Eräs käsikirjoitukseni on ollut isolla kustantajalla jo vuoden. Minne lie unohtunut pölyttymään... Kyselin sen perään puoli vuotta sitten, ja mainitsivat (vahingossa) jotain uudelleenkirjoittamisesta. Toiveikkuuttani peitellen annoin uuden osoitteeni, ja jaksoin vielä suhtautua odottavasti postiluukun kolahdukseen.
Nykyään olisin tyytyväinen ihan siihenkin, jos saisin "ei kiitoksen" kera edes suuntaa antavan palautteen. Ihan mielenkiinnosta.
Kysymys kuuluukin: luotanko edelleenkin siihen että vastaus tulee joka tapauksessa, vai otanko itse yhteyttä? En haluaisi häiritä ruinaamalla turhaan perään. Toisaalta tekisi mieli kysyä, onko käsikirjoitustani ehditty käsitellä. Ehkä se nopeuttaisi päätöstä, ellen sitten saisi vastausta peräti samalla soitolla.
Olin pitkäksi aikaa tavallaan unohtanut koko käsikirjoituksen, sillä päättelin ettei juttuni kiinnosta kyseistä firmaa. Näin jälkeenpäin tuntuu hölmöltä, etten ole postittanut kyseistä käsikirjoitustani useammalle kustannusosakeyhtiölle samanaikaisesti. Toisaalta olen vuoden sisällä ehtinyt parannella tekstiä huomattavasti.
Nyt alkaa Vares-leffa, täytyy tsekata...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Soita sinne, sillä se selviää. Ei se ole tyhmä, joka omiensa perään kyselee.
Se on sinun työsi, pyydä se pois ja lähetä paranneltu versio useammalle kustantamolle, jos tilanne kerran harmittaa sinua.
Kaikki kustantamot tosin eivät palauta tekstejä, mutta muutamat kyllä, esim. Karisto ja Sammakko tekevät niin.
Olet oikeassa, Enzo. Minun tekstini, minun oikeuteni tietää. Mitä sitä enää odottelemaan, ei jahkailu ja itsensä pettäminen mitään hyödytä. Soitan tällä viikolla kunhan työkiireiltäni ennätän, niin onpahan sitten asia hoidettu.
Minulle riittää pelkkä vastaus, jotta tiedän postitanko tekstini muualle vai en. Vanhoilla versioilla en tee mitään.
Vares-Yksityisetsivästä sen verran, että pidin siitä koska se sai minut nauramaan. Täytyy joskus lukea Keltainen Leski, niin tiedän sitten kuinka erilainen elämys se on verrattuna leffaversioon.