin alas kuin ikinä pystytään.Sanokaa minun sanoneen että vielä köyhäkansa itkee tällä vaalikaudella.Sen näkee ken elää
Köyhyysraja on paljon korkeammalla,kuin yleensä luulemme.Moni itseään hyväosaiseksi luuleva tulee tuntemaan paikkansa.Tuleva oikeistohallitus tulee pitämään siitä huolen.Opimme jotain uutta, ihan kantapään kautta!JIPPII!
...yhdyn minä myös.Pienyrittäjänä tiedän nämä huolet ja murheet.
Jos ei olisi vaadittu aina vaan lisää ja lisää ,olisi Suomessa kannattavaa tehdä työtä.Kohta ei "sosssun luukulta ole mitä hakee".
Tyhjästä on paha nyhjästä,ei ole kohta verotuloja.
pirua seinälle.
Katsotaan nyt ja huudetaan sitten. Eihän tuosta nyt vielä tiedä, millainen hallituskoalitio syntyy.
Vasemmiston pitää jalkautua maaseudulle pikkukyliin tekemään vaalityötä. Ei muuta kuin talosta taloon jalkapatikassa. Ehkäpä saisivat sanomansa perille. Siis enemmän työtä viedäkseen perille ILOSANOMAANSA.
Hankkisivat kuljetuksen omillensa, jotta saisivat äänestäjänsä liikkeelle.
Tuli tuosta Arhinmäestä semmonen rutisijan eduskuntaan, että taitaa mennä työrauha.
eletty. Maalataan nyt piruja seinälle oikein olan takaa.
Odotellaan nyt, millainen hallitus saadaan. Katsotaan nyt, miten rahoja aletaan jakamaan. Ei sieltä kaikkeen hirveästi riitä.
Lupauksiaan yrittävät varmaan täyttää ja enpä usko, että kyykytys pahenee sen kummemmin.
Ilmeisesti köyhä kansa voi todella hyvin, kun eivät vasemmistoa enempää äänestäneet tai jäivät uurnilta kokonaan pois. He luottavat, että maan johtajat hoitavat heidän asiansa niinkuin tähänkin asti hoidettu ilman Arhinmäen mukana oloa.
Arhinmäen jurputus radiossa pani ajattelemaan, että vasemmiston on turha potkia tutkainta vastaan.
Jos eivät saa äänestäjiään liikkeelle, silloin ei ole tehty työtä tarpeeksi. Köyhä kansa ei ole vakuuttunut vasemmistolaisten asioiden hoitokyvystä.
Arhinmäelle myös terveisiä. Kansa on todella puhunut. Pulinat pois.
Tässä vaalituloksia lueskellessa tulee kaikenlaisia ajatuksia mieleen. Vaikkapa se, että millä kriteerillä äänestäjä ehdokkaansa valitsee.
Niinistö sai jonkun arvelun mukaan ääniä mm. äänestäjien sympatioiden vuoksi. Vaikeuksia elämässä, huonosti menneet presidentinvaalit, jne.
Jotkut äänestävät julkkiksia, koska luulevat tuntevansa heidät lehtijuttujen tai jonkinmoisen elämässä tapahtuneen menestyksen kautta. Minä en moisia valintaperusteita ymmärrä, mutta sehän on tietysti minun päänsärkyni, jos siis otan asian sillä tavoin.
Oikeastaan, miten muuten voi ainakaan selittää aikoinaan Tanja Saarelan valinnan, myöhemmin Virenin, nyt Miedon ja Asellin.
Meidän on kuitenkin muistettava, että he edustavat kansaa. Siellä takana on aina joukko.
Pressan vaaleissa se on nähty Koivistosta alkaen.
Kyllä valitsijamiesvaalit tarvittaisiin.
Oletko demarien ja SAK:n kannalla?
olevan vain yhden mielipiteen edustajia keskustelussa mukana.Kaikki mikä viittaa oikealle on väärin.
SAK:n mainos olisi pitänyt ajaa jokaisen työläisen tajuntaan lähtemättömästi.Virhe tehtiin siinä että, kun annettiin julkisuuden määrätä, mikä on soveliasta,mikä ei.SAK:n mainos kertoi vain oikean todellisuuden.SAK:n mainos OLI TOTTA!Tälaista meno suomessa todellakin on.
Minä osaan ajatella ihan omilla aivoillani ja osaan myös muodostaa lauseita tarvitsematta siihen mainostoimistoa avukseni.
Se, millä kannalla olen, ei kuulu sinulle.
Siitä en ole tilivelvollinen kenellekään.
Mielipiteet ovat vapaata riistaa.
paperiliitossa. Sen nokkamies siinä mainoksessa oli kuvattuna. Se taisi myös olla syynä mainoksen poistamiseen. Kehenkään muuhun julkisuudessa esiintyvään ei mainos sovellu.
omilla aivoillani,ja minun mielipiteeni ovat aivan toiset kuin sinun. Onneksi voin olla vielä tässä yhteiskunnassa omaa mieltäni,ja myös tuoda sen julki. Vähältä piti tilanne oli 60v sitten....mutta onneksi silloin vedimme yhtä köyttä.