Jälleen yksi surkea scifi-karseus, täynnä kliseitä&kirjotusvirheitä, yms. Jos viittit lukea, niin arvostele! (rakentavasti mielellään)
Kapina
1. osa
Läjä kirjaimilla täyteen ahdettuja paperiarkkeja jökötti Kirjakon työpöydällä. Tarinan alku oli jo valmis, mutta Kirjakkoa vaivasi ongelma, miten päähenkilöt voisivat selvitä tilanteesta, johon hän oli heidät asettanut. Kirjakko laitteli paperiarkit järjestykseen ja piilotti pinkan työpöydänlaatikkoonsa tietoisena ärsyttävästä inspiraation puutteesta ja meni katsomaan televisiosta illan elokuvaa.
***
Zaqqarac pyyhkäisi jälleen kerran kasvoilleen valuneet mustat pitkät hiukset pois ja katseli tavastaan poiketen järkyttyneenä ja kauhistuneena liekeissä välkehtivää apean kaunista Kuunkajon linnaa. Mirazel oli siellä, lukittuna ikkunattomaan huoneeseen seuranaan vain järkähtämätön sotilasrobotti, joka ei rikkoisi käskyjä vaikka maailma loppuisi. Mitään toivoa ei ollut, kaikki oli menetetty. Kapina hävittiin ja Ceasarna tulisi hallitsemaan Sisä-Aurinkokuntaa loppuun asti. Zaq havahtui epäuskoisesta tuijotuksesta Pron huutaessa hänen nimeään, vain herätäkseen sumeaan epätodentuntuiseen todellisuuteen. Koko paikka kylpi raivoisissa liekeissä ja joku raahasi häntä heidän varastamalleen avaruusalukselle päin. Zaq yritti hyväksyä totuuden. Marsin keskuspoliisi nappaisi heidät alta aikayksikön ja murskaisi avaruusromuksi leijumaan meteoriittivyöhykkeelle, miljardit ihmiset joutuisivat elämään loppuelämänsä aivopestyinä, vailla omaa tahtoa. Zaq tunnisti häntä raahaavan ihmisen olevan joukon pilotti, Dendee. Matkustamossa kaikki muut jo olivat, vain Mirazel puuttui.
***
Kirjakko ei pystynyt keskittymään televisiosta tulvivaan dinosaurusten karjuntaan ja jutun sankarin heilan kirkunaan, vaan mateli mietteliäänä takaisin työhuoneeseensa, tuijotti kiitävän hetken sitä, mitä oli saanut aikaiseksi romaaniinsa, poimi sen pöytälaatikosta ja vetäytyi lukemaan sitä sohvan nurkkaan.
***
Vain kuukausi sitten Zaq kolusi seikkailunhaluisena Aurinkokunnan kaukaisimpiakin kolkkia satunnaisten kaveriensa kanssa, uhraamatta ajatuksiaan Maan, Marsin ja Deimoksen pinnalla ja sen alla asuville ihmisorjille. Muutama vuosi sitten hän oli ollut yksi heistä, mutta päässyt karkaamaan Kuuhun ja aloittanut opiskelunsa kosmosmagian yliopistossa. Nyt hän oli jo täysverinen kosmosvelho, ja menneisyyden ikävistä muistoista oli jäljellä enää Laitoksella asennettu robottikäsi. Myös Zaqin kaveri, taidokas avaruuspilotti, vaaleahiuksinen ja harmaasilmäinen Dendee joutui muinoin mätänemään orjana Laitoksella, mutta ei suostunut unohtamaan kokemuksiaan.
Tritonin pinta viesti tylsyydestä ja ankarista oloista karkealla louhikkoisella pinnallaan, eikä sille vielä oltu rakennettu toimivaa ilmakehää, joten sitä asuttivat vain sinne tänne ripotellut tutkimusasemat ja satunnaiset maaperää analysoivat robotit. Tähtitaivas ja aurinko paistoivat mustaakin mustemmalla taivaalla ja Jupiterin valtaisa kokonaisuus uhkui voimaansa aivan pikku Tritonin vieressä. Zaq teki viimeiset arviot silmäilemällä Tritonia tutkivasti ja lopulta hyväksyvästi. Paikka oli täydellinen pienelle piilopaikalle, jota Zaq ja Dendee pian tarvitsisivat.
Pari tarkkaavaisia sinisiä silmiä tutkiskeli omistajansa mielestä melkoisen kiehtovaa vaikkakin karua Tritonin pintaa. Tuo harmaahapsinen mies tunnettiin paremmin omissa piireissään nimellä Masterson. Hänen tehtävänään oli suunnitella Tritonille uusinta teknologiaa oleva ilmakehä, joka myös pysyisi sen pinnalla huonon vetovoiman puutteessakin. Mutta sitä hän ei aikonut tehdä, vaan hänellä oli aivan omat suunnitelmansa.
Nuoruusvuosinaan Masterson tuli oitis kuuluisaksi vastustaessaan Maan ja Marsin yhdistynyttä korkeinta hallituspiiriä, joka aikoi asennuttaa, ja myös asensikin Maan, Marsin ja Marsin kuiden asukkaille tietynlaiset mikropiirit aivoihin, jotka käytännössä jäljittivät kantajansa sijainnin ja mielitilat, veren alkoholipitoisuuden, ajatukset, kaikki. Nyttemmin mikropiirejä on lisätty niin, ettei kantajalla ole edes omaa tahtoa, vaan sitä ohjataan Keskuksesta, jonka sijainnin vain harvat tietävät. Ihmisiä, jotka olivat korkeimman hallituspiirin lisäksi välttäneet mikropiirit, oli vain muutama tuhat, suurin osa puolueettomana ja omassa maailmassaan elävällä Kuulla asuvia, Marsin Keskusyksikön työntekijöitä, muutamia lainsuojattomia sekä tietenkin rikkaat ja vaikutusvaltaisimmat. Masterson oli yksi heistä, joka oli onnekseen ollut korvaamaton planeettojen ja kuiden asuttamisprojektille. Hän oli haudannut ajatukset vastatoimista korkeinta valtapiiriä vastaan melkeinpä viideksikymmeneksi vuodeksi vaikuttaakseen syyttömältä, mutta oli nyt pitkän odotuksensa jälkeen kaivanut vanhat suunnitelmat esiin. Enää tarvittiin vain kourallinen liittolaisia, hitusen aikaa ja kärsivällisyyttä sekä tarvittavat resurssit.
Räiskyvän kaunis, mutta koko ikänsä masentuneena ollut Mirazel Mercurio ei ollut yhtä onnekas mikropiirien suhteen, vaan ne oli asennettu hänelle tavalliseen tapaan heti syntymän jälkeen, kuten kaikille Laitoksella puurtaville orjille. Hän itse ei kuitenkaan ymmärtänyt olevansa orja, vaan piti työstään, joka koostui päivästä päivään Laitoksen puutarhoilla kastelujärjestelmien valvomiseen, sammuttamiseen ja käynnistämiseen, jättiläistomaattien kasvukehityksen seuraamiseen ja päivän päätteeksi paikan siivoamiseen. Jokainen päivä oli samanlainen, mutta Mirazel ei koskaan muistanut piirien ansiosta edellistä päivää. Mikään ei koskaan muuttunut, päivät olivat toistensa klooneja. Jos Mirazelilla olisi ollut oma tahto, hän olisi halunnut pois, vapauteen. Mutta niin ei ollut. Hän oli nyt seitsemäntoistavuotias, ja saisi kärsiä kloonipäivistä vielä 194 vuotta, 11 kuukautta ja 12 päivää, kuolisi klo. 12:54, ja mikropiireihin oli ohjelmoitu, että minuuttia ennen sitä hän lopettaisi työnsä ja kävelisi Laitoksen ruumishuoneelle makaamaan valmiiksi varatulle levylle. Se tulisi olemaan luultavasti ainoa erilainen päivä syntymäpäivän lisäksi, minkä hän oli viettänyt. Mutta onnekseen hän oli väärässä.
***
Kirjakko havahtui ajatuksistaan puhelimen ärsyttävään pirinään. Tietenkin soittaja oli tekopirteä Amerikassa asuvan täti amerikkalaismaisine tervehdyksineen. Niin kävi joka viikko ja Kirjakko joutui jälleen kerran kuulemaan voivotukset, että Mike-serkulla oli kurkku kipeä ja Susan parka ja se Jackin vetelys aikoivat mennä naimisiin ensi kesäkuussa. Onneksi tädin puhetulvan katkaisi tämän bulldoggi Striker, joka luultavasti järsi tädin jalkaa saadakseen päivän ruoka-annoksensa. Kirjakko vetäytyi takaisin tuijottamaan pöydälle jäänyttä paperipinkkaa, joka suorastaan odotti häntä.
***
Pistäväsilmäinen Saqetaurios Syco, joka tunnettiin paremmin nimellä Sycho, vielä paremmin nettinimelllään Ceasarna, askarteli jälleen kerran tapansa mukaan Sisä-Aurinkokunnan nettinäyttö edessään surffaillen verkossa ammattilaismaisesti. Se ei ollut pelkkä harrastus, vaan Sycho oli antanut tehtäväkseen etsiä tiedot, miten Tritonin asemakaavahanke ja ilmakehänrakennushanke edistyivät, eikä hän vielä ollut löytänyt muuta kuin ilmakehäprojektin päälikön, Masterson ”Mas” Mercurion tiedot, kuvan ja historiikin, joka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta. Mies oli vastustanut Sisä-Aurinkokunnan korkeinta valtaa saaden ajatuksilleen monia kannattajia, kuitenkaan saamatta mitään muuta aikaan, kuin pikkutekijäksi tavallista enemmän kohua ja levottomuutta. Sycho pystyi sanomaan ylpeänä olevansa Marsin ja Maan liittoutuneen korkeimman vallan jäsen, yksi viidestä, mutta harmikseen se, joka jäi aina suunnitelmien teon ulkopuolelle. Enää se ei kuitenkaan haitannut. Sycho oli valtaa pitävän perheen nuorin, vain viisitoistavuotias, mutta silti viisikosta vallanhaluisin, älykkäin ja ovelin, ja piti suuret suunnitelmansa vain omana tietonaan. Käyttämällä psykologista tietouttaan Mastersonin äijään hän laski, ettei ukko jättäisi kapina-aikeitaan korkeinta valtaa vastaan noin vain. Papparainen hautoi jotain, Sycho aavisti sen. Se sopi täydellisesti hänen suunnitelmiinsa. Masterson saisi olla hänen seuraava sätkynukkensa operaatiossa Révolution.
***
Muista arvostella!
Kapina
1. osa
Läjä kirjaimilla täyteen ahdettuja paperiarkkeja jökötti Kirjakon työpöydällä. Tarinan alku oli jo valmis, mutta Kirjakkoa vaivasi ongelma, miten päähenkilöt voisivat selvitä tilanteesta, johon hän oli heidät asettanut. Kirjakko laitteli paperiarkit järjestykseen ja piilotti pinkan työpöydänlaatikkoonsa tietoisena ärsyttävästä inspiraation puutteesta ja meni katsomaan televisiosta illan elokuvaa.
***
Zaqqarac pyyhkäisi jälleen kerran kasvoilleen valuneet mustat pitkät hiukset pois ja katseli tavastaan poiketen järkyttyneenä ja kauhistuneena liekeissä välkehtivää apean kaunista Kuunkajon linnaa. Mirazel oli siellä, lukittuna ikkunattomaan huoneeseen seuranaan vain järkähtämätön sotilasrobotti, joka ei rikkoisi käskyjä vaikka maailma loppuisi. Mitään toivoa ei ollut, kaikki oli menetetty. Kapina hävittiin ja Ceasarna tulisi hallitsemaan Sisä-Aurinkokuntaa loppuun asti. Zaq havahtui epäuskoisesta tuijotuksesta Pron huutaessa hänen nimeään, vain herätäkseen sumeaan epätodentuntuiseen todellisuuteen. Koko paikka kylpi raivoisissa liekeissä ja joku raahasi häntä heidän varastamalleen avaruusalukselle päin. Zaq yritti hyväksyä totuuden. Marsin keskuspoliisi nappaisi heidät alta aikayksikön ja murskaisi avaruusromuksi leijumaan meteoriittivyöhykkeelle, miljardit ihmiset joutuisivat elämään loppuelämänsä aivopestyinä, vailla omaa tahtoa. Zaq tunnisti häntä raahaavan ihmisen olevan joukon pilotti, Dendee. Matkustamossa kaikki muut jo olivat, vain Mirazel puuttui.
***
Kirjakko ei pystynyt keskittymään televisiosta tulvivaan dinosaurusten karjuntaan ja jutun sankarin heilan kirkunaan, vaan mateli mietteliäänä takaisin työhuoneeseensa, tuijotti kiitävän hetken sitä, mitä oli saanut aikaiseksi romaaniinsa, poimi sen pöytälaatikosta ja vetäytyi lukemaan sitä sohvan nurkkaan.
***
Vain kuukausi sitten Zaq kolusi seikkailunhaluisena Aurinkokunnan kaukaisimpiakin kolkkia satunnaisten kaveriensa kanssa, uhraamatta ajatuksiaan Maan, Marsin ja Deimoksen pinnalla ja sen alla asuville ihmisorjille. Muutama vuosi sitten hän oli ollut yksi heistä, mutta päässyt karkaamaan Kuuhun ja aloittanut opiskelunsa kosmosmagian yliopistossa. Nyt hän oli jo täysverinen kosmosvelho, ja menneisyyden ikävistä muistoista oli jäljellä enää Laitoksella asennettu robottikäsi. Myös Zaqin kaveri, taidokas avaruuspilotti, vaaleahiuksinen ja harmaasilmäinen Dendee joutui muinoin mätänemään orjana Laitoksella, mutta ei suostunut unohtamaan kokemuksiaan.
Tritonin pinta viesti tylsyydestä ja ankarista oloista karkealla louhikkoisella pinnallaan, eikä sille vielä oltu rakennettu toimivaa ilmakehää, joten sitä asuttivat vain sinne tänne ripotellut tutkimusasemat ja satunnaiset maaperää analysoivat robotit. Tähtitaivas ja aurinko paistoivat mustaakin mustemmalla taivaalla ja Jupiterin valtaisa kokonaisuus uhkui voimaansa aivan pikku Tritonin vieressä. Zaq teki viimeiset arviot silmäilemällä Tritonia tutkivasti ja lopulta hyväksyvästi. Paikka oli täydellinen pienelle piilopaikalle, jota Zaq ja Dendee pian tarvitsisivat.
Pari tarkkaavaisia sinisiä silmiä tutkiskeli omistajansa mielestä melkoisen kiehtovaa vaikkakin karua Tritonin pintaa. Tuo harmaahapsinen mies tunnettiin paremmin omissa piireissään nimellä Masterson. Hänen tehtävänään oli suunnitella Tritonille uusinta teknologiaa oleva ilmakehä, joka myös pysyisi sen pinnalla huonon vetovoiman puutteessakin. Mutta sitä hän ei aikonut tehdä, vaan hänellä oli aivan omat suunnitelmansa.
Nuoruusvuosinaan Masterson tuli oitis kuuluisaksi vastustaessaan Maan ja Marsin yhdistynyttä korkeinta hallituspiiriä, joka aikoi asennuttaa, ja myös asensikin Maan, Marsin ja Marsin kuiden asukkaille tietynlaiset mikropiirit aivoihin, jotka käytännössä jäljittivät kantajansa sijainnin ja mielitilat, veren alkoholipitoisuuden, ajatukset, kaikki. Nyttemmin mikropiirejä on lisätty niin, ettei kantajalla ole edes omaa tahtoa, vaan sitä ohjataan Keskuksesta, jonka sijainnin vain harvat tietävät. Ihmisiä, jotka olivat korkeimman hallituspiirin lisäksi välttäneet mikropiirit, oli vain muutama tuhat, suurin osa puolueettomana ja omassa maailmassaan elävällä Kuulla asuvia, Marsin Keskusyksikön työntekijöitä, muutamia lainsuojattomia sekä tietenkin rikkaat ja vaikutusvaltaisimmat. Masterson oli yksi heistä, joka oli onnekseen ollut korvaamaton planeettojen ja kuiden asuttamisprojektille. Hän oli haudannut ajatukset vastatoimista korkeinta valtapiiriä vastaan melkeinpä viideksikymmeneksi vuodeksi vaikuttaakseen syyttömältä, mutta oli nyt pitkän odotuksensa jälkeen kaivanut vanhat suunnitelmat esiin. Enää tarvittiin vain kourallinen liittolaisia, hitusen aikaa ja kärsivällisyyttä sekä tarvittavat resurssit.
Räiskyvän kaunis, mutta koko ikänsä masentuneena ollut Mirazel Mercurio ei ollut yhtä onnekas mikropiirien suhteen, vaan ne oli asennettu hänelle tavalliseen tapaan heti syntymän jälkeen, kuten kaikille Laitoksella puurtaville orjille. Hän itse ei kuitenkaan ymmärtänyt olevansa orja, vaan piti työstään, joka koostui päivästä päivään Laitoksen puutarhoilla kastelujärjestelmien valvomiseen, sammuttamiseen ja käynnistämiseen, jättiläistomaattien kasvukehityksen seuraamiseen ja päivän päätteeksi paikan siivoamiseen. Jokainen päivä oli samanlainen, mutta Mirazel ei koskaan muistanut piirien ansiosta edellistä päivää. Mikään ei koskaan muuttunut, päivät olivat toistensa klooneja. Jos Mirazelilla olisi ollut oma tahto, hän olisi halunnut pois, vapauteen. Mutta niin ei ollut. Hän oli nyt seitsemäntoistavuotias, ja saisi kärsiä kloonipäivistä vielä 194 vuotta, 11 kuukautta ja 12 päivää, kuolisi klo. 12:54, ja mikropiireihin oli ohjelmoitu, että minuuttia ennen sitä hän lopettaisi työnsä ja kävelisi Laitoksen ruumishuoneelle makaamaan valmiiksi varatulle levylle. Se tulisi olemaan luultavasti ainoa erilainen päivä syntymäpäivän lisäksi, minkä hän oli viettänyt. Mutta onnekseen hän oli väärässä.
***
Kirjakko havahtui ajatuksistaan puhelimen ärsyttävään pirinään. Tietenkin soittaja oli tekopirteä Amerikassa asuvan täti amerikkalaismaisine tervehdyksineen. Niin kävi joka viikko ja Kirjakko joutui jälleen kerran kuulemaan voivotukset, että Mike-serkulla oli kurkku kipeä ja Susan parka ja se Jackin vetelys aikoivat mennä naimisiin ensi kesäkuussa. Onneksi tädin puhetulvan katkaisi tämän bulldoggi Striker, joka luultavasti järsi tädin jalkaa saadakseen päivän ruoka-annoksensa. Kirjakko vetäytyi takaisin tuijottamaan pöydälle jäänyttä paperipinkkaa, joka suorastaan odotti häntä.
***
Pistäväsilmäinen Saqetaurios Syco, joka tunnettiin paremmin nimellä Sycho, vielä paremmin nettinimelllään Ceasarna, askarteli jälleen kerran tapansa mukaan Sisä-Aurinkokunnan nettinäyttö edessään surffaillen verkossa ammattilaismaisesti. Se ei ollut pelkkä harrastus, vaan Sycho oli antanut tehtäväkseen etsiä tiedot, miten Tritonin asemakaavahanke ja ilmakehänrakennushanke edistyivät, eikä hän vielä ollut löytänyt muuta kuin ilmakehäprojektin päälikön, Masterson ”Mas” Mercurion tiedot, kuvan ja historiikin, joka vaikutti erittäin mielenkiintoiselta. Mies oli vastustanut Sisä-Aurinkokunnan korkeinta valtaa saaden ajatuksilleen monia kannattajia, kuitenkaan saamatta mitään muuta aikaan, kuin pikkutekijäksi tavallista enemmän kohua ja levottomuutta. Sycho pystyi sanomaan ylpeänä olevansa Marsin ja Maan liittoutuneen korkeimman vallan jäsen, yksi viidestä, mutta harmikseen se, joka jäi aina suunnitelmien teon ulkopuolelle. Enää se ei kuitenkaan haitannut. Sycho oli valtaa pitävän perheen nuorin, vain viisitoistavuotias, mutta silti viisikosta vallanhaluisin, älykkäin ja ovelin, ja piti suuret suunnitelmansa vain omana tietonaan. Käyttämällä psykologista tietouttaan Mastersonin äijään hän laski, ettei ukko jättäisi kapina-aikeitaan korkeinta valtaa vastaan noin vain. Papparainen hautoi jotain, Sycho aavisti sen. Se sopi täydellisesti hänen suunnitelmiinsa. Masterson saisi olla hänen seuraava sätkynukkensa operaatiossa Révolution.
***
Muista arvostella!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tein sitten kakkososan niitten ärsytykseksi, jotka eivät kuitenkaan viitsi lukea koko juttua. Alan kyllä tässä epäilemään tuleeko koko jutulle järhellistä päätöstä. Ja mokia varmasti on, en taida muistaa enää mitä viimeksi kirjotin...
2. osa
- ”Zaq, jos tekisimmekin Piilon Tritonin länsilohkolle? Vaikka siellä onkin se yksi pieni tutkimusasema, tuskin kukaan siellä kuitenkaan meitä hoksaisi. Kaikki muut lohkot on jo täytetty valvontalaitteistoilla.” Dendee haroi vaaleaa hiuskuontaloaan ja katsoi vuoron perään heidän hopeakylkisen avaruusaluksensa matkustamon pöydälle leväytettyä Piilon rakennuskaavaa ja Zaqin innosta tuikkivia vihreitä silmiä, mikä ennusteli aina jotain Dendeestä järjetöntä päähänpistosta.
- ”Rauhoitu. Teemme tämän aluksen työrobotin avustuksella vielä tänä päivänä kenenkään huomaamatta ja sovitussa paikassa.” Zaqin ajatukset tosin harhailivat jo suunnitelmissa, joiden yksi varotoimenpide projekti Piilo vain oli. Itse suunnitelma oli päätön, kukaan ei koskaan aiemmin ollut ajatellut villeimmissä unelmissaankaan kaapata Kuulla sijaitsevan Kuunkajon linnaa kuningasperheineen ja asukkaineen ja pyytää lunnaita Marsin ja Maan liittoutuneelta korkeimmalta vallalta. Mutta kaksikko, etenkin Zaq tapasivat tehdä sellaisia asioita, vaikka tämä olikin heidän ensimmäinen aivan selvästi rikollinen juonensa.
- ”Okei, Zaq, toivottavasti tiedät mitä teet.” Dendee huokaisi ja kääntyi nurkassa kyyhöttävään robottiin päin. Zaq ei osannut koodikieliä ymmärrettävästi, mutta Dendee oli ollut siinä oppilasryhmänsä priimus. ”B6-N, voisitko kaivaa pikkuisen pystyn tunnelin tuonne ulos, tasan kymmenen metriä syvä, sitten kaartuu pohjoiseen päin ja siihen kymmenen kertaa kaksi metriä oleva onkalo. Zaq tulee näyttämään paikan aivan kohta.” Pikkuinen robotti neuvotteli koodikielellä mikrosekunnin aluksen tietokoneen ja sen sisäänrakennettujen porien kanssa ja rullasi sitten itsensä ulos Tritonin pinnalle. Dendee haki otsalamput hytistään ja hyppäsi sitten myöskin Tritonille yksinkertainen kertakäyttöhengityslaite kasvoillaan. Zaq hortoili jo ympäriinsä rakennuskaavat käsissään etsien sopivaa kohtaa.
- ”Tässä, Dendee ja B6-N. Tämä on sopiva, mutta meidän täytynee hipsiä vähäksi aikaa alukseemme ja laittaa näkymättömyyssuoja päälle, tuo ukko saattaa kohta huomata meidät.” Dendee katsoi Zaqin osoittamaan suuntaan, muttei nähnyt muuta kuin kilometrien päähän ulottuvaa louhikkoa muistaen samalla, että Zaqilla olikin kymmenkertainen näkö. Dendee otti B6-N:än automaattisesti ojentamat kiikarit ja katsoi maisemaa niillä. Lämpö näkyi kiikareissa punaisena länttinä, tässä tapauksessa ainoa lämmönlähde oli Zaqin mainitsema ukko. Vaihtamalla kiikareiden asetuksia Dendee näki selvästi vanhahkon harmaapäisen vanhuksen raahustavan apurobotin kanssa välillä ottaen kuvia ja mitaten pinnan rosoisuutta.
- ”Aargh, tuo voi tuhota koko suunnitelman. Vanhus on aivan selvästi tutkimuslaitoksen miehiä ja kertoo oitis Marsiin, jos Tritonin pinnalla näkyy joitain kuokkavieraita.” Dendee huikkasi B6-N:lle tulemaan alukseen ja alkoi myös itsekin harppomaan sinne, mutta Zaq seisoi vieläkin järkähtämättä tuijottaen keskittyneesti horisonttiin.
- ”Zaq? Ei kai taas jotain hulluja päähänpistoksia?” Dendeellä oli pahat aavistukset Zaqin ajatuksista.
- ”Mitä päähänpistoksia? Ajattelin vain käydä moikkaamassa papparaista ja kysyä, kuinka pitkä matka lähimpään nakkikioskiin on.” Zaq vitsaili mutta alkoi silti raahautumaan alukselle päin oudon hermostuneen oloisesti. Dendee hautasi viivytellen tyypilliset epäluulonsa, nousi alukseen Zaqin jälkeen ja sulki oven.
Masterson vaelteli Tritonin pinnalla etsien tarkkaavaisella katseellaan maisemasta poikkeavuuksia robokoiransa X:n kanssa. Vaikka hän hautoikin omia suunnitelmiaan, hänen täytyi yhä tehdä normaalia työtään vakuuttaakseen, ettei ollut mukana missään epätavallisessa. X hyppi hänen kantapäillään ja ärsytti suunnattomasti, mutta tutkimuslaitoksen säännöissä ilmaistiin varsin selkeästi, ettei asumattomilla yli neliökilometrin kokoisilla pinnoilla saanut olla ilman valvontarobottia. Masterson keskeytti kulkunsa jäädäkseen hetkeksi ihailemaan Jupiterin pinnalla pyörivää punaista pilkkua.
- ”Hei, herra, taisin havaita jotain, herra herra herra.” X korahti robottimaisesti toistaen sanomaansa kunnes totaalisesti roboon kyllästynyt Masterson viitsi luoda katseensa siihen.
- ”Mitä nyt taas, ei kai vaan minulta jäänyt näkemättä ohikulkeneet pienet vihreät miehet?” Masterson huokaisi ärsyyntyneenä alkaen nyplätä puolensentinpaksuista pikkupartaansa, kuten aina kun häntä houkutti ajatus kuristaa joku.
- ”Epäilenpä, herra, että parin kilometrin päässä on kutsumaton avaruusalus, kokoa neljä, kaksi elävää matkustajaa, herra, kumpikin miespuolisia.” Mastersonin partaa nypläävä käsi pysähtyi kuin seinään ja X liikahteli levottomana kuin ei malttaisi olla syöksymättä alukselle mitä pikimmiten.
- ”Mitä hel- täällä ei pitäisi olla ketään, varmaan erehdyit, X.” Masterson kuitenkin tiesi, että vaikka X oli ärsyttävä, se ei menisi vikaan näissä asioissa. X:n yhä toistaessa asiaansa Masterson lähti vaeltamaan tavallista nopeammin X:n johtamaan suuntaan.
Dendee ja Zaq istuivat matkustamossa peukaloitaan pyörittäen. Dendeetä arvelutti Zaqin poissaoleva ilme, muttei keksinyt minkäänlaista teoriaa siihen.
”Zaq, kuka se mies oli?” Dendee odotti kysymyksen vaikutuksia. Zaq hätkähti ja yritti sitten olla, kuin ei olisi hätkähtänyt. ”No mistä minä sen tietäsin, kysy siltä.” Zaq kivahti ehkä hieman liian kimakasti. Se ei ollut yhtään Zaqin tapaista. Zaq ponnahti arvaamatta ylös ja hyppäsi aluksen luukusta ulos napattuaan hengityslaitteen kaapista. ”Antaa olla, minä teen sen itse.” tällä kertaa tosissaan. Dendee tuijotti harmailla silmillään kiitävän hetken kiinni loksahtanutta luukkua ja ryntäsi saman tien Zaqin perään huomatakseen, että niinä kymmenenä sekuntina, jona hän ei ollut katsonut Zaqin perään tämä oli törmännyt suoraan valkohapsiseen miekkoseen, joka oli käppäillyt aivan aluksen lähellä ja rupatteli nyt tämän kanssa kuin vanhalle naapurille.
***
Kirjakko oli torkahtanut sohvalle paperit yhä käsissään ja suuret pullonpohjalasit nokalla valuen, kuorsaten kuin viimeistä päivää. Hänen alitajuntaansa hiipi itsepintainen ääni ”ring ring”. Mikä ihme se olisi? ”Ring Ring”. Herätyskello? Ei. Taas puhelin? Ei. Kirjakko havahtui unestaan ja hölkkäsi ovelle avaamaan sen. Siellä oli ulosottomies.
3. osa
Sycho siemaili alkoholittomasta kirkkaanvihreästä drinkistään samalla tarkkaillen ympärillään jäykästi rupattelevia ihmisiä ja kyborgeja. Hän inhosi jokaviikkoista juhlaa, jossa pyöri vain vallankahvaan tarrautuneita jäykkiksiä, pohattoja ja ulkoavaruudessa uusia valtauksia tehneitä tyyppejä. Juhlat olivat hänelle pakolliset, mutta ensimmäisen tunnin aikana Sycholla oli tapana livahtaa omaan huoneeseensa päästäkseen jälleen oikeaan kotiinsa, nettiverkkoon. Operaatio Révolution oli pahasti kesken, ja loppujen lopuksi Sycholla oli erittäin paljon hiottavaa siinä, miten hän aikoi todella toteuttaa sen. Tietenkin ilman muun perheen lupaa ja heidän edes tietämättään. Jokaista piti huijata. Haasteet olivatkin se yksi asia, joka piristi Sychoa.
Sycho oli juuri hiipimässä omaa huonettaan päin, kun joku keskeytti hänen aikeensa. ”Saqetaurios-pikkuinen, oletpa sinä kasvanut! Et kai vain ole syönyt joka päivä ylimääräistä vitamiiniannosta? Kyllä minä tiedän, että tuossa iässä tehdään sitä.” Sycho kirosi mielessään. Miten hän oli voinut olla niin tyhmä, että oli antanut kummin yllättää hänet. ”Öö, moi Hiled.” Sycho säästyi kummin halaukselta kumartumalla nostamaan lattialta sille muka vahingossa tiputtamaansa virtapiiriavainta. Hiled ei kuitenkaan siitä lannistunut. ”Sycho-pieni, sinun täytyy tavata eräs mielenkiintoinen persoona, hän on täällä tänään, Marsin valtion hakkeriliiton jäsen!” Sychon omaksi ihmeekseen häntä alkoi jopa kiinnostamaan kummin jutut. Hiled jatkoi pirteänä selostustaan. ”Hän on kolme vuotta sinua vanhempi, tuo ruskeahiuksinen, tuo, jolla on söpöt suklaanruskeat silmät. Huhujen mukaan hän on päässyt Phoboksen Keskuksen tiedostoihin, mutta koska sitä ei voida todistaa, hän sai jatkaa valtion leivissä.” Hilde oli juuri sanonut avainsanan. Mokoma tynnyri ei tiennyt, mitä Phoboksen Keskuksen tiedostoihin murtautuminen merkitsi, mutta Sycho tiesi ja ihmetteli, miten miekkosen oli annettu pitää henkensä. Sycho hyvästeli kummin pikaisesti ja metsästi nuoren hakkeriliiton väreihin pukeutuneen miehen väenpaljoudesta. Ruskeat silmät ja hiukset kertoivat, ettei tyyppi ollut syntyjään hakkeri, hakkereilla oli aina siniset silmät ja vaaleat hiukset, kuten Sycholla, mikä taas oli ollut sattumaa. Sycho kysäisi boolimaljan vieressä kyyhöttävältä ukolta, tunsiko tämä hakkerin. Ukko oli jo pienoisessa hiprakassa ja vastaus tuli helposti. ”Njaa, duo daidaa olla Prometheus, caverit sadoo Proksi. Mucava veikko, alanda huibbuja. Kerrankid ku minä olin hacceriliithossa…” Sycho ei kuitenkaan enää kuunnellut, vaan hiippaili cocktail-pöydän luo, salakuunnellen samalla miehen jutellessa hänen serkkunsa, Kuun prinsessa Snown kanssa, joka luultavasti taas oli karannut sotilas- ja vartijarobottien ulottuvilta, jotka tämän isä oli laittanut tytön kaitsijoiksi.
”Niin, pääsin hakkeriksi yhdeksän vuotiaana, mutta minut aiottiin kouluttaa Marsin katujen siivoojaksi.” Pro jatkoi elämänsä tapahtumien listaamista prinsessan tehdessä väliin teinimäisiä ihailevia kysymyksiään samalla kiertäen yhtä lumivalkoista hiuskiharaansa pikkurillinsä ympärille. Sycho tunsi Snowta sen verran, että tiesi ettei tämä ollut niin tyhmä kuin Proolle jostain syystä esitti ja jäi katsomaan vaivihkaa esitystä.
”Hakkeroitko ihan oikeasti Keskukseen, mistä päin ohjataan Maan, Marsin ja Deimoksen orjia?” Snow kysyi typerällä tyylillään. Pro rykäisi ja ilmeisesti melkein tajusi, että nyt jokin oli vialla. Sycho katsahti Snowhun yllättyneenä. Oliko tälläkin jotain mielenkiintoa Keskuksen tiedostoihin?
”Öö, eem… nuo taitavat olla vain huhuja. Ihmiset tekevät niitä kun ovat kyllästyneet.” Pro naurahti hienoisesti hermostuneena. Snown vaaleanvihreissä silmissä välkähti pienoinen epätyytyväisyys, mutta hän sai sen pian kuritettua.
”No teidän maineenne kyllä kertoo toista.” Snow huokaisi mukamas pettyneenä lopettaen hiuskiehkurallaan leikkimisen.
”No kaikkeahan sitä on tultu tehtyä, mutta luultavasti fantastisin juttu minkä tein oli murtautua A-luokan sotilasrobotin keskusyksikköön ja saada se tanssimaan letkajenkkaa.” Pro onnitteli mielessään aiheen vaihdosta. Se ei kuitenkaan tehonnut Snowhun.
”Tehän voisitte näyttää minulle taitojanne nettiverkon edessä, täällä on yksi ainakin tuolla omassa vierashuoneessani.” Snow katsoi Prohon odottavasti kuin hämähäkki, joka tuijottaa kärpästä, joka on juuri miettimässä, lentääkö verkkoon vai ei.
”No, mikäs siinä. Mutta minun täytyy kyllä käydä jututtamassa Tasavallan presidenttiä sitä ennen, hänhän minut tänne kutsui.” Pro livahti Snown kynsistä kuin saippuanpalanen. Snow katsoi hetken ihmisten väleistä puikkelehtivaa pörröpäätä. ”Tomppeli.”
Snow käänsi päänsä Sychoon päin katsoen tätä vaaleanvihreillä silmillään, joissa ei enää ollut hitustakaan sitä tekoihailevaa ilmettä.
”Mikäs serkkupoikaa vaivaa? Hakkeri vai? Unohda koko juttu ja häivy valtaukseltani.” Snow osasi olla kylmäkiskoinen, kun niin halusi. Serkusten kaveruus oli monimutkainen, mutta loppujen lopuksi kummatkin toimivat vain itsensä hyväksi. Se oli tyypillistä hallitsijasuvuissa.
”Mitä? Et kai vain aio iskeä kynsiäsi hakkeripoitsuun? Hah!” Sychon ja Snown perinteinen tuijotuskilpailu alkoi, asetelmasta puuttui enää erotuomari.
”Luovuta, Sycho, meistä vain minä tarvitsen Pron tietoja.” Snow heitti piilohaasteensa.
”Olet väärässä. Vaihtokauppa? Tietoja vastaan saat…” Sycho loihti kasvoilleen paljoja lupailevan ilmeen.
”Ei vaihtokauppoja enää, Sycho. Liitto?” Snow oli odottanut tilaisuutta päästä ilmoittamaan ehdotuksensa serkulleen. Sycho meni syystä hämilleen, mutta vain sekunniksi. Tätä leikkiä he olivat pelanneet pikkulapsista saakka, mutta liittoa ei yleensä ehdotettu tällaisessa tilanteessa.
”Sovittu, jos se on väliaikainen.”
***
Kirjakko tuijotti surkeana ulosottomiesten raahatessa hänen omaisuuttaan ulos huoneistosta. Hän oli uhrannut liikaa romaaniinsa ja luottanut siihen, että se tulisi tuottamaan paljon. Nyt hän joutuisi muuttamaan väliaikaisesti serkkunsa luo ja hankkimaan työpaikan. Mutta romaania hän ei jättäisi.
Ei voi mitään, pitää vain tarkistaa, etten oo kirjottanu itteäni pussiin tuossa. No luultavasti en, mutta kuitenkin menee ehkä tän viikon loppuun, siis sori, kaikki jotka viitti lukea...