Arvon isät äidit

Eli...

Joudun työni puolesta reissaamaan hyvinkin paljon pitkin Suomea ja Eurooppaa.

Mikään ei syö miestä niin paljon kuin työpäivän, taksimatkan, lentokentän ja turvatarkastusten jälkeen istahtaa koneeseen ja sitten...

Eikös siihen käytävän toiselle puolelle parkkeeraa ihana uusperhe kolmen lapsen voimin. Yksi huutaa koko lennon, toinen ravaa käytävää kysellen kaikkea mahdollista kaikilta mahdollisilta ja se viimeinen oksentelee pitkin konetta käytännössä koko matkan noususta laskuun.

Siinä onkin ihana nauttia viiden tunnin ajan ilmapiiristä.

No okei, tässä oli yksi esimerkki viime viikolta, mutta lähes aina mukana on joku uusavuton perhe joka matkustaa neitsytmatkallaan ja käytös on se mukaista. ”Katos Pekka, kaikki näyttää niin pieneltä…”

Miksette arvon vanhemmat ette ensinnäkään ota huomioon muita matkustajia, ja toisekseen jokaisella meillä on oikeus nauttia matkustamisesta siinä missä perheellisilläkin.

Opettakaa lapsenne edes käyttäytymään.
644856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

ja asia on juuri näin. Ja minua kyrsii vielä enemmän lomalennoilla kun on aikaa rentoutua..ja jonkun helvetin pentu huutaa 6 tuntia koko ajan..pysykää pois ja matkustakaa sitten kun mukulat osaa käyttäytyä ja vanhemmat käytöskurssille mitä saa tehdä ja mitä ei.

Äänestä
  • oikeessa olette. Mutta katsokaa tosta alempana ketjussa "ompa lastenvastaisia", millainen asenne näillä uusavuttomilla uusperheillä on. Eli ei taida mennä viesti perille.

    Äänestä

  • paljon lentävä kirjoitti:

    oikeessa olette. Mutta katsokaa tosta alempana ketjussa "ompa lastenvastaisia", millainen asenne näillä uusavuttomilla uusperheillä on. Eli ei taida mennä viesti perille.

    Toivottavasti teillä tylsimyksillä ei ole omia lapsia. Jos kerran kokemuksesta tiedätte, ettei koneessa voi levätä niin levätkää jossain muualla!

    Äänestä

  • Kovasti on liikkeellä lentokoneissa porukkaa IHAN VAAN RENTOUTUMASSA? Eikä se ole ainoastaan tapa liikkua paikasta toiseen?

    Äänestä

  • Ansa73 kirjoitti:

    Kovasti on liikkeellä lentokoneissa porukkaa IHAN VAAN RENTOUTUMASSA? Eikä se ole ainoastaan tapa liikkua paikasta toiseen?

    Huh huh, no kyllä minä käytän rentoutumiseen ihan muita metodeja. Esim. sauna, lenkkeily, hieronta. Lentäminen on tapa matkustaa kuten junalla tai linja-autolla meno eikä onneksi meitä lapsiperheitä voi siitä kieltää. JOs rentoutua matkustaen tahdot, tee nojatuolimatkoja kotoa käsin tai kurkkaa netin virtuaalimaailmaan esim. aurinkomatkojen sivulla. Miksi tilaat lennon, jos haluat rentoutua, koska kuitenkin siellä on muita sinua häiritsemässä. Matkakohteessahan sitä vasta rentoudutaan. Mene virtuaalilennolle. Eikös niitäkin saa. Kyllä lentokoneella matkustetaan, ei siellä olla rentoutumassa. Kaikenkaikkiaan jos lennetään, pitää se sisällään muutakin kuten lähtö- ja tuloselvitykset jne. Ei se nyt kovin rentouttavaa ole. Jos rentoutua tahdot tilaa matka kuuhun, siellä saat olla rauhassa ja matkakin on pitkä ihan ilman lapsiperheellisiä. Katsotaan miten äkkiä alat kaivata muita ihmisiä. Jopa niitä lapsia.

    Äänestä

  • lentäen kirjoitti:

    Sinne koneeseen kun ei kannata lähteä ajatuksella että "rentoutumaan". Vaan matkustamaan. Ja harva saa kaverinsa valita - ihan siellä vaan joudutaan tulemaan toimeen toistemme kanssa - oli lapsia tai ei. Jos ei tule toimeen , aina voi jäädä kotiin.

    sorry; NO TOI OLI SIT NIILLE JOTKA LUULEE VOIVANSA RENTOUTUA, KUN MATKANTEKOA VARTENHAN SINNE MENNÄÄN...

    Äänestä

kirjoituksesi on sinänsä melko turha, koska matkustavia perheitä on aina. se ei muutu miksikään, ikinä. eikä kirjoituksesi sävy saa muuta aikaan kuin huokailua lastensa kanssa matustavien piirissä.

olisiko aika siis alkaa sopeutumaan vallitsevaan tosiasiaan? tai sitten voisi olla aika vaihtaa työnantajaa. silloin kun minä ennen äidiksi tulemista matkustin työkseni kohtalaisen paljon, tein sen busines-luokassa. voin kokemuksesta kertoa, että siellä ei uusavutomat perheet paljon hillu ja matkan ajan voi keskittyä työn tekoon tai lepäämiseen. mutta yleisesti ottaen emme valitettavasi voi vaikuttaa siihen, ketä matkakumppaneiksemme sattuu. hieman ymmärrystä niille neitsytmatkalaisillekin, se on varmaankin jännittävä kokemus koko perheelle, ja etenkin lapsille, jos ovat ensimmäistä kertaa lentokoneessa.

onneksi jokseenkin paljon matkustelleena voin todeta, että edustamasi asenne ja mielipiteet rajoittuvat pitkälti meihin suomalaisiin. asenne lapsia ja perheitä kohtaan muuttuu jo tuossa saksan paikkeilla huomattavasti paljon suvaitsevaisemmaksi ja positiivisemmaksi, ja mitä pidemmäs umpimielisestä pohjolasta pääsee, sitä avoimempi ja positiivisempi on asennoituminen (jopa matkustavia!!)lapsia kohtaan on. onneksi, ja ottakaamme opiksemme!

Äänestä
  • lapsipositiivisia, niinkuin lehdestä tänään taas luettiin!!!

    Sinne vaan Pikku-Irmeli ja Kalle-Poika ystävällisten setien luokse ja kanssa!!!!

    Sitä se etelämaalaisten ja muiden lapsiystävällisyys on.

    Tiedän tapauksen , lomamatkalla olleesta lapsiperheestä, joka heräsi yöllä siihen , että ikkunan vieressä nukkuvan 4-vuotiaan lapsen housuissa oli seikkailemassa paikallisen lapsiystävän käsi. Miten lie huomannut lapsen siinä nukkuvan!!!!

    Että tälläisestäkö pitäisi ottaa mallia?????

    Äänestä

  • ollaan oikein kirjoitti:

    lapsipositiivisia, niinkuin lehdestä tänään taas luettiin!!!

    Sinne vaan Pikku-Irmeli ja Kalle-Poika ystävällisten setien luokse ja kanssa!!!!

    Sitä se etelämaalaisten ja muiden lapsiystävällisyys on.

    Tiedän tapauksen , lomamatkalla olleesta lapsiperheestä, joka heräsi yöllä siihen , että ikkunan vieressä nukkuvan 4-vuotiaan lapsen housuissa oli seikkailemassa paikallisen lapsiystävän käsi. Miten lie huomannut lapsen siinä nukkuvan!!!!

    Että tälläisestäkö pitäisi ottaa mallia?????

    vain sairas voi verrata ystävällisyyttä tuollaiseen, ei varmaan kukaan tuota tarkoita.

    Äänestä

  • hyh kirjoitti:

    vain sairas voi verrata ystävällisyyttä tuollaiseen, ei varmaan kukaan tuota tarkoita.

    erotatte tuntemattomasta sedästä tai tädistä joka tulee lastanne taputtelemaan ja höpöttelemään sellaisen joka on ystävällinen tai "ystävällinen"????

    Ikäväkyllä etelämaalaisissa ja muissakin on paljon näitä sairaita.

    Viimeaikaiset pikkutyttöjen pahoinpitelyt ja raiskaukset ovat kokoajan lisääntyneet maassamme ja yllätys yllätys, ainakin osassa on käkkäräpäät asialla.

    Enpä minäkään osannut arvata , tosin Suomalaisesta pariskunnasta oli kyse, olimme lastenlasten kanssa uimassa korpijärvellä , kymmeniä kilometrejä asutuskeskuksiin, lapset olivat uimassa ja nuorin heitti uikkarit pois ja huuhtoi niitä , ihmettelin "mummon muusin " näköisen mummon käytöstä , huiski ja osoitteli miehelleen, käännyin katsomaan ja pappa hääräsi kameran kanssa sieltä autonsa suojasta.

    Oli hirveä tunne , mitä tämä on ? onko tämä sitä? Äkkiä pois täältä ! Voinko sanoa jotain , pelästyykö lapset? olen yksin, näinkö oikein? Lapset äkkiä autoon, miten saan lapsille sanottua , että nuo ei ole kivoja ihmisiä!!! Hirveä tilanne!!!!!!

    Onneksi suvussa on poliiseja ei muuta kun rek.tiedot sinne ja ns. hiljainen ilmoitus.
    Ovat pappa ja mamma rekisterissä , mutta sitä en tiedä missä lasten kuvat viilettää.

    Inhotti vielä monena kesänä mennä ko. rannalle, mutta kun on seudun paras uimapaikka ja lapset tykkää, onneksi niitä "muuseja" ei ole näkynyt!!

    Äänestä

  • arvoisat vanhemmat kirjoitti:

    sinulle tuo tapahtui armahassa suomessa, suomalaisten tekemänä... Onkohan hiukan liioiteltua väittää että ulkomailla lapsiin sekaantuminen on joka päiväistä elämää? Minun käsitykseni mukaan esim.thaimaassa oleva seksiturismi on ihan meidän ihanien länsimaalaisten miehien juttuja (myös lapsiin kohdistuva). Aina voi tapahtua, niin suomessa kun ulkomaillakin, mutta ei sen pelossa kannata jäädä neljän seinän sisään ihmettelemään.Kyllä sitä tapahtuu kotonakin...

    ettet vallan hysteeriseksi heittäydy!!

    Äänestä

  • fkdnpd kirjoitti:

    sinulle tuo tapahtui armahassa suomessa, suomalaisten tekemänä... Onkohan hiukan liioiteltua väittää että ulkomailla lapsiin sekaantuminen on joka päiväistä elämää? Minun käsitykseni mukaan esim.thaimaassa oleva seksiturismi on ihan meidän ihanien länsimaalaisten miehien juttuja (myös lapsiin kohdistuva). Aina voi tapahtua, niin suomessa kun ulkomaillakin, mutta ei sen pelossa kannata jäädä neljän seinän sisään ihmettelemään.Kyllä sitä tapahtuu kotonakin...

    heipä hei!!!

    Yritin tuoda esille , sen että pedofiili voi vaania missä vaan, jopa keskellä korpea!

    Eiköhän se lapsiseksiturismi ole jokapäiväistä tuolla kaukomailla.!!!Ja sen uhriksi voi joutua myös länsimaiden lapset. Myös siellä.

    Ei kai sitä muksujaan voi pulloon laittaa ja korkkia kiinni , mutta miten erotatte sen oikean lapsiystävän siitä väärästä ???????

    Eikös kuitenkin olisi parempi pienoinen pidättyvyys , minä en anna tuntemattomien edes koskea lapsiini tai lastenlapsiin, enkä hyväksy luvantonta valokuvausta!

    Äänestä

  • matkailu avartaa... kirjoitti:

    koska tiedät, että pedofiili voi vaania missä tahansa, niin varmaan myös tiedät, että pedofiili vaanii pitkään ja hartaasti, tekee tuttavuutta ajan kanssa, valitsee uhrinsa tarkkaan yksinäisistä ja hieman reppanoista lapsista, joiden vanhemmat tekevät päässäntöisesti jotakin muuta kuin matkustelevat lastensa kanssa, kuten esimerkiksi liikaa töitä tai matkustelevat ilman lapsiaan paljon. tai ryyppäävät tai jollain muulla lailla laiminlyövät lapsiaan. että pedofiili ei kyllä kykene käyttämään yhtäkään lasta hyväkseen lomamatkan aikana puhumattakaan että käyttämään lapsiseksiturismimielessä.

    eiköhön siellä kaukomailla em. turismi kukoista, koska on sekä kysyntää että tarjontaa riittävästi. lapsiprostituoidut ovat kuule aivan erikseen eikä ole realistista pelätä, että oma lapsi joutuisi sekoitetuksi tähän millään tavalla.
    olet siinä kyllä oikeassa, että oikeaa voi olla vaikea erottaa väärästä lapsiystävästä, se väärähän saattaa olla vaikka oman lapsen isä. tai kummisetä. tai naapurin mukava mies. jotka pääsevät lapsen lähelle helposti.

    Äänestä

  • sentään!!! kirjoitti:

    Ylisuojelluista lapsista tulee aikuisina avuttomia luusereita. Näin on näreet.

    niihin ulko -tai kotimaisiin lapsiystäviin, monet hehkuttaa kuinka hirveän ystävällisiä oli ne ihan tuntemattomat sedät siellä ulkomailla.

    Suomalaisillehan onkin monesti viina ja kalja tärkeämpiä, kuin omat lapset , kuten taas tälläviikolla lehdestä luimme. Siinäkin olisi ollut saalis jollekin , ja eipä olisi paljon koira perään haukkunut....

    Lapsiprostituoidun kopeloija voi tulla taputtelemaan sitä sinisilmäistä lapsukaistasi, mistä tiedät missä se käsi äsken oli????

    Kyllä vaan kehoitan pikkuisen miettimään minne lapsensa lykkää ja kenen kanssa on tekemisissä !!!!

    Mielenkiintoinen pointti kysynnän ja tarjonnan laista, siis jos lastasi joku himoitsee , on kysyntää ja lapsesi vastaa siihen tarjonnalla,kaikki ok. vai onko oma lapsesi arvokkaampi , kuin jonkun toisen????

    Äänestä

  • luottako sokeasti kirjoitti:

    alunperinhän tämä keskustelu näistä lapsiin sekaantujista lähti siitä kommentista, että ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle armaasta kotimaastamme, kun ASENNOITUMINEN lapsiin muuttuu huomattavasti positiivisemmaksi eikä esim. lentokoneessa olla niin nuivia ja vastenmielisiä itkevääkään pienokaista kohtaan, vaan siihen suhtaudutaan ymmärtäväisesti ja peräti lapsen kanssa seurustellaan ja autetaan vanhempia. josta joku päätteli, että kyseessä ei tietenkään voi olla mikää muu kuin lapsia kohtaan harrastettu seksuaalinen riisto.

    edelleen tässä painotan sitä, että kenenkään, joka pitää lapsestaan huolta, ei tarvitse lomamatkalla tosissaan pelätä sitä, että oma lapsi joutuisi seksuaalisen riiston kohteeksi. ymmärräthän, että jos jouku katsoo tai peräti koskee lastasi sinun läsnäollessasi, kyse ei ole seksuaalisesta riistosta missään määrin.

    nimenomaan maksulliset lapsiprostituoidut ovat seksituristien kohteena - EI länsimaalaiset vanhempisensa kanssa matkustavat lapset. kotimaassa jo kotioloissa riski joutua pedofiilin uhriksi on varmaankin suurempi. ja jos kaikkia lapsiin ystävällisesti suhtautuvia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin täytyy ryhtyä epäilemään pedofiileiksi, niin kyse on mielestäni lievästä paranoiasta.

    ja jos et kaupankäynnissä ymmärrä kysynnän ja tarjonnan lakia, niin sillehän en voi mitään. kysehän on kuitenkin siitä, että joku myy jotakin ja joku toinen ostaa. en ymmärrä kuinka tällainen seikka voi olla epäselvä jollekin. himoitseminen on sitten aivan toinen juttu.

    ja kyllä, minun lapseni on minulle kaikkein arvokkain, mitenkäs muuten!?! tämä on varmasti kaikkien äitien subjektiivinen kokemus oman lapsen arvokkuudesta, ihmettelen jos ei ole.

    Äänestä

  • hohhoh kirjoitti:

    Etelämpänä lapsia paapotaan , mutta tukistelu ja luunapit sekä lyöminen on yleistä, esim. silloin kun lapsi aiheuttaa tahallaan häiriötä kanssaihmisille.Esim. lentokoneessa!

    Ei lomalla lapsi varmaankaan "töihin joudu" , mutta epämääräisen koskettelun kohteeksi voi joutua, ja valokuvatuksi.

    Kuinka moni lapsi olisikaan säästynyt pedofiilin kynsistä jos esim. vanhemmat olisivat edes uskoneet lasta, saatika olleet hieman paranoisia.

    Kysynnästä ja tarjonnasta en ehkä ymmärrä niin paljon kuin sinä , mutta halusinkin tuoda esille sen , että jonkun lapsia ne Thaimaan ja muidenkin maiden lapsiprostitoidut ovat. Ja joutuneet "leluiksi" vasten omaa tahtoaan, ei edes ole heillä valinnan varaa.

    Jokainen sinne matkustava kannattaa ja suosii myös sitä matkailun osa-aluetta, on ihan turha jeesustella muiden tekemisiä kun itsekin tukee ko. toimintaa.

    Toivottavasti lapsesi ei joudu minkään "sedän" tai "tädin" seuraan , ei Suomessa eikä ulkomailla.

    Lastensa kanssa matkailevien soisi kasvattavansa lapsensa niin , että esim. lentokone olisi miellyttävä paikka kaikille.

    Äänestä

  • asenteet!!!! kirjoitti:

    "Jokainen sinne matkustava kannattaa ja suosii myös sitä matkailun osa-aluetta, on ihan turha jeesustella muiden tekemisiä kun itsekin tukee ko. toimintaa."

    Niinku MINNE sinne matkustava? Ja millä ihmeen perusteella kannattaa ja suosii? Veikkaan sinun nyt viittaavan Thaimaan kaltasiin maihin, jotka hyvin pitkälti elävät turismista. Oletko ajatellut, että jos tuon sinun kantasi mukaan suurin osa jättäisi matkustamatta vaikkapa sinne Thaimaahan, niin turismista saadut tulot jäisivät saamatta, mikä varmaankin ajaisi yhä useammat vanhemmat myymään toimeentulokseen omia lapsiaan. Ja seksiturismi se vasta kukoistaisi ja olisi varsinaiset ostajan markkinat! Näinkö toivoisit käyvän? Vaiko olisiko sittenkin parempi, että perhe saa tulonsa siitä kun äiti käy siivoamassa hotellissa ja isä vie turisteja snorklaamaan?

    Epämääräisen koskettelun kohteeksi joutuvia lapsia lomamatkoilla on varmasi äärimmäisen vähän- itselläni on taaperoikäinen, jonka kanssa ollaan käyty viidesti ulkomailla niin euroopassa kuin kaukomaillakin, eikä hän ole hetkeäkään ollut valvomatta. Meillä matkustus on aloitettu jo pienestä pitäen, lapseni on oppinut matkustamaan pitkiäkin matkoja erittäin hyvin ja jatkossakin tulemme tätä harjoittelemaan ahkerasti.

    Äänestä

  • minne minne kirjoitti:

    pois saaminen on tietysti vaikea asia.
    Niinkauan ainakin kun on ihmisiä ,joilla ei ole minkäänlaista sosiaalista omaatuntoa.

    Länsimaissahan on kunnia-asia kun saa ostettua lapsiorjilla teetettyjä esim. mattoja , mahdollisimman halvalla.

    Kiinassa nuoret naiset ja miehet ompelevat vaatteita lähes unetta, ruuatta ja asunnotta. Kunhan lännessä vaan saadaan kerskakulutus jatkumaan, ja halvalla.

    Katulapset joutuvat laittomien elinsiirtokauppiaiden uhreiksi , kunhan vaan se länsimaisilla elintavoillaan itsensä pilannut yleensä joku parempiosainen , saa uudet varaosat.

    Lapsia myydään pedofiileille jo ilmeisesti vauvoina. Ja vauvoilla "parannetaan" AIDSia afrikassa. Katolisen kirkon älyttömien sääntöjen takia.

    Kyllä pedofiilien poiskitkemiseksi pitäisi tehdä muutakin kuin , matkustaa enenevässä määrin tälläisiin pedofiilien paratiiseihin.
    Montako pedofiiliä sinä olet matkoillasi käräyttänyt???
    Vai suljetko silmäsi , kunhan ei minun lapseeni koske niin mitpä noista muista!!??!!

    Kun maassamme lapset ovat turvassa orjaksi joutumiselta , työolotkin, kellä nyt töitä on, ovat vielä suhteellisen siedettäviä, ja kirkolla tai muulla perinteisiin sokeasti nojaavalla instituutilla ei onneksi ole älytöntä valtaa maassamme , voisitte te ARVOISAT VANHEMMAT OPETTAA EDES KÄYTÖSTAPOJA , MIKÄLI NIITÄ MAHDATTE ITSE OSATA, LAPSILLENNE, JOITA LÄNSIMAISESSA YLENKATSEELLISUDESSANNE YMPÄRI MAAILMAA RAHTAATTE.

    Äänestä

Mitenkäs olisi bisnesluokka lennoilla?
Ei varmaan ne lapsetkaan häiritsisi...
Itseäni häiritsee enemmän örveltävät humalaiset!

Äänestä
  • auttaa business luokka? ei mitään sillä sinne pääsee ihan vapaasti sillä eihän se oven takana sijaitse.

    Äänestä

  • ei mitään kirjoitti:

    auttaa business luokka? ei mitään sillä sinne pääsee ihan vapaasti sillä eihän se oven takana sijaitse.

    vaikka vaan verho on välissä.Ei ainakaan aikuiset, ne pikkuhirviöt ehkä pääsee juoksemaan sinnekin, en ihmettelis...

    Äänestä

  • businessluokkaan kirjoitti:

    vaikka vaan verho on välissä.Ei ainakaan aikuiset, ne pikkuhirviöt ehkä pääsee juoksemaan sinnekin, en ihmettelis...

    sillä niistä kakaroistahan tässä olikin kysymys? Mitä minä niistä aikuisista kun rääkyvistä pennuista oli kysymys.

    Äänestä

Olen samaa mieltä, että on piinaa joutua ääliöperheen naapuriksi koneessa.
Tämän vuoksi kun itse matkustamme meidän lapsemme tietävät jo etukäteen, että lentokoneessa ei voi puhua kovaa, ei saa potkia tuolin selkänojaan ja muutenkin ollaan nätisti. Sanotaan kiitos ja ole hyvä, ei turhaa läppää naapureihin. Perheen aikuiset nauttivat lennon aikana kuohuviinilasilliset loman kunniaksi sekä ruokaviinin. Dokaamaan ei ryhdytä. Kun on kerran matkalle lasten kanssa lähdetty, heidän kanssaan seurustellaan myös koneessa. Monet sadut on luettu ja värityskirjan kuvat väritetty.Ja ollaan selvitty ilman itkua pitkätkin lennot.Onpa jälkikasvuamme kehuttukin, kun niin hienosti osaavat olla.
Mutta jos aikuiset jättävät omien lastensa hyvinvoinnin matkustamohenkilökunnan vastuulle ja vetävät lärvit ja itse näyttävät huonoa esimerkkiä, silloin olisi parempi pysyä kotona.

Äänestä
  • joo mutta älä yleistä että muut kuin SINÄ ja pikku perheesi vain osaavat käyttäytyä hyvin. paha päivä voi sattua lapsillesi vaikka kuinka ois käytöstavat yms. koulutettu. eikä lasta voi verrata koiraan, puheestasi päätellen, onhan se hyvä jos olet oikein kouluttanut, mutta lapsen kuuluu olla lapsikin!!! ja te jotka työn puolesta matkustelette ja pennut parkuu ja vie työrauhan tai muun levon, niin oisitte silloin kun koulun kävitte miettineet ammatinvalintaa tai ajatelkaa, että se vain kuuluu teidän työnne huonoihin puoliin or vetäkää kunnon känni sammuksiin asti niin kyllä sumentaa tai voi voi kukas käski valita duunin, jossa ei business-luokassa saa matkustaa, tai hommatkaa yksityiskone tai muu aparaatti, turha tänne tulla solvaamaan tai yleistämään kaikki ja varsinkin sanomaan, että uusperheelliset. on niitä vielä olemassa meitä ihan ydinperheellisiä joilla homma hanskassa ja matkanteko sujuu koti- ja ulkomailla ihan ilman ongelmia. kännissä örveltäjät koneessa ja ihan maassa on minusta kaikista pahimpia. niille kun ei tahdo selvä puhe mennä perille. ja ei kiitos kommentteja pienistä alkukirjaimista. ei kun vain kaikki perhelliset lapsineen koneisiin tänä keväänä ja kesänä.

    Äänestä

  • hauskoja ootte kirjoitti:

    joo mutta älä yleistä että muut kuin SINÄ ja pikku perheesi vain osaavat käyttäytyä hyvin. paha päivä voi sattua lapsillesi vaikka kuinka ois käytöstavat yms. koulutettu. eikä lasta voi verrata koiraan, puheestasi päätellen, onhan se hyvä jos olet oikein kouluttanut, mutta lapsen kuuluu olla lapsikin!!! ja te jotka työn puolesta matkustelette ja pennut parkuu ja vie työrauhan tai muun levon, niin oisitte silloin kun koulun kävitte miettineet ammatinvalintaa tai ajatelkaa, että se vain kuuluu teidän työnne huonoihin puoliin or vetäkää kunnon känni sammuksiin asti niin kyllä sumentaa tai voi voi kukas käski valita duunin, jossa ei business-luokassa saa matkustaa, tai hommatkaa yksityiskone tai muu aparaatti, turha tänne tulla solvaamaan tai yleistämään kaikki ja varsinkin sanomaan, että uusperheelliset. on niitä vielä olemassa meitä ihan ydinperheellisiä joilla homma hanskassa ja matkanteko sujuu koti- ja ulkomailla ihan ilman ongelmia. kännissä örveltäjät koneessa ja ihan maassa on minusta kaikista pahimpia. niille kun ei tahdo selvä puhe mennä perille. ja ei kiitos kommentteja pienistä alkukirjaimista. ei kun vain kaikki perhelliset lapsineen koneisiin tänä keväänä ja kesänä.

    Minua ei ole koskaan koneessa häirinneet känniset, en ole ikinä edes huomannut, että joku olisi ollut kännissä, ainoa häiriö on tullut kakaroista tai niiden yhtä huonosti kasvatetuista vanhemmista. Ja jos joku työnsä puolesta joutuu paljon lentämään, ei se tarkoita sitä, että voi lentää business-luokassa. Ei kaikki ole töissä suurissa firmoissa, jotka business-luokan kustantaa mutta lentää pitää silti. Mutta ei siinä mitään, seuraavan kerrran, kun joku kakara roikkuu selkänojassa en enää edes yritä olla ystävällinen.Vaikka en toisten lapsia haluaisikaan kasvattaa.

    Äänestä

  • kerropa kirjoitti:

    Et kai sinä siinä kolmen promillen notkeessasi huomaakkaan, että siellä koneessa joku toinenkin olisi joskus ollut kännissä, ja kun tunnut sitä rähinäviinaa vielä ottavan... No, jonnekkinhan sinunkin on niitä kankkusen aiheuttamia v...tuksia purettava, jos sitten vaikka lapsiperheisiin.

    Äänestä

  • kerropa kirjoitti:

    Minua ei ole koskaan koneessa häirinneet känniset, en ole ikinä edes huomannut, että joku olisi ollut kännissä, ainoa häiriö on tullut kakaroista tai niiden yhtä huonosti kasvatetuista vanhemmista. Ja jos joku työnsä puolesta joutuu paljon lentämään, ei se tarkoita sitä, että voi lentää business-luokassa. Ei kaikki ole töissä suurissa firmoissa, jotka business-luokan kustantaa mutta lentää pitää silti. Mutta ei siinä mitään, seuraavan kerrran, kun joku kakara roikkuu selkänojassa en enää edes yritä olla ystävällinen.Vaikka en toisten lapsia haluaisikaan kasvattaa.

    Kuka on käskenyt ystävällinen olemaankaan? Taidat kuitenkin pikkasen tykätä lapsist, sinun pitää vain saada joku syntipukki ja se on helppoa tehdä lapsesta. Hermosi ovat riekaleina jo ilman niitä, toki eihän sitä silloin sitä kitinää jaksa niin hyvin kuunnella. Mutta on aivan liian raakaa ruveta syyttelemään viattomia lapsia, sillä raaka totuus on sekin, että vaikka lasta opettas jne. niin kyllä siihen lapsuuteen sitä kiukuttelua silti mahtuu ja minusta se kuuluu siihen. Kohta sitten pitäs perustaa palsta, että juopon kanssa matkoilla jne. tai että vammaiset, juopot, läskit jne. heilläkään ei ole oikeutta matkustaa. Vammaisetkin älisee, on pakkoliikkeitä, juopot haisee ja niille ei mikään puhe mee perille jne. Suomi taitaa olla tosiaan lastenvastainen maa, sen olen jo huomannut. Ja varmasti suurin osa näistä jutuistakin on liioiteltua että "6 tuntia itkua yhteen kyytiin" jne. Eikä kaikki vanhemmat lennä lasten kanssa lomalennoilla, vaan itse ainakin lennetään usein Helsinkiin, kun on nopeampaa kuin junalla, autolla tai bussilla. Eikä mitään ongelmia. Voithan sä pyytää virkailijalta,ettei anna paikkaa läheltä lapsiperhettä ja ainakin suomen reiteillähän paikan voi vapaasti valita!!!! Tai valitse lomakohde jos et työkohdetta voi valita, niin semmoisesta maasta, jonne lapsiperheitä ei matkusta ainakaan paljoa.

    Äänestä

  • maailman?! kirjoitti:

    "Arvon isät äidit", että ripitystä lasten kanssa matkustamisesta on tulossa...
    Ensiksikin tällä palstalla kirjoittelevat vanhemmat on jo matkapäätöksensä tehneet. Sinun kokemus tuskin sitä muuttaa(ei ainakaan meidän perheen).
    Toiseksi suurin osa tällä palstalla kirjoittavista on menossa LOMALLE, eli lomalennolle. Sinä et siellä koneessa ole(toivottavasti).
    Kolmanneksi, itse olen matkustanut erittäin paljon nimenomaan lomalennoilla ja vain kerran viereen on osunut itkevä lapsi, sitäin useammin hyvä tapainen kiltti lapsi. Jos takana olija potkii selkänojaasi, mikset voi sanoa siitä JO lennon aikana.Ei tilanne muutu täällä palstalla vinkumalla. Minun penkkiä on potkinut perus suomalainen aikuinen juntti.
    Neljänneksi, lentokoneessa ei äänet kuulu paria penkkiriviä kauemmaksi,eli pyydä paikkasi koneen takaosasta missä lapsia ei yleensä ole.
    Nämä lapsien vastaisten kirjoitusten kirjoittajat (kirjoittaja) eivät taida olla koskaan käyneet takapihaa kauempana ja ovat vain kuulleet että joskus jonkun lennolla lapsi on itkenyt ja nyt he ovat oikein ammattilaisia saarnaamaan lapsien kamaluudesta.
    Lapsiperheet ovat oikeutettuja siinä missä sinäkin lähtemään lomalle koko perheen voimin jos he sitä haluavat. Minä en valita sinusta älä sinäkään minun lapsista!
    Niin ja jos todellakin matkustat paljon niin kyllä tuota melua on joka puolella esim: hotellissa. Käytä korvatulppia!!!

    Äänestä

  • jo otsikosta kirjoitti:

    lukea sillä ketjun aloittaja puhui vaan reittilennoista ja eikä mistään hemmetin lomalennoista? vai mitä mieltä rouva on?

    Äänestä

  • ihme hommaa kirjoitti:

    lukea sillä ketjun aloittaja puhui vaan reittilennoista ja eikä mistään hemmetin lomalennoista? vai mitä mieltä rouva on?

    ap. ei mainitse missään kohtaa nimenomaan reittilentoja, mutta "Toiseksi suurin osa tällä palstalla kirjoittavista on menossa LOMALLE, eli lomalennolle. Sinä et siellä koneessa ole(toivottavasti)." tuota lausetta sinä et ilmeisesti tajua???

    Äänestä

vanhemmilla pitäisi olla senverran itsekritiikkiä , että liian pienten , siis vauvojen kanssa ei pitäisi lähteä lentokoneisiin ja laivoille ollenkaan.

Leikki-ikäiset , jos ne on pakko ottaa mukaan , voisi lievästi rauhoittaa , että nukkuisivat lennon ajan, annetaanhan aikuisillekin lennoille rauhoittavia , jos niitä pyytävät.

Isompien lasten taltuttamiseksi riittänee pelko lennon keskeyttämisestä, silloin jopa uusavuttomienkin luulisi kaitsevan penskansa.

Laivoilla henkilökunnan kauhuna on lapset jotka kiipeilee kaiteilla, pöydillä ja ikkunoilla.
On suoranainen ihme että laivoista ei tipu näitä kurittomia kersoja, niin välinpitämätöntä on nonesti humalaisten vanhempien meininki.

Kyllä jokainen matkustaja , itsemaksava tai firman piikkiin matkaava on matkarauhansa ansainnut , joten "lapselliset" pitäkää kersanne kurissa ja antakaa kanssaihmisille rauha.

Äänestä
  • Simo ja mee terrorisoimaan jotain muuta palstaa...

    Äänestä

Viestistäsi pisti silmään erityisesti se että näyttää myös että nomaali jutustelu lapsen ja vanhemman välillä ärsyttää sinua siis lapset pitäisi olla aivan hiljaa. Toivottavasti odotat sitä myös aikuisiltakin.
Taidat olla sosiaalisesti rajoittunut perus suomalais-ugrilainen juntti. Ja mitä tulee lasten häiritsemiseen niin kyllä varmaan jokainen vanhempi tekee parhaansa ja toivoo itsekin että lapset käyttäytyisivät hyvin eivätkä kiukuttelisi sen verran raskasta se on myös vanhemmille mutta niin kuin aikaisemminkin mainittiin lapsilla on niitä huonoja ja hyviä hetkiä ja lapsi ei voi hillitä itseään samalla tavalla kuin aikuinen esim. nälän tai yliväsymyksen sattuessa ja normaali ihminen kyllä tämän ymmärtää ja kestää. Tuskin kukaan todella huutaa kuusi tuntia putkeen tai jos näin on ollut niin sääliksi käy sitä lasta, varmaan sairas on ollut. Onneksi kaikille lapsille ei osu se känkkäränkkähetki matkoilla ja suurimmaksi osaksi matkat ja lennot sujuu hyvin meillä ja muilla.

Äänestä
  • Lapset on kivoja, jos ne on omia.

    Äänestä

Kuten sanoit, jokaisella on oikeus vaikka matkustaa täpötäydessä lentokoneessa sairaidenkin lapsien kanssa jotka möykkää ja on aivan hirveitä. Turhaan tulet totuuden torvena tänne toitottelemaan. Ei auta, säästä energias vaikka työpaikan vaihdokseen johonkin missä et takuuvarmasti joudu lasten kanssa tekemisiin.

Äänestä
  • ottamaan muut ihmiset huomioon. Ei kasvattaminen kuulu vieraille, vaan ihan omille vanhemmille. Joka paikassa törmä tänä päivänä huonotapaisiin ihmisiin. Vanhemmat antavat lapsilleen mallin ja syy on silloin heissä eikä lapsissa.

    Yleisesti ottaen autossa, veneessä eikä lentokoneessa hypitä, vaan istutaan hiljaa. Vanhempien asia on hankkia lapsille tekemistä matkan ajaksi, jotta hiljaa istuminen on helpompaa. Lentoyhtiöillä on pelejä ja videoita matkan aikana myös.

    Koettakaa nyt kuitenkin itse kukin tahollanne olla joustavia. Lapsissa on tulevaisuus.

    Äänestä

  • SINÄ LAPSESI kirjoitti:

    ottamaan muut ihmiset huomioon. Ei kasvattaminen kuulu vieraille, vaan ihan omille vanhemmille. Joka paikassa törmä tänä päivänä huonotapaisiin ihmisiin. Vanhemmat antavat lapsilleen mallin ja syy on silloin heissä eikä lapsissa.

    Yleisesti ottaen autossa, veneessä eikä lentokoneessa hypitä, vaan istutaan hiljaa. Vanhempien asia on hankkia lapsille tekemistä matkan ajaksi, jotta hiljaa istuminen on helpompaa. Lentoyhtiöillä on pelejä ja videoita matkan aikana myös.

    Koettakaa nyt kuitenkin itse kukin tahollanne olla joustavia. Lapsissa on tulevaisuus.

    Ei varsinkaan, jos niitä ei kasvateta.

    Olen aloittajan kanssa harvinaisen paljon samaa mieltä. Maksaisin jopa joskus hiukan ylimääräistä jos lennolla ei olisi lainkaan lapsia. Yleensä pyydän lähtöselvityksessä jo paikan kaukana kakaroista. Useimmiten sen olen saanutkin. Lennän lähes aina reittilennoilla, joten lapsiakin on harvemmassa kuin seuramatkojen karjankuljetusbokseissa.

    Sama juttu juhlien suhteen (esim. häät), naurettavaa että sinne pitää vieraiksi raahata kaikki kulmakunnan kakarat ja näin juhlinnasta ei tule mitään. Arvostan hääparia, joka suoraan kutsussa mainitsee, että ei lapsia.

    Ja, kyllä! Minulla ei ole, eikä tule olemaan lapsia. Tämä aivan omasta päätöksestä.

    Äänestä

  • tulevaisuutta!!!!!! kirjoitti:

    Taidatkin olla siitä katkera. Jos olisit sinut lapsettomuuden takia, olipa sen syy mikä tahansa, et tänne tuolla asenteella kirjoittaisi. Itsekin olet ollut lapsi. Olet jonkun lapsi.

    Äänestä

  • kulvevi lapsosen tie kirjoitti:

    Taidatkin olla siitä katkera. Jos olisit sinut lapsettomuuden takia, olipa sen syy mikä tahansa, et tänne tuolla asenteella kirjoittaisi. Itsekin olet ollut lapsi. Olet jonkun lapsi.

    Luojalle kiitos, että on keksitty toimenpiteet, ettei niitä pentuja tähän perheeseen synny!

    Olen ollut sinut lapsettomuuteni kanssa koko ikäni, siis siitä asti kun olen asian ymmärtänyt. Minä rakastan vapautta ja omaa aikaa. Voin mennä ja tulla kuten haluan, rahani voin käyttää ainoastaan itseeni, voin lähteä maailmalle tai juhliin silloin kun huvittaa, ei tarvitse lapsenvahteja kysellä ja jos ei huvita mennä, voin vetää lonkkaa vaikka koko viikonlopun, ei tarvitse syöttää ja pestä kakkapyllyjä tämäntästä. Voi tätä elämän vapautta!

    Olet oikeassa olen ollut lapsi ja olen edelleen vanhempieni lapsi. Toivottavasti olen osannut tuolloin käyttäytyä ns. ihmisten ilmoilla, ettei vanhempieni ole tarvinnut hävetä ja muiden ihmisten kestää...

    Äänestä

  • tsiisus, päinvastoin kirjoitti:

    napaasi elämäsi suurimpana juttuna:) Toivottavasti ei hoitoalalle pyrkivä esikoiseni koskaan joudu/jouda sinua hoitamaan kun p-kat housussa istut jossain vanhainkodissa yksinäisenä.. Se se vasta on vapautta!! Riippumatonta elämää!!

    Äänestä

  • vaan omaa kirjoitti:

    Makaa se sinunkin lapsesi joskus siellä vanhainkodissa paskat housuissa vaikka kuinka hoitoalalla olisi. Onko edellisen kirjoittaja mielestäsi jotenkin toisen luokan ihminen, kun ei lapsia ole hankkinut?

    Äänestä

  • tsiisus, päinvastoin kirjoitti:

    Luojalle kiitos, että on keksitty toimenpiteet, ettei niitä pentuja tähän perheeseen synny!

    Olen ollut sinut lapsettomuuteni kanssa koko ikäni, siis siitä asti kun olen asian ymmärtänyt. Minä rakastan vapautta ja omaa aikaa. Voin mennä ja tulla kuten haluan, rahani voin käyttää ainoastaan itseeni, voin lähteä maailmalle tai juhliin silloin kun huvittaa, ei tarvitse lapsenvahteja kysellä ja jos ei huvita mennä, voin vetää lonkkaa vaikka koko viikonlopun, ei tarvitse syöttää ja pestä kakkapyllyjä tämäntästä. Voi tätä elämän vapautta!

    Olet oikeassa olen ollut lapsi ja olen edelleen vanhempieni lapsi. Toivottavasti olen osannut tuolloin käyttäytyä ns. ihmisten ilmoilla, ettei vanhempieni ole tarvinnut hävetä ja muiden ihmisten kestää...

    Lapset kuuluvat elämään kuten kaiken muunkin ikäiset ihmiset.Eiköhän lomamatkat ole tarkoitettu kaikille,myös lapsiperheille.Ja omasta kokemuksesta voin sanoa että enemmän harmia aiheuttavat känniset öykkärit kuin lapset.Löyhennä vähän pipoa,ihmisiä me kaikki olemme niin lapset kuin vanhukset.

    Äänestä

  • siru kirjoitti:

    Ei kai niitä lapsia hankita/saada sitä varten että hoitavat meitä (vanhempiaan) iäkkäinä, kun me olemme p*skat housuissa?

    Kyllä tänä päivänä monet iäkkäät vanhemmat saavat olla ihan vain yksinäisinä kotonaan tai laitoksessa, koska omat lapset eivät välitä/ehdi hoitamaan ja käymään.

    Onpa itsekäs syy hankkia lapsia, jos se on tämä, ettei tarvitse olla vanhuksena yksinäinen.

    Äänestä

  • myös lapseton kirjoitti:

    Makaa se sinunkin lapsesi joskus siellä vanhainkodissa paskat housuissa vaikka kuinka hoitoalalla olisi. Onko edellisen kirjoittaja mielestäsi jotenkin toisen luokan ihminen, kun ei lapsia ole hankkinut?

    Mitä te lapsettomat tulette näille sivuille, ette tosiaan ole sinut asian kanssa. Emmehän mekään tule teidän sinkkujen tai lapsettomien sivuille parjaamaan teitä. Hävetkää.

    Äänestä

  • ette voi olla tosissanne, ä... kirjoitti:

    Ei kai niitä lapsia hankita/saada sitä varten että hoitavat meitä (vanhempiaan) iäkkäinä, kun me olemme p*skat housuissa?

    Kyllä tänä päivänä monet iäkkäät vanhemmat saavat olla ihan vain yksinäisinä kotonaan tai laitoksessa, koska omat lapset eivät välitä/ehdi hoitamaan ja käymään.

    Onpa itsekäs syy hankkia lapsia, jos se on tämä, ettei tarvitse olla vanhuksena yksinäinen.

    Ei kai kaikki ajattelekaan niin. Minulla on lapsia enkä odota että he minut hoitavat. Olen hankkinut lapset iäkkäämpänä kuin esim. vanhempani. Suomessa muutenkaan ei lapset hoida vanhempiaan.

    Äänestä

  • en halua sitä kirjoitti:

    Ei kai kaikki ajattelekaan niin. Minulla on lapsia enkä odota että he minut hoitavat. Olen hankkinut lapset iäkkäämpänä kuin esim. vanhempani. Suomessa muutenkaan ei lapset hoida vanhempiaan.

    toki toivon, että joku arvo mulle annetaan siis että lapseni arvostavat minua hyvästä vanhemmuudesta ja sitten kun olen vanha ja raihnainen niin muistavat minua sitten vielä. uskon ja luulen, että niin voi käydä. itse muistan omia vanhempia ja isovanhempia ja meillä on aina ollut hyvin läheiset hyvät välit.

    Äänestä

  • tsiisus, päinvastoin kirjoitti:

    Luojalle kiitos, että on keksitty toimenpiteet, ettei niitä pentuja tähän perheeseen synny!

    Olen ollut sinut lapsettomuuteni kanssa koko ikäni, siis siitä asti kun olen asian ymmärtänyt. Minä rakastan vapautta ja omaa aikaa. Voin mennä ja tulla kuten haluan, rahani voin käyttää ainoastaan itseeni, voin lähteä maailmalle tai juhliin silloin kun huvittaa, ei tarvitse lapsenvahteja kysellä ja jos ei huvita mennä, voin vetää lonkkaa vaikka koko viikonlopun, ei tarvitse syöttää ja pestä kakkapyllyjä tämäntästä. Voi tätä elämän vapautta!

    Olet oikeassa olen ollut lapsi ja olen edelleen vanhempieni lapsi. Toivottavasti olen osannut tuolloin käyttäytyä ns. ihmisten ilmoilla, ettei vanhempieni ole tarvinnut hävetä ja muiden ihmisten kestää...

    Niin, kysypäs vanhemmiltasi millainen olet ollut. On se kiukuttelukohtaus ollut joskus sinullakin, mutta jos ei lennolla niin sitten jossain muualla. EIkä lapsikaan opi matkustamaan jos ei koskaan matkustella. Ja kyllä sitä ääntä voi päästää matkustelun aikana ihan aikuinen nauraa kihertäessään enkä voi muuta kuin moittia joiden kanamaisten naisten kaakatusta...huh huh...mitä sitten teineihin tulee...eli vois haukkua yhtä sun toista. Se, että mikä viha teillä sulla tuntuu olevan lapsiin, niin ihmetyttää. Samalla tavalla kuin sinä nautit vapaudesta, nautin minä oman lapseni kakkapyllyn pesusta, ihanan ihon tuoksusta, puklista ym. eikä minun onneksi todellakaan tarvitse hoitaa niitä yksin, vaan minulla on mies, isovanhemmat jne. eikä elämä lopu lapseen, kyllä minäkin haluan ja pääsen menemään, tosin kun perhettä perustaa sitä on ne juoksut juossut jo ja elämätä hauaa muuta. Ainakin minä. Minusta on ihanaa harrastaa nyt kaikenlaista koko perheen voimin, käydä Islannissa tms. patikoimassa tms. Meille lomareissut ei todellakaan ole vain sitä löhöämistä, vaan melko lailla sitä samaa elämää mitä haluisi tehdä Suomessakin. Matkailu avartaa ja aina oppii uutta. MInulla ei ole lapsettomia ihmisiä vastaan mitään, mutta ihmettelen, että mitä sitten notkutte täällä jos kaikki on hyvin. Tuskin niitä ärsyttäviä lapsia kohdallenne on niin paljon sattunut. Tai jos on, ihmettelen sitäkin.

    Äänestä

  • täällä notkutte kirjoitti:

    Mitä te lapsettomat tulette näille sivuille, ette tosiaan ole sinut asian kanssa. Emmehän mekään tule teidän sinkkujen tai lapsettomien sivuille parjaamaan teitä. Hävetkää.

    Saisitte itse hävetä sen jälkikasvunne kanssa. Mutta kun lusikalla ja pienellä sellaisella on annettu, ei voi kauhalla vaatia, ei teiltä eikä niiltä teidän kullannupuiltakaan..tietäähän sen, miksi tekin kerran vuodessa sinne Kanarialle lennätte, automatkalla taitaa se meteli käydä vain omiin korviin.

    Kuka tässä Kanariasta on puhunut. Kyllä me matkustellaan vähän paremmissa paikoissa kuin turistirsissä jonne te lapsettomat menette gigoloita jahtaamaan. Älä notku näillä palstoilla, jos sulla ei ole lapsia, eikös tämä keskustelupalsta ole äidit ja isät puolella, mene sinne yleistä lentämisestä-palstoille valittamaan. Sulla taitaa tinnittää ja se käy korviisi. Mulle lapsieni ääni on musiikkia ja muistutus siitä, että aikanaa nekin ovat aikuisia ja osaavat vaikka mitä.

    Äänestä

  • kuin vas.jalan saapas kirjoitti:

    Ehkä olette tosiaan päässeet suomalaisten karvahattujen uuteen in-paikkaan Thaimaaseen. Siellä ollaankin lapsia kohtaan niin ystävällisiä.

    Äänestä

  • lasten mekka kirjoitti:

    Ehkä olette tosiaan päässeet suomalaisten karvahattujen uuteen in-paikkaan Thaimaaseen. Siellä ollaankin lapsia kohtaan niin ystävällisiä.

    ja sellainen jolla on hyvä itsetunto. Itse ajattelin Islantia ja kaunista Eurooppaa. Mitä sitten tarkoittanet Thaimaan lapsiystävällisyydellä, jätettäköön se omaan arvoonsa. Sinä sen parhaiten tiedät. Ihmettelen, miten lapsiin kohdistuva tykkääminen on joko inhoamista kuten nämä lapsettomat kirjoittelijat ovat tuoneet esille tai sitten jotain sairasta tykkäämistä jotä sinä peräänkuulutat.

    Äänestä

"Joudun työni puolesta reissaamaan hyvinkin paljon pitkin Suomea ja Eurooppaa."
"Siinä onkin ihana nauttia viiden tunnin ajan ilmapiiristä."

Pari kommenttia:
a) Kerroit matkustavasi työsi puolesta paljon Euroopassa. Kerrotko vielä, mistä mihin Euroopan sisällä (jopa syrjäisestä Suomesta) kestää lentää 5 tuntia? Suorasta lennostahan tässä täytyy olla kyse, sillä tuskin mainitsemasi perhe on sinua seurannut toiseen koneeseen.

b) Mikäli matkustat työksesi, niin miksi matkustat economy-luokassa? Jos vastauksesi on että työnantaja vaatii, niin kehotan vaihtamaan työnantajaa mahdollisimman nopeasti.

Äänestä
  • meistä on ollut lapsi joskus!!!! muistakaa se, ja veikkaan että ap kerjoittaja olis ollu ihan samanlainen lapsena lentokoneessa!! sekö olis elämän rikkautta jos kaikki, jopa pienet lapset vaan istuisivat kädet ristissä penkillä, ettei vain häiritse muita? kannattaa tollaisten heikkohermojen opetella käyttämään vaikka korvakuulokkeita, niitä kun on nykyään markkinoilla vaikka minkälaisia ja eikun musat täysille, ettei kuulu mekkala?? en voi muuta kun ihmetellä ihmisten, varsinkin lapsettomien, kyvyttömyyttä ajatella asoita perheiden kannalta.. jos lopettasitte sen omaan napaan tuijottamisen, niin huomaisitte ettei tämä maailma niin paha olekkaan.. niin ja sanottakoon vielä että jospa yrittäisit ensi kerralla ottaa ihan toisenlaisen asenteen kun koneeseen menet ja huomaat siellä lapsiperheen. POSITIIVSEN sellaisen.. vituttaa muuten huomattavasti vähemmän....

    Äänestä

Uskomatonta suvaitsemattomuutta kun tätä tuubaa on lukenut. Voimia sinulle Simo, lääkkeet on jo keksitty...Lapseni voivat ulkomailta tuoda sinulle hieman reseptitöntä rauhoittavaa...

Äänestä

On sulla köyhä työnantaja poloinen liikemies kun et pääse edes 1. lk matkustamaan! Heh heh, kuinka opetat lasta niin ettei se oksenna lentokoneessa??? Se tuskin on vanhempien vika. Miksei yhtä hyvin perusteta lentoreittejä vain liikemiehille, pääsisimme me muut helpommalla. Ovathan he NIIN kokeneita lentomatkustajiakin!

Äänestä

Onko sinulla lapsia?

Äänestä
  • eikä naista saanut...ei osaa lisääntyä ja sehän suututtaa...

    Äänestä

Ymmärrän Simo sinua oikein hyvin. Itse myös inhoan näitä huonosti käyttäytyviä lapsi perheitä. Lapset potkivat edellä istuvan penkkiä, meluavat, juoksevat käytävillä... Ja vanhemmat istuvat niinkuin mitään normaalista poikkeavaa ei tapahtuisi. Eli, nämä perheet eivät ehkä kykene käyttäytymään missään muuallakaan kanssaihmisiä kunnioittaen. Kaikki varmasti suhtautuvat ymmärtäväisesti jos esim. vauva itkee (voi olla korvat kipeät tms.) mutta jo n.2vuotiaan pitää ymmärtää mitä ei sana tarkoittaa.
Olemme itse matkustaneet ympäri maailmaa siitä asti kun ensimmäinen oli 7kk ja kukaan ei varmasti voi sanoa että olisimme koskaan olleet häiriöksi. On vanhenpien velvollisuus pitää lapsi istumassa penkillä (eihän auto matkallakaan loikkia pitkin autoa..)Lapsia VOI KIELTÄÄ jos he jollakin tapaa häiritsevät kanssa ihmisiä jne. Matkoille olemme varanneet paljon hiljaista viihdykettä ja matkustaminen (kohde, matkan pituus, lentoaikataulut..)on muutenkin suunniteltu lasten sen hetkisen iän, unirytmien ym. mukaan.

Äänestä
  • ..mieltä kanssasi.

    Kyllä varmasti lasten kanssa matkustettaessa voi eteen tulla pieniä "konflikteja" tai lapsi voi vaikka hetken itkeä, kun korviin koskee yms.
    Se ei kuitenkaan tarkoita, että lapset saavat mellastaa mielin määrin sen enempää koneessa kuin lomakohteessakaan.
    Kyllä meillä ainakin on säännöt käyttäytymisestä (niin kotona kuin matkoilla), joita pyritään noudattamaan ja aiheuttamaan mahdollisimman vähän häiriötä kanssamatkustajille niin lapsettomille kuin lapsellisille. Emme halua itsekään, että jokuu roikkuu niskassa, potkii selkään, huutaa korvaan yms.

    En voi käsittä, että täällä lapsiaan puolustelleet ovat tosiaan vanhempia. Lapsille sallitaan kaikki riekkuminen ja toisten häirintä ja ihmisiä, jotka eivät ole ihastuneet kullannuppujenne häiriökäyttäytymiseen, kutsutaan lapsenvihaajiksi??!! Kyllä on tapakoulutuksen paikka ilmeisesti ensin vanhemmille.
    Meillä vanhemmilla on oikeus sekä velvollisuus huolehtia lapsistamme, myös siitä ,että he kunnioittavat muita ihmisiä. Vaikeaahan se tietysti on, jos malli puuttuu...

    Äänestä

  • myöskin lapset 7 ja 10 kirjoitti:

    ..mieltä kanssasi.

    Joo, mutta kyllä mä lastenvihaajilta omia lapsiani puolustan, jos tänne tullaan nälvimään syyttä suotta ja yleistämään kaikkia vanhempia tai lapsia. En mäkään halua, että matkoilla mun selkänojaa potkitaan enkä anna omien lapsieni potkia. Mutta kyllä täällä selvästi on ihmisiä, joilla on joku tarve tulla tänne palstalle haukkumaan. Itsekin menit siihen halpaan, että pulustat näitä sairaita ihmisiä, kun katsotaan tätäkin keskustelun tasoa. Ja jotenkin paistaa läpi omahyväisyytesi, että en minä vaan ne muut vanhemmat. Et sinäkään ole täydellinen vanhempi. Asennevammaisuus se on joka ei lapsia siedä. Ei sellaiset siedä niitä vaikka kuinka kiltisti olisivat. Ja että aina muka vanhempien syy. Mua niin sapettaa tää suomalaisten tapa, että aina etsitään sitä syyllistä. Se on sen syy ja sen ja sen. Psykologit on jo aiko päiviä sitten jopa sanoneet senkin, ettei aina voi lapsuuttaan syyttää saati vanhempiaan jos elämässä menee joskus isompana huonosti. Huh huh, hankkikaa jo elämä.

    Äänestä

Me matkustamme, lasten kanssa, viime matkalla hereilla piti edessa kuorsaava mieshenkilo, todella aanekas kuorsaus, puolisoni tuli juuri viime viikolla Suomesta, hereilla piti omasta pullosta alkoholia nauttinut tyomatkalle tullut miesvaljakko. Kerran on eras hieman liian paljon nauttinut naisihminen kaatunut penkkiemme paalle ja drinkit siina mukana, olipa kiva istua kostealla penkilla loppumatka...

ja, niin, nama kaikki ovat tapahtuneet siella business-luokassa ;-)

eli, ala kiltti yleista, jos joidenkin lapset eivat osaa olla koneessa. Kun pienesta pitaen kulkee vanhempien mukana, niin koneessa olemiseenkin tottuu. Pienet vauvat sita paitsi nukkuvat lahes koko matkan, ainakin meilla, ja aivan pienilla vauvoilla ei pitaisi edes korvien kanssa olla nousuissa ja laskuissa mitaan ongelmaa, nain on lastenlaakari asian selostanut, korvien rakenne on kuulemma viela erilainen kuin aikuisella.

Sinakin muuten olet varmaan joskus ollut ensimmaista kertaa lentokoneessa ;-),kuinkas vanha olit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Simo kirjoitti:

Eli...

Joudun työni puolesta reissaamaan hyvinkin paljon pitkin Suomea ja Eurooppaa.

Mikään ei syö miestä niin paljon kuin työpäivän, taksimatkan, lentokentän ja turvatarkastusten jälkeen istahtaa koneeseen ja sitten...

Eikös siihen käytävän toiselle puolelle parkkeeraa ihana uusperhe kolmen lapsen voimin. Yksi huutaa koko lennon, toinen ravaa käytävää kysellen kaikkea mahdollista kaikilta mahdollisilta ja se viimeinen oksentelee pitkin konetta käytännössä koko matkan noususta laskuun.

Siinä onkin ihana nauttia viiden tunnin ajan ilmapiiristä.

No okei, tässä oli yksi esimerkki viime viikolta, mutta lähes aina mukana on joku uusavuton perhe joka matkustaa neitsytmatkallaan ja käytös on se mukaista. ”Katos Pekka, kaikki näyttää niin pieneltä…”

Miksette arvon vanhemmat ette ensinnäkään ota huomioon muita matkustajia, ja toisekseen jokaisella meillä on oikeus nauttia matkustamisesta siinä missä perheellisilläkin.

Opettakaa lapsenne edes käyttäytymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu