Sonera-analyysi

Poliitikot sokeita Soneran kohdalla, erityisesti
Ministeri Heinonen on tyrinyt oikein urakalla
Soneran ympärillä. Kevään yhtiökokouksessa
Heinonen erotti väärän miehen, Talosen, kun
Relander oli levottomampi kaksipäisestä johdosta
ja enemmän vastuussa virheistä. Kun osakekurssit
heiluivat Uusi Talous-vedätyksen aikana 100 euron
lähellä, oli "liian aikaista" myydä.

Johtajia piti kuitenkin kannustaa lisä-
riskinottoon, joten Olli-Pekka pikavauhtia
kabinetti-neuvotteli helpotuksia optioiden
lunastamiseen. Tämä tieto pääsi vahingossa
vuotamaan liian ajoissa onneksi, joten mieletön
suunnitelma peruttiin.

Seuraava keino vaikuttaa olevan
taas "johdonmukainen", mutta perustuslain
vastainen ja vastoin valtion suunnitelmaa
vähentää omistusta.

Valtio on myös kilpailuviranomainen, joka
olisikin nyt vääristämässä kilpailua,
uskaltautumalla lisäämään omistusta absurdilla 3
miljardin osake-ostolla, joka olisi lisäksi
vastoin kaikkia sijoitus-sääntöjä
hajauttamisesta, koska suunnaton potti
laitettaisiin yhden kortin varaan. Ainoa peruste
mukaan lähteä, on halu tukea hyvien veljien
pikavoittoja ja polttaa verorahat, jotka
kuuluisivat ennemmin valtion velan lyhennykseen,
eläkeläisten pohja-osien palauttamiseen,
köyhyyspakettiin ym.

Kestämättömiä ovat Heinosen vastaukset hänen
arvostelijoilleen "jälkiviisaudesta". Jos tätä
jälkiviisaus-käsitettä ei tunnettaisi, miten
poliisi olisi saanut ikinä kiinni esim.
talousrikollisia
(uotit, fryckman jne.) ja muita huijareita?
Useimmiten tulevaisuutta ei voi tietää etukäteen,
mutta toinen vaihtoehto on se, ettei sitä ole
tarkoitus tietää.

Ihmetellä voi, minkätason asiantuntija
tämä "pappa", Tapio Hintikka oli, ollakseen
paikalla koko talouspoliittisen
ministerivaliokunnan valmistelevan kokouksen
ajan, jossa pohdittiin syitä verovaroin riski-
rahoittaa yhtiötä.
Tapion tilaisuus sokaista poliitikot näköjään
kohtalaisesti onnistui.

Soneran osakkeen-omistajilla on vaihto-ehtona
myös pelkästään kuitata merkintä-oikeudet ja
myydä nämä eteenpäin, koska kuulemma suur-ostajia
on jonoksi asti
ylimerkitsemään uusi anti.

Näin pitäisi valtion tehdä. Jos toisin käy, tämä
olisi hirvittävän epäterve signaali Sonera-
johdolle ja koko tele-alalle, että virheistä ei
tarvitse oppia.
Höpöttäähän uusi johtaja vieläkin
takuuvirheellisistä umts-hankkeista, joihin
käytettäisiin uudessakin strategiassa useita
miljardeja lisää.

Sisäpiiri-tiedolla palkitseminen on aina
kiistetty kysyttäessä Sonera-johdolta, mutta
kauan ei ole siitä, kun uusi johtaja osti
huomattavan osake-erän itselleen. 25.10 Helsingin
Sanomien mukaan myös monet poliitikot ovat syksyn
aikana ostelleet Soneraa.
2233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...paljon, mutta asiaa. =)

Kauhistuksen saattelemana on tuota Sonera-
kikkailua viime päivinä seurattu, päällimmäisenä
kysymyksenä, että miksi minun pitää maksaa kun
muut tyrii...

Iloinen huomio sinällään, että tässäkin ryhmässä
joku osaa puhua asiaa, niin kuin pitääkin. =)

Äänestä
  • ota dna liittymä, se on täysin kotimainen yli
    30:nen paikallispuhelinyhtiön omistama
    operaattori! Eikö riitä että soneraa tuetaan
    verovaroin, en ainakaan itse viitsi enempää
    laittaa siihen rahaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilpo kirjoitti:

Poliitikot sokeita Soneran kohdalla, erityisesti
Ministeri Heinonen on tyrinyt oikein urakalla
Soneran ympärillä. Kevään yhtiökokouksessa
Heinonen erotti väärän miehen, Talosen, kun
Relander oli levottomampi kaksipäisestä johdosta
ja enemmän vastuussa virheistä. Kun osakekurssit
heiluivat Uusi Talous-vedätyksen aikana 100 euron
lähellä, oli "liian aikaista" myydä.

Johtajia piti kuitenkin kannustaa lisä-
riskinottoon, joten Olli-Pekka pikavauhtia
kabinetti-neuvotteli helpotuksia optioiden
lunastamiseen. Tämä tieto pääsi vahingossa
vuotamaan liian ajoissa onneksi, joten mieletön
suunnitelma peruttiin.

Seuraava keino vaikuttaa olevan
taas "johdonmukainen", mutta perustuslain
vastainen ja vastoin valtion suunnitelmaa
vähentää omistusta.

Valtio on myös kilpailuviranomainen, joka
olisikin nyt vääristämässä kilpailua,
uskaltautumalla lisäämään omistusta absurdilla 3
miljardin osake-ostolla, joka olisi lisäksi
vastoin kaikkia sijoitus-sääntöjä
hajauttamisesta, koska suunnaton potti
laitettaisiin yhden kortin varaan. Ainoa peruste
mukaan lähteä, on halu tukea hyvien veljien
pikavoittoja ja polttaa verorahat, jotka
kuuluisivat ennemmin valtion velan lyhennykseen,
eläkeläisten pohja-osien palauttamiseen,
köyhyyspakettiin ym.

Kestämättömiä ovat Heinosen vastaukset hänen
arvostelijoilleen "jälkiviisaudesta". Jos tätä
jälkiviisaus-käsitettä ei tunnettaisi, miten
poliisi olisi saanut ikinä kiinni esim.
talousrikollisia
(uotit, fryckman jne.) ja muita huijareita?
Useimmiten tulevaisuutta ei voi tietää etukäteen,
mutta toinen vaihtoehto on se, ettei sitä ole
tarkoitus tietää.

Ihmetellä voi, minkätason asiantuntija
tämä "pappa", Tapio Hintikka oli, ollakseen
paikalla koko talouspoliittisen
ministerivaliokunnan valmistelevan kokouksen
ajan, jossa pohdittiin syitä verovaroin riski-
rahoittaa yhtiötä.
Tapion tilaisuus sokaista poliitikot näköjään
kohtalaisesti onnistui.

Soneran osakkeen-omistajilla on vaihto-ehtona
myös pelkästään kuitata merkintä-oikeudet ja
myydä nämä eteenpäin, koska kuulemma suur-ostajia
on jonoksi asti
ylimerkitsemään uusi anti.

Näin pitäisi valtion tehdä. Jos toisin käy, tämä
olisi hirvittävän epäterve signaali Sonera-
johdolle ja koko tele-alalle, että virheistä ei
tarvitse oppia.
Höpöttäähän uusi johtaja vieläkin
takuuvirheellisistä umts-hankkeista, joihin
käytettäisiin uudessakin strategiassa useita
miljardeja lisää.

Sisäpiiri-tiedolla palkitseminen on aina
kiistetty kysyttäessä Sonera-johdolta, mutta
kauan ei ole siitä, kun uusi johtaja osti
huomattavan osake-erän itselleen. 25.10 Helsingin
Sanomien mukaan myös monet poliitikot ovat syksyn
aikana ostelleet Soneraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu