Tapasin ihanan miehen,kun omasta erosta oli kulunut yli 3 vuotta.
Seurustelimme,ja tuntui että kaikki on todellakin hyvin.Olinhan saanut kumppanikseni maailman ihanimman ja huolehtivaisimman miehen.
Kummallakin kun oli vielä lapsiakin...ja kaikki tulivat toimeen keskenään..niin aloimme harkitsemaan yhteenmuuttoa.
No,nyt on asuttu yhdessä yli kuukausi,naimisiinkin menimme..kun ei ihan nuoriakaan enää olla!
Elämän siis pitäisi olla täydellistä onnea...mutta,
mies ei näytä sittenkään sopeutuvan elämään lasteni kanssa...kiukkuaa,kun "mikään ei ole muuttunut"l. lapset(joita on useampi!)kiukkuaa..ja kukaan ei oo tyytyväinen...kuinka hän ei kohta enää jaksa..vaan lähtee jne.
En voi ymmärtää mihin katosi se ihana mies?Missä on tuo ihminen,joka alussa oli lempeä ja huolehtiva...ja nyt elämäänsä meidän kanssa täydellisen tyytymätön?!
Kun otan asian puheeksi,hän huutaa ja raivoaa..
Ja ottaa marttyyrin roolin..kuinka "vain hän yrittää...kuinka vain hän yksin tekee sitä..ja tekee tätä".
Ja menee syytöksissään todellakin henkilökohtaisuuksiin...
Itse opiskelen,ja hoidan myös osaltani kotia!
Lapset ovat 14-6 vuotiaita..murrosikäisiä taloudessa useampikin...
Sitten kun miehen etälapsi ilmestyy..joka toinen viikonloppu,alkaa ongelmat.
Itse hyväksyn heidät täysin omana itsenään..en erottele,en moiti aiheetta.Kaikki ovat samalla viivalla,niin hyvässä kuin pahassakin...
Silti mies odottaa,että kaikki muuttuisi auvoiseksi onneksi kun tuo miehen nuorimmainen kotiimme saapuu...eli lapset ei sais kinastella...
ei tehdä oikeestaan mitään..vaan kaikki huomio olisi annettava tuolle miehen nuorimmalle lapselle!
Onhan tuo mies asettanut jo ehdotkin..eli joko hän lähtee..tai sitten minulta lähtee yksi murrosikäinen poika taloudesta...
Miten kaikki on niin totaalisesti muuttunut?
Mielestäni en ole naiivi..olen eronnut,ja erossa opin sen ettei ketään pidä pitää itsestäänselvyytenä,vaan arvo on annettava kaikille...huomioida hyvässä,eikä pidä syyllistää
syyllistämisen/tai oman pahanolon vuoksi.
Kun en ole tyytyväinen nykytilanteeseen,mies aloittaa minun "haukkuryöpyn"...tosin muistaa kyllä sanoa välillä kuinka minua rakastaakin...
Ymmärränhän minä ettei hänen ole ollut helppo tulla meidän perheeseemme,kun lapsia on useampi.
Mutta haluan uskoa että kaikkeen voi sopeutua,kun vaan jaksaa uskoa ja yrittää...
Mies oli eronnut vain 2kk.tta aiemmin,kuin me tavattiin...siellä nainen läks toisen miehen matkaan.Olen miettinyt sitäkin,ettei hän varmaan ole vieläkään henkisellä tasolla irtaantunut tuosta ex-avopuolisostaan..
Eikä ollut ehtinyt selvittämään asioita/eroa itselleen...hän väittää ettei niin ole..mutta tiedän että eroprosessi on pidempi kuin kahden kuukauden mittainen.
Eihän ydinperhekään ole koskaan valmis..tarvitaan vuosien työ,ennenkuin kaikki sopeutuu..kun on niin monenlaista persoonaa läsnä...
En tiedä oikein mitä tällä kirjoituksellani haen..ehkä se on vaan sitä että kun on niin yksin
tämän asian kanssa...Haluanhan minä jatkaa tätä liittoa,olemme vielä niin uusi parikin...
En ole aivan heti luovuttamassa..mutta kauanko tällaista elämää jaksan..kun miehen huomio hiipuu hetki hetkeltä...Kun sanomiseni saa aikaan vaan jyrkän vastareaktion..suuttumisen!?
Toivon että mies huomaisi minunkin arvoni,oman itsensä ulkopuolella...sillä kukaan ei voi elää ilman rakkautta.
Seurustelimme,ja tuntui että kaikki on todellakin hyvin.Olinhan saanut kumppanikseni maailman ihanimman ja huolehtivaisimman miehen.
Kummallakin kun oli vielä lapsiakin...ja kaikki tulivat toimeen keskenään..niin aloimme harkitsemaan yhteenmuuttoa.
No,nyt on asuttu yhdessä yli kuukausi,naimisiinkin menimme..kun ei ihan nuoriakaan enää olla!
Elämän siis pitäisi olla täydellistä onnea...mutta,
mies ei näytä sittenkään sopeutuvan elämään lasteni kanssa...kiukkuaa,kun "mikään ei ole muuttunut"l. lapset(joita on useampi!)kiukkuaa..ja kukaan ei oo tyytyväinen...kuinka hän ei kohta enää jaksa..vaan lähtee jne.
En voi ymmärtää mihin katosi se ihana mies?Missä on tuo ihminen,joka alussa oli lempeä ja huolehtiva...ja nyt elämäänsä meidän kanssa täydellisen tyytymätön?!
Kun otan asian puheeksi,hän huutaa ja raivoaa..
Ja ottaa marttyyrin roolin..kuinka "vain hän yrittää...kuinka vain hän yksin tekee sitä..ja tekee tätä".
Ja menee syytöksissään todellakin henkilökohtaisuuksiin...
Itse opiskelen,ja hoidan myös osaltani kotia!
Lapset ovat 14-6 vuotiaita..murrosikäisiä taloudessa useampikin...
Sitten kun miehen etälapsi ilmestyy..joka toinen viikonloppu,alkaa ongelmat.
Itse hyväksyn heidät täysin omana itsenään..en erottele,en moiti aiheetta.Kaikki ovat samalla viivalla,niin hyvässä kuin pahassakin...
Silti mies odottaa,että kaikki muuttuisi auvoiseksi onneksi kun tuo miehen nuorimmainen kotiimme saapuu...eli lapset ei sais kinastella...
ei tehdä oikeestaan mitään..vaan kaikki huomio olisi annettava tuolle miehen nuorimmalle lapselle!
Onhan tuo mies asettanut jo ehdotkin..eli joko hän lähtee..tai sitten minulta lähtee yksi murrosikäinen poika taloudesta...
Miten kaikki on niin totaalisesti muuttunut?
Mielestäni en ole naiivi..olen eronnut,ja erossa opin sen ettei ketään pidä pitää itsestäänselvyytenä,vaan arvo on annettava kaikille...huomioida hyvässä,eikä pidä syyllistää
syyllistämisen/tai oman pahanolon vuoksi.
Kun en ole tyytyväinen nykytilanteeseen,mies aloittaa minun "haukkuryöpyn"...tosin muistaa kyllä sanoa välillä kuinka minua rakastaakin...
Ymmärränhän minä ettei hänen ole ollut helppo tulla meidän perheeseemme,kun lapsia on useampi.
Mutta haluan uskoa että kaikkeen voi sopeutua,kun vaan jaksaa uskoa ja yrittää...
Mies oli eronnut vain 2kk.tta aiemmin,kuin me tavattiin...siellä nainen läks toisen miehen matkaan.Olen miettinyt sitäkin,ettei hän varmaan ole vieläkään henkisellä tasolla irtaantunut tuosta ex-avopuolisostaan..
Eikä ollut ehtinyt selvittämään asioita/eroa itselleen...hän väittää ettei niin ole..mutta tiedän että eroprosessi on pidempi kuin kahden kuukauden mittainen.
Eihän ydinperhekään ole koskaan valmis..tarvitaan vuosien työ,ennenkuin kaikki sopeutuu..kun on niin monenlaista persoonaa läsnä...
En tiedä oikein mitä tällä kirjoituksellani haen..ehkä se on vaan sitä että kun on niin yksin
tämän asian kanssa...Haluanhan minä jatkaa tätä liittoa,olemme vielä niin uusi parikin...
En ole aivan heti luovuttamassa..mutta kauanko tällaista elämää jaksan..kun miehen huomio hiipuu hetki hetkeltä...Kun sanomiseni saa aikaan vaan jyrkän vastareaktion..suuttumisen!?
Toivon että mies huomaisi minunkin arvoni,oman itsensä ulkopuolella...sillä kukaan ei voi elää ilman rakkautta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihan kuin olisi omasta elämästäni kirjoitettu.
Luulinpa minäkin, että elämää jo nähneenä ja kokeneena kahden lapsen yksinhuoltajana olisin kyennyt tunnistamaan ilmiön nimeltä psykopaatti.
Kaikki alkoi hienosti, mies joka huomioi ja kantaa kuin kukkaa kämmenellä, muistan miettineeni ääneen, voiko tämä olla todellista? Usea ystävä varoitteli, etten kiirehtisi, varoittelipa joku ihan suoraankin.
Enpä uskonut ajoissa, minun ei ole tarvetta kirjoittaa, miten kaikki lähti vyörymään. Sinun kokemuksesi ja tunnelmasi ovat kuin yksi yhteen omieni kanssa, ikävä kyllä.
Psykopaatti paljastui vasta suhteen ollessa virallinen ja ensimmäisen yhteisen lapsen ollessa jo tuloillaan.
Siis, jos joku asia tuntuu oudolta ja epänormaalilta, se usein on sitä.
Sinun sisäinen vaistosi yrittää herättää sinua, älä jätä sitä huomioitta. Tarvitset sitä, jotta säilyisit hengissä.
Älä suostu kynnysmatoksi, älä uhraa lapsiasi ja itseäsi, lue ja googlaa luonnehäiriöisten uhrien sivustoille.
Älä jää tuleen makaamaan, uskalla ajatella itse.
Olet jo tiedostanut ongelman, se on jo osa ongelman ratkaisua.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, siunaan sinua ja lapsiasi viisaudella ja rohkeudella.
Älä vain uhraa poikaasi miehen edelle! Olipa lapsi "millainen tahansa", on kuitenkin omasi ja pitäisi olla miehen edellä. Mies on pönttö, jos alkaa edes ehdottelemaan että joko hän tai lapsi. Joutaa silloin mennä, olipa vaikka kuinka vähän avioliittoa takana. Ei se elämä uuteen avioeroon kaadu, mutta sinä saatat saada rauhan.
Toivottavasti kuiten löydätte sovun. Auttaisivatko jotkut parisuhdeneuvonnat tai -kurssit?
"Onhan tuo mies asettanut jo ehdotkin..eli joko hän lähtee..tai sitten minulta lähtee yksi murrosikäinen poika taloudesta... "
Jaa-a, siis joko hän tai lapsesi. Jos minä olisin sinä, en kyllä näkisi muuta vaihtoehtoa kuin sen että sitten mies lähtee jos sopuun ei päästä. Lasta en hylkäisi ikinä.
Vaikka kuinka ihana mies tai nainen on niin yhteenmuutto on se asia joka yleensä avaa silmät.Älä hyvä ihminen uhraa poikaasi, sillä hän on sinun! Miehiä tulee ja menee mutta lapset pysyvät....Ajattele lapsesi tulevaisuutta, sillä tuonikäinen vaistoaa aika paljon ja se voi vahingoittaa hänen elämäänsä ja tulevaisuuttansa.
Muuttakaa vaikka erilleen kokeeksi jos muu ei auta. Miehellä on todellakin ollut liian pian uusi suhde.Hän ei ole ehtinyt käsitellä sitä ja nyt hän purkaa pahaa oloaan sinuun ja mahd lapseesi.
miehesi on selvästi väsynyt lapsiisi ja tuntee syyllisyyttä kun tapaa omaa lastansa paljon harvemmin. Jospa miehesi lapsi muuttaisi teille joksikin aikaa? Muuttaisiko se tilannetta?
Miehelläni on siis kaksi lasta(kummallakin eri äidit,sillä vanhempi lapsista on mieheni nuoruuden avioliitosta).
Toinen lapsista(murrosikäinen)on asunut mieheni luona n.3vuotta,sillä kyseisen lapsen äiti on asunnoton alkoholisti..joten siksi vanhempi lapsista asuu meidän kanssamme!
Toinen(nuorempi)poika asuu muulla paikkakunnalla,ja tapaamiset hänellä ovat sovitusti joka toinen vkonloppu...sekä tietenkin loma-aikoina.
Tuon nuoremman lapsen äiti aloitti kiusanteon,kun hän sai tietää että minä kuulun hänen exänsä elämään.Kiusanteko tapahtunut lapsen kautta,sillä tuo nainen tietää,että lapsi on miehelleni todella tärkeä.Ja myös se tuota ex-puoliskoa harmittaa että lapsi hyväksyy minut,ja meillä on kivaa yhdessä.
Todettakoon,että kyseinen naisihminen lähti ITSE suhteesta,ja hankkiutui toiselle miehelle HETI raskaaksi!Syytä minun mollaamiseen siis ei kyllä ole.Tulen mieheni lasten kanssa hyvin toimeen,ja he ovat yhtä rakkaita ja tervetulleita tähän kotiimme kuin ovat omat lapsenikin.
Mies ahdistuu selvästi,kun tulee tilanne että hän joutuu tapaamaan exänsä...joka tapahtuu siis kahden vkon välein,lapsen vuoksi.Ei halua kuulla
ilkeilyä siltä suunnalta...
Meillä siis ristiriidat syntyy yleensäkin VAIN niinä vkonloppuina,kun miehen nuorimman lapsen pitäisi tänne tulla.
Miettinyt olen todellakin sitä,että miehellä ilmeisen suuret odotukset niille vkonlopuille..ja ehkä koittaa paikata/korvata sitä ettei voi olla nuoremman lapsen arjessa mukana.
Mies kun pääsääntöisesti hoiti lapsen ex-liitossa ollessaan,toiselle osapuolelle kun oli tärkeämpää
olla kaikki illat ja vkonloput töissä!
Olen minä miehelle ehdottanut sitäkin,että JOS lapsi siellä äidillään kärsii,tai jos hän ei jaksa
lasta hoitaa(nyt kun pian se uusi vauvakin sinne syntyy),niin lapsi on tervetullut tänne asumaan.
Meillä tosin nyt jo tässä 6 lasta asumassa kanssamme...
Epäilen vaan ettei tuo miehen ex-puolisko siihen järjestelyyn suostuisi!?
Ja itsekin välillä kaipaan sitä,että ees kerran kuussa
meillä on yhteinen(lapseton)vapaahetki!;)
Perheessämme on ollut kyllä aika nopea tempoista tämä alkuvuosi...itse aloitin opiskelun,muutettiin yhteen,mentiin naimisiin ja mies vaihtoi työpaikkaakin.Taloudessa murkut myllertää palettia...ja jonkun ois vielä nämä kotityötkin ehdittävä tekemään.Väsymystä paljon,ja aikaa kaikelle niin vähän!
Onhan se niin että itse tätä halusimme,ja aikaa tämä kyllä tulee viemään:..mutta eilen puhuttiin kunnolla,ja mies myönsi että hän ei ole ollut oma itsensä...vaan ahdistunut itsekin omista puheistaan...siitä,kuinka ollut minua kohtaan ilkeä.
Joten onneksi puheyhteys palautui normaaliksi..
Mies ymmärsi sen,että jos en minä saa tukea ja jaksa tätä arkea..ei jaksa kukaan muukaan!!
Suhteen alussa teimme selväksi sen,että niistä vaikeistakin asioista on puhuttava.Mitään ei saa jättää epäselväksi suhteessa.ME olemme tärkeitä ja yhdessä myöskin hyviä!
Uusperheessä olisi todellakin hyödyksi,että saisi neuvoa ja tukea saman kokeneilta...vinkkejä kuinka ne pahimmat karikot välttää...ja missä vaiheessa olisi hyvä ottaa vaikka "takapakkia"että pääsisi eteenpäin...
Kiitos kaikille hyviä neuvoja antaneille,tunsinpahan ainakin sen etten ole yksin tämän asian kanssa.
Mieheni myös ymmärsi,kuinka julma oli edes sanoa lapseni pois muuttamisesta...Ymmärrän että ahdistuneena sitä ei ajattele selkeästi,vaan saattaa sanoa juuri sen minkä tietää toiselle "kipeäksi"asiaksi...Oma ahdistus/pahaolo on vaan päällimmäisenä!
Anteeksianto/ymmärrys nousee erityisesti esille tässä uusperheen arjessa.
Jos miehesi oli eronnut vain 2kk ennen tutustumistanne ja syynä oli se, että vaimo lähti toisen matkaan, niin silloinhan miehesi oli rakastanut vaimoaan vielä kaksi kuukautta ennen tapaamistanne. Luuletkos että se rakkaus niin vain häviää....?!
Anna miehen lähteä jollei sopeudu perhe-elämään!
Kyllä routa porsaan kotia ajaa tai sitten hän ei ole arvoisesi!
nyt mennään väärille urille, jos aletaan syyllisiä etsimään, sillä tuossahan tarvitaan vaan sopeutumista, siis kaikki tarvitsevat.
Huomioni kiinnittyi poikaasi. Hänkin tarvitsee sopeutumista. Hänenkin on opeteltava vuorovaikutusta miehesi lapseen, rakentavaa.., mutta miten vaikeaa se onkaan murrosiän myllerryksessä.
Tarvitsisitte kaikki ihan oikeasti ammattiapua, että jokainen ymmärtäisi missä mennään ja oppisi uudet kuviot tuossa hämmentävässä yhteiselämässä.
On surullista, jos ero tulisi, se olisi ikäänkuin tappio kaikille, sillä oikeastihan jokainen haluaa hyvää oloa, on vain niin vaikea sitä löytää, kun oma rooli on hukassa...
toivon, että onnistutte!
samanlaiseen mieheen törmänneenä tajoan sinulle ajattelun aiheeksi hiukan laajempaa näkökulmaa.
ensinnäkin, arvelen että miehesi olisi jaksanut esittää hellää ja huomaavaista pidemmänkin seurustelun ajan. lyhyehkö aika erosta, tai lyhyenpuoleinen seurustelu ennen naimisiin menoa ei vaikuta ihmisen perusolemukseen! aika ei ole pelkästään selittävä tekijä, mielestäni. tunnet itsekin ihmisiä jotka ovat onnellisesti pariutuneet lyhyen seurustelun jälkeen, kuten myös kymmenen vuotta seurustelleita, jotka eronneet pian papin aamenen jälkeen.
en myöskään tyytyisi "selitykseen", jonka mukaan miehesi käytös juontaa entisen vaimon pettämisestä. höpöhöpöä. siinäkin suhteessa ollut ongelmansa jo ennen loppuhuipennusta.
mieti hetki miehesi muita puheita. onko työpaikalla ongelmia? kuten ettei kukaan näe hänen kykyjään, saisi paremman paikan muualta milloin vain, työkaverit täysiä idiootteja? kokeeko hän sukulaisensakin hankalina ja aliarvostavina? ottaako hän mistään vastuuta, vai onko kaikki jotenkin aina muiden syytä?
itse seurustelin maailman mukavimman ja ihanimman miehen kanssa. naimisiin mentyä kaikki muuttui parissa kuukaudessa. nyt erosta jo aikaa ja oma elämäni on raiteillaan. ex-mies on seuraavan "uhrin" jo löytänyt. myöntää, ettei todellakaan ole kertonut eikä kerro mitkä syyt eroomme johtivat, koska ei kukaan nainen ottaisi nurkkiinsa jos rehellinen olisi. itse päädyin eroon koska en hyväksy itseeni ja lapseeni kohdistuvaa henkistäkään väkivaltaa tai loputonta valtapeliä. lapset eivät ole suhteessa mitään neuvotteluvaluuttaa, eikä jättämisellä uhkailu kuulu terveeseen parisuhteeseen.
ero ei ole välttämättä ainoa ratkaisu teillä. mutta paljon on muututtava. miehille on omaa miehille räätälöityä apua pääkaupunkiseudulla ja joillain pienemmilläkin paikkakunnilla. voi vaan olla ettei miehesi näe käytöksessään mitään kummallista, eikä halua luopua käyttäytymisen kaavoistaan eikä "vallastaan". älä kuitenkaan syyllistä itseäsi. et ole ainoa höynäytetty, minäkin luulin omaavani ihmistuntemusta ja kokemusta miehistä. sinun täytyy määritellä omat jaksamisesi rajat ja myös määritellä miten lapsiasi kohdellaan. lasta älä missään nimessä vaihda epäkypsään mieheen! seuraava vaatimus onkin sitten jo jotain ihan muuta, sillä ne vaatimukset eivät koskaan tule loppumaan!
Hieman lisäilin tuonne aiemmin aloittamaani tekstiä...
Ymmärrän,mitä tarkoitat.
Minulle tuli aikoinaan ero lasten isästä,sillä hän halusi vaihtaa vaimoa..ja heillä jo yhteinen lapsikin.
Se asia minulle jo ok,sillä aikaa tapahtuneesta on.
Heille soin onnen,en missään tilanteessa alkanut ilkeileen..vaikka sielu itki ja mieli myllersi.
Lapset olivat silloinkin itselle ne tärkeimmät.He olivat/ja ovat yhä rakkaimmat aarteeni.
Sellaista tilannetta ei voisi tulla että heidät hylkäisin!Heillä on vain minut,sillä isänsä ei
heidän arjessaan liiemmin ole!
Onhan se totta että myös lapsilleni on ollut uusi tilanne se,että perheessämme onkin vuosien tauon jälkeen mies,eikä äiti olekaan joka hetki VAIN heitä varten!Mustasukkaisuutta..vihaa..rakkautta..
murkkuiän myllerrystä mieli täynnä.
En minä ole tässä suhteessa missään vaiheessa "luovuttamassa"..välillä vain kovin eksyksissä ollut,ja myös paikkaani koko systeemistä etsinyt.
Onhan tuo mies lapsilleni opettanut jo hyvin paljon.Pojille selittänyt sen,kuinka myös voi "anteeksi pyytää",kun on kiukuteltu äidille(kukkakaupan kautta silloin heitä ohjannut..ja kertonut että kun oikein harmittaa,voi mieskin itkeä..eikä se ole häpeä lainkaan..ym.).Samankaltaisia tarinoita on yhdessäolomme ajalta paljon muitakin...
Mies on siis perusluonteeltaan herkkä,kiltti..hyvä mies...stressi/uusi työpaikka..omat odotukset yhteiselomme alkutaipaleelta,yhteisen vapaa-ajan puute...ne kaikki vaan saivat hänet hetkeksi "raiteiltaan".
Ehdotin minä hänelle/meille jo parisuhdeterapiaakin...eikä mies ollut sitä ajatusta vastaan..nyt tosin koitetaan omin avuin jutella enemmän MEISTä...siitä hyvästä mitä meillä on,ja mihin haluamme tulevaisuudessakin panostaa...
Viime viikonloppu oli paluuta alkuun,siihen hyvään ja selkeämpään aikaan..joka suhteen alussakin oli tärkeää.
Itselle myös tutkiskelun paikka,miettiä omia sanomisiani/tekemisiä..tai tekemättä jättämisiä.
Ajatella sitä mikä tässä elämässä on kaikkein tärkeintä...pitää se hyvä,ja arvostaa sitä.
kun noin menee. Tuossa vaan on jatkuvasti edessä noita "selvittelypaikkoja", koska kaikki lapset, yhdessä ja erikseen käyvät myös läpi tuota oman uuden paikkansa etsimistä. Valtava urakka siinä olla heille tukena, kun itsekin sitä tarvitsi. Onhan pelkästään ns. ydinperheessäkin ihan samalla tavalla esim. juuri murrosikä hankalaa monesti, tai kun on taloudellisia vaikeuksia tms.
Ongelmia piisaa jokaisella, mutta tärkeintä on olla menettämättä toivoaan ja uskoaan hyvään.., rakkaushan tätä maailmaa eniten pyörittää, vai mitä?