Päästyäni muurin toiselle puolella käännyin luodakseni viimeisen silmäyksen tuohon kolkkoon rakennukseen, jonka vanki olin ollut niin monet vuodet. - Kiroan sinut ikiajoiksi, sinut ja väkivaltakoneistosi, sanoin ääneen. - Kostoni on oleva hirmuinen! Luhistan sinut maan tasalle! huusin vielä, ja astelin sitten vaiti synkkään metsään, joka ympäröi vankimielisairaalaa, johon minut oli täysin aiheetta teljetty loppuelämäkseni.
Mutta pian minulle selvisi, miten loistava tilaisuus minulla oli nyt täydellisen koston suorittamiseen. Aloin nauraa itsekseni, ja nerokkaat ideat valtasivat mieleni kuin ennen vanhaan. - Jees, taitoni on tallella! Saatte nähdä mihin maailman suurin nero pystyy! Minäkö muka hullu, hahahahahahahahahahahahhahahaa... nauroin pirullisesti.
Mutta pian minulle selvisi, miten loistava tilaisuus minulla oli nyt täydellisen koston suorittamiseen. Aloin nauraa itsekseni, ja nerokkaat ideat valtasivat mieleni kuin ennen vanhaan. - Jees, taitoni on tallella! Saatte nähdä mihin maailman suurin nero pystyy! Minäkö muka hullu, hahahahahahahahahahahahhahahaa... nauroin pirullisesti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Seuraavana päivänä olin jo maanalaisessa piilopaikassani tutkimassa iltapäivälehtiä. "MAAILMAN VAARALLISIMMAN VANGIN VERINEN PAKO" luki lööpissä. Se sai sappeni kiehumaan raivosta. Taas tekemisiäni vääristeltiin! Se vaati kostoa.
Syöksyin vaatekaapilleni ja valitsin sopivan valepuvun. Päätin pukeutua pölynimurikauppiaaksi. Valitsin myös sopivan harmaan puvun, puin sen ylleni ja otin mukaani vanhan pölynimurini. Pian olin pöpilän portilla. Minulla oli peruukki, tekoparta, irtoviikset ja Roy Orbison-malliset aurinkolasit. Pyhä Pietarikaan ei olisi tunnistanut minua!
Painoin empimättä ovikelloa. - Mitä asiaa, kuului kaiuttimesta.
- Saisiko olla erinomainen pölynimuri, röhkin asiaankuuluvan lipevällä äänellä.
Ehkä vähän liiankin lipevällä äänellä. Eipä siis ollut ihme, että vähän aikaa siinä seisoessani itsekin ihmettelin, että mitäs tässä nyt aloin rykistelemään kuin huipputenori
ja vähältä piti, etten alkanut nauramaan aivan vietävästi, sillä vähän ennen lähtöäni majapaikastani olin rennolla ranneliikkeellä huitaissut cocktailravistimeeni neljä jääkuutiota ja lisännyt votkaa ja tomaattimehun, mitannut lusikallisen ketsuppia ja tilkan tabascoa sekä vielä ripauksen sellerisuolaa. Ravistanut oikeaoppisen hyvin, siivilöinyt korkeaan grogilasiin ja perfektionistina koristellutkin koko pläjäyksen vielä sellerinvarrella.
- Hellow Bloody Mary! ja se on laakista vainaa!
hihkaisin ja nielin koko satsin. Vähän tuli kyllä kakisteltua, sillä nämä nykyiset keitokseni eivät kyllä vetäneet vertoja siihen mihin olin tottunut kotikonnuillani. Siis siellä missä keiteltiin liemet hiljaisella tulella hauduttaen ne ikiaikaiset eliksiirit, jotka valmistuivat punaisen täydenkuun aikaan, siellä missä sukkanauha... käärmeet vilistelivät.
Oi niitä aikoja, oi tapoja! Jotakin tietysti voisin palauttaa taas mieleeni... juu, tässähän ehtii hyvinkin odotellessa miettiä pari haikua kokoelmaani, ennenkuin summerista surisee... niinpä keskityin ankarasti ja sainkin pari haikua heti mieleeni:
silmukkaiset tiet
elämän sepitelmät
juonikuviot
nämä pölyiset
kadut ja autojonot
bussipysäkit
Juu pölynimuriahan täällä juuri tarvittaisiinkin ja tästä sain jo hyvät hajatelmat, jotka varmasti tehoavat vastapuoleen.
- No aukeaako se ovi, täältä tullaan!
huudahdin nyt jo tosi topakasti, ja ovi aukesi...