Kertokaa miten nyt on... sanotaan joka paikasta mihin olen ollut yhteydessä, ettei näyttelyihin tai metsästyskokeisiin saa missään nimessä viedä hännästä typistettyä koiraa. silti esim. saksanseisojakerhon nettisivuilla suunnilleen puolella niiden koirakuvista, valioista ja kaikista on typistetyt hännät. miten ihmeessä ne ovat sitten päässeet näyttelyihin?
tuotiin nimittäin saksasta metsästyskoira, ja siellä melkeinpä kaikki metsästykseen tarkoitetut typistetään.
tuotiin nimittäin saksasta metsästyskoira, ja siellä melkeinpä kaikki metsästykseen tarkoitetut typistetään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
myös ilmeisesti kyse niiden kuvien osalta on koiran iästä ja siitä milloin kuvat on otettu.
Maailmanvoittaja näyttelyyn ja Eurooppa voittajaan typistetyt saavat osallistua huolimatta sen maan säännöistä jossa näyttely pidetään.
varatessa sieltä saksasta, olisi kasvattajalle voinut sanoa että haluaa koiran hännällä, kyllä saksassa tietämäni mukaan monet kasvattajat ovat tietoisia että monissa maissa on typistyskielto.
olisimme tietenkin ilmoittanut kasvattajalle, ettei olisi mennyt typistämään. kävi vain niin ettei meille tullut mieleen että saksassa niin tehdään. hyvä tietää seuraavaa kertaa varten.
jos koiran häntä on typistetty ennen vuotta jotain (en nyt muista mikä se oli) niin silloin se saa osallistua näyttelyihin Suomessa... käytännössä tää nyt tarkoittaa sitä että veteraanikehissä saattaa nähdä vielä typistettyjä häntiä...
säännöissä lukee että ennen 1.1.2001 typistetyt saavat osallistua, eli ei ne ihan vetskuja vielä kaikki oo ;).