KIITOS SAK

Kiitos SAK:lle onnistuneesta vaalikampanjasta! Samoin myöskin demareiden loan heitto mm. opettajien naamaan osui aivan kohdilleen.

Kerroitte Suomen kansalle kuinka pikkumaisia olette ja kuinka kauheasti pelkäätte oppositioasemaa.

Seuraavat neljä vuotta tulee olemaan historiallista kehityksen aikaa Suomessa kun jarrupuolue saatiin aisoihin, kiitos viisaan Suomen kansan.
6673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

voisiko vaalit mennä enää paremmin? ei voisi. tai no sdp tais saada vieläkin liikaa ääniä, joten parantamisen varaa kuitenki aina löytyy.

Äänestä

sitä taas sukelletaan lamaan, niinhän viimeksikin kävi kun kokoomus oli hallitusvastuussa.
Sosdemokraatit ja Keskusta on saanut asioihin jotakin järkeä niin nythän voi kokoomuksen antaa taas leikkiä hiekkalaatikolla ja sitten ovatkin taas oppositiossa kuin rakkikoirat, joka asiaa rääpimässä.

Äänestä
  • Kiitos mielipiteestäsi!

    myös häviäjien mielipiteet huomioidaan.

    Äänestä

  • 1990 -luvun laman aiheutti ensisijassa Neuvostoliiton kaupan romahtaminen ja Koiviston vahvan markan poliitiikka, joka vei Suomen syvemälle lamaan, mihin se ilman sitä olisi joutunut.
    Rahapolitiikkaan liittyi holtiton ulkomainen lainanotto.
    Valtiovarainministerinä oli nykyinen SP:n pääjohtaja Erkki Liikanen, joka luetteli eduskunnassa budjettikäsittelyssä lukuja ulkomuistista.
    Silloin ei Koivisto eikä Liikanen tajunneet mihin ollaan menossa, vaikka viisaammat siitä jo varoittelivat.
    Näistä laman syistä talousviisat ovat yksimielisiä. Oli toki muitakin syitä, mutta tässä tärkeimmät.

    Olet varmaan kuullut, kuinka lähellä rahoituskatastrofia oltiin, miten ja keiden toimesta siitä selvittiin.

    Äänestä

  • laman syytä kirjoitti:

    1990 -luvun laman aiheutti ensisijassa Neuvostoliiton kaupan romahtaminen ja Koiviston vahvan markan poliitiikka, joka vei Suomen syvemälle lamaan, mihin se ilman sitä olisi joutunut.
    Rahapolitiikkaan liittyi holtiton ulkomainen lainanotto.
    Valtiovarainministerinä oli nykyinen SP:n pääjohtaja Erkki Liikanen, joka luetteli eduskunnassa budjettikäsittelyssä lukuja ulkomuistista.
    Silloin ei Koivisto eikä Liikanen tajunneet mihin ollaan menossa, vaikka viisaammat siitä jo varoittelivat.
    Näistä laman syistä talousviisat ovat yksimielisiä. Oli toki muitakin syitä, mutta tässä tärkeimmät.

    Olet varmaan kuullut, kuinka lähellä rahoituskatastrofia oltiin, miten ja keiden toimesta siitä selvittiin.

    Kun sukellus alkoi, Liikaselle hommattiin pikavauhdilla komissaarin paikka Brysselistä.
    Näin hänen ei tarvinnut osallistua sotkujen siivoamiseen, vaan siivoojat tulivat muualta.
    Valtio pelasti ylivelkantuneita pankkeja, mutta ylivelkaantuneet ja työttömiksi jääneet ihmiset joutuivat jopa elinikäiseen velkavankeuteen. Heidän syntinsä oli se, että he uskoivat valtakunnan päättäjiin, jotka puolestaan uskoivat ikuiseen nousukauteen.
    Liikasesta muuten aiotaan presidenttiä Halosen jälkeen, sanoo sisäpiiri. Ja miksi emme uskoisi.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    kunniamerkki Suomen rahakirstun lukitsemisesta ja laman vaikutuksen minimoimisesta. Tietty koko Ahon hallitus oli mukana tässä aidossa, arvostamatta jääneessä sankariteossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

loka lentää kirjoitti:

Kiitos SAK:lle onnistuneesta vaalikampanjasta! Samoin myöskin demareiden loan heitto mm. opettajien naamaan osui aivan kohdilleen.

Kerroitte Suomen kansalle kuinka pikkumaisia olette ja kuinka kauheasti pelkäätte oppositioasemaa.

Seuraavat neljä vuotta tulee olemaan historiallista kehityksen aikaa Suomessa kun jarrupuolue saatiin aisoihin, kiitos viisaan Suomen kansan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu