NYKYAJAN LELUJEN OSTAMISET

Ja onko ihmekään, kun vanhemmat opettavat lapsensa pienestä pitäen nyrpistämään nokkansa kaikelle!!!

Esimerkki elokuvateatterin vessasta: odotin vuoroani
vessaan ja taakseni ilmestyi jonoon pieni tyttö äitinsä kanssa. Yleiset vessat eivät tunnetusti tuoksu hyvälle, mutta eipä tuo haju kovinkaan kummoinen ollut tällä kertaa. Hetken päästä tyttö kivahti: "Hyi kamala tätä hajua, äiti!!", ja äiti vastaa säälivästi: "Tämä on kamala yleinen vessa, kulta. Helsingin huonoin varmaankin". Tässä vaiheessa käännyin ympäri ja kysyin nätisti, että tarvitseeko tytön mennä edelleni jonossa, onko kova kiire vessaan(itselläni ei ollut). Äiti hädin tuskin vilkaisi minua ja sanoi katsoen seinää "Ei tartte". Keskustelu jatkui tytön johdolla: "Äiti, mennäänkö me kotiin SILLÄ HUONOLLA METROLLA taas?", johon äiti huokaa että kai se on mentävä..

Vanhemmat (ja muut sukulaiset) tuntuvat kyselevän lapsiltaan kaikkea muutakin kuin vain lahjatoiveita;
äiti kysyy lapselta:
"Mitä haluaisit tänään syödä?"
"Otatko mieluummin banaani- vai mansikkajogurttia?"
"Laitatko tänään tämän punaisen vai tuon sinisen paidan?"
"Ostetaanko CocaColaa vai Fantaa?"
jne jne jne...

Tuntuu, että vanhemmat eivät osaa päättää itse mstään!
Pelkäävätkö vanhemmat, että lapselle tulee paha mieli, jos äiti tai isä määrää, mitä ostetaan?
Onko se paha, jos joka päivä ei olekaan lapsen mieliruokaa tarjolla?

Kuuntelepa joskus esim. kaupassa, kuinka vanhemmat "neuvottelevat" lapsensa kanssa, mitä ruokaa ostetaan.

Lahjatoivomuksista vielä sen verran, että ymmärrän, jos sukulaiset/kummit tms. kyselevät lapselta lahjatoivomuksia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi saa juuri sen toivomansa lahjan. Eihän kaikki toiveet toteudu.
Ei kai joulunakaan lapsi saa KAIKKEA toivomaansa tavaramäärää, minkä hän on nähnyt jossakin lelukuvastossa. Meillä ainakin riittää se, että edes yksi lahjatoive jouluna toteutuu.

Nykyisin on kai niin, ettei lapselle saa milloinkaan tulla paha mieli.. muuten ovat vanhemmat helisemässä.

Lapsen kehityksen kannalta on erittäin tärkeää, että lapsi kohtaa myös pettymyksiä. Näin hän oppii käsittelemään myös pettymyksen tunnetta.

Itse voin kysyä lapselta mitä haluaa lahjaksi, mutta kun toiveet on yleensä niin lennokkaita ja kalliita, niin harvoinpa edes pystyn sellaisia hankkimaan. Rahalahjoja en anna pikkulapsille koskaan, korkeintaan joskus kun ostettu yhteislahjana jotain kalliimpaa, vaikkapa polkupyörä tms.

Olenkin sukulaislapsille vienyt paljon ihan tarpeellista tavaraa lahjaksi. Monesti olen huomannut lasten ilmeestä, että lahja ei ole mieluinen jos jo paketti tuntuu vaikkapa kirjata tai vielä pahempaa vaatteelta.

Kiitos on myös kumma sana kun se kait kuluu käytössä.

tapoihin kuuluu kiittää lahjasta, mutta ei tarvitse valehdella sen olevan ihana jos se ei kiinnosta pätkääkään! Kyllä lahjan antajankin on sen verran vaivauduttava, että selvittää mikä saajaa kiinnostaa ja mikä ei. Tuskin itsekkään ihastut kattilasta tai jalkapallosta?

Mielestäni on rahan hukkaan heittoa ostaa lahjaa jota toinen ei tarvitse tai jota hän ei käytä.

Epäsopivien lahjojen takia laitoin joskus stopin ristiin rastiin ostettaville joululahjoille kun itse käytti aika aja vaivaa ostaessaan muiden lapsille lahjoja ja meille tyli ihan mitä sattui yhtään ajattelematta. Oli koomista kun lapsi joka ei tee palapelejä saa palapelin jota sitten sisko tekee kyllä innolla. Sisko taas saa aikanaan legopaketin joilla hän ei koskaan leiki jne. No, onneksi on useampi lapsi..

Lahjan antamisen ilo on sitäpaitsi se iso juttu jonka takia kannattaa nähdä vaivaa ja miettiä huolella asiaa. Kyllä mieleinen lahja on vaivan väärti.

Olen kohta 13 täyttävä tyttö. Minulla ei ole pikkusisarusta tai mitään, enkä muista paljoakaan varhaislapsuudestani (0-10.v) tai siitä kun vielä leikin (0-6.v).
Itse en kuitenkaan koskaan edes uskaltanut pyytää mitään lelua, toivoin vain, että rohkeampi isoveljeni olisi mieltynyt samoihin vekottimiin kuin minä. Meillä ei paljon edes osteltu, sukulaisilta tulleet vanhat tavarat saivat kelvata.
En yritä puolustaa lapsia, mutta vika on pitkälti kasvattajissa. Jos vanhempi on niin idiootti, että tällä on jotain homoseksuaaleilla vastaan, on todennäköistä, että lapsestakin tulee homofoobinen. (Mikäli siis vanhempi osoittaa rakastavansa lastaan ja siten saa vastarakkautta.) Jos vanhempi on juo kokoajan teetä, on todennäköistä, että lapsikin juo (teetä).

Tästä herääkin kysymys, miksi yliopistossa ei ole yhtään vanhemmaksi valmistumisen kurssia?

Kasvoin ympäristössä, jossa ei ollut sukupuolten välistä tasa-arvoa, ja varhaislapsuuteni ajan olinkin transsukupuolinen. Tämä sai minut syrjimään tyttöjen leikkejä, mutta en minä valittanut ollenkaan, kun kerran sain synttärilahjaksi Barbie-nuken.
Olin iloinen, kun sain vanhemmilta kaksi lahjaa ja päiväkoti/koulukavereilta (10 vuoteen saakka) vielä 6-10 lahjaa, vaikka niitten epäkäytännöllisyydessä ne päätyivätkin roskiin.

"Kunhan itse sankaria muistetaan menemällä hänen luoksen....senkin pitäisi jo riittää. "

Tuosta voi olla montaa mieltä. Henkilökohtaisesti en nauti ihmisten seurasta, joten minulle olisi pikemminkin rangaistus, että joku tulee (vieläpä) syntymäpäiväni luokseni. Mutta enhän minä sitä ääneen sano.

Oli miten oli, hyvä keskustelu. ^__^ Kurittomista kakaroista tulee syytää ensisijaisesti vanhempia.

Kyllä vanhempien nimenomaan pitää kjantaa vastuu siitä,millaisia leluja ja kuinka paljon lapsilleen ostavat. Leluilla saattaa olla yllättävänkin suuria merkityksiä myöhemmin. Otetaan nyt vaikka tuo, että esim. Barbiet saattaa vaikuttaa myöhempään ammatinvalintaan... http://leikkisaa.wordpress.com/2014/03/20/barbie-nukke-nykyajan-naisihanne-ja-lapsiemme-tulevaisuus/