oliko sama

poliisipäällikkö joku J:H. joka tuli valituksi kokoomuksen riveistä eduskuntaa joka taannoin kärysi ratista ja sai pitää virkansa.
8518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei se mikään pp ollut, mutta käsittääkseni sama mies muuten. Kansa on puhunut.

Äänestä

ei tarvitse noudattaa yhdenvertaisuusperiaatetta vaan pärstäkerroin suhteessa päätöksentekijään vaikuttaa hajota ja hallitse

Äänestä
  • Kyseinen henkilö sai rattijuopumuksesta sakkotuomion ja on näin ollen kärsinyt rangaistuksensa. Taisi olla lieventämisperusteena se että herra oli ennen ajoon lähtöä puhaltanut alkometriin joka näytti lukeman olevan alle rangaistavuuden. Mitä yhdenvertaisuusperiaate tähän kuuluu???? Tuomio mikä tuomio.

    Äänestä

  • niin??? kirjoitti:

    Kyseinen henkilö sai rattijuopumuksesta sakkotuomion ja on näin ollen kärsinyt rangaistuksensa. Taisi olla lieventämisperusteena se että herra oli ennen ajoon lähtöä puhaltanut alkometriin joka näytti lukeman olevan alle rangaistavuuden. Mitä yhdenvertaisuusperiaate tähän kuuluu???? Tuomio mikä tuomio.

    Taisi olla lieventämisperusteena se että herra oli ennen ajoon lähtöä puhaltanut alkometriin joka näytti lukeman olevan alle rangaistavuuden.

    Kaikki rattijuopot huom! Tässä oiva selitys oikeudessa niin saatte lievemmän tuomion.

    Äänestä

  • selitys kirjoitti:

    Höhlä. Epäiltyhän saa selittää kuulustelussa ja oikeudessa mitä haluaa, ei se koske pelkästään poliiseja.
    Oikeus saa vapaasti harkinta, mitä selityksiä se uskoo.
    Oikeus saa lain mukaan myös käyttää joko lieventäviä tai koventavia rantaistusperusteita.

    Äänestä

  • selitys kirjoitti:

    Taisi olla lieventämisperusteena se että herra oli ennen ajoon lähtöä puhaltanut alkometriin joka näytti lukeman olevan alle rangaistavuuden.

    Kaikki rattijuopot huom! Tässä oiva selitys oikeudessa niin saatte lievemmän tuomion.

    Minä ihmettelen ihan samalla tavalla kaikkia niitä rattiksia jotka saavat ajokortin takaisin seuraavana aamuna vedotessaan ajokortin tarpeeseen työssä. Eikö se työpaikka käy mielessä silloin kun lähdetään ajoon kännissä?

    Aamulla puhallus tien päällä 0.5 -1.0 promillea. illalla on pitänyt juoda aikuisen miehen vähintään mäyräkoira kaljaa tai pullo kirkasta!!!!!!! Ja näitä paapotaan vielä!!

    Äänestä

  • niin??? kirjoitti:

    Kyseinen henkilö sai rattijuopumuksesta sakkotuomion ja on näin ollen kärsinyt rangaistuksensa. Taisi olla lieventämisperusteena se että herra oli ennen ajoon lähtöä puhaltanut alkometriin joka näytti lukeman olevan alle rangaistavuuden. Mitä yhdenvertaisuusperiaate tähän kuuluu???? Tuomio mikä tuomio.

    ja sitten herrat arpoo pärstän ja intressien perusteella seuraako virkamiesoikeudellisia seuraamuksia poliisin arvon nostamisesta? tuo pois tuo jää

    Äänestä

  • tuomio! kirjoitti:

    ja sitten herrat arpoo pärstän ja intressien perusteella seuraako virkamiesoikeudellisia seuraamuksia poliisin arvon nostamisesta? tuo pois tuo jää

    Erikoiseksi tapauksen tekee mielestäni se, että henkilö on puhaltanut alkometriin, joka on "heilahtanut" ja silti menee rattiin. Varsinkin tossa asemassa laittaisin kyllä akan ajamaan jos kone näyttäis vaikka 0,1.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuomiolla? kirjoitti:

poliisipäällikkö joku J:H. joka tuli valituksi kokoomuksen riveistä eduskuntaa joka taannoin kärysi ratista ja sai pitää virkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu