Olisi mukava saada kommentteja kokemuksistanne jos olette itse olleet perheenne ainokaisia tai jos teillä itsellänne on yksi lapsi ja ei aikomuksissa hankkia toista. Mikä on ollut hyvää ja mikä huonoa, oletteko kaivanneet sisarusta lapsena tai kenties myöhemmin aikuisena vasta? Meillä on vajaan vuoden ikäinen poika ja todennäköisesti ainokaiseksi jää, mutta hieman mietityttää, että kuinka paljon poika kaipaisi sisarusta seurakseen...pitäsisikö sitä kuitenkin vielä harkita...kiitos kommenteistanne pohdintoihini.
Perheen ainoa lapsi
kommentteja
9394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen aina toivonut että minulla olisi sisaruksia. Tosin siihen vaikuttaa, että lapsuuteni oli todellatodella synkkä, ja toivoin etten olisi ollut yksin.. Niinkuin vieläkin toivon..
Mutta olen törmännyt ihmisiin joilla ei myöskään ole sisaruksia ja tuntee päinvastoin. Ja ihmisiä joilla on sisaruksia ja toivoo ettei niitä olisi... Kaikki on suhteellista.. Pääasia mielestäni on, että lapsi saa tasapainoisen, turvallisen ja onnellisen lapsuuden.. ja koko elämän
Olen itse ainoa lapsi enkä ole osannut kaivata sisaruksia kun sellaisia ei ole koskaan ollut. Minulla oli muuten aktiivinen, mukava lapsuus ja lähitaloissa kivoja kavereita. Voin vakuuttaa sinulle, että pelkkä sisarettomuus ei elämää tyhjäksi tee. Älä siis kanna huolta siitä jos lapsesi jää ilman siskoa tai veljeä.
Meillä on myös vuoden ikäinen lapsi, tyttö. Vuosi on ollut monella tavalla tapahtumarikas ja ongelmia on ollut paljon. Ongelmat eivät toki johdu tyttärestämme vaan ihan muista asioista.
Nyt minusta tuntuu, että en jaksaisi enää uudestaan hommata vauvaa. On se kuitenkin raskasta. Toki ihanaakin. Mielipide voi muuttua, mutta jos Luoja suo, niin olen muutaman vuoden nyt töissä ja samalla mietin, mikä minusta tulee isona. Haluan keskittyä välillä itseeni, mikä on mahdotonta, jos talossa on pieni vauva.
Joko jatkan samaa alaa tai alan uudestaan opiskelemaan. Kenties alan vaihto... Kaikki on mahdollista.
mutta meidän poikamme jää ainokaiseksi. syntyi keskosena, enkä aio samaa toisen kanssa käydä läpi, mieheni samaa mieltä. emme muutenkaan olleet suunnitelleet enempää saada.
itse olen nuorimmainen perheessäni, sisarukseni (2) ovat kymmenen vuotta vanhempia, joten melkeinpä yksin olen ollut. paljon on kavereita riittänyt, en ole sen takia yksinäinen lapsi ollut. nyt olen kuullut, että toinen sisarukseni on katkera siitä, kuinka minä olisin saanut enemmän kaikkea kuin he. silloin kun he olivat vielä kotona, asuimme kaikki samassa, mutta kun he muuttivat pois, vanhempani erosivat, joten jäin äidin kanssa kahdestaan. eli tottakai tilanteet muuttuivat.
mutta tosiaan olen nyt ajatellut, että toisaalta voisi olla todellakin parempi, ettei poikamme saa sisarusta. sisarukset voivat olla ihania, mutta satuttaa silti eniten.
että ainokaiseksi jää, mutta voipi olla että vielä pyörrän puheeni. Olen pohtinut sitä että millaiseksi meidän poika tulee ainoana lapsena. Nyt ainakin tuttava piirissämme on muita lapsia ja sukulaislapsia jne. joten ihan lapsityranniksi hän ei voi muuttua (???) mutta toisaalta mietityttää tuo yksinäisyys silti tosin sekin on niin paljon luonteesta kiinni.
Raskaus aika oli tosiaan raskasta eikä tuo synnytyksen jälkeinen häslinki teho hoitoineen oikeen muistoja lämmitä.
Saa nähdä...
Niinhän se oli/on... Raskausajasta en nauttinut sillä tavalla, mitä olin kuvitellut. Olen hoitanut lapsemme pääasiassa yksin, olosuhteiden pakosta. Hoitajia ei ole ja mieheni ei yksinkertaisesti ehdi siihen juurikaan osallistua. Olen joskus nauranut, että olen avioliitossa oleva yksinhuoltajaäiti. :)
Mitään en kadu! En vaihtaisi päivääkään tästä ajasta pois!
Pakostakin tuollaisen pikkuisen takia joutuu olemaan paljon neljän seinän sisällä. Välillä on yksinäistä ja raskasta.
Sisko tai veli olisi seuraksi, mutta pakko äidin on välillä ajatella itseäänkin.
Kiva lukea, että muutkin ajattelevat samoin. Vauva nyt puolivuotias ja 90% varmuudella toista ei enää tule. En ehkä ole äitityyppiä, eikä isällä ole tarpeeksi aikaa meille. Neidistä en luopuisi mistään hinnasta, on kaikkeni. =)
Ei varmaan lapsi osaa kaivata sellaista sisarusta, jota ei ole. Meillä poikien ikäero vuosi ja 2kk, aika rumbaa oli vauva-aika mutta nyt kouluikäisiä vesseleitä on kiva seurata. Ovat ihan erottamattomat, nukkuvat ristiin rastiin toistensa päällä, pelottavaa kirjaa lukevat melkein sylikkäin. Paljon on tapeltu ja tapellaan edelleen, mutta niin ovat kuin näkymättömällä nuoralla toisissaan kiinni. Joskus mietin, mitä jos olisikin vaan jompi kumpi? Enhän silloin tietäisi mitään tästä yhteydestä, joka voisi olla.
Meillä nyt 7 v poika ja 2 kk tyttö. Kun poika oli tarhassa ja kaverit saivat sisaruksia, poika alkoi ihmettelemään miks hän ei saa sisaruksia. Selitin pojalle että meillä ei lapsenteko ole ollut ikinä helppoa. Kerroin että jos meille tulis lapsia niinkuin niitä yleensä tulee niin meillä olis 3 tai 4 lasta. Teimme poikaa 8 vuotta, joten vaikeeta oli meille. Poika rauhottu kyselyissä mutta tietyn väliajoin aina asia tuli esille. Kaks vuotta sitten sain keskenmenon ja nyt meillä on tosiaan tyttövauva ja meidän poika on ihan myyty. Kyllä mä itse olen henk.koht sitä mieltä että lapsi kärsii jos on yksin ilman sisatuksia. Samaa mieltä on mieheni jolla ei ole sisaruksia. Mies on iloinen ettei pojan tarvii enää kärsiä, koska on itse kärsinyt myös että on ollut ainoa. Jos teillä on mahdollisuus tehdä, niin ilman muuta.