Mitä aktiviteettia voisi koralle keksiä kotosalla.. ollaan piiloteltu makupaloja ja etsitty niitä ja omaa tottista kotona ja ulkona mutta mitä muuta? ostin tuollaisen ison ison luunkin sille mutta ei se jaksa sitä pureskella..? koulutksiin mennään ensi kuun alussa. ulkoillaan kolmesti päivässä ja juostaan vapaana tuolla syvällä metsikössä ja pelloilla.. koirani vaan vaikuttaa jotenkin masentuneelta, kyseessä siis 3 vuotias sesse.
tylsistynyt koira
6
1694
Vastaukset
- jjpp
meillä on pienikokoinen koira, jonka kanssa olemme noiden mainitsemiesi lisäksi menneet kotiagilityä (riippuu tietenkin ketteryydestä ja kiinnostavuudesta) ja voithan laittaa makupaloja esim. vessa/talouspaperihylsyihin ja teipata päät kiinni jättäen ehkä muutaman reiän mistä namit saa ulos (sama periaate aktivointipallossa joita saa eläinkaupasta). olemme myös laittaneet nameja erilaisiin purkkeihin, mukien alle, lapasiin, sukkiin.. tuntuu kyllä itsestäkin että aktivointia on liian vähän meilläkin, täytynee miettiä uusia juttuja vaikka eipä koira tunnu meillä masentuneelta. voittehan kokeilla myös sellaista jonkun ystävän kanssa, että toinen pitää koiraa kiinni kun toinen menee piiloon metsässä, ja sitten koira saa etsiä piilosilla olevan joka antaa namin. tai piilottaa nameja metsään ja etsiä niitä sieltä (en tiedä oletteko piilotelleet vain kotona noita nameja). ja perusleikkejä kanssa. voihan koirasi masentuneisuus/väsymys? olla vitamiininpuutoksesta tai muustakin syystä kuin aktivoinninpuutteesta. mukavia hetkiä koirasi kanssa!
Hmm..
Mielikuvitushan siinä on rajana mitä voi opettaa.. Ite esim tuossa opetin toiselle koiralleni valot sammuttamaan, kehtuuttaa ite aina nousta niitä sammuttamaan.. ja ym mukavaa :)
Ja hakuja voi otella, siinä koira saa aivotyöskennellä ja ym.- leikkijä
Meillä koiralle opetetaan välillä uusia tavaroita. Ensin laitetaan joku esim. avaimet muiden tavaroiden sekaan lattialle. Avainten päälle nami (koira on komennettu istumaan siksi aikaa). Sitten koiralle sanotaan painokkaasti "etsi AVAIN". Koirahan menee heti namusen syömään. Samalla hetkellä kun namu solahtaa kitaan hyökätään koiran kimppuun rapsuttamaan ja sanotaan kehuvalla äänellä "AVAIN" (ei siis "hyvä"). Joitakin kertoja toistoa namun kera, sitten niin että namusta ei olekkaan ja avaimet on oikein näkösällä. Kun koira sitten joka kerta menee näkyvillä olevien avainten luo laitetaan ne vaikeampiin paikkoihin. Vähitellen voi jo laittaa tuolin tai pöydän päälle. Toinen mistä meidän koira oikein nauttii kotona on nimettömän tavaran etsintä. Tässä täytyy olla kaksi tismalleen samanlaista tavaraa. Meillä käytetään saman henkilön sukkaparia, joiden voi olettaa haisevan samalta. koira istuu ja sillä välin viedään sukka vähän etemmälle (ehkä aluksi namikin viereen, että älyää mennä sukan luo). Sitten laitetaan toinen sukka kuonon lähelle ja sanotaan "ETSI". Koira hakee toista sukkaa innoissaan. Sitten kehut tai miten nyt haluaakaan koiran palkita kun sukka löytyy. Tämä touhu ei kestä kauaa ja väsyttää koiran aika hyvin.
- sehvu12
kerrassaan mahtavia ja inspiroivia leikkejä, kiitos! ei niitä tavanomaisia temppuja yms lasten juttuja.
- Tuplu
Kannattaa poissulkea sairauden mahdollisuus, usein ensimmäisenä oireena juuri väsymys/masentuneisuus. Ja saahan koira myös riittävästi rauhallista unta?
- Eläinlääkärin kautta
Tyttären koiralta löydettiin tänään kaulasta nikamakuluma, jonka takia koira ollut vähän alamaissa. Koira kun ei osaa kertoa mistä kiikastaa, niin meidän ihmisten pitää ottaa asiasta selvää.
Hyviä leikkejä ehdoteltu, taidan ottaa pari niistä omankin koiran harjoiteltavaksi. Valon sammuttamista en taida viitsiä opettaa, siinä menee helposti seinän ja katkaiseminen pinta rumaksi koiran tassuista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861849Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,181167Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991145Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol80997Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot154879- 94874
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54771Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv56719- 53694