Lappeenranta on kymen vaalipiirin suurin kaupunki ja silti täältä ei pääse kuin 2 edustajaa eduskuntaan ja koko vaalipiiristä pääsee 11 kuitenkin. Ei kotkalaiset tai kouvolan seudun edustajat aja lappeenrannan alueen asioita, niillä on ihan eri intressit eli onko vika siinä ettei lappeenrannasta läydy tarpeeksi hyviä ehdokkaita vai missä? Kotka- kouvolan seudulta menee 7 eduskuntaan ja tuntuu että perinteisesti kymen vaalipiirin edustajat tulee muualta kuin lappeenrannasta, koska viime eduskunnassakin oli lappeenrannasta vain nämä samat 2 jotka nyt jatkavat. Vika voi olla tietysti siinäkin että Anneli kiljunen on niin suosittu, ettei muille jää mahdollisuuksia läpimenoon, kun hän vie niin suuren osan äänistä. ylen äänimäärien perusteella ei ollut kaukana, että ois ollu tyytyminen yhteen lappeenrantalaiseen edustajaan ja seuraavat eduskuntaan menijät ois ollu yllätys yllätys haminasta ja kouvolasta.
kansanedustajista
ihmettelenpä vaan
131453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
niin, että Kiljunen olisi hyvä ihminen hoitamaan kunnalispolitiikkaa, miksi hänet 'häädetään' kaupungista pois? Tulos kumminkin on se, että vaikka Kiljunen ja Paajanen istuu arkadialla, niin mitään ei tapahdu. Kuntainliitoksen myötä, sillä ei ole väliä missä asuu. Moniko Joutsenon kaupungista meni läpi??
Miksi DEMARIT äänestää sitä, joka menee ilman ajatuksiakin läpi? Tappio demareille oli ihan oikein!
Kyllä Anneli Kiljusen 11 000 äänestä olisi riittänyt pari tuhatta toisellekin paikalliselle demariehdokkaalle - ja molemmat olisivat menneet läpi! Demarit eivät osaa vaalimatematiikkaa eikä taktikoida, ei sitten yhtään. Nyt meni tuhansia ääniä yhdelle kuningattarelle vain koska tyypit haluaa antaa äänensä varmalle menijälle. Lisäksi paikalliset demaripäättäjät ovat lökäpöksyjä, eivätkä rohkeasti liputtaneet kahta ehdokasta. Tyhmää ja tässä sitä nyt sitten ollaan!
Suomessa on suhteellinen vaalitapa. Luepa yhteiskuntaopin kirjasta mitä se tarkoittaa.
Esim niinistö saa yli 60 000 ääntä niin hänen saamat äänet vaikuttavat myös huonommin menestyneen puolutoverin vertailulukuun joka silloin tulee myös valituksi.
Onneksi Kokoomus voitti niin työläiset lopettaa öykkäröinnin !
Jee onnea kokoomus!
On jo korkea aika saada luusereilta tuet pois. Syökööt kynsiään. Ja niille duunareille ei kannata kyllä mitään palkkaa maksaa. Pitäis saada laki, jossa todettaisiin, että 40h viikossa pitää tehdä palkatta ja vasta ylitöistä maksetaan.
Muuttakaa duunarit työnperässä kiinaan.
Suomi elää pääomallaan ihan hyvin. Ja jos ei elä, niin vedetään palkkaveroista lisää ja poistetaan perinto/ pääomaverot. Minunkin isän isän isän isän isän isällä oli duunareita ja sillä työllä tulee elämään koko sukuni nytja tulevaisuudessa.
demarit saanu viime hallituskaudellakaan juuri mitää aikaa, vaikka kovasti vaaleissa toitottivat työläisten, opiskelijoitten ja vanhusten etuuksia. Luulen et porvarihallitus pistää tuulemaa tällä kaudella ja vihdoin noitten kolmen em. ryhmän elinolot paranee, vaikka näin etukäteen vois luulla et porvari välittää vain omistaan.
Sitä ne perkeleen demarit ei koskaan tajunneet et jos rikkailla menee hyvi, kaikilla menee hyvi.... jos porvareita ruvetaan riistämää, ruvetaa rahahanoja kierämää kiinni ja kansantalous rupee kärsimää, joka vaikuttaa mm. kerrannaisvaikutuksina. Kattokaa vaa ni porvarit hoitaa homman kotii: vaikka verotus laskeeki ja etuudet kasvaa, ni bkt tulee kuiteki kasvamaa reilustu tällä kaudella!
Jos tarkkoja ollaan, niin Niinistön äänet ei menneet puoluetoverille, vaan puoluekaverille.
Vasemmistolaisissa puolueissa on tovereita.
Siis niitä vappumarssissa olevia punalipunkantajia.
Oikessa olet.En panisi pahaksi, vaikka joka toinen olisi miljonääri, niin varmasti kaikilla menisi hyvin.
...vaikka toi riistäjä-Reijo ei ois läpi päässy. Ihan sekasin koko äijjä. Haluias duunarit tekemään työtä jollain puuropalkalla...
Joka sadas suomalainen on lappeenrantalainen. Eduskunnassa on 200 edustajaa,joten....eiköhän niitä 2 pidäkin olla.(seutukunta-ajattelua en ota huomioon)
Jostain syystä lappeenrantalaiset eivät äänestä omiaan vaan muita. Sama pätee toki koko maakuntaan. Etelä-Karjalasta lähtee enemmän ääniä Kymenlaaksoon kuin sieltä tulee tänne.
Ongelman ydin on toki huono vaalipiirijako. Ei ole mitään järkeä siinä, että nimenomaan Kymenlaakso ja Etelä-Karjala kuuluvat samaan vaalipiiriin. Joko Etelä-Karjalalla voisi olla kokonaan oma vaalipiiri kuten Etelä-Savolla, tai sitten kaikki kolme olisivat yhtä suurta vaalipiiriä (Kaakkois-Suomen vaalipiiri).
Keskustalta olisi tosin voinut päästä kolmas lappeenrantalaisedustaja läpi, ellei heidän kaksi pääehdokastaan olisi syöneet toistensa ääniä... Nythän Ari Torniainen on heti ensimmäisellä varasijalla.
Tänään radiossa olivat kaikki etelä-karjalan tulevat kansanedustajat eli kiljunen, tiilikainen, paajanen ja hurskainen ja kyllä nekin sanoivat, että etelä- karjalan edustajien pitää ajaa tän alueen asioita puoluerajoja katsomatta. Lappeenranta on tämän 135 000 asukkaan etelä-karjalan keskus, eikä kovin menestyvä tällä hetkellä. Ilman venäläisiä ja suomen toiseksi suurinta tax-free kauppaa asiat olisivat tosi huonosti. Pola ilmeisesti loppuu,mustolan konttiliikenne melkein loppunut ja väki ikääntyy vauhdilla, koska synnytysikäisten sukupuolijaukauma on täysin kieroutunut miesvaltaisten koulujen takia.
Kyllä lappeenranta alueen keskuksena tarvitsee edustajansa ja jos keskuksella menee hyvin, se vaikuttaa koko alueeseen eli turha meidän on äänestää kymenlaakson edustajia, jotka ekana ajattelee oman alueensa hyvinvointia mikä on ihan ymmärrettävää.
Tänään radiossa olivat kaikki etelä-karjalan tulevat kansanedustajat eli kiljunen, tiilikainen, paajanen ja hurskainen ja kyllä nekin sanoivat, että etelä- karjalan edustajien pitää ajaa tän alueen asioita puoluerajoja katsomatta. Lappeenranta on tämän 135 000 asukkaan etelä-karjalan keskus, eikä kovin menestyvä tällä hetkellä. Ilman venäläisiä ja suomen toiseksi suurinta tax-free kauppaa asiat olisivat tosi huonosti. Pola ilmeisesti loppuu,mustolan konttiliikenne melkein loppunut ja väki ikääntyy vauhdilla, koska synnytysikäisten sukupuolijaukauma on täysin kieroutunut miesvaltaisten koulujen takia.
Kyllä lappeenranta alueen keskuksena tarvitsee edustajansa ja jos keskuksella menee hyvin, se vaikuttaa koko alueeseen eli turha meidän on äänestää kymenlaakson edustajia, jotka ekana ajattelee oman alueensa hyvinvointia mikä on ihan ymmärrettävää.