Vanha piirretty

Kyseessä on luultavasti(?) 80-90-lukujen maastoon sijoittuva piirros-sarja. Kyseisen sarjan henkilöt olivat ihmismäisessä ruumiissa,mutta useimmilla ainakin oli esim. jokin liskon tms pää. Mielestäni sarjassa oli myös dinosauruksia, joita nämä "miehet" mm pyydystivät ratsuikseen. Sarjassa oli mielestäni kaksi eri "puolta" jotka taistelivat toisiaan vastaan.
Itse en ole kyseistä sarjaa nähnyt kuin videoilta 90-luvun puolivälissä,joten en tiedä onko suomessa sarjaa edes esitetty tv:ssä. Sarja oli myöskin mielestäni hyvin paljon poikia kuin tyttöjä kiinnostava piirros.
2345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Dinosauruksista tuli mieleen tuo nimi, vaikka en tosin itse niitä videoita ikinä katsonut.

Äänestä
  • Kiitosta vain.
    ...ja eikun etsimään.:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimi hukassa kirjoitti:

Kyseessä on luultavasti(?) 80-90-lukujen maastoon sijoittuva piirros-sarja. Kyseisen sarjan henkilöt olivat ihmismäisessä ruumiissa,mutta useimmilla ainakin oli esim. jokin liskon tms pää. Mielestäni sarjassa oli myös dinosauruksia, joita nämä "miehet" mm pyydystivät ratsuikseen. Sarjassa oli mielestäni kaksi eri "puolta" jotka taistelivat toisiaan vastaan.
Itse en ole kyseistä sarjaa nähnyt kuin videoilta 90-luvun puolivälissä,joten en tiedä onko suomessa sarjaa edes esitetty tv:ssä. Sarja oli myöskin mielestäni hyvin paljon poikia kuin tyttöjä kiinnostava piirros.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu