esc!

Onko kokemuksia Benefonin esc! luurista?
Erityisesti GPS:N toiminta kiiinnostaa.
3727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hieman on kokemuksia, myös gps:stä.
Puhelintoiminnot ovat samaa luokkaa kuin esim.
Nokia 3310:ssa eli ihan peruspuhelin, kuuluvuutta
lukuunottamatta, joka päihittää 3310:n 9-1.

Gps toimii kokemukseni mukaan hyvin ja riittävän
tarkasti. Minulla ei ole aiempaa kokemusta gps-
laitteista. Mutta ESC! ei olekaan suoranaisesti
tarkoitettu korvamaan perinteiset gps-laitteet.
Sen idea on olla juuri henkilökohtainen
navigointilaite yhdistettynä
puhelinominaisuuksiin.

(Testi)käyttöni on ollut autossa etenimistietojen
kerääjänä, maastossa suunnistusvälineenä ja
mielenkiintoisimpana tietysti vieraalla
paikkakunnalla eri palvelujen paikantaminen;
palvelu, jonka tarjoaa Keltaiset sivut. Lisäksi
vaikka marjastusreissulla on helppo koota sakki
taas kasaan vaikka keskelle metsää FrendFind-
toiminnolla. Autossakin toimii hyvin, kunhan saa
gps-antennin kojelaudan yläpuolelle.

Karttojen lataaminen voisi olla helpompaa, mutta
ei tosin tuota ongelmia, kun perusasiat on saanut
kuntoon.

Kysy lisää, mikä kiinnostaa!

Äänestä
  • Toksia kokemuksista. Itselleni tulisi suurin
    piirtein samanlaiseen käyttöön, olisi varmaan
    oiva apu prätkällä ajeltaessa. Ei tarvitsisi olla
    montaa laitetta kartta nivaskaa mukana.

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    Toksia kokemuksista. Itselleni tulisi suurin
    piirtein samanlaiseen käyttöön, olisi varmaan
    oiva apu prätkällä ajeltaessa. Ei tarvitsisi olla
    montaa laitetta kartta nivaskaa mukana.

    Jonkinlainen yleiskartta on kyllä tarpeen vielä
    ESC!inkin kanssa, koska esc! tarvitessa näyttää
    tosi pienen alueen, eikä paljon ympäristöä.
    Silloin pystyy hyvin ennen lähtöä hieman
    suunnittelemaan reittiä ja esc!n avulla pysymään
    reitillään.

    Moottoripyöräillessä taitaa olla vielä
    hankalampaa kartanluku ilman kartanlukijaa kuin
    auton kanssa? Mielenkiintoista on muuten
    pimeällä, kun ei tuntemattomissa paikoissa ole
    oikein mitään tuntumaa missä mennään, katsoa ESC!
    näyttöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmm kirjoitti:

Onko kokemuksia Benefonin esc! luurista?
Erityisesti GPS:N toiminta kiiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu