Millainenkohan avioehto

Ollaan oltu avoliitossa jo kymmenen vuotta ja meillä on kaksi lasta. Nyt ollaan menossa naimisiin ja mietin millainenkohan avioehto kannattaisi tehdä. Jos haluaisin että kaikki omistusasioihin liittyvä säilyisi samana kuin avoliitossa. Meillä on ollut aina yhteiset rahat ja tavarat. Mies tienaa minua jonkin verran enemmän. Miten sitten mahdollisessa erotilanteessa omaisuus jaetaan jos on tehty sellainen avioehto että kummallakin oma omaisuus säilyy omana. Miten siihen vaikuttaa se että mieheni tienaa vähän enemmän. Mieheni myös omistaa veljensä kanssa puoliksi omakotitalon missä heidän vanhempansa asuvat. Lisäksi voiko avioehtoa yksipuolisesti peruuttaa?
101207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sopimuksen tekoon tarvitaan kahden yhtenevä sopimus, niin myös purkuun/muutokseen.

mielestäni tapauksessanne avio-ehto ei kannata tehdä kuin ehkä sen omakotitalon osalta jossa puolisosi vanhemmat vielä asuvat.
Ja ehkä mahdollisen muun teidän molempien vanhemmilta aikanaan periytyvän omaisuuden osalta.
(koska saathan sinäkin ehkä vielä joskus perintöä?)

mahdollisessa erossa sitten muu omaisuus jaettaneen puoliksi.
Jos kerran tavarat ja varat on tähänkin asti olleet yhteisiä?
en nää niin eroa siihen että jos miehesi tienaa hieman enemmän, olethan sinäkin tehnyt perheesi eteen kotitöitä (lapset 2kpl) kai sillekin jokin arvo on laskettava?

Tämä nyt oli vain minun (maallikon) ehdotelma, itsellänikin on avioehto. (lähinnä turvaamassa vanhemmiltani tulevaa perintöä)

Äänestä

Niin, teette yhdessä avioehdon ennen vihkimistä. Hankitte kaksi todistajaa sille, ja rekisteröitte maistraatissa. Ja kun muutkin muotoseikat kohdallaan, niin asia on hoidossa.

Suosittelen, että edes luetutatte avioehtosopimuksenne juristilla (ei maksa paljoa), vaikka netistäkin sopimuspohjia löytyy. Avieohtoja kun voi olla monenlaisia, tulee sitten sellainen millaista tarkoititte.

Avioehtoa ei voi tehdä, eikä purkaa yksipuolisesti.

Miettikää, tahdotteko avioehdon joka on voimassa vain avioeron sattuessa, vai myös kuoleman erottaessa.

Jos laaditte "perinteisen" avioehdon, joka voimassa myös jos toinen teistä kuolee ... jaetaan omaisuus kuten avoerossakin... kumpikin pitää omansa (on sitten hankittu ennen avioliittoa tai sen aikana), eikä tasinkoja lasketa tai suoriteta.

Äänestä
  • koska heillä on yhteiset lapset jotka ovat heidän ainoat perijänsä, en kyllä näe mitään syytä tehdä minkäänlaista avioehtoa ainakaan kuoleman varalta. Lapsethan ovat ainoat perilliset joten omaisuuden meno vieraalle ei kummankaan kohdalla ole mahdollinen.

    Äänestä

  • joudun jälleen korjaamaan väärin annettuja oikeusohjeita, kun te muut ette tunnu tajuavan asioista mitään.

    Kuoleman varalta tapahtuva omaisuuden jako tapahtuu testamentillä. Avioehdon tarkoituksena on vain pitää tunteet ja rahavarat erillään toisistaan. Parasta kun menette asiantuntevan lakimiehen juttusille.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    joudun jälleen korjaamaan väärin annettuja oikeusohjeita, kun te muut ette tunnu tajuavan asioista mitään.

    Avioehtoa astuu mukaan kuvioihin, kun avioliitto päättyy. Kaikki avioliitot päättyvät. Toiset päättyvät eroon ja toiset toisen puolison kuolemaan.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    joudun jälleen korjaamaan väärin annettuja oikeusohjeita, kun te muut ette tunnu tajuavan asioista mitään.

    Kuoleman varalta tapahtuva omaisuuden jako tapahtuu testamentillä. Avioehdon tarkoituksena on vain pitää tunteet ja rahavarat erillään toisistaan. Parasta kun menette asiantuntevan lakimiehen juttusille.

    Eihän se nyt noin ole ...

    Tapaus 1.
    - A:lla omaisuutta 500.000 EUR
    - B:llä omaisuutta 100.000 EUR

    Ei avioehtoa, mutta yhteisiä lapsia on. A kuolee.

    Ensin tehdään A:n ja B:n välillä ositus, B saa jos vaatii tasinkoa pesästä 200.000 EUR, jonka jälkeen varallisuudet tasan. Siis aivan kuten menetellään avioerossakin. Lapset jakavat sitten A:lta jääneen 300.000 EUR omaisuuden. Lapset maksavat perintäveon, leski ei maksa saamastaan tasingosta.

    Tapaus 1.
    - A:lla omaisuutta 500.000 EUR
    - B:llä omaisuutta 100.000 EUR

    ON avioehto joka voimassa myös kuoleman erottaessa puolisot. A:lla ja B:llä on edelleen lapsia. A kuolee.

    A:n ja B:n välillä ei tehdä ositusta tai lasketa tasinkoja, kumpikin pitää omansa. Lapset jakavat nyt A:lta jääneen 500.000 EUR omaisuuden.

    Et kai voi väittää, ettei avioehdolla ja sen sanamuodolla olisi näissä kahdessa tapauksessa vaikutusta lesken B taloudelliseen asemaan ??

    Testamenttia ei edes vielä tarvinnut tuoda tähän kuvioon... ja vaikutus minusta huomattava.

    Äänestä

  • taas.... kirjoitti:

    koska heillä on yhteiset lapset jotka ovat heidän ainoat perijänsä, en kyllä näe mitään syytä tehdä minkäänlaista avioehtoa ainakaan kuoleman varalta. Lapsethan ovat ainoat perilliset joten omaisuuden meno vieraalle ei kummankaan kohdalla ole mahdollinen.

    Avioehdolla ja sen sisällöllä voi olla SUURI merkitys kun puoliso kuolee !!

    Tapaus 1.
    - A:lla omaisuutta 500.000 EUR
    - B:llä omaisuutta 100.000 EUR

    Ei avioehtoa, mutta yhteisiä lapsia on. A kuolee.

    Ensin tehdään A:n ja B:n välillä ositus, B saa jos vaatii tasinkoa pesästä 200.000 EUR, jonka jälkeen varallisuudet tasan. Siis aivan kuten menetellään avioerossakin. Lapset jakavat sitten A:lta jääneen 300.000 EUR omaisuuden. Lapset maksavat perintäveon, leski ei maksa saamastaan tasingosta.

    Tapaus 1.
    - A:lla omaisuutta 500.000 EUR
    - B:llä omaisuutta 100.000 EUR

    ON avioehto joka voimassa myös kuoleman erottaessa puolisot. A:lla ja B:llä on edelleen lapsia. A kuolee.

    A:n ja B:n välillä ei tehdä ositusta tai lasketa tasinkoja, kumpikin pitää omansa. Lapset jakavat nyt A:lta jääneen 500.000 EUR omaisuuden.

    Et kai voi väittää, ettei avioehdolla ja sen sanamuodolla olisi näissä kahdessa tapauksessa vaikutusta lesken B taloudelliseen asemaan ??

    Testamenttia ei edes vielä tarvinnut tuoda tähän kuvioon... ja vaikutus minusta huomattava.

    Äänestä

  • UPDATE_6389154 kirjoitti:

    M36 ei mene halpaan, kuten niin moni jouko näkyy menevän. Nikkivarashan se jälleen oli asialla.

    Äänestä

"Miten sitten mahdollisessa erotilanteessa omaisuus jaetaan jos on tehty sellainen avioehto että kummallakin oma omaisuus säilyy omana."
No se jaetaan juuri niin kuin on sovittukin, eli sinä saat pitää sen oamisuuden, joka on sinun ja miehesi pitää sen omaisuuden, joka on hänen. Jos teillä on yhteistä omaisuutta, se jaetaan omistussuhteiden mukaan.

Kenenkään tulot eivät vaikuta omaisuuden jakoon.

Omaisuus on avo- ja avioliitossa sen, kenen nimissä se on. Avioliitto ei vaikuta omistussuhteisiin. Jos haluatte, että jokin vain toisen nimissä oleva omaisuus onkin yhteistä, omistuksen muuttaminen käy lahjoituksella tai akupalla.
Avioehtoa ei voi peruuttaa yksipuolisesti. Avioehson voi tehdä ennena violiittoa tai sen aikana ja lisäksi sitä voitte muuttaa niin usein kuin haluatte. Kun erohakemus on jätetty, sen jälkeen ette voi muuttaa avioehtoa tai peruuttaa sitä.

Äänestä

Kuten yllä jo selvitettiinkin, avioehdolla voi ainoastaan sulkea avio-oikeuden pois. Avioehdolla ei voi tehdä mitää muuta sopimuksia eikä omistusjärjestelyitä.
Sopimuksessa voi tietenkin sopia mitä omaisuutta sopimus koskee ja minkälaisessa avioliiton päättymistilanteessa se astuu voimaan.
Puolisoiden ansiotulot eivät vaikuta mitenkään näihin asioihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kannataisi tehdä kirjoitti:

Ollaan oltu avoliitossa jo kymmenen vuotta ja meillä on kaksi lasta. Nyt ollaan menossa naimisiin ja mietin millainenkohan avioehto kannattaisi tehdä. Jos haluaisin että kaikki omistusasioihin liittyvä säilyisi samana kuin avoliitossa. Meillä on ollut aina yhteiset rahat ja tavarat. Mies tienaa minua jonkin verran enemmän. Miten sitten mahdollisessa erotilanteessa omaisuus jaetaan jos on tehty sellainen avioehto että kummallakin oma omaisuus säilyy omana. Miten siihen vaikuttaa se että mieheni tienaa vähän enemmän. Mieheni myös omistaa veljensä kanssa puoliksi omakotitalon missä heidän vanhempansa asuvat. Lisäksi voiko avioehtoa yksipuolisesti peruuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu