perusteluja kihloille/naimisiinmenolle

Mulle ei kukaan pystyisi perustelemaan pelkkää kihlausta mitenkään. Tai siis, jos se ei ole avioliittolupaus. Mä en usko pelkkien sormusten muuttavan mitään. Nehän on niin helppo ottaa poiskin. Ja omassa lähipiirissäni on useampaan kuin yhteen kertaan kihlautuneita (ja avoliitossa olleita). Mutta avioliitto sen sijaan sitoo enemmän. Onhan monelle suurempi kynnys mennä naimisiin kuin vaihtaa pelkästään sormuksia. Ja se on enemmän "julkinen sitoumus" kuin kihlaus. Ja harvoin kihlausta juhlitaankaan niin kuin naimisiin menoa. Kyllä se on jotenkin isompi asia. Ja JOS on omaisuutta, ei tarvitse tehdä testamenttia eikä maksaa niin paljon veroa jne.

Ja onko poikaystävällesi tärkeää olla menemättä naimisiin? (jos on niin miksi?) Vai onko asia hänelle täysin sama? Perusteleeko hän asiaa muutoin kuin, että siitä ei ole hyötyä ja se on turhaa? Onko hän ajatellut ettei mene koskaan naimisiin? Vai ei vielä? Sekin on oleellista?

Ennemminkin kihlaus on menettänyt merkityksensä, kun enää siihen ei näytä tarvitsevan edes avioliittolupausta. Mennään milloin mistäkin syystä kihloihin ja 13-vuotiaana jne. En mä osaa päätellä pelkistä sormuksista, että mitä se kenenkin parin kohdalla merkitsee.

Vaikka kyllä avoparitkin voivat olla sitoutuneita. Esim. kaverini vanhemmat ovat olleet yhdessä n. 25 vuotta. Ja avioliitossa voidaan pettää tai siitä erota vuoden sisään. Että ei sekään mitään takaa tietenkään.

Olen mielestäni koko seurustelumme ajan selvästi sanonut poikaystävälleni, että haluan naimisiin jokin päivä ja nuorena(alle 30). Kysyin muutama vuosi sitten poikaystävältäni, että onko hän edelleen sitä mieltä, että haluaa naimisiin ja kerroin, että itse en aio tehdä kompromissia tässä asiassa. Hän ei siis ollut namisiinmenoa vastaan, mutta silti jotenkin tuntuu, että hän on sitä vastaan.
Miten saan tivattua häneltä selvän vastauksen ilman, että hän tuntee minun painostavan? Sitä tässä olen miettinyt. Meillä menee suhteessa hyvin, että avioituminen ei olisi siis eron pitkittämistä. En vaan halua olla jonkun tyttöystävä vielä nelikymppisenä!(vaikka siihen on kyllä vielä aikaa yli 15 vuotta!)

lallu kirjoitti:

Olen mielestäni koko seurustelumme ajan selvästi sanonut poikaystävälleni, että haluan naimisiin jokin päivä ja nuorena(alle 30). Kysyin muutama vuosi sitten poikaystävältäni, että onko hän edelleen sitä mieltä, että haluaa naimisiin ja kerroin, että itse en aio tehdä kompromissia tässä asiassa. Hän ei siis ollut namisiinmenoa vastaan, mutta silti jotenkin tuntuu, että hän on sitä vastaan.
Miten saan tivattua häneltä selvän vastauksen ilman, että hän tuntee minun painostavan? Sitä tässä olen miettinyt. Meillä menee suhteessa hyvin, että avioituminen ei olisi siis eron pitkittämistä. En vaan halua olla jonkun tyttöystävä vielä nelikymppisenä!(vaikka siihen on kyllä vielä aikaa yli 15 vuotta!)

Onhan tuo 7 vuotta jo sen verran pitkä aika, että luulisi olevan jo valmis. Vaikka me menimme kihloihin oltuamme 9 vuotta yhdessä. Häiden kanssa ei sitten vitkastellakkaan! Samana vuonna menemme vihille.

Kyllä tuosta asiasta pitäisi pystyä keskustelemaan siinä missä muustakin asiasta. Vaikka toinen voi sen silti helposti ottaa painostuksena. Meillä mies kyllä pystyi jonkun muun kanssa puhumaan aiheesta, mutta ei minun... (onneksi asia sitten muuttui) Voisitteko puhua jotenkin "yleisellä tasolla", että mitä mies ajattelee avioliitosta ja avoliitosta? Ja mitä hän haluaa elämältään.

Ja korosta, että et tarkoita painostaa millään tavalla. Olisihan se hyvä tietää haluaako toinen koskaan naimisiin/lapsia jne. Kyllä tälläisistä asioista keskustellaan joskus ihan suhteen alussakin vaikka asia ei olisi varsinaisesti ajankohtainen. Mutta älä missään tapauksessa "tivaa". Olisihan reilua, että poikaystäväsi olisi rehellinen ja kertoisi missä mennään. Sitä kait ennen kaikkea haluat? Etkä suinkaan pakottaa miestä naimisiin.

Yritä miettiä myös itseksesi miksi haluat naimisiin. Ja juuri nykyisen kumppanisi kanssa. Vai onko tämä vain sitä, että olet joskus päättänyt, että haluat mennä naimisiin ja alle 30 v. Kaikilla kai on omat syynsä mennä naimisiin ja sinun on hyvä esittää omat perustelusi. Toki muidenkin perusteluja ja ajatuksia on aina hyvä kuulla. Ja miettiä asioita eri kantilta.

Ehdottomasti kannattaa ottaa asia esille poikaystäväsi kanssa. Siinä voi mennä muuten kauan, ennen kuin mies toimii asian eteen. Jos hän on ihan tyytyväinen näinkin. Ja luulee, että sinäkin olet.

lallu kirjoitti:

Olen mielestäni koko seurustelumme ajan selvästi sanonut poikaystävälleni, että haluan naimisiin jokin päivä ja nuorena(alle 30). Kysyin muutama vuosi sitten poikaystävältäni, että onko hän edelleen sitä mieltä, että haluaa naimisiin ja kerroin, että itse en aio tehdä kompromissia tässä asiassa. Hän ei siis ollut namisiinmenoa vastaan, mutta silti jotenkin tuntuu, että hän on sitä vastaan.
Miten saan tivattua häneltä selvän vastauksen ilman, että hän tuntee minun painostavan? Sitä tässä olen miettinyt. Meillä menee suhteessa hyvin, että avioituminen ei olisi siis eron pitkittämistä. En vaan halua olla jonkun tyttöystävä vielä nelikymppisenä!(vaikka siihen on kyllä vielä aikaa yli 15 vuotta!)

Olen mieluummin ihanan miehen tyttöystävä kuin kamalan miehen vaimo. Mieluiten kuitenkin ihanan miehen vaimo!

Niin paitsi, jos ajatellaan, että kihlaus on sopimus avioitumisesta. Silloin kihlautumisen syyt on samat kuin avioitumisen. Koska siihen avioitumiseen se kihlaus tähtää. Mutta ehkä kannattaa puhua miehelle vain naimisiin menosta, sitten jos joskus siitä sovitte niin olette kihloissa. Eli sitä ei tarvitse erikseen miettiä.